terve annnuka. minä muistan kun odotin omia tutkimuksen tuloksia, pirun kauan kesti ja mulla paloi hermot aika usein. Oli vaikeaa aikaa vaan odotella.

Nyt mulla onkin jo alkanut vähäksi aikaa lomaa koulusta, tein viimiset tentit jo. Mutta olen saanut työharjottelupaikan ulkomailta ja sain jo siihen jonkun apurahanki ja kaikki on viimisen päälle järjestyksessaä, kuhan vain lähden. Vielä kaksi viikkoa on lähtöön aikaa. Olin kyllä aika innoissani lähtemään mutta nyt en sitten oikein uskallakaan lähteä, kun tiedän että on kaikkia sitten ikävä. Lisäksi tuntuu, että kaikki ne kuoleekin kun en ole vieressä vartiomassa, että kun tulen takaisin kotiin ei olekaan ketään vastassa vaan tyhjä koti. Nuo muut sanoo, että lähde tai jää kotiin, saan tehdä mitä haluan. Mutta en tiedäkään mitä haluan. Haluan opintoviikkoja, haluan oppia uusia asioita mutta haluan myös vartioida, että lähimmäiset pysyvät elossa.

Moi!

Toivottavasti jaksat ja uskallat lähteä sinne ulkomaille harjoittelemaan, musta ei siihen kyllä olis Nostan hattua, sulle Maanvaiva. Jo siitä että olen sellaista hakenut.🙂🌻

Ei vieläkään vastauksia tutkimuksista. Huonosti menee, vaikka kesä tulossa ja olisi valoisaa ja lämmintä. Mutta ei siinä valossa pysty nukkumaan kun se on muutenkin vaikeaa. Kaiken maailan pimennys-verhotkin on.

Kävin papan haudalle eka kerran hautajaisten jälkeen sunnuntaina. Samalla etsin sieltä iso-mummon ja iso-vaarin haudan. Heitä en ole kylä koskaan ehtinyt näkemään.

Aikaisemmin oli ollut kirjoitusta lääkkeistä ja niistä jos joutuu syömään koko ikänsä, en väheksi ketään jotka niitä joutuvat syömään ovatpa mitä tahansa. Joudun itsekin syömään ja varmaankin koko ikäni eikä se mitään kun vai auttaisivat ja olisi parempi olla. Voisi uskaltaa ajatella tulevaisuuttakin nyt vain kaikki tuntuu toivottomalta, lääke vaihdossa edessä. Kun ei löydy pieniäkään asioita omasta arjesta josta saisi iloa. On kyllä kummilapsia joiden kehitystä on mukava seurata mutta eihän se yksin riitä. ja ei ne mun arjessa ole mukana. onpa taas ihan turhaa jaaritusta tää mun kirjoitus.😑❓😑❓

Se mitä omassa päässä pyllertää on toisen vaikea ymmärtää varsinkin läheisten. No ehkä äiti on pikku hiljaa alkanut ymmärtämää, että ei painostaminen ja moittiminen mua paranna eikä auta, on vaan tukena taustalla. ja aikuinenhan olen ei vaadikkaan että vanhemmat mua "hoitais" ehkä vähän väärä sana siks heittomerkeis haluan sen avun ulkopuolisilta en voi puhua niistä läheisille. ne on kipeitä asioita ja ammatti apu on mulle parempi vaihtoetoa. pitäis kait yrittää nukkua, aamusta olis terapia.😴😴

Tervehdys niille, joita en oo aiemmin tervehtiny. Tervetuola mukaan.

Kävin eilen psykiatrilla, ja se oli sitä mieltä, että mä todennäkösesti oon bipo, siis entiseltä nimeltään maanis-depressiivinen. Tarkemmin kakkostyypine sekamuotonen, eli ei oo maniaa vaan hypomaniaa ja sitä ja masennusta esiintyy samaan aikaan eikä sykleissä niinku ykköstyypissä. Ite siis kysyin siltä, että olisko mahdollista kun alko olot ikävästi muistuttaa hypomaniaa.

Tätä hoidetaan iha neri lääkityksellä kun tavallista masennusta ni mun lääkitystä pitää nyt muuttaa. Mä en suostu tekee sitä kotona kun vierotus- ja alotusoireet on niin kamalia ni sain lähetteen sairaalaan, samalle osastolle missä olin pari vuotta sitte, tosin se on siiretty uuteen paikkaan mutta sama henkilökunta kuitenki. Kattoo nyt koska siellä on tilaa.

Halusin vaan päivittää tänneki.

Terve kaikki
Sulla Xera ruppee olemaan aika tavalla diagnooseja. Miltä susta tuntuu saada noita diagnooseja aina vain lisää? mulla ne taas vähenee. esmes kun kävin neurologilla, niin hokattiin ettei ole ollut epilepsiakohtauksia moneen aikaan. Ja se veinasi, että mun kohtaukset johtui ainoastaan siitä, että kun olis rankkaa elämää, niin sitten en jaksanut olla vain sain kohtauksen. Jos näin menee niin vuoden päästä mun epilepsialääkitys lopetetaan kokonaan.

Huomenna on mulla viiminen päivä vammaistukea ja viiminen päivä avustaja. Sitten syksällä pitäisi anoa uutta tukea tai opintotukea. Vähän katon miten pärjään kesän työharjottelussa ja sitten päätän mitä teen. Olen ikäänkuin itseltäni jo sanonut irti tuon Aspergerin syndrooman, otin nimekin pois niiden foorumilta. Että mulla on hirviä halua olla oikea opiskelija eikä vammainen. Mutta on mulla kuitenkin sen verran järkeä, että otan sen koulun käyntiavustajan, jos sekoilen itsekseni.

Huomenillalla minä sitten lähden. Mua jännittää todella paljon, lähes vaan vessan pöntöllä istun.
Hyvää kesää kaikille.

Onnea ja kaikkea muuta mukavaa sulle Maanvaiva! Jos pääset siellä käyttää nettiä, ni kerrothan miten sulla menee.

Musta tuntuu hyvältä saada noi diagnoosit. Siis, kun mä ajattelen sen niinpäin, että eihän ne diagnoosit sairautta tai häiriöö tai oireyhtymää tee, ne vaan antaa nimen ja jonkinlaisen selityksen niille vaikeuksille, mitä on. Ja diagnoosien kautta mä pystyn opettelee ymmärtää missä mennään ja miks välillä ei mennä. Enhän mä tietenkään toivo, että mulla olis todennäkösesti elinikänen psyykinen sairaus (vaikka tavallaan seki tutnuu hyvältä, hiukka kieroutunu olen), mutta jos se kerta on, ni haluun tietää siitä. Ja toivottavasti saada siihen sopivan lääkityksen tai mitä tahansa muuta joka helpottaa tätä. Vaikka mulla ei Onneks maniaa ookaa, ni nää hypot ja kaikki tunnemyrskyt alkaa olla sen verran voimiavieviä, että kyllä kiitos jotain helpotusta. Ja etenkin, kun jos tätä ei hoidettais, se todennäkösesti pahenis. Siis jos se, että jos mä en osais ollenkaan ottaa tätä huomioon, ni hypot vois heittää maniaks ja siitähän ei hyvää seurais.

Seki helpottaa, kai, kun nyt tiedän (vaikka tää ei kai oo veilä ihan varmaa, mut tuskin tää muuks muuttuu) että näitä oloja tulee ja niitä menee. Eli vaikka masentuisinki kunnolla, ni voin uskoo että se helpottaa. Ja muutenki, mulle on paljon helpompaa kun tiedän mistä on kyse ja muiden kokemusketki auttaa mua.

Nopeaa toimintaa, huomenna meen osastolle ja sit katotaan mitä tapahtuu kun tyttöön aletaan laittaa uutta lääkettä.

Minulla on todettu toistuva masennus. Nyt se ei ole pahemmin vaivannut, mutta kouluaikoina se vaivasi minua todella paljon ja olin pari kertaa osastolla. Minulle kuuluu nykyään ihan hyvää. Aloitan työkokeilun huomenna ja se paikka missä aloitan, on kuulemma hyvä.
Nyt minua ei juurikaan masenna ja mieliala on pysynyt tasaisena.
Monesti olen jopa iloinen. ja nyt kun tuli kesä,
niin kesä on minun mieltä piristänyt, kun on ulkona niin
kaunista.

Ensimmäinen työpäivä takana.
Tykkäsin todella paljon ja tulen
jatkossakin tykkäämään. Siellä
on lampaita pihassa, ne ovat aluksi
vähän arkoja, mutta kyllä ne kuulemma tottuvat
ihmisiin pian. Myös kissa kävelee pihamaalla aina
välillä ja on omenapuita ja marjapensaita, tosin marjoja
ja omppuja saa vasta loppukesästä. Ruoka on hyvää
ja hommat sujuu mukavasti. Saan olla tyytyväinen.
Lääkärissäkäynti on keskiviikkona. Lääkäri ei oikein
osaa minuun suhtautua ja on hirmu varauksellinen
ja ahdistunut minut kohdatessaan. Hänen mielestään
minä olen kiusallinen ja pelottava, kun olen niin
välitön ja avoin että tuosta vaan alan juttelemaan.
Minulla kun on tämä Aspergerin syndrooma.
Jännittää se lääkärissä käynti kovasti, että
millaistahan se taas mahtaa olla.
Nyt on aurinkoinen ja kaunis kesäpäivä
ja annan tässä teille kaikille kukan 🙂🌻

Lääkärissä on käyty ja yllätys yllätys, oli hirmu kivaa jutella hänen kanssaan ja käynti ylitti odotukseni! Hän kertoi että oli vime vuonna sen takia varautunut kun oli kuullut että minä takerrun ihmisiin ja pelkäsi sitten että minä häneenkin takerrun. Mutta nyt todella oli hirmu hyvä käynti ja hän ymmärsi minua ja jopa suostui lääkeannostani pienentämään ja nyt tuntuu, että hirmu hyvä on tämä nykyinen lääkäri. Me juteltiin kaikkea mahdollista muutakin ja todella hyvin oltiin yhteisymmärryksessä. Tämä lääkärikäynti ylitti odotukseni.

Noniin,tein paluun tänne reilun parin vuoden tauon jälkeen,muistin vielä tunnukset ja salasanatkin.Mieluummin olisin kuitenkin ollut palaamatta.Kai on mennyt sen verran hyvin välillä,että en ole kokenut tarvitsevani tätä.Mutta nyt alkaa taas olemaan voimat melkoisen vähissä.Mistäköhän aloittaisin,ehkä se on pahinta,että olen huomannut,että minulla ei enää oikeastaan ole lainkaan ystäviä,elämä on hyvin yksinäistä.Kavereiden kanssa etäännytty lopullisesti toisistamme,se porukka mikä joskus oli koossa.Useat on alkoholisoituneita ja vetää mielialalääkkeitä,itse en käytä lääkkeitä.

Elämä on vain niin toivottoman yksinäistä,eikä minusta oe solmimaan mitään kestäviä ihmissuhteita,koska kärsin vieläpä jonkin asteisesta ihmispelosta.Töissä oleminen on yhtä helvettiä ja tuntuu,että muut työntekijät naureskelevat ja pitävät outona kun en koskaan mitään puhu.Tosin minusta tuntuu,että kaikki tuolla kadulla nauravat minulle.Aina sitä odottaa vaan viikonloppua,että pääsee vetämään pään täyteen ja baariin,ei ole hääppöistä elämää.Mutta kun mulla ei vain ole voimia muuttaa asioita,en mä ole sellainen avoin ihminen joka tutustuu helposti uusiin ihmisiin.

Itsemurha on alkanut jälleen pyöriä mielessä ihan viikoittain,yhtenä yönä jo olin unilääkepurkki kourassa,mutta niitä ei ollut enää kuin muutama jäljellä.Kesääkin odotin innolla ja kaikkea hauskaa mitä sitten voisi tehdä,mutta olen huomannut,että eihän minulla ole ystäviä,joiden kanssa lähteä mihinkään tai joiden kanssa jakaa asioitani.Varmaan ongelmani kuulostavat melkoisen pieniltä johonkin toiseen verrattuna,mutta itselle nämä ovat liian suuria ongelmia.Yksinkertaisesti olen kadottanut elämänhaluni,mikään ei tunnu enää miltään,kaikki on ihan samantekevää.En tiedä mikä neuvoksi vai onko kohta enää vain jäljellä se yksi ja viimeinen vaihtoehto.

Jep, oon sitte vielä viis viikkoa osastolla. Efexorin lopetaminen oli ja on kamalaa, nytodotan vaan että lamictal alkais parin viikon kuluttua vaikuttaa.

Mun työharjottoittelu ulkomailla meni tosi hyvin, todistuksessa oli muuten kiitettavää mutta aloittelisuus vain tyydyttävä. Lähinnä, koska siellä oli niin kaunista ja paljon uutta, niin mie tein juuri ne työt mitä listassa luki ja muut ajat katselin ja haaveilin. Netissä en ole käynyt koko aikana, siellä kyllä oli tietokone mutta se oli vain työtarkotukseen, merkattiin maitomääriä ja sellaista muuta asiaa jolla tiedolla en oikeastaan mitää tee, koska poroja ei lypsetä eikä niiltä myöskään keritä villoja pois kuten lampailta, sen työn nyt osaan. Nyt kotona mietin mitä hittoa teen tuolla kaikella tiedolla?
mutta kaikkea oli kiva oppia, lisäksi olen päättänyt nyt enemmän keskittyä metsätalouteen ja pidän porotaloutta sivuaineena. Koska en koskaan tule saamaan ajokorttia,. niin tarvitsen porotilalla työmeihiä ja minä voi tehdä metsäalan hommia.

Teitä varmaan hirveästi tämä asiani kiinnosti mutta ei nyt ole mitään mielenterveysasiaa ja halusinkin kuitenkin kirjoittaa, niin selitin tuon teille.
Mitä teille muille kuuluu tällä hetkellä.

Moi maanvaiva!

Ja tervetuloa takaisin, sinua olen tänne odotellutkin ja kiva oli lukea taas kuulumisiasi.
Minullekin on ehtinyt tapahtua vaikka mitä.
Olen nyt työkokeilussa ja sekin on mennyt ihan mukavasti.
Teen siellä siivoushommia.
Kuuntelen nyt ortodoksista nettiradiota.

Katsoitko sä maanvaiva eilen ohjelman autisnmilapsista. Mun äiti pakotti minut katsomaan ja sanoi koko ohjelman aja kaikista, että on juuri kuin minä. Vaikka oli tyttö ja tumma ihoinen vaikka toinen oli pieni poika, silti oli kuin minä. Ohjelman lopuksi minä löin ensimmäisen kerran äitiäni turpiin, se ansaitsi sen enkä asiaa kadu yhtään tippaa.
2 asia, miksi et minulle vastaa mitään aspalstalla, et edes lue viestiäni, koska se ei ole lähtenyt pois minun postilaatikosta.

Kyllä katsoin ohjelman, tein jopa sen virheen, että pyysin monia muitakin katsomaan sen. Ohjelman jälkeen olen voinut pahoin, koska minä tosiaan olen kuten monet siiinä olivat. Minä menen aivan sekaisin, jos tulee väärä bussi pysäkille tai bussi on myöhässä. Esmes tänään olen taas seisonut pysäkillä ja yrittänyt itseäni opettaa siihen ettei ne just tulee minutilleen ja koska mun pysäkille tulee kaukobusseja, niin järjestys voi muuttua. Häpeän tosiaan itseäni, kun menen asiasta sekaisin, en sille mitään voi. Tänään kyllä selvisin pysäkiltä pois ihan hyvin, ei mulla ollut tarkoitus mihinkään mennä, aattelin vaan itseäni opettaa. Sitten, kun olin kotona meni hermot ja soitin bussiasemalle ja sanoin, että mitä v....a varten yleensä teette minuuttiaikatauluja, jos niitä ei kenenkään tarvitse noudattaa.

Lisäksi siinä ohjelmassa oli se poika, kenen äiti oli kuollut ja minä olin juuri kun se, kun mun äiti kuoli.Paisi, että mut tosiaan sitten lopullisesti erotettiin koulusta.

Karseaa oli katsoa ohjelma ja tajuta, että on juuri tuollainen, haluaisi olla normaali. Jotenkin en enää jaksaisi itseäni kuntouttaa yhtään enempää, koska aina on aivan yksinkertaisia asioita mitä minä en tajua.
Minä kyllä ymmärrän aivan hyvin, että löit äitiäsi, jos se vieressä mäkätti. Minäkin ennen löin ihmisiä ja rikoin tavaroita, en enää mutta olen sua vanhempi. Ei ole oikein ketään lyödä mutta kun aivoissa käy jokin ihme sekamelska koko ajan niin sitä vaan lyö. Enkä minä tajua miksi minunlaisia ihmisiä on edes maapallolle luotu, mikä tarkoitus koko autismille oikein on? Ei mikään tarkoitus, luulen minä. Tai tämmöisille auteisteille, niin kuin minä olen, että tajuaa olevansa erilainen, eikä sitä halua olla mutta ei osaa olla tavalllinen.

(en voi vastata enkä lukea sun postia, koska minä olen luovuttanut pois nimimerkkini aspalstalla. Koska siellä oli ahdistavaa olla. Mutta pyydän erästä nimimerkkiä laittamaan sulle mun meiliosoitteen, niin voit sitten mulle meilata)