Metal_heart:Minulla oli aluksi ihan sama juttu, oli kamalan paha olla mutta en puhunut siitä. On vaikea aloittaa puhumaan, mutta kun siihen oppii niin pikkuhiljaa on helpompaa. Mulla on kanssa helpompi kirjoittaa kun puhua ääneen, varsinkin kun kirjoittaa anonyyminä että kukaan ei tunne. Voimia.

Mulla lakaa olla taas vähän liian usein näitä huonoja päiviä. Ei tarvitse tulla kuin pikku juttu niin päivä on pilaalla. Ja tällä viikolla on jo toinen kerta kun turvaudun taas terään. Mä jo ehdin luulla, että olen päässyt viiltelystä. Helppohan sitä on muiden sanoa, että lopetat vain sen. Et enään viiltele, teet päätöksen. Mutta ei se niin helposti käy. Niinkuin ei käy tämän syömisenkään kanssa. Muuta snovat että alat vain syömään normaalisti, mutta en vaan voi. Täyttä *askaa taas tämä elämä. Millon mulla alkaa se lopullinen hyvä olo? Vai pitääkö kuolla ja sitten vasta on hyvä olla, ei tarvitse tehdä mitään.On tää vaan niin kirottua.

Toivottavasti muilla menee paremmin...

aamori: se on totta.. ei se ihan käy niin että muut sanovat että senkun vaan lopetat.. ei sitä itse pysty ihan tuosta vain lopettamaan.. itse viiltelen vain harvoin.. silloin kun oikeasti on vain tuskasta ja ei keksi mitään.. mutta kuitenkin yritän olla koskematta mihinkään terävään... olen ollut nyt kuukauden ainakin viiltelemättä..
sama se on minkä asian kanssa tahansa.. se on niin helppo itsekin todeta että nyt lopetan tämän.. mutta eipä se käykkään ihan niin vaikka kuinka yrittää olla ankara itselleen... jaksamisia sinulle...

minä ainakin olen yrittänyt saada itseni lopettamaan tämän ns "angstaamisen".. mutta eipä sekään ihan helpolla onnistu... jotenkin minä häpeän itseäni ja sitä että minulla on ongelmia.. siksi se on vaikea puhua ääneen jollekin.. vaikka hyvinkin voi olla mahdollista että joku haluaisi kuunnella.. vaikkei kukaan sitä olekaan sanonu...

Mä en jaksa tätä elämää. Taas on vaan niin paha olla. On ollut jo (taas) pitkän aikaa sellanen yleisen ahdistunut olo ja paha olla. Välillä sitten´tulee niitä pahempia aaltoja.
Tuntuu, että elämä ei helpota ollenkaan, ei vaikka kuinka yrittäisi ja haluaisi.

Kävin tänään lääkärissä näyttämässä ihan pattia tuolla nivusissa. Lääkäri sitten huomasi nämä mun "naarmut" ja kysyi miten voin. Tietenkin mä vastasin että hyvin, naarmut on vanhoja. Olisi vaan pitänyt sanoa, että kaukana hyvästä.

Mulla on nyt taas ellanen pahempi ahdistus päällä, en jaksaisi. Mä en jaksa nyt edes mässyä käydä ostamassa. oon vaan tässä koneella ja hommailen kaikkee paskaa.

Kun tietäiskin keinon miten saa hyvän olon. Jos joku tietää niinv oisi mullekin kertoa. Ei auta lääkkeet eikä itsensä satuttaminen. Toivottavasti tämä valitusviesti ei pahenna kenenkään päivää.
Voimia ja halauksia teille!

Ajattelin välillä kirjoitella tänne kun on hyvä olla. Taitaa joku olla vähän ihastunut tai jotain. Yöunetkin meni kun yhtä ihmistä ajattelin. Huh. Ei oo vielä kertaakaan olut tällasta oloo kenenkään kanssa.

No vähän huonojakin uutisia... Ahmimista en ole harrastanut moneen päivään, mutta en saa ruokaa alas ollenkaan. Joudun oikeasti tekemään töitä että saan syötyä. Ei vain maistu ja kamala nälkä kokoajan. Kahvia vaan kittaan. Eilenkin söin vähän keittoa ja ihan vähän suklaata. Se on ihan liian vähän. SIlti kävin lenkillä, n.10km yhteensä. Alkaa mennä taas vähän toiseen ääripäähän tämä syöminen. Päätä särkee kokoajan vähän ja ääh. Tiiän että palan loppuun tässä mutta kun en vain saa syötyä...

Olen ollut masentunut ja yleensä se johtaa itkemiseen minulla ainakin ja sen jälkeen ei ole ihmisten ilmoille menemistä. Onneksi apua on aina saatavissa ja löysinkin apua masennukseeni ja voin jo pikkaisen paremmin. Musiikki on minulle se parantava keino yleensä mutta se kestää vaan hetken ja itken taas. Elikä suoraan sanoen mielialat
vaihtelevat 🤔

Löysin tällaisen. Masentuneen, itsetuhoisen nuoren vanhempi on tehnyt lapselleen laulun. Koskettavaa. Toivottavasti tätä ei katsota mainostamisesksi, vaikka sivulta voikin ostaa kyseisen levyn, se ei ole tarkoitukseni. http://www.myspace.com/avoinkirje

Xera kirjoitti 22.04.2007 klo 12:24:

Löysin tällaisen. Masentuneen, itsetuhoisen nuoren vanhempi on tehnyt lapselleen laulun. Koskettavaa. Toivottavasti tätä ei katsota mainostamisesksi, vaikka sivulta voikin ostaa kyseisen levyn, se ei ole tarkoitukseni. http://www.myspace.com/avoinkirje

Hei kiitos sulle kun laitoit tän linkin. Kauheen kaunis biisi ja tulee monenlaisia ajatuksia mieleen.. Itselläni ollut vaikeita aikoja kovinkin, kun on joskus meinannut eräs sanoinkuvaamattoman rakas ihminen päivänsä päättää ja tämä laulu sisälsi kyllä kaikki silloiset ajatukseni. Hirveää, että täällä monikin joutuu elää pelossa mitä rakkaille tapahtuu. Se on raskasta (mutta eihän sitä tunteilleen mitään mahda). Voimia ihan jokaiselle tukinetin käyttäjälle (lukijoille, kirjoittajille, tukihenkilöille.. keitä tähän nyt sitten kuuluukin..) kevääseen ja tulevaan kesään!🙂🌻

Minä en ainakaan pidä mainostamisena tuon biisin laittoa tänne. Tän biisin avulla pystyn jotenkin paremmin tajuamaan miltä mun läheisistä on tuntunut mun itsetuhoisuus, masentuneisuus ja elämänhalun katoaminen. Vielä kun ymmärtäisin miltä heistä tuntuu kun nyt menee hiukan paremmin.

Kiitos tästä biisistä<3

Mä anoin nyt oikeuksia kirjoittaa, kun löysin oman liittoni lehdestä linkin tänne ja kirjoittelen kyllä aspalstallakin mutta en paljon. Olen 15v poika jolla on asperger ja jonka äiti on sitä mieltä, että mun pitäisi osata olla kuten muutkin assit ovat ja hyväksyä, että olen erilainen. Siksi tänne kirjoitankin, koska en asiaa hyväksy ja tiedän ettei kaikki muutkaan assit hyväksy vaikka aspalstalla hyväksyvätkin. Luen kai vain teidän juttuja kun osaatte hyvin kertoa mikä teitä vaivaa ettekä vaan hyväksy vaivojanne, koska vaikka äitinne käskee. Joku päivä myös mä kirjoitan tukihenkilölle ja haukun sille äitini ja koko tämän sairauteni helvettiin asti, koska en jaksa vain tämmöistä sietää.

Moi

En tiiä mihin kirjoittaisin tänne koen olevani liian vanha ja perhettä ei ole. Mulla on ollut tosi rankka tavi itse olen sairastunut, rakas koirani kuoli ja myös pappa on koullut ja kaikki tänä keväänä. Tuntuu että miks kaikki yhtä-aikaa.😭
Masennusta olen sairastanut useamman vuoden, lisäksi anorexia ja nyt viimeisin on epilepsia jota ei saada tai ei ole saatu kuriin vielä lääkkeillä. Ja sen syytä ei tiedetä😑❓. Papan hautajaiset vielä edessä ja jatkotutkimukset itsellä.
Luin ensin muiten kirjoituksia ja tämä on tosiaan nuorten palsta, mutta kun ei ole muuta paikkaa mihin kirjoittais.

Terve grande , ehkä pääsisi helpommalla jos hyväksyisi olevansa erilainen mutta vaikeaa se kyllä on. Mutta kirjota vaan tukihenkilölle jos se vaikka helpottaa. aspalsta onkin vähän sellainen foorumi, että ihmiset ovat siellä tyytyväisiä kun ovat saaneet diagnoosin tai jotain sellaista. Mutta ahdistavaa olla joukossa mihin pitäisi olla just sopiva ja huomaa ettei sitten edes sinnekään ole just-sopiva. Mutta jos ei oikein mihinkään tunnu sopivan, niin tänne sopii, koska täällä on kaikensorttisia ihmisiä

Terve myös annukka (niin nyt sitten unohin ne numerot) . mulla myös on epilepsia ja aloin saamaan kohtauksia enemmän äidin kuollessa ja silloin sain sen diagnoosin myös, siitä on vuosia aikaan. Mun epilepsiiaan ei ole koskaan löytynyt syytä, ehkä se sitten oli stressistä aiheutuvaa, ja sain isoja kohtauksia vaikka mitä lääkkeitä söin. nykysin en juurikaan enää saa kohtauksia. silloin saan, jos joku oikein ahdistaa, tai olen nukkunut huonosti. Mulla on vielä lääkitys mutta voi olla, että jos näin hyvin menee, niin lääkitys jossain vaiheessa lopetetaan. Varmaan sunkin epilepsiaan löydetään lääkitys tai toivon niin.
Voimia hautajaisiin

Moi!

Kiva kun joku vastas, olen kirjoittanut yhteen toiseenkin vertaistuki palveluu, mutta siellä ei kukaan reakoinut milläänlailla, edes tervehtimällä. Ketjua kyllä jatkettiin, mutta ei siitä enenpää.

Mä kävin kans kuunteleen tuon kappaleen kauniit sanat, kun joku sanois mullekin sen.😞

Oli tosi raskas vappu yksin olin, kun en jaksanut lähtä mihinkään. Kävi mielessä, että parempi olis jos kuolis vaan pois, ei vaan jaksa.😯🗯️

Ja kun oppis että ei aina tarvi jaksaa, mulla on paha tapa esittää että kaikki hyvin ja jos sitten menen sanomaan että en jaksa, haluan luovuttaa, niin sanotaa ota iteäs niskasta kiinni, se siitä. Kerään kaiken pahan olon sisääni ja on tosi vaikeaa kertoa siitä, edes terapeutille. Yritän kirjoittaa terapeutille ja sitten käydään niitä läpi. Se kyllä auttaa jonkin verran. Mutta nyt tuntuu että mikään ei riitä.

Pitää kerätä voimia hautajaisiin😭 ja tutkimuksiin, niihinkin pitää lähtä melkein toiselle puolen Suomea. Mutta hyvä kuitenkin että pääsee tutkimuksiin.

Musta myös kiva, kun vastataan. Mulla tosiaan menee hermot äitin kanssa. Ensin on vuosia haukkunut kuinka mä vain häiriköin, että aina saa hävetä. Sitten osti mulle tämän diagnoosin ja nyt haukkuu, etten osaa olla oikealla tavalla vaikka on diagnoosi. Mun äiti lukee miten mun pitäisi olla ja kun en ole sitten itkee ja raivoaa. Mun äiti itkee vaikka mun pitäisi itkeä.

todella koskettava laulu. ;c tuli ihan itelle itku kun ajatteli miten paljon jonkun isä välittää. itellä kans vakava masennus ollut noin 4 vuotta, ja tuntuu kun isää ei kiinnostaisi. (asutaan kahdestaan) Ja isä on melkein ainut ihminen jonka kanssa nykyisin vietän aikaa. kaverit kadonnut masennuksen myötä. oma vika. viimeks kun mulla puhkes totaalinen masennus kohtaus, isä huus että : "voi vittu" ja paiskas mun oven kiinni. :c kiitos tuesta.

voimia sulle annukka77 hautajaisiin.

moi!

Nyt on tutkimukset ohi, mutta lausunto ei vielä tullut. 🙄 Oireet viittais vaihteeks siihen suuntaan että masennus on ottamassa ylivallan. Ei jaksais mitään. Koko ajan vain väsytyttää. Ruoka ei maistu ja lasken mitä syön, että ei vain lihois. Mutta miten jaksan, elää. Kaikki taakka vain painaa aina enemmän ja enemmän, milloin lyhystys sen alle.🤔. Kukaan ei ymmärrä, läheisistä. Kyllä terapia välillä auttaa ja välillä taas tuntuu että mikään ei edisty eikä auta. yksin liikkuminen vaikeaa, pitää pakottaa että uskaltaa ulos. Mutta se ahdistus mikä siellä tulee on sietämätön.😭😞.