Maanvaiva, olen pahoillani sinun ja koirasi puolesta.

Onpa kyllä ymmärtämättömiä ja empatiaan kykenemättömiä ihmisiä siellä ryhmäterapiassasi! En ymmärrä, millä tavalla sinun surusi koiraa kohtaan on heiltä "pois", vaikka koira ei olekaan ihminen. Miksi ihmisten pitää kilpailla siitä, kenen suru on suurinta ja tärkeintä? Eihän sellaista kilpailua voi voittaa kukaan. Väliäkö sillä, kuka tai mikä surun kohde on - paha olo ei lopu sillä, että joku ilmoittaa kohteen olevan vähemmän surun arvoinen. Ja kun ihmiset ovat usein suivaitsemattomia ja typeriä, niin eipä se ole kai ihmekään, jos joillekin eläimet ovat tärkeämpiä, tai vähintään yhtä tärkeitä ystäviä.

Anteeksi tämä vuodatus. Tuli muistoja mieleen.

Kiitos kun vastasitte, rusakko ja matkalainen. Mie en oikeastaan enää kuullut mitä se ryhmän vetäjä sanoi muille ja mistä olisin saanut puhua. voi olla, että se sanoi, että voin puhua koirasta. Mutta mulle oli jo ehtinyt tulla niin paha olo siinä vaiheessa, että vaivuin jo omaa maailmaa. Ja perjantaina on oma terapeutti ja se on hyvä tuttu mun koirallekin, sen kaa voi varmaan puhua.

Vähän mulle on tullut sellainen tunne, että kaikki ihmiset ovat sillai varuillaan etten alkasi nyt koiraa vuosia sureen niinku äitiäkin. Mutta onhan äitisurukin aina enempi menossa ohi, kun siitä on puhunut. ja, jos en koirasta puhusi tai sen tekemiä juttuja muistelisi, niin ei suru mee koskan ohi. Mun ryhmässä on tyttö jonka isä kuoli jokin aika sitten, ollaan sitten ryhmässä paljon puhuttu kuolemasta ja siitä kun monet pelkää kun jäävät orvoksi jos vanhemmat kuolee. No sitten, kun mun koira kuoli, niin tuli, että mie ryhmää loukkaa puhuessani koiran kuolemasta. Ei tänään sitten tarvinnut mennä koko ryhmäkokoukseen. Sitten tuli tunne, että ryhmä halveksii mun surua. Mutta musta nyt olisi kummalliasta, jos mun pitäsi nyt puhua kuolleista vanhemmistani, kun en niitä ees nyt ajattele. Mutta ei tääkään tunnu hyvältä, kun pannaan pois koko ryhmästä.

On sitten kyllä ihan vieraita ihmisiä jotka taluttavat koiraa ulkona. Vaikken niitä tunne, niin jään silittään niiden koiraa ja kerron omasta koirasta. Voimme vaikka kuinka kauan puhua mun koirasta ja se tuntuu ihan hyvältä.
Huomenna taas lähen viikonloppulomalle kotiin. Eikä koira ole portilla oottamassa ja hyppimäsä syliin.ei oikein tunnu, että menisin ees kotiin.

nyt vaan tuntuu ettei siltikään jaksa enää elää. Olen pitkin nettimaailmaa kirjotellut koirasta ja ihmiset ovat tosi paljon vastanneet kaikkee lohduttavaa. Aloin jo joidenkin kanssa miettiin minkä uuden rotusen koiran ottasin ja kaikki on aivan hyvältä tuntunut.

Sitten vaan tämä aamuna hokasin, että paskat mie en haluu tätä elämää enää elää. Pitäsi uusi koira ottaa, pitäsi mennä uuteen kouluun elokuussa aina vaan jotain uutta pitäsi eikä jaksasi mitään. Musta tuntuu, että yhden viikon olen näytellyt jonkun draamanäytelmän ja näyttelin sen tosi hyvin ja yleisö on tyytyväinen esitykseen. Voisi lopettaa tämänkin näytelmän minkä nimi on elämä.

pääpointti mun jutussa oli, että yritin kestää koiran kuoleman kuten kuvittelen aikusten sellaiseen suhtautuvan. Ja huomasin tänä aamuna etten jaksakaan olla aikunen. mutta otin nyt aikusroolin näytelmässä eikä sitä voi enää vaihtaa, koska näytelmä loppui jo.

Täällä taas.

En jaksanut lukea, mutta jotenkin taas minusta tuntui, että on pakko jakaa kuulumisiani. Vappuna yritin itsemurhaa ja nyt kellun hyvin hitaasti kunnallisen psykiatrian aallokossa. Tänään luovutin virallisesti, hain itselleni sairaslomaa ja olen hieman hukassa. Olen Keener ja olen masentunut.

Maanvaiva, mä ymmärrän miten pahalta lemmikin menettäminen voi tuntua. Tai siis en sitä vielä tiedä mutta voin kuvitella. Multa ei oo kuollu kuin yks hamsteri, johon en edes paljoa kiintynyt, mutta itkin silti. Nyt kun mulla on kissa, se on mulle tosi tärkeä. En olis varmaan enää tässä jos ei sitä olis. En halua edes ajatella sitä miten kauheeta se olis jos menettäisin sen. Totta kai siihen menee välillä hermot, mutta useammin se on ihana.
Mun mielestä sulla on täysi oikeus surra sun koiraa, sure niin kauan kuin tarvii. Älä välitä mitä muut sanoo. Jos joku sanoo että on tyhmää surra lemmikkiä, niin sillä ei taatusti oo kokemusta siitä, miten tärkeitä eläimet on ja miten lujaa niihin kiintyy.
Mä oon töissä kissatalolla, jossa on kodittomia kissoja. Se on mulle aivan unelma työpaikka! Kissojen kanssa menee hyvin, mutta niiden toisten työntekijöiden kanssa jännitän välillä mm. sitä että mitä ne musta ajattelee, teenkö kaiken oikein jne. Mutta luulen että se alkaa mennä ohi, alan tulla niitten kanssa toimeen. Ainakin toivon niin. Oon kyllä oikein ihmetellyt miten puhelias oon ollut. Yleensä vetäydyn helposti ja oon aivan hiljaa, puhun vaan jos joku kysyy jotain. Toissa viikolla olin tosi maassa, mutta ilmeisesti se piristää kun on jotain tekemistä.
Voimia ja halauksia kaikille!

Heip..

Mulla piti eilen olla lääkäriaika, jota on siirrelty ja peruttu maaliskuusta asti. nyt kun viimein paikalle pääsin, oli lääkäri sopinutkin kaks aikaa päällekäin..seuraavan ajan sain elokuulle.
Viimeset kaks kuukautta oon ollu todella maassa, voimat vähenee koko ajan. Muutin takaisin kotiin, ja nyt pysyy homma kasassa liikkumalla. Töistä kotiin, suihkuun, lähen jonnekin ja illalla takas kotii suoraa nukkumaan. koko ajan juoksen.muuten tulee stoppi..

ei pysy nyt ajatukset kasassa, lienee parempi kirjoittaa joku toinen kerta selvemmin..nyt ei jaksa.. ☹️

voimia keenerille ja maanvaivalle!

hei olen 27 vuotias ja tässä mun tarinani koulussa mua kiusatiin ala sekä ylä asteella ja sit viellä ammattikoulussa kun olen vähän pyöreä nyt olen huomannut et kärsin masenuksesta syön hirveesti ja sit en nuku kunnolla yöllä herään kaksi kertaa yössä ja mietin mitä huominen tuo tullesaan 😭 ja kavereita on tasan tarkaa yksi ja en käy missään kun pelkään et kaikki nauraa mulle ja tuijotaa mua 😭 en uskalla lähtee ulos vaan makaan sängyssä☹️

masiii9 tiedän, että tää kuullostaa pelottavalta ja kauheelta, mutta sun on vaan pakko lähtee ulos. Sun on pakko nousta ylös sängystä ja todeta, että on täällä maailmassa hyviäkin ihmisiä.
Mä aikoinaan yritin tehdä itestäni jonkun mökkihöperön. Aina kun mä olin lähdössä jonnekkin mä rupesin ajattelemaan kuinka kaikki kattoo mua pahasti ja nauraa.. Mä melkein onnistuin psyykkaamaan itteni hulluksi. Jos mä oon onnistunut näin päin uskon vahvasti, että sä pystyt toisinpäin. Tarviit vaan uskoa itseesi.
Muakin on koulukiusattu koko kouluaika, mulle ei oo jäänyt siitä mitään traumoja. Mä pystyn ajattelemaan sen niin, että se on osa mun historiaa ja sen takia mä oon tällänen. Kävin syksyllä työterveyshuollossa puhumassa mun elämänilon laskusta ja ne oli sitä mieltä, että se johtuu vaan ja ainostaan tosta koulukiusaamisesta, mä oon ihan erimieltä. Se on ollutta ja mennyttä ei sitä voi muuttaa mitenkään. Miksi mun pitäis nyt itkeä sellasia asioita, jotka on tapahtunut kymmeniä vuosia sitten.
Täytyy oppia unohtamaan ja antamaan ittellensä anteeksi vaan niin voi oppia virheistä.
Usko elämään. Voimia kaikille.🙂👍

heippa!
vaikka olenkin jo 28vuotias mies niin voin kertoa omakohtaisia kokemuksia masennuksesta.olen taistellut masennuksen kanssa jo monta vuotta.kun asiat lähtee menemään päin honkia niin sitten menee kaikki.ensin lähti työ, sitten parisuhde.nyt mulla menee jo ystävät ja eniten kärsin yksinäisyydestä😭.harkitsen vakavasti itsemurhaa.olen kyllä hoidoissa jne.lääkkeet on ja kaikki mutta kun se ikävä kalvaa aivan sairaasti ja yksinäisyys tosi pahaa.huh.sitten lisänä kaikki muut sotkut, tuntuu että pää räjähtää ja olen koko ajan väsynyt.olen myös entinen koulukiusattu...terveisin: mokoma

mun inter-rail juttu meni hyvin, kävin aika monessa maassa. Melkein jo koirankin unohin mutta sitten iski ikävä, kun tulin kotiin. Ja olen edelleen pois kuntoutuspaikasta mutta musta onkin tullut aika riippuvainen siitä. Kun siellä on kunnolla, eikä oikein mistään ongelmista puhu ja aina sanoo, että menee hyvin, niin saakin olla aika omissa oloissaan. Nyt, kun olen kotona, niin pitääkin olla muiden kaa ja olla sosiaalinen. Niin, että sitten mie vaan hokasin, että haluan takaisin kuntoutuspaikkaan vaikka saisin olla vielä kauan kotona. Sanoin äskettäin, että tapan itseni, jos en pääse kotoa pois.V....u, kun säihäkin itsekin. Että en halua olla kotona vaan mennä johonkin laitokseen vaikka mulle on myönnetty vielä kuukausi hoitovapaata. Kyllä olen alas painunut tässäkin elämässä. Mulla ei ole jäljellä enää järjen häivääkään.

Lääkäri sanoi, että ole nyt ainakin viikonloppu kotona ja yritä olla rennosti. Sen mie ymmärrän, että tulee lääkeriippuvaiseksi mutta sitä en ymmärrä, että tulee hoitopaikkariippuvaiseksi.

moikka kaikille ja sinulle nimimerkki Metallia! haluan kertoa teille oman tarinani. Olen sen kertonut aikaisemmin mutta voin kertoa sen uudelleen. Minulle sairaus tuli silloin kun olin päässyt juuri töihin ja aloin suunnittelemaan tulevaisuutta. Tuli vaikea masennus ja paniikkihäiriö. Työpaikan joudun jättämään ja samoin tulevaisuuden. Nyt olen joutunut mielisairaana olemaan jo 7 vuotta. Välillä on ollut hyviä kausia ja välillä huonoja. Nyt myöhemmin minut on diagnosoitu kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavaksi. Ja sitä vuoristorataa tää on kyllä ollutkin. Välillä olen toivonut että vanhemmat ois jättänyt sen ratkaisevan teon tekemättä et mä synnyin tähän maailmaan. Nyt minulle vaihdetaan lääkettä ja oon jo suunnitellut tappaa itseni. Olotila on välillä mitä on mutta en kerro siitä läheisilleni. He ovat saaneet kärsiä minun takia ihan tarpeeksi.

mulle kävvi niinku arvasin, että pääsen moneen paikkaan opiskelemaan enkä osaa päättää mihin.mie pääsin AMK lukeen maa-ja metsätaloutta, tulisi agrologi ja erikoistuisin porotalouteen. mutta pääsin myös Norjaan yliopistoon ja vähän samoja aineita lukee , tulisi sitten joku joskus. Sinne Norjaan pääsee meiltä ihan yhellä linja-autolla mutta pitäisi kuitenkin asua Norjassa eikä joka päivä matkustaa tai sitten asua adoptioukin luona Suomen puolella ja aamula ehtisi hyvin kouluun.

mutta koska olen ollut ongelmanuori, niin mut on otettu avohoidon piiriin kunnes täytän 21v.en oikein itse saa itsenäisesti päättää mitä tehen, siksi en ole kelleen edes puhunut, että olen myös Norjaan päässyt. lukekaa se nyt tästä, omaiset.
Jos pääsisi Norjaan, en kyllä ole varma ees haluanko, niin multa jäisi pois terapia, ei vaan jäisi siihen aikaa,jos oisin viikot pois kotoa. AMK;ssa on paljon työharjottelua ja kai ollaan monessa eri paikassakin opiskelemassa ja mulle on aina vaikee sopeutua uusiin juttuihi. Norjassa olisin vaan yhessä paikkaa.

En siis vielä ees itsekään tiedä kumpaan haluan, jos saan vapaasti valita. Mulle olisi kuulemma vielä tärkeää olla kuntoutuksessa mukana vielä yksi vuosi. mistä mie tiedän mitä mulle tapahtuu, jos kaikki tukitoimet lopettaisin. Suomessa jos opiskelen saan tukihenkilön kouluun. En tiedä onko sellaista mahollista saada Norjasta. Mutta on kai munkin joskus aika oppia elämään ilman tukitoimii, niin miksei sitten nyt tänä vuonna?

Niin, että mitä mieltä te muut olette? Miten valitsisitta, jos ois vapaa mahdollisuus valita? entäpäs tietääkö joku sitten AMK vaihto-oppilasjutuista mitään, voiko sen mennä tekeen NOrjan yliopistoon? ja on mulla sellainenkin mahollisuus(teoriassa), että ottaisin paikan AMK ja Norjaan. opiskelisin virtuaalisesti AMK ja Norjassa voi niinki opiskella, että käy vain tenteissä (luin yheltä palstalta). mutta onkohan se liian raskasta? ja se opiskelu olisi aika kallista.
Oisko vaan yhen vuoden ja lepäisin ja opiskelisn virtuaalisesti AMK ja keskittyisin kuntoutukseen?

Onnittelut opiskelupaikoista, maanvaiva. En tiedä Norjan yliopistoista tai ammattikorkeakouluista, mutta ainakin suomalaisissa yliopistoissa opiskelun aloittamista on mahdollista lykätä vuodella ilman erityistä syytä. Ottaa vain opiskelupaikan vastaan, mutta ilmoittautuu poissaolevaksi. Tämä on ehkä hyvä vaihtoehto, jos tahdot keskittyä kuntoutukseen ja miettiä opiskelupaikkaa lisää. (Pääsisit varmaan seuraavana vuonna uudestaan samoihin kouluihin halutessasi.) Suomessahan ei saa samana vuonna ottaa kahta opiskelupaikkaa vastaan (eli ei esim. amk + yliopisto), mutta ehkä Norjassa on erilainen systeemi? Sitä en oikein usko, että suomalaisesta ammattikorkeakoulusta voisi lähteä vaihtoon Norjan yliopistoon. Ammattikorkeakouluun kyllä varmaan voisi, jos siellä Norjassa olisi sellainen.

Itse valitsisin kuitenkin ehkä sen perusteella, kumpi ala tuntuu kiinnostavammalta.

Terve Rusakko, olen jo ilmottanut AMK, että otan paikan mutta riippuu lääkäristä miten alotan. Huomenna menen vanhempien kaa Norjaan tutustumaan,ja maksamme sinne opintomaksun ja jotain siellä suoritan. Nämä kaksi kouluu ikään kun tukevat toisiaan ja voin olla yhtäaikaa samassa koulussa. Mutta en varmaan vielä jaksa niin tehä vaan otan Norjasta vaan pari ainetta ja AMK keskityn enempi.

Musta nää välimatkat näyttää aina niin lyhyeltä mutta sitten kun niitä suorittaa niin niihin meneekin hirveesti aikaa. Olimme äsken Norjan rajalla kalastamsa ja mie vaan kuvittelin, kun karttaa tutkin, että noin vaan me poikkeamme yliopistoon mutta, en niinku tajunnut, etä olin itärajalla ja koulu länsirajalla vaan pidin Pohjois- Norjana kumpaakin. kun on aina kaikkii välimatkoja pitänyt lyhyenaä, vaikka saatan sanoa että käyn äkkiä kylillä tulen kohta takasi ja matkaan tulee n 60km (suurinpiirtein vaan niille tiedoksi, jotka innokkaana selvittelevät kylääni misä asun)
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Mun projektini

Kun en päässyt syksyllä yo, päätin että kyllä mie tämän äidinkielen opin. Kesken projektin mut heitettiin koulusta poijes ja päätin lisätä projektiin myös pointin, että tulen oppimaan miten ihmisten kaa puhutaan.Mukan oli satoja ihmisii mutta ne eivät tietäneet olevansa mukana projektissa.

Projektini alkoi 17.12 kello 6.17

alussa opin etteivät ihmiset mun kaa puhu, jos että elä ruppee mulle vittuileen. vsan piti sanoo olen eri mieltä asiasta.

vihkossani on 782 uutta sanaa joiden merkitystä en osannut kunnolla vaan käytin miten sattuu ja kun ihmiset niitä sanoja käyttivät ymmärsin väärin

-192 sanaa joilla on eri yhteyksissä monta eri merkitystä, opettelin kaikki merkitykset

-opin 68 hienoa sanaa joita en ollut koskaan kuullut, esmes kefaalinen ja libido

- projektin aikana mulle sanottiin 4* olet idiootti
22 * pitääkö sulle taas vääntää rautalangasta,

- vain yhden kerran sotkin keskustelun, kun jäin kiinni eutanisia -keskutselussa saattohoito-sanaa ja aloin ihmetteeleen mihin ei-uskovaisia oikein saatetaan. se mulle selittiin, mutta en pysynyt mukana jutuisa vaan poistuin

kirjoitin yhteensä 1238 eri pituista viestiä, minulle vastasi 62 eri nimimerkkiä

Projektini päättyi tahdostani riippumatta 2.8 2008 kello 15.45

Koska olen yhden asian ihminen ei minulla nyt ole valmiina itsemurhasuunnitelmaa ja tilanne on aika tukala.
En oikein tiedä olenko saanut jotain hienoa aikaiseksi vaan kirjoitinko pelkkää bannihistoriaa. kuitenni juon lauantaina kossupullosta puolet, yritnhän ainakin jotain saaha aikaseksi. Uutta projektii on taas vaikii aloittaa, kun ei ole oikein aihetta.