En jaksanut lukea koko viestiketjua. Alun kyllä luin ja hämmästyin siitä miten samanlaisia omat ajatukseni ovat.

Olen ollut masentunut pitkään, mutta jatkuvasti peittänyt sen muilta. "Eihän se kuulu muille". Tänään viimein kerroin äidilleni, pyysin häntä varaamaan ajan lääkärille kun en enää jaksa tätä paskaa. Kyllä hän sen aiemminkin on huomannut, mutta olen onnistunut silti pitämään "kaikki hyvin-kulissia" joten kuten pystyssä. Minulla kun on aina ollut se vahvan rooli.

Jotain ihme luontaistuotepillereitä hän lähti hakemaan apteekista, auttavat kuulemma varmasti. Minä tosissani toivoin että hän olisi varannut ajan lääkärille, mutta luulen että se kaatuu rahoitukseen. "Oikeat" masennuslääkkeethän ovat melko kalliita, vai? Onko muilla kokemusta luontaistuotteista? Auttavatko ne oikeasti? 😐

Olen itse sairastanut masennusta 20-vuotiaana ensimmäisen kerran. Minä viivyttelin liian pitkään sairauteni kanssa ennenkuin tajusin olevani oikeasti sairas. Tilanteen laukaisi vuoden intensiivinen työ ulkomailla, vieraassa kulttuurissa, erossa läheisistä ihmisistä. Suomeen tultuani seison valkolakki kourassa ilman asuntoa ja opiskelupaikkaa. Pääsin mielenterveystoimistoon hyvään hoitoon: psykiatri joka osasi ohjata minut naispuoliselle psykologille, koska en pystynyt puhumaan miehelle ongelmistani. Tilanne korjautui. Pääsin opiskelemaan, muutin toiseen kaupunkiin kunnes valmistuttuani seisoin korkeakoulupaperi kädessä kadulla etsien suuntaa.

Jouduin / pääsin sairaalahoitoon Lapinlahden sairaalaan. Vietin siellä ikimuistoiset neljä kuukautta. Nyt olen työssä ja mietin ja kelaan näitä samoja juttuja yhä edelleen.

Masennuksen laukaisee monet tekijät: omalla kohdallani huoli tulevaisuudesta, aikuistumisesta, parisuhdeongelmat, taloudelliset huolet. Raadollista sanoa, mutta jossain vaiheessa vetäydyin täysin diagsoonini turviin ja tein tyhmiä temppuja: koska olen mielisairas ei mun tarvitse käyttäytyä ihmisen tavoin.

Nyt olen onneksi kasvanut henkisesti. Luotan itseeni ja pyrin toimimaan
itseäni ja läheisiäni vahingoittamatta. Olen paljon vahvempi ihminen tällä hetkellä. En missään nimessä kehoita teitä masentumaan, vaan oppikaa siitä.

Terapeuttinen, luottamuksellinen keskustelu on parasta. Kunhan avaudut. se on aluksi vaikeaa. Rinnasta pistää, eikä pysty sanomaan tunteitaan ääneen. Se helpottuu! Puhukaa ihmiset ystäville, terveydenhoitajille, lääkäreille, papille, jos se helpottaa oloanne.

Voimaa!

Tänään taas jotenkin tuntuu kuin juoksisin jossain oravanpyörässä mistä ei ole ulospääsyä. Minulle erittäin rakas poikaystäväni jätti minut tänään, koska on todennut olevansa kyvytön suhteeseen kanssani. Tunnen jotenkin pahaa oloa siitä etten ole ollut hänelle sellainen ihminen, jonka kanssa hän olisi kyennyt olemaan.

Jotenkin syytän itseäni kokoajan tämänkaltaisista asioista. Tunnen että olen tehnyt jotain väärin, tai olisin voinut sanoa jotain toisin tai muuttua jotenkin sellaiseksi ihmiseksi mikä olisi täydellisempi. Tottahan on että olin koko seurustelumme ajan erittäin masentunut ja hain häneltä tukea, mutta samalla tiedostin ettei hän ole minulle mikään lopullinen apu tilanteeseeni. Hän ei vain ottanut sitä niin vaan sanoi minun yrittävän vain saada hyväksyntää hänen kauttaan, hänen ystäviltään ja hänen perheeltään. Ehkä asia on myös niin, mutta en ole sitä halunnut itselleni myöntää.

Mutta eikä ole normaalia että haetaan jonkinkaltaista hyväksyntää uusia sosiaalisia ympyröitä rakennettaessa? Olenko jotenkin erilainen jos haluan uusien kavereideni hyväksyvän minut sellaisena kuin olen?

Maanvaiva, kuulostaa tosiaan aika mukavalta harhalta, vaikka ymmärrän ettei sellaisten kokeminen ainakaan jatkuvasti ole kovin suotavaa. Luuletko, että se tulisi ilman lääkkeitä uudestaan? Jossain romantisoidussa elokuvassa tuo menisi varmasti niin, että jonkin aikaa eläisit siinä harhassa, mutta sitten sopisit vanhempiesi kanssa, että sinun pitää pärjätä yksin. Oikeasti se ei taida olla niin helppoa...

Luin lintuinfluenssasta, että se aiheuttaa oireita helpommin kotieläinlinnuilla kuin villeillä vesilinnuilla, jotka ovat taudille vastustuskykyisiä. Siksi ne voivat toimia pelkästään viruksen kantajina ja levittää sitä muualle (tämähän kumoaa sen toisen uutisen, jonka mukaan sairaat linnut eivät jaksaisi muuttaa). Virus itää 3-5 päivää ja voi aiheuttaa kuoleman nopeasti.

Voit hakea opiskelemaan kaikkiin mahdollisiin kouluihin samana vuonna. Hakuajat vain ovat erilaiset. Ammattikorkeakoululle se on ainakin 20.3. - 7.4.2006 ( https://www.amkhaku.fi/ ) ja yliopistoittain hakuajat vaihtelevat jonkin verran, mutta yleensä jatkuvat pidempään kuin ammattikorkeakoulujen hakuaika.

Olen mie ennenkin elänyt kuolleiden kanssa, ukin veinaan. Mutta se on vaan on ollut sellainen hetkellinen juttu, enkä ole oikiastaan sitä nähnyt vaan tuntenut, että se on läsnä. ne on loppunut itsestään. Mulla ja äidillä oli niin huonot välit, että pahemmin ei olla toisia haluttu nähä kuoleman jälkeen. tavallaan mulle tämä harha oli vähän sellainen kokemus, että nyt mun ja äidin välit olisikin kunnossa.

Mie vähän aikaa näin sellaisen unen, että mun äiti ei tehnytkään itsemurhaan vaan mie panin saunan pellit kiinni ja äiti sitten kuoli häkään. Tämän asian kävin läpi kotona ja terpeutin kaa, eikä se mitenkään ollut mahollista. Sitten se terapeutti kysyi, että joko on käyty kaikki vaihtoehdot lävitse? Vissihi on ja annoin terapeutille kaikki äidin kirjotukset missä se kehuskelee ihmisille miten murrosikäinen vie kaikki sen voimat. Mie olin se murrosikänen ja mie vein äidin voimat. Olen aatellut, että vein niin paljon, että se ei jaksanut elää.
eli tuon tarkotus oli selittää, että mitä jos tämä ihmekokemus nyt tarkottasiko, että olen loppuunkäsitellyt äidin itsemurhan ja nyt meillä voisi vaikka olla hyvät välit.

Miekin mietin tuota lääkitystä. Oiskin sellainen lääke, että jos sen jättää pois tulisi äiti ja isä kylään. Taas, kun sen ottaisi,i ne häipyisivät pois.
Toisaalta mua ihmettyttää mun lääkäri, heti laittoi uuden ihmeiden estolääkkeen. Itse se lukee Harry Potteria ja puhuukin mulle aika usein miten hyvä ja hauska kirja se on. Välillä oikein ihmettelen, että tajuaako se miten tyhmältä ja ehkä harhaiselta kuulostaa, kun aikunen selittää jotain satukirjaa. Silti se ei hyväksy, kun mie näen harhoja joskus. Olisi pitänyt varmaan kertoa, että yhessä kirjassa oli tällainen tyttö joka koki tuollaista.
Mutta kai mun vaan uskottava, että aikusten maailmassa ei ole tilaa harhoille muuten kuin kirjoissa.

Maanvaiva, mun mielestä on harmi, että sulle heti laitettiin lisää lääkettä. Tietenki on lääkärittoimii noin, mut mustatoituntuu väärältä. Mä sain sen kuvan, että toi oli sulle tosi hyvä juttu. Jos sulla kerran olis mahdollisuus tavallaan korjata sun välejä vanhempiis ja varsinki äitiis, saada tietää, ettei kaikki oo sun vika, ni miks se pitää ottaa pois. Eri asia olis mun mielestä ollu, jos sulla olis ollu jotain "tavallisempia" harhoja jotka olis ollu vaan ahdistavia. Kyllähän mä sen ymmärrän, että tässä maailmassa ei voi liikaa seurustella kuolleiden kanssa ja et pitää osata erottaa nää kaks eri maailmaa toisistaan, mut et heti pitää puuttua. Oliko tosta kokemuksesta sit oikeesti jotain haittaa?

Mä kuulisin mielelläni lisää tästä, koska mun mielestä tää on kiinnostavaa eikä mitenkään omituista. Näitkö sä sun vanhemmat vai tiesitkö sä vaan, että ne on siinä? Tiesitkö sä kuitenki koko ajan, että ne edelleen on kuolleita? Ymmärrän kyllä, jos et jaksa puhuu tästä enempää, mut jos joskus haluat kertoa, ni mielelläni kuulisin.

~Hymis~

Mie olen monelta kanssa kysynyt, että mitä haittaa on jos silloin tällöin kokee jotain harhaa, En ole saanut vastausta. Luulen, että ovat vaan kateelliisii kun itse eivät osaa harhailla. Minun harha sitten loppujen lopuksi johtuiki alhaisesta verensokerista, kun en kuulemma muistanu syödä kun olin kuolleiden kaa. Mie sitten muka tämän selityksen hyväksyin, kun näin pääsen helpomalla ja syön lääkkeitä vaan kesään asti. sitten en kerro kelleen mistään mitään. yleensäki nyt olen huomannut, että ei enää kannata terapiassa mitään puhuu, ollaan niinku tultu loppuun siinä jutusa, ootan vaan millon terapeutti sen tajuu. tai tuo lääkäri joka oli jonottamassa uutta Potteria keskellä yötä. Kenen vastuulla se on huomata, että meidän kolmen pitää lopettaa?

Mie ihan selvästi näin mun vanhemmat, puhuin niille ja ne mulle. En tajunnu, että ne ovat kuolleet.
En kai mie voi asiasta enempi mitään sanoo. Mutta se ei ollut sellainen kokemus mitä Salatuissa oli kerran, niin että taivaan portilla siinä välivaiheilla mie miettisin isin ja äidin kaa, että tulenko mie taivaaseen niiden kaa. Enkä mie tiedä ovatko mun vanhemmat taivaassa vai missä, ne oli mun mökissä vaan sinä hetkenä, eikä niillä ollut ainakaan siipiä. Eikä me hyvästelty, niitä ei vaan enää ollut, koska sain lääkettä. Niin, että mie kyllä luulen että vielä me nähhään joku kerta, kun pääsen lääkkeestä eroon. En sitä odota mitenkään, se tulee kun tulee. ja kai mie sitten olen mielisairaalasa.

Maanantaina oli äidinkieli, mie kirjotin missä piti arvioida minkälaiseksi puhujaksi Jeesus osattautui Vuorisaarnan pätkässä. Aika lyhyt pätkä oli ja jos ei Jeesukseen olisi aikasemmin tutustunut ois kyllä ollut vaikee tehdä koko juttuu. Enkä mie ikinä ennen ole itse Jeesusta arvostellut, olen vaan ollut eri mieltä mitä Hän sanoo tai sitten samaa mieltä. Mutta itse tyyppiä en ole arvioinut millään tavalla.Olen niinku ollut kunnioittavasti sitä mieltä että saa puhua miten haluaa, mie joko uskon tai en usko. Mie innostuin sitten arvosteleen noin 8 sivua, lopuksi hiljaa pyysin anteeksi koko juttua. Onneksi meillä on hyvät välit, niin varmaan Jeesus ymmärsi, että tein arvostelun vaan siksi, että pääsen ylioppilaaksi. Sinänsä aika tyhmä aihe mutta oli helpoin mulle ja aika varmasti pääsen läpi. Mutta kyllä mua nauratti, istun korvakuullokkeet korville, syön välillä poronlihaleipää ja mustikkasoppaa ja arvostelen Jeesuksen puhumista. Sitten tähän maailmaa ei sovi mun harhanäyt aina silloin tällöin.

Mie en oikein ymmärrä miten tulen syksyllä pärjään poissa kotoa. Nytkin piti olla pois kaksi viikkoa, sitten tuli ikävä, että piti tulla viikonlopuksi kotia. Mulla ei oikeastaan ole ihmisiä ikävä vaan kotia ja kaikkia juttuja mitä ihmiset siellä tekee, saunomista, nuotiolla istumista, kelkkailu, pilkkimistä ja pullan hajua. Sitten veinaa kuolla ikävää.

haitko sie xera johonkin opiskelee. Onko sulla joku kuntoutus menossa. Mulle on varattu keväälä aika yliopistossa vammaisten tuki-ihmiselle, tulen kuulemma tutustumaan miten erilaiset ihmiset pärjäävät yliopistossa. saavat pärjätä jatkossaki ilman minua. mie kyllä olen aavistanu, että mulle aletaan yliopistoja esitteleen. Mie voisin kuulemmma sillä tavalla opiskella, että ei tarvsi käydä luennoilla, koska en ymmärrä mitään, kun joku luennoi, ymmärrän vasta, kun saan jonku paperin, kirjan tai joku kirjottaa taululle. Tämä johtuu siitä, kun olen pösilö.

ps olen muuten aika kauan väkertänyt tätä juttuu ja aina jää tyhjää tilaa, eikä teksti mene alareunaa. aivan kuin pitäsi lisää juttuu keksii tyhjään tilaan.

maanvaiva kirjoitti 17.03.2006 klo 11:17:

Maanantaina oli äidinkieli... ...ja aika varmasti pääsen läpi.

haitko sie xera johonkin opiskelee. Onko sulla joku kuntoutus menossa.

Tosi hienoa! Säku olit nii varma, ettet pääse läpi 🙂 ihanaa, että tuntuu hyvältä.

Mä oon edelleen kuntoutustuella, eli määräaikasella työkyvyttömyyseläkkeellä. Vuoden loppuun on päätös voimassa, sen jälkee en enää saa rahaa tällä päätöksellä. Neurologiset tutkimukset on vielä kesken, kai sen jälkeen tiedän ees vähän paremmin jotain. Tai sit en. Psykoterapiassa käyn edelleen kaks kertaa viikossa.

Mulla on mielettömiä ongelmia syömisen kanssa, ens pe meen ravintoterapeutille. Toivottavasti siitä olis apua, saan ihan just mulle tehdyn ruokaohjelman. Mut tää on nii monitasonen ongelma, että en tiie mitä tulee.

Miten Aavalla menee?

Mä haluun pyytää anteeks, ku en kommentoi ku Maanvaivalle. Mulla ei oo voimia keskittyy useempiin ihmisiin ja Maanvaivan oon "tuntenu" jo kauan. En halua olla epäkohtelias ketään kohtaan.

Mulla on ravitsemuster. tekemä ruokalista, osaksi se on siksi kun on diabetes. mutta en mie muutenkaan ossaisi elää niin, että en tietäsi mitä ruokaa esmes syön tämän viikon perjantaina kello 11. Sie ja mie Xera ollaan kyllä ihan eri tavalla asseja. mie en millään tavala osaa elää ilman tarkkoja suunnitelmia. Kun käyn ravitsemusneuvojan luona teemme tietokoneele tarkat jutut mitä syön, yhessä mietimme kaikki. Musta on tullut aika taitava kaikkien ruokajuttujen kaa, tiedän miten ne imeytyvät, kalorimääriä ja semmosiin. Oikiastaan musta voisi tulla ravitsemusneuvoja mutta en kehtaa opiskella sitä juttuu vaikka oiski mielenkiintosta.

Maanantaina oli toinen äidinkieli. kirjotin aiheesta mitä olen oppinut rakkaudesta kirjallisuutta lukemala. kävi taas hyvätuuri, kun juuri viikonloppuna siivosin kirjahyllyjä ja sitten löysin Anni Polvan kirjoja. mie niitä kuin sillai selaimela aika monta ja mietin, että mitä paskaa mun äiti voikaan lukee. Niinku, että menee jokunkin pieneen kylään kaupungilaisnainen ja heti törmää heinäladon kokoiseen mieheen, ensi sitä vihaa ja kirjan lopussa menee sen kaa naimisiin. Siitä oppii, että rakkauden löytäminen on aika helppoo, kun antaa sen rauhassa kehittyä noin 300 sivun verran.

Olen lukenut monia rakkauskirjoja mistä ei oikeestaan tajuakaan, että ne on sellaisii. moni salapoliiskirjakin on rakkautta täynnä, niistä voi oppii, ett rakkaus on tappavaa jne. oppii sellaista, että rakkaussuhde päättyy hyvin herkästi tai sitten ei. tulee nk kolmas osapuoli kirjan juoneen mukaan, sitten kuitenkin annetaan kaikki anteeksi ja kolmas saa lähtee. Rakkaus on katkeransuloista, rakkaudesta tulee euforoninen olo, näin käy monessa kirjassa. En pahemmin ole koko sanaa ymmärtänyt mutta oli hienoa laittaa se yo-kirjotukseen. Olen nähnyt, kun lehmät rakastelevat ja sen jälkeen näyttää aivan kuin sillä naaraala olisi euforinen olotila.
vasta luin kirjan missä rakkaus oli primitiivisen alkeellista, silloin oltiin sängyssä koko ajan.
Lopuksi päätin aiheen siihen, että vaikka kuinka monta kirjaa lukisin, niin en aio itteeni sotkea rakkausjuttuihi.

Kaiken kaikkiaan mulla on tylsää. Eilen muka täyttelin hakulomakkeita mutta revinkin kaikki. ensin haluan joka paikkaan, sitten alan pelkään, että jouvun muuttaan kotoa pois vaikka etelään. varmuuden vuoksi en taija mihinkään hakee. vielä on saksa jäljellä, onneksi kohta lähemme vähäksi aikaa pois lomalle, niin on jotain tekemistä.

Toivottavasti sinua, maanvaiva, onnistaa äidinkielen kanssa tällä kertaa 🙂

Mietin noita rutiineja, koska niiden kanssa toimin aivan päinvastaisesti kuin sinä. Minä nimittäin koen rutiinit ennen kaikkea ahdistaviksi ja elämää rajoittaviksi. Esimerkiksi ajatus armeijasta saa minut melkein voimaan pahoin, kun ajattelen kaiken tapahtuvan siellä niin rutiininomaisesti ja sääntöjenmukaisesti. Tyytyväisin olen silloin, kun arkeen tulee muutoksia, tai kun arki lakkaa olemasta. Siksi minulla on varmasti jatkuva kaipuu ulkomaille ja uusiin paikkoihin. Parisuhteessa tämä on ongelmallista, koska yhteisen arjen ja rutiinien pitäisi tuntua kivoilta (ainakin erään ystäväni mukaan), mutta minä tuskastun jos kahtena peräkkäisenä päivänä tehdään samankaltaisia asioita samankaltaisessa järjestyksessä. Kyllästyn nopeasti melkein mihin tahansa luontoa lukuun ottamatta. Tosin luonto ei koskaan pysykään aivan samana. Olen karttanut rutiineja jo ihan pienestä asti, kun en suostunut perhepäivähoidossa nukkumaan päiväunia. Toisaalta minun pitää jatkuvasti suunnitella tulevia kivoja asioita, jotta voisin mielikuvituksessa karata tylsästä arjesta jonnekin muualle.

Eikö, jos varmuuden vuoksi toimii, ole parempi mieluummin hakea opiskelemaan kaikkea mahdollista ja sitten vasta myöhemmin päättää, lähteekö mihinkään? Aiot kuitenkin muuttaa pois kotoa? Millaiseen paikkaan?

---

Mitä aavattomalle kuuluu?

terve rusakko. Mie nyt asiasta kirjotan tuossa toisessa otsikossa, kun aattelin, että olisi muitakin ketkä eivät uskalla lähtee kotoa pois. mun on saatava tuo hakemus kohta täytettyä, koska jos vaan pyörin siinä koko ajan, niin ahdistun aika tavalla ja se tietää sairaalaa.
Mun aavaton-sisko on leikattu sisäeilimstä noin kaksi tai kohta jo kolme viikko sitten, on eelleen sairaalassa mutta voi hyvin.

Toivottavasti aavaton paranee pian, tai on jo parantunut.

Olen tällä hetkellä täysin tympääntynyt opiskeluun, koska minua ei huolita syystä tai toisesta kiinnostavimmille kursseille. Aioin opiskella nopeassa tahdissa, mutta nytpä se ei onnistukaan. Oikeastaan vähän kaikki tuntuu taas menevän persiilleen. Opiskelu sinänsä on kyllä hauskaa ja sujuu minulta, mutta en siedä sitä etten saa tehdä aivan kaikkea oman pääni mukaan. Toivon vain, että olisi pian kesä ja hyönteisiä.

Mitä muille kuuluu?

Mulle kuuluu sitä, että hevonen potkas laukaan ja se murtu. Hampaita meni kans säpäleiks. Nyt on titaanilevyt leuassa ja kiskot hampaissa ja niistä tulee kuminauhoja jotka ohjaa leukaa oikeeseen asentoon. Pariin kuukauteen en syö muuta ku velliä ja sosekeittoja. Onneks tykkään niistä 🙂

Mie xera sun päikkäristä luin sun onnettomuudesta, aika pahoin kävi ja taitaa olla aika paljon kipujakin. Onneksi ei kuitenkaan osunut päähän( sanon näin, kun pitää aina löytää jotain posiitivista,). Sosekeitot on hyviä ja vauvan hedelmäsosepurkit vasta onkin hyviä. Koeta pärjätä.

Rusakko, mie en tajua miten niin ei huolita jonnekin kurssille? Tarkotko, että ne on täynnä vai mitä? Eikö yliopistossa saa valita mitä kursseja käy? Ei se mitään mutta, kun nyt olen päässyt melkein kaikki lukion aineet läpi tai nyt olen kahden päivän äidinkielen kokeissa missä näytän taitoni, niin sitten se on läpi. Niin mutta mulla ottaa nyt koville päästä läpi lukion terveydenoppi.
Ensiapukurssi meni persilleen, kun piti alkaa sitä nukkea elvyttää ja mie oksensin, kun muistin kuinka mummoa elvytin. Sukupuoliasioista mulla kehitys on jäänyt jälkeen, ravintoasioista mie tein vähähiilihydraattisen jutun, ei kelvannut ja sosiaalinen toimintakykytehtävästä sain nollan. Koko kurssi pitää uudelleen tehä.

Pääasia miksi kirjotan nyt on se, että mun elämä menee aika tavalla persiilleen. en oikein missään paikassa pärjää, inhoan ihmisii, haluaisin vaan olla yksin.
Olen itseeni kyllästynyt, kun olen niin lapsellinen. Yhteen väliin mulle monet ihmiset sano, että voinkin olla vielä lapsi, kun mun lapsuudessa jouduin oleen aikunen. Mutta tuntuu aika oudolta saada olla vielä lapsi ja muka antaa itselleen aikaa rauhassa kehittyä aikuseksi, kun munikäset suunnittelevat jo muuttoa kotoa pois ja itsenäistä elämää. Sanopa nyt sitten kavereille, että mie olin aikunen silloin kun te saitte rauhassa leikkiä ja olla nuoria. Mie elän tätä elämää väärinkäsin