Angel of darkne kirjoitti 28.11.2005 klo 14:35:

No kun en ole turhan tasapainoinen ihminen, enkä pysty lupaamaan että olen välttämättä edes elossa muutaman kuukauden päästä. Siksi en voi seurustella. Haluaisin kyllä kovasti, mutta en kykene myöskään luottamaan varmaan kehenkään mieheen niin paljoa pitkään aikaan että oikeasti voisin seurustella. Sekavaa, ja varmaan kuulostaa oudolta. Liian sekaisin.. ☹️

no mikset ois sit elossa? =/ et kai aijo sit tehä jotain typerää, ja sit rupee kaduttaa...

oho...siita on kulunut yli puolivuotta kun viimeksi olen tanne kirjoittanu..

Piti vaan sanoa sulle, rajatapaus, etta ainakin minun huulillani valahti hymy pitkasta aikaa kun sain sun kirjotuksen luettua,vaikka et sina mulle kirjoittanutkaan.
kaikille kovasti haleja. ma yritan tassa paasta kaymaan edes rappukaytavassa...

Hei. Minä olen uusi täällä.

Vuosi sitten minulla meni tosi surkeasti. Porukat vain ihmettelivät miksi olen koko ajan niin vihainen. Sain raivokohtauksia joka ilta. Ovien takana istuin yksin itkemässä ja viiltelemässä. Yhtenä iltana en jaksanut enää. Olin samana aamuna oksentanut esittääkseni kipeää että saisin jäädä kotiin. Kökötin siinä nojatuolissa ja nyyhkin äidilleni kaiken. Terkkari kirjoitti lähetteen nuorisopsykiatrian polille. "Koulu-uupumus" siinä lapussa kai luki. Ihan niin kuin minun masennukseni ja ahdistukseni olisivat johtuneet koulusta. Sanoin etten jaksa enää koulussa. Ei sitä silti tarvitse olla naiivi.

Samaan aikaan tuntui etten minä ansaitse sitä hoitoa. Selitin itselleni etten minä tarvitse sitä, koska "on monia muita masentuneempia" ja "enhän minä edes viillä kunnolla. Naarmutan vain, kun olen niin surkea etten edes pysty painamaan terää syvemmälle". Miten teillä muilla? Koitteko, että vaikka menee huonosti, niin kyllä joku muu tarvitsee hoitoa enemmän.

Citalopramia olen syönyt tammikuusta asti ja käynyt toimintaterapiassa. Aluksi oli jotain keskustelua, mutta jossain vaiheessa siirryin kokonaan toimintaterapiaan. Tuntuu ettei se auta mitään. Isken väriläntin paperille ja terapeutti kehuu miten hienosti ilmaisen tunteitani. Jos oikeasti paljastan jotain itsestäni, tunnen oloni typeräksi, koska ei se nainen ymmärrä arvostaa sitä enempää kuin paperille hirttämääni muumipeikkoa.

Heippa GoGo, en kylla makaan niin kovin vanha taala ole, tai ehka en vaan kirjoita juuri koskaan.🙂 Tiedan mita tarkoitat. Mutta ala tunne itseasi typeraksi, painvastoin. Ne on sinun tunteesi, sinun taytyy arvostaa niita, ja olla ylpea itsestasi kun olet ne siihen riipustanut.

GoGo kirjoitti 29.11.2005 klo 19:37:

Selitin itselleni etten minä tarvitse sitä, koska "on monia muita masentuneempia" ja "enhän minä edes viillä kunnolla. Naarmutan vain, kun olen niin surkea etten edes pysty painamaan terää syvemmälle". Miten teillä muilla? Koitteko, että vaikka menee huonosti, niin kyllä joku muu tarvitsee hoitoa enemmän.

totaa.. pakko sanoo ettet oo surkee jos et viillä syvälle.. mäki oon tehny pinta haavoja.. ihan just siks ku tai no antaa olla.. ja miten nii on masentuneempia? kyllä jokainen tarvii apuu jos on masentunu.. mä en oo ainakaan kokenu et joku muu tarvis apuu enemmän ku mä.. vaikka menis kui kurjasti.. ku oon hokenu itelleni etten tarvii apua.. =/

Moikka

Lueskelin näitä tekstejä mitä tänne on laitettu ja mulle tuli tosi surullinen olo. Tuntuu niin pahalta että jo niin nuorena niitä ongelmia siunaantuu, masennustiloja ja muita.
Enhän mä itsekään mikään vanha vielä ole (26v), mutta toisaalta tuntuu tosi vanhalta sillä olen 3 pienen lapsen äiti. (vanhin vajaan 5v.) Olen naimisissa, saman miehen kanssa joka vei neitsyyteni.
Ja viimeinen vuosi on ollut täyttä tuskaa ja takaisin elämään paluuta. Sairastuin siis masennukseen kuopukseni syntymän jälkeen. Siihen suurin syy oli varmaan unen puute ja rahatilanne oli ihan kusessa. En jaksanut edes kunnolla välittää.
Onneksi masennus ei tavattoman pitkälle päässyt kun sain apua, ja sitä edelleen vastaanotan. Mutta,

Sen halusin vain kirjoittaa, kun tuli niin surullinen olo..
Mulle mun lapseni on mun koko elämäni. Ei ole MITÄÄN asiaa mitä eivät voisi mulle sanoa tai mitä tehdä mikä muuttaisi mun rakkauteni. Mä vaan toivon että osaan kasvattaa heidät tietämään sen. Ja toivon että myös kertoisivat asioistaan avoimesti. Tai ainakin tietäisivät että voivat kertoa ilman että alkaa heti huuto tai syyttely. Jos siltä tuntuisi.
Surullista on jos (ja kun) kaikilla näin ei ole. Tai jos teistä monesta tuntuu siltä että pitää teeskennellä iloista eikä uskalla tai halua kertoa mitä päässä pyörii tai miten pahalta tuntuu. Musta se tuntuisi todella pahalta jos mun lapseni tuntisi niin ettei voisi kertoa ja puhua.
Enhän mä itsekään teininä kauheasti omista tunteistani tai vastaavista vanhemmilleni kertonut, mutta jos oli jotain, niin tiesin että voisin kertoa.
Sitä on mahdotonta selittää miten iso on äidin rakkaus (mulla ainakin). Mutta sitä suurempaa ei ole.. Uskotte tai ette. (vaikka tosiaan kaikilla ei välttämättä ole samoin.)

Monilla vanhemmillahan voi olla eri ajatukset tai omat ongelmat, tai eivät vain välitä (sellaista en ymmärrä, en ikinä).
Tai sitten heitä pelottaa syytös että ovat epäonnistuneet vanhempina. Nykyään ihmisillä on niin kova kiire joka paikkaan. Lastensa kanssa pitäisi viettää aikaa. Että sitä ei välttämättä huomaa, tai on liian väsynyt huomatakseen.

Toivottavasti tästä nyt ei tullut ihan kamalaa jaaritusta tai ettei sivua kovin kauheasti asiaa. Halusin vain näin äitinä kirjoittaa muutaman sanan. Oman mielipiteeni.
Tiedän että ei ole helppoa päästää pahaa oloaan ulos, kertoa siitä läheisilleen (varsinkaan jos kaikki läheiset eivät osaa käsitellä asiaa), mutta kehottaisin edes yrittämään.
Ei teidän tarvitse olla yksin. Ei kenenkään tarvitse. Kaikilla on oikeus kunnon elämään ja unelmiin. Pahaa oloa saa itkeä, se helpottaa, tiedän.. Mutta surullisinta on jos joutuu kaiken kantamaan sisällään..

Toivottavasti en pahoita ainakaan kenenkään mieltä kirjoituksillani. Se ei ole tarkoitukseni. Kantaa saa ihan vapaasti ottaa jos haluaa.
Kaikille ihan mielettömästi voimia jaksaa.
Päivä kerrallaan. Niin se menee.

-äiti-

En ketjun viestejä ole lukenut, joten skippaa. Olen päihteiden(olut) vaikutuksen alainen..

Tiloihin, jotka lasketaan sanan masennus alle, päätyminen on usein vain annetun kautta negatiivisia. Se että ei voi muuta kuin olla ja syventyä tilaansa ei mielestäni ole paha asia. Yhteisö joka ei hyväksy Inhimillisiä reaktioita suhteessa itseensä ei ole ylläpidettävän arvoinen.

Angel of darkne kirjoitti 28.11.2005 klo 14:35:

No kun en ole turhan tasapainoinen ihminen, enkä pysty lupaamaan että olen välttämättä edes elossa muutaman kuukauden päästä. Siksi en voi seurustella. Haluaisin kyllä kovasti, mutta en kykene myöskään luottamaan varmaan kehenkään mieheen niin paljoa pitkään aikaan että oikeasti voisin seurustella. Sekavaa, ja varmaan kuulostaa oudolta. Liian sekaisin.. ☹️

Outoa eli ei.
Itse ahdistun koska tyttö, johon ihastuin on mahdollisesti samankaltaisessa tilassa kuin sinä. Ihminen on entelekia, saatana.

hunahpu kirjoitti 03.12.2005 klo 23:09:

entelekia

mitä toi meinaa? typerä kyssäri, mut kunhan kysyin.. =/

ujom86 kirjoitti 04.12.2005 klo 12:35:

mitä toi meinaa? typerä kyssäri, mut kunhan kysyin.. =/

Sivistyssanakirjasta:

entelekia, entelekhia (kreik.entelekheia 'se, jolla on päämäärä itsessään'). Aristoteleen filosofiassa olioihin itseensä sisältyvä, olion täydellisyyteen pyrkivä voima.

hunahpu kirjoitti 04.12.2005 klo 13:19:

Sivistyssanakirjasta:

entelekia, entelekhia (kreik.entelekheia 'se, jolla on päämäärä itsessään'). Aristoteleen filosofiassa olioihin itseensä sisältyvä, olion täydellisyyteen pyrkivä voima.

oukei.. eli jos tsennasin oikee nii meinasit et ihmiset pyrkii täydellisyytee vai? No jotkut taas luulee olevansa nii täydellisii et on varaa sanoo muista mitä vaa.. mut kui moni ihminen tietää miten vaikeeta on elää ku ei oo millää väliä tai mikää jaksa innostaa tai kiinnostaa =/

ujom86 kirjoitti 04.12.2005 klo 18:18:

oukei.. eli jos tsennasin oikee nii meinasit et ihmiset pyrkii täydellisyytee vai? No jotkut taas luulee olevansa nii täydellisii et on varaa sanoo muista mitä vaa.. mut kui moni ihminen tietää miten vaikeeta on elää ku ei oo millää väliä tai mikää jaksa innostaa tai kiinnostaa =/

Ihmiset nyt pyrkii mihin pyrkii, harvemmin kokonaisvaltaisempaan olemiseen, mitä täydellisyydellä ymmärrän: kokonaisena olemista. Mitä sitten lieneekään. Tuskin ainakaan normaalia.

hunahpu kirjoitti 04.12.2005 klo 21:05:

Ihmiset nyt pyrkii mihin pyrkii, harvemmin kokonaisvaltaisempaan olemiseen, mitä täydellisyydellä ymmärrän: kokonaisena olemista. Mitä sitten lieneekään. Tuskin ainakaan normaalia.

sori, meni ohi. ☹️ ja itse asiaan taas.. mitä pitäis tehä jos on ollu n. 7 vuotta masennusta, ja onkelma on et ku elämä on tylsää.. nii ku ei tunnu mikään miltään, mut kuitenki haluis jotain mielenkiintoo siihe.. mut en tiiä mitä sit pitäis tehä.. =/ elämä on nii tylsää et pitäis jotain keksii, tai sit pitää tehä jotain vähemmän mukavampaa..

Hei kaikki, uudet ja vanhat käyttäjät 🙂

Mukavaa nähdä, että keskustelu ei ole masennuksesta ei ole tyrehtynyt, viimeksi noin vuosi sitten tälle palstalle kirjoittelin. Kyllä, taas tuntuu pikkasen siltä, että vertaistukea tarvitaan, aloitan sen niin, että yritän päivittää itseni palstan ajan tasalle.

Menee pieni hetki.

t: Keener

No, Keener, et kai enää itseäsi päivittele? Mie jo odottelen kuulumisia. Olisi kiva muidenkin vanhojen juttuja kuulla, nimiä en mainitse mutta kyllä kai itsenne tunnistatte?

Minä en tiedä mikä olotilani on. Kun on kolmen pienen lapsen äiti, niin ei oikein ole oikeutta tuntea tunteita mitä juuri nyt tunnen. Tuntuu vaan, että olen aivan liikaa saanut ja eikä tätä elämistä viitsisi jatkaa.