Hei Justina, olen oppinut puhumaan läheisilleni, lähinnä miehelleni ja veljelleni. Terapiassa en osaa mitään puhua. Kirjoittelin ekana tuonne net-tukeen veljeni kanssa samalle tukihenkilölle. Jossain vaiheessa alkoi tuntuu, että onko kai mulla ihan omaakin asiaa ja otin oman tukihenkilön. Ne kirjoitukset näytin sitten miehelle ja siitä sitten vaan on oppinut suoraankin puhumaan.
Vielä on asioita mikä ensin kirjoitan. Sitten vasta olen valmis, sen alustavasti itsekseni käsitellyn asian, käymään läpi, puhumalla läheiseni kanssa.

Suosittelen samaa sinulle eli kirjoita ensin itseksesi, sitten puhut.

Tervetuloa vaan Feel 86. Minä saan elämän ilo arkeeni ihan pienistä asioista. Viime yönä vauva nukkui koko yön, siitä riittää iloa pitkäksi aikaa. Juuri nyt, kun lumikin suli pois ja on pimeää, kynttilät ja takkatuli ovat parasta mitä voi olla.

Sitten tuleekin kysely; missä kaikki tämän otsikon vakkarikirjoittajat olette. Monista ei ole mitään kuulunut pitkään aikaan.

anteeks jos eksyn aiheesta. Mutta mitä puhuin eilen mielitietyn kanssa (entisen sellasen.) nii sano mulle et tai kirjotti mesessä, et ei jaksa olla epävarma et teenkö itelleni mitään vai en.. ja et nytki pelkään.. =/ ja sano et haluu vähä rauhottuu, ja sitä mä pelkään eniten ku sano et ehkä ottaa takas.. ku se on tai siis HÄN on ainoo ihminen josta oikeesti tykkään hirmu paljo. Ja nyt just on ollu itseasiassa melkee 7 vuotta sellane fiilis ettei ketää välitä musta ja vois tehä ihan mitä vaan.. Mut en mä haluu et joku on huolissaan musta, ku oon näi hirveen vanha. Ja mitä noihin omiin juttuihin tulee, nii mäkin vaikenen joka asiasta. Mä tiiän et oon aika ihmisfoopikko, ja vähä tai aika paljonki ujo ja sillee.. Mut mä en tiiä mitä pitäis tehä ku ei ketää tai no, väärä foorumi.. tarvisin vaa lohruttajan.. miel. joku kimma, mielitietty ois paras lohtu, mut tuskin sellasta saan lähiaikoina.. 😭 yksinäinen tulevaisuus tiedossa..

Moikka.
Tuskinpa osaan kirjoituksillani ketään täällä auttaa, mutta voihan ainakin vähäsen yrittää.

Ujom, kuulostaa siltä, että tarvitset todellisen tukijan ja kuuntelijan (niin kuin varmaan kaikki täällä.) On varmasti kauheaa, kun masennuksen kourissa joutuu luopumaan vielä tyttöystävästäänkin. Onkohan mahdollista, että hän voisi silti pysyä hyvänä ystävänäsi ja tukenasi, kun kuitenkin tuntee tilanteesi ja sinut hyvin, vai kokeeko hän auttamisen liian raskaasti...? Hassua kyllä, seitsemän vuotta sitten minullakin alkoi mennä vähän alamäkeä. Seitsemän vuotta sitten sai ainakin olla kunnolla lapsi. Mikä sinulla silloin laukaisi asioiden menemisen pieleen? Olisiko sinulla mahdollista päästä jonkun aikuisen ammattilaisen (kuraattori, psykologi, terv.hoitaja..) juttusille? Harkitsen itse samaa... Jokainen on arvokas ja ansaitsee saada apua, varsinkin itsetuhoisten ajatusten takia.🤔

Feel-86 kirjoitti 10.11.2005 klo 19:16:

Moikka.
Tuskinpa osaan kirjoituksillani ketään täällä auttaa, mutta voihan ainakin vähäsen yrittää.

Ujom, kuulostaa siltä, että tarvitset todellisen tukijan ja kuuntelijan (niin kuin varmaan kaikki täällä.) On varmasti kauheaa, kun masennuksen kourissa joutuu luopumaan vielä tyttöystävästäänkin. Onkohan mahdollista, että hän voisi silti pysyä hyvänä ystävänäsi ja tukenasi, kun kuitenkin tuntee tilanteesi ja sinut hyvin, vai kokeeko hän auttamisen liian raskaasti...? Hassua kyllä, seitsemän vuotta sitten minullakin alkoi mennä vähän alamäkeä. Seitsemän vuotta sitten sai ainakin olla kunnolla lapsi. Mikä sinulla silloin laukaisi asioiden menemisen pieleen? Olisiko sinulla mahdollista päästä jonkun aikuisen ammattilaisen (kuraattori, psykologi, terv.hoitaja..) juttusille? Harkitsen itse samaa... Jokainen on arvokas ja ansaitsee saada apua, varsinkin itsetuhoisten ajatusten takia.🤔

no en mä tiiä voiko se tukee tai auttaa tai mitään.. ku ei vastaa maileihin tai puheluihin.. mut sen kyllä oon huomannu et välittää iha oikeesti, vaikka ei oo vielä nähty.. tai tavattu. no varmaa äiskän mies. ja niitten molempien väliinpitämättömyys.. en mä tiiä.. koulus kyllä on sykoloki, mut en tiiä osaaks ketää auttaa.. ja ku en osaa oikee puhuu asioista.. parempi pitää sisällää, ku ei ketää välitä/kiinnosta.. tänäänki oon taas itkeny..

hei vaan minultakin..
en tiedä lasketaanko minut noihin vakkarareihin, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti on tänne tullut jotain rustailtua.nyt ei oo vaan voimia ollut olojaan sanoiksi siirtää..
maisemiin palailen välillä..ei jaksa eikä osaa kirjottaa. näyttäis kai ulospäin että kaikki on ok. mutta ei ole ☹️ pyörin ympyrää, ei oo suuntaa mihin lähteä.
nyt voi sentään olla kotona kun ei ole ketään kotosalla.tutuilla ovat kahvittelemassa.. viime viikon olin pois, ensin laivalla (siinä kunnon myräkässä, kyllä vain! 😝) ja loppuviikoksi lähdin suoraan tampereelle poikakaverin kämpille. sai viettää päivät poissa "rauhassa". taas on sama juttu edessä..mitä ens viikolla, mitä huomenna, mitä seuraavaksi?
väsyttää..ihan liikaa. 😞

hei taas pitkästä aikaa, ei ole tänne tullut kirjoiteltua
piiitkään aikaan, ei osaa nyt alkaa tähän mitään
sen enempiä rustaamaan, mutta, kunhan vain ilmoittelen
olemassa olostani, jos se vaikka vahingossa jotakin kiinnostaisi..
🙂

Hilpatihei kaikki tuntevat elikot!!!

Minäkin keikun vielä palstoilla,vaikken olekaan juuri päässyt koneen ääreen kirjoittamaan.
Eipähän ole liioin sanottavaakaan ollu...

Justina : mulla oli aikanaan kun olin lukiossa syvä masennus,ja kävin vuoden verran psykoterapiassa josta ei juuri apua ollut,koska en kokenut yhtään mitään samankaltaisuutta terapeuttini kanssa. myöhästelin joka tapaamisesta ja sitten puhuin lähinnä vain kavereideni ongelmista, ja terapeuttini sanoikin minulle hoitojakson päätyttyä että ei mihinkään löydy ratkaisua jos en ala asioista puhumaan.
Mutta nyt kun vaihtelevin menestyksin masennustani on kumpuillut edelleen johtaen suurempiin häiriöihin olen oppinut että asioista on vain pakko puhua.Vaikka se tekee kipeää ja nolottaa kun joutuu sielunmaisemaa valottamaan niin se jankutus ja asioiden toisto on ainakin omalla kohdallani auttanut.Kun olen saanut jotakin möykkyä hiukan purettua,helpottaa ainakin hetkeksi. Ja se on totta ettei muillakaan välttämättä helppoa ole,mutta eihän kukaan olekaan samanlainen ja toisesta asiat saattavat tuntua paljon suuremmilta.Ehkä joku ystäväsikin pohtii ihan samoja asioita...
🙂

Feel-86
Halaus sulle ihan ensiks. 🙂 Minä luulen et kaikilla on joku juttu mitä tykkää tehdä,olipa se sitten laulaminen,kirjottaminen,huutaminen,säkin hakkuu, musan kuuntelu tai vaikkapa saippuakuplien puhaltelu.
Tee vain sitä mikä tekee sinut iloseksi! Itse kuuntelen ja huudatan mielialamusiikkiani,menen eläinkauppaan tai lellin omaa koiraani.Tai sitten pakotan itteni soittamaan ystävälle,ja lähtemään ulos.Vaikka se on vaikeaa olla ihmisten parissa,se on parempi ratkasu kuitenkin kuin jäädä ihan yksin. Toivottavasti sun aurinko paistaa kaikesta huolimatta! 🙂🌻

Ujom86 Sinä oot kyllä aikamoinen herkkis,mutta mitä se haittaa? Elä nolostele jos itkettää,se on hemmetin hienoa että sulta tulee kyyneleitä,kaikki ei ees siihen pysty... kyllä ne asiat jotenkin vielä lutviutuu,usko pois.
Ja jos sun mielitietty on vieläkin masentunu tai suruissaan,niin vie hänelle vaikka kukka tai joku juttu mikä mieltä piristäs,tiedät varmaan itekin ettei toisten lohduttavat sanat auta kun on paha olla,mut on mukava tietää et joku välittää. Kun ite olin masentunu oli oman poikaystävän kanssa sellasta soutamista kun ei hän ymmärtänyt eikä liioin tiennyt mitä ois voinu tehä,ja laitto harva se kerta meijän juttua jäihin. Jälkeenpäin en voi kyllä hirveemmin moittia siitä,sillä masentuneen kanssa on vaikea olla,.kun mikään ei oikeen tunnu mukavalta eikä itekään enää tiiä mitä haluaa tai mistä kiikastaa. Mut sä vaikutat mun mielestä paljon vahvemmalta kuin annat ymmärtää ja sen takia uskonkin että sinä kyllä saat selätettyä tuon pirun nimeltä masennus.Halaus🙂👍

En tiiä tuliko tästä kellekään teistä parempi mieli,mut kovin toivon ainakin että jonkun huulilla hymy välähtää 🙂

Tietenkin olemassaolosi minua kiinnostaa, RalliPoro. Kirjoitit niin lyhyesti, että en voi oikein mitään vastata. Mitäs hommailet ja oletko jossain terapiassa, entäs tyttöystävä?

no joo.. rajatapa, kyllä vähä tuli kevyempi olo ku joku tsennaa mistä on kyse =) mut mua eniten ärsyttää se ku tää nuori neiti on aina pahalla tuulella.. tai melkee.. ja sekään ei oo kivaa ku aina äksyillään vaikka yrittäis tehä mitä =/

Aavaton, juuh, kirjoitin lyhkäisesti viimeksi,
hankala tälleen "pitkän ajan" jälkeen kirjoittaa
tänne... jos totta puhutaan niin oon joitakin kertoja
käynyt täälä kattomassa mitä juttelette.. joskus jo
meinannut kirjoittaa mutta ei vaan ole osannut kirjoittaa
mitään.
jotenki vaan nykyään niin hankala jutella/kirjoittaa
omista asioista, varsinkin vähän hankalammista jutuista..

hmm..niin että mitäkö mulle nykysin..en käy missään terapiassa,
edelleen oon samalla kannalla että minuu sinne ei ihan helpolla
saa, (en tiä miks).
töissä en ole, että päivät menee kotona.. yöt valvoen ja
päivät nukkuen..
yksinäistähän se on tämmöisellä vuorokausirytmillä, vielä yksinäisempää kuin aikaisemmin on ollut.
siinäpä pääosin mun kuulumiset..

Niin totesin myös minä, ei ole terapia mua varten. Varsinkin, kun itse pitäisi koko lysti maksaa. Kävin kolme kertaa ja nyt lopetin. En viitsi odottaa viikkoa ja miettiä mitä sanoisin. Sitten olisi aikaa 45 min jotain kertoa.
Kävin myös psykiatrilla, se määräsi terapiaa mutta ei osannut mitään diagnoosia sanoa eikä antanut lääkettä.
Jos en pärjää ilman puhumista, niin olen sitten pärjäämättä. Net-tukeen voisin joskus tietenkin jonkun lauseen kirjoittaa. Sekin tuntuu ylivoimaisen vaikealta, vaikka olisi kai asiaa.

Miksiköhän, RalliPoro väärän rytmin olet valinnut elämiseen? On taatusti yksinäistä, jos silloin valvoo, kun muut nukkuvat. Kyllä kai sun jotain pitäisi keksiä, et varmaan noin voi kovin kauaa elää? Onko sulla mitään tulevaisuuden suunnitelmia? Opiskelua, ehkä?

Minä nyt aion tammikuussa yrittää noita opiskeluja kunnolla aloittaa, saa sitten nähdä miten käy. Suoraan sanoen, ei kyllä kiinnostaisi. Mutta kai se pakko.

Aavaton, juu eihän tämä hyvä rytmi ole, sitä
vaan mielummin on illalla hereillä pitkään
kuin aamulla heräisi aikasin..

eipä mulla muita suunitelmia ole kuin että
töihin jos pääsis, koulu ei kiinnosta..
onneksi saan ansiosidonnaista päivärahaa, sillä pärjäilee
ihan ok.
Aavaton, mitäs sinulle pitkästä aikaa..

Olen lueskellut tässä muiden käyttäjien viestejä, ja huomannut että masennus on kai sitten aika yleistä. Itselläni tilannetta on jatkunut jo useamman vuoden, tosin aiemmin pienimuotoisena ja nyttemmin tämä koko viime vuosi on ollut ihan hirveä. En tiedä että mikä sitten oikeastaan auttaisi tähän pahaan oloon. Läheisiä ihmisiä on, joille voin kertoa asioistani, mutta iltaisin kun menen nukkumaan niin itku tulee liian usein. Masennukseen ei auttanut satuttava ero poikaystävän kanssa ja sen jälkeen seuranneista miesjutuista olen tuntenut hieman pahaa mieltä. Onko väärin minulta pitää yllä minkäänlaista "juttua" kenenkään kanssa, kun olen tällaisessa tilassa mieleni kanssa? Koulu ei jaksa kiinnostaa, tällä viikolla viihdyin siellä ainoastaan pari tuntia. Juon liikaa, nyt on menossa ensimmäinen viikonloppu aikoihin että en ole ollut baarissa mutta yleisesti sitä tulee harrastettua liikaa. Itku voi tulla yhtäkkiä ja itsetuhoiset ajatukset vaanivat koko ajan nurkan takia. Huomasin tänään miettiväni, kuinka järjestäisin asiat kuntoon ennen kuolemaani, niin että voisin olla edes siihen asiaan tyytyväinen itsessäni. Ei minulla ole enää mitään sellaisia tavoitteita elämässä kun ennen oli, eikä asioita mitä erityisesti odottaisin. Unta ei useinkaan saa ennenkuin kello on jo kahden-kolmen paikkeilla ja sen vuoksi ei aamulla kouluun menokaan onnistu juuri koskaan ennen kello kymmentä tai kahtatoista. Tunnen suurta itseinhoa ja pidän itseäni epäonnistuneena tapauksena. Psykiatrille olen aikeissa mennä, mutta auttaakohan sekään nyt loppujen lopuksi mitään. Tunnen hieman syyllisyyttä siitäkin, että minä suunnittelen itseltäni hengenriistoa kun toiset ihmiset kamppailevat kukistaakseen syövän tai vastaavan vakavan sairauden? Kiitos jos jaksoitte lukea ja tsemppia kaikille masennuksesta kärsiville..

Angel of darkne kirjoitti 26.11.2005 klo 23:17:

Onko väärin minulta pitää yllä minkäänlaista "juttua" kenenkään kanssa, kun olen tällaisessa tilassa mieleni kanssa? Unta ei useinkaan saa ennenkuin kello on jo kahden-kolmen paikkeilla ja sen vuoksi ei aamulla kouluun menokaan onnistu juuri koskaan ennen kello kymmentä tai kahtatoista. Tunnen suurta itseinhoa ja pidän itseäni epäonnistuneena tapauksena. Tunnen hieman syyllisyyttä siitäkin, että minä suunnittelen itseltäni hengenriistoa kun toiset ihmiset kamppailevat kukistaakseen syövän tai vastaavan vakavan sairauden? Kiitos jos jaksoitte lukea ja tsemppia kaikille masennuksesta kärsiville..

öö pakko kysyy miks muka luulet ettet vois olla kenenkää kans vaikka sulla on masennusta? Jos sulla on muuten tunteet nii mikä estää? Eikä ny siitä tarvii kai tuntee syyllisyyttä jos suunnittelet itsemurhaa? Oonhan mäki sitä suunnitellu monta kertaa.. ja kerran jopa meinasin tehäkki, ku ketää ei oo estämässä. Ite taas en ees tiiä ku näyttää olevan erakon rooli tulemassa.. ☹️ en kyllä mäkää usko, et sykiatrit mitää auttais.. et sillee... 🙂👍

No kun en ole turhan tasapainoinen ihminen, enkä pysty lupaamaan että olen välttämättä edes elossa muutaman kuukauden päästä. Siksi en voi seurustella. Haluaisin kyllä kovasti, mutta en kykene myöskään luottamaan varmaan kehenkään mieheen niin paljoa pitkään aikaan että oikeasti voisin seurustella. Sekavaa, ja varmaan kuulostaa oudolta. Liian sekaisin.. ☹️