Hei kaikille.

Ihana lukea maanvaiva tuosta suhteestasi koiriisi/koiraasi. Minäkin haluaisin itselleni koiran. Se olisi ihanaa, koirat ovat uskollisia ja lempeitä (koirasta toki riippuen) ja lohduttavat jos sille on tarvetta. Olen jo pitkään halunnut koiraa, tietänyt oikeastaan, että tarvitsen koiraa. Jo jossain vaiheessa kuitenkin totesin, että sellaisen hankkimisessa menee ainakin se muutama vuosi kunnes muutan jonnekin oikeasti omilleni (asun nyt vanhempien omistamassa kämpässä kahden sisarukseni kanssa).

Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että ehkä se koiran saaminen voisi sittenkin olla ajankohtaisempaa. Koira voisi tulla jo ensi talvena, itsenäisyyspäivän aikaan. Minusta kuitenkin tuntuu, halustani huolimatta, että en haluaisi sitä meille. Kyseessä olisi siis kettuterrierin pentu. Ensinnäkään ei välttämättä ensisijainen rotuvaihtoehtoni, mutta aivan kuin minulla olisi jotain sanavaltaa asiassa. Toisekseen. Koira, tännekö muka? Nuo kaksi muuta eivät välittäisi pätkääkään koko koirasta. Alkuinnostuksen laannuttua kukaan minua lukuunottamatta ei uhraisi sille juuri mitään ajatusta. Äitini todennäköisesti alkaisi joka kerta täällä käydessään huomautella kuinka typerä koira on ja varmaan vielä rumakin. Kissa ainakin on sitä. Ehkäpä jossain vaiheessa alkaisi miettiä, jos koirankin voisi tappaa pois.

Ja terrieri. Riehakas ja vilkas. No joo... mutta tällä hetkellä tarvitsisin mieluummin rauhallista, lempeää koiraa. Ja vähän isokokoisempaa - koko luo turvallisuutta, tiedättehän? Ja no. Jos tänne tulisi koira. Kenen koira se olisi? Papereiden mukaan mein porukoiden, tai tarkemmin sanottuna meidän äidin. Koirat elävät kauan, mitäs sitten tapahtuu kun minä muutan pois täältä? Ja toivon mukaan teen sen jo muutaman vuoden päästä viimeistään, kauempaa en kestäisikään. Jos kaikki menisi hyvin, niin sitten voisi ehkä vihdoin muuttaa yhteen poikaystävän kanssa. Jos... olettaen, että ollaan silloin vielä yhdessä. Mutta aina en kuitenkaan tule asumaan täällä. Otanko minä koiran mukaani sitten? Jääkö se jonnekin (ja siten joutuu todennäköisesti välinpitämättömyyden pariin)? Joo, eihän se ketään kiinnosta. Ainahan sen voi sitten lopettaa jos rasittavaksi käy.

Meillä oli kaksi kissaa. Toiselle tuli keväällä varmaankin virtsakiviä tai jotain ja se alkoi pisumaan vähän kaikkialle. Minä kuvittelin, että virtsakiviä voisi hoitaa melko helpostikin vielä. No, meidän äiti lopetti sen kissan. Oli varmasti hyvilläänkin asiasta, johan se on viimisen vuoden (kissa ollut täällä puolitoista) aina selittänyt kuinka kummatkin meidän kissoista voisi vaihtaa nätempiin kissoihin tai muuten vaan tappaa pois tai mitä ikinä. Onhan ne niin tyhmiäkin. Joo. Toinen sentään on vielä jäljellä. Senkin kuulemma vois tappaa pois. Tai vaihtaa tuoreeseen pentuun.

Mä hajoon. Ajelin tässä muutama tunti sitten parikyt kilsaa pyörällä paikasta x kotiin ja onnistuin jopa itkemään tai jotakin siinä matkan varrella. Mie en juuri koskaan itke. Silti onnistuin tekemään sen myös... mikäs päivä... muisti ei toimi... eilen? Mutta ainakin... joskus. Ei, miun pää ei toimi, mie en muista. Pää ei oo toiminu ainakaan vuoteen. ☹️

Oon lueskellu täällä aina silloin tällöin juttuja. Ekan kerran löysin tän paikan joskus keväällä. Eli hauska viimein ilmaistakin olemassa olostani. Tuli ehkä vähän pitkä viesti...

Terve taimi, naapurissa on kettuterrieri, se on kyllä niillä metsästyskoirana. ja ei se oikeastaan taida koskaan olla sisällä, aina aitauksessa. voi se tietenkin olla joku yksinäinen erikoistapaus mutta ei se kyllä paljon ihmisistä välitä. sitten on innoissaan, kun pääsee lenkille tai mettälle, muuten vaan haukkuu aika paljon,

en kyllä oikein tiedä miten koira viihtyy, jos koko perhe ei siitä pitäisi. meillä kyllä kaikki pitää. tai kyllähän se koira vaistoaa, että tuo nyt ei musta mitenkään välitä eikä sitten edes mene sen luo. mun kääpiösnautseri on sellanne, että se vaan menee kaikkien vieraidenkin luo ja vaatii, että sitä pitää silittää. suursnautseria nyt kukaan vieras ei uskalla ees lähestyä.

kyllä koiralla pitää olla yksi isäntä joka sen ottaa mukaan minne sitten muuttaakin. minun koirani tottelevat kaikkia mutta selvästi sen näyttävät, että mie olen niille tärkein. iso koira nukkuu aina eteisen matolla ja odottaa mua kotiin. se syö ja käy lenkillä muidenkin kanssa, mutta muuten vaan mua odottaa. ja kyllä kummatkin koirat mun mukaan lähtevät, kun muutan. sun kantsiin kyllä jotenkin elää sillai, että sulla olisi koira huolehdittavana ympäri vuorokauden ennen kuin sellaisen otat. ei niitä niin vaan pysty lopettaa eikä antaa pois. niin jos aattelee, niin voikin olla, että ei olekaan koiran arvoinen. etkös voisi jonkun tutun koiraa ottaa hoitokoiraksi vähäksi aikaa ja harjoitella. ja muuten iso koiran ruokaan menee hirveästi rahaa.

suoraan sanottua sun äitisi kuullostaa hieman oudolta, ainakin eläimiin nähen. tiesitkö että kissojjen virstakivet on aika usein syynä väärä ruoka. jos kissalle ostetaan kaikkien halvimpia kuivaruokia, ne varmasti sairastuu. tarvii siihen eläinlääkäria mutta ei sitä nyt sentäs lopettaa tarviha. mie kyllä sinua miettisin koiran ottamista niin kauan kun äitisi käyttäytyy noin hullusti.
oli hauskaa kun ilmoitti, että olet olemassa. ja mie en sitten tosiaakaan kirjoittele eläimistä mitenkään asiantuntija, ihan vaan mitä olen omista eläimistäni oppinut.

mihin hävisitte toiset kirjottajat?

Kiitos maanvaiva rohkaisusta, onneksi joku ymmärtää 🙂

Nyt kun täällä eläimistä puhutaan, niin mullakin koira, sellainen pieni ruskeavalkoinen spanieli. Sain sen 8-vuotiaana. Vanhemmat on sanonut että olin alkanut pyytää koiraa heti kun vaan puhua osasin 😀 Se on kyllä ollut mahtava kaveri nämä kohta 12 vuotta, tai oikeastaan se on perheenjäsen. Sen takia jaksaa raahautua pimeinpänäkin talvi-iltana lenkille ja heti tulee parempi mieli kun saa riehua sen kanssa ulkona... Koiraani liittyy myös paljon muistoja lapsuudesta, paljon ihania muistoja!

Muutenkin eläimet on tosi tärkeitä mulle. Tykkään kaikista elukoista, mulla on ollut kaneja, hamsteri, rotta, kaloja ja kissoja. Eläinten hoitaminen ja luonnossa kulkeminen on minusta mitä parhainta terapiaa, ainakin minulle. Luonnosta saan voimaa ja eläimet hoitavat vuorostaan minua jo pelkällä läsnäolollaan.

Hei

Tiedän oikein hyvin sen, että väärä ruoka on yleensä syynä niihin virtsakiviin. Etsiskelin netistä syitä kissan käytökselle ja yleensä tosiaan törmäsin siihen, että todennäköinen syy on virtsakivet ja vastaavasti sitten myös siihen, että mistä niitä tulee, jne. Ja yleensähän niitä vielä tulee parivuotiaille leikatuilla kolleille, millaisia nämä meidänkin kissat ovat. Minusta sitä ei missään tapauksessa olisi tarvinnut tai pitänyt lopettaa. Mutta ei, koko ajan vaan saa kuulla sitä että no, listitään se nyt, hei, mitäs jos listittäis se, se on noin tyhmäkin, ja paksu, listitään se vaan. Joo. Mein äiti siis ei asu täällä, se käy täällä aina silloin tällöin, muutaman kerran kuussa, eli näkee koko kissoja vaan sillon. Ja kumpikaan kissoista ei oo erityisemmin perustanu vieraista. Silloin kun ne tuli tänne, niin aina kun tänne tuli jotain ylimääräsiä, niin ne meni olemaan jonnekin sängyn alle tai vastaavaa. Josta johtopäätös on se, että ne on typeriä. Just joo.

Eli nii, se toinen sit lopetettiin. Mie totesin, että mie en halua olla asian kanssa missään tekemisissä, pidin kaikki tunteeni (siitäkin) asiasta ittelläni. En oikeastaan oo vieläkään käsitelly koko asiaa, vaikka siitä on useampi kuukausi. Saati puhunut asiasta kellekään, ei kissoja hitto vieköön noin vaan tapeta pois ku joku pieni ongelma ilmenee. Mitä ihmiset minustakin ajattelisivat? Täällä sentään voi olla anonyymina, joten voi jopa purkaakin asioita. Siskohan se sitten tais sit todeta, että joo, tapetaan vaan. Ja sit ne lopetti sen. Mein äiti on siis eläinlääkäri, eli lopettaminen ei siinä mielessä oo ongelma. Aineet oli mukana. Vaikken halunnu olla asian kanssa missään tekemisissä, niin miun piti kuitenkin kantaa se kissa siinä pahvilaatikossa kellariin odottamaan sitä, että mein äiti lähtis kotiin ja veis sen mukanaan. Sillonki kieltäydyin vaan ajattelemasta koko asiaa.

Ei minusta mitään eläimiä saisi noin vain lopettaa. Melko katkerana tuota edellistä viestiä kirjoitin, ja pelkään siis sitä, että kun mein äiti käy täällä aina silloin tällöin, niin ei se sitä koiraa tunne sillai kun esim. minä, ja sit se kuitenkin alkaa väittää sitäkin typeräks ja vaikka mitä. Ei se olis eka kerta. Ei se sitä lopettais varmaan missään vaiheessa, mutta kuitenkin. Ja se olisi sijoituskoira, sijoituksessa eräältä tuttavakasvattajalta. Mutta silti... Ja jos se on sen nimissä, niin jos mie ottaisin sen mukanani ku lähden, niin sitten se olis varmaan silti sen nimissä. Ja... nii. Sillä jos tänne koira tulisi, niin minun koira se ennen kaikkea olisi, se on täysin varma.

Ja tämä on vielä kerrostalo. Kettuterrieri tänne? Kai sellaisesta sisäkoirakin voi tulla, mutta... jotenkin minua vähän nyt epäilyttää. Pakko tässä on ilmaista, että joo, ei tänne haluta koiraa, kiitti vaan.

Sinullako on suursnautseri? Oi. Ihastuin sellaiseen tässä jokin aika sitten, kun kävin eräällä kaverilla, jolla on cockeri ja suursnautseri. Aloin heti miettiä, että sellaisen voisi hankkia. Mutta sitten tosiaan vasta, kun olen omillani. Ja siis kyllä minusta tulee hyvä koiranomistaja, en halua, että ymmärrät sitä väärin. Tiedän täysin, mitä eläimen pito tarkoittaa ja mitä edellytetään. Ja siksi koiraa haluankin... Juuri kaiken sen takia, mistä sinäkin kirjoitit tuolla aiemmin. Ruoka maksaa, se on totta, siksi minun pitääkin odottaa, että olen omillani.

Ja niin, äiti kuulostaa hieman oudolta. Vähintäänkin. Alan vasta nyt havahtua siihen todellisuuteen, et... sillä ei voi olla kaikki kohdallaan. Mutta kuten sanottu, alan vasta nyt havahtua siihen. Sitä on kuitenkin hankala myöntää itselleenkään, kuitenkin joutunut asumaan kotona ja kodin ihmisten vallassa jollakin tavoin aina. Voisin kai kirjoittaa aiheesta hyvinkin paljon. Ja ehkä kirjoitankin. Kirjoittaminen on aika terapeuttista, ainakin, jos jotkut edes kuuntelevat. Vielä näistä viesteistä ei ehkä ihan saa kunnolla (ei juuri ollenkaan), että mikä on vialla ja mitä miunkaan päässä liikkuu, mutta ehkäpä aikaa myöten. Joka tapauksessa minulla ei mene kaikki ihan kohdalleen tällä hetkellä, ja tosiaankin alan vasta itse tajuta, mikä saattaisi olla syynä asiaan...

Minullekin eläimet ovat olleet aina tärkeitä. Usein tunnen tulevani niiden kanssa toimeen paremmin kuin ihmisten. Eläinten kanssa ei tarvitse miettiä vaikeita käyttäytymissääntöjä. Minulla on kani, joka saa minut yleensä paremmalle tuulelle isoine hassuine korvineen. Se jaksaa olla aina iloinen nähdessään minut.

Pidän kovasti Eeva-Liisa Mannerin runoista, sillä hän osaa kuvata luontoa ja eläimiä erityisen osuvasti:

"Oppimaton koira kuuntelee hartaasti, kyllästymättä,
se on kärsivällinen ja tietää paljon
metsän ja tuulen ja ikuisuuden asioista."

Rusakko mie pidän paljon Eeva-Liisa Mannerista. Mulla lukee äidinkielien vihossa, että sillä oli keskeisiä teemoja yksinäisyys ja kuolema. Oletko lukenut ”Tyttö taivaan laiturilla” (1951) se kertoo nuoren tytön vaikeasta elämästä itseensä sulkeutuneessa, henkisesti ankeassa yhteisössä. tyttö (lapsi) päätyy ymmärtämättömässä, kaavoittuneessa ja ivallisessa ilmapiirissä itsemurhaan.” äidinkielen ope näin kirjoitti tauluun eikä arvannut, että mulle aukesi melkein uusi maailma, kun upposin hänen kirjoituksiin vaikka koulussa onkin se vika, että annetaan joku virike mutta sitten se unohotetaan. mie oisin halunnut vielä puhua seuraavalla tunnilla samasta asiasta mutta opella oli eri suunnitelmat.

pidän myös Eeva Kilvestä ”Eeva Kilven runot pysäyttävät suoruudellaan ja konstailemattomuudellaan. Niissä arki ja filosofia ovat yhtä. Olemassaolon kysymyksiä pohditaan yksinkertaisesti olemalla olemassa - vahvasti ja peläten, röyhkeästi ja epäröiden. ” paras on tämä:

Minulla oli tunne, ja on yhä,
että jos jotakin ei voi tehdä omaperäisesti,
sitä ei kannata tehdä ensinkään.
Tavanomaisen takia ei todella kannata nähdä vaivaa.

”Lapsuudesta tulee voima kaikkea myöhempää elämänkokemusta varten, lapsuus on valtava voimavara”, sanoo Kilpi.
niinku mun ukki aina sano myös vaikka eli aika kurjissa oloissa lapsuutensa Venäjällä, silti aina kertoi mulle tarinoita onnellisesta lapsuudestaan.

hei vielä yksi hyvä

Viimeinen josta haluan pitää kiinni:

oikeus omiin virheisiin. (eeva kilpi)

Oih, ihana runonpätkä 🙂🌻 Tykkään itsekin Mannerin runoista kovasti...

Niin vielä tuosta luonto- ja eläinaiheesta, olen ollut meidän metsässä nyt muutamana päivänä mustikassa monta tuntia per päivä ja heti tuntuu paremmalta kun saa purkaa tunteitaan siellä, kelata ajatuksiaan ja elämäänsä. Itselläni on sellainen vaihe elämässä että pitäisi ratkaista monia asioita ja pian, esim. mitä aion tehdä "isona". Luonnossa saa mietiskellä ihan rauhassa, kiivetä välillä ison kiven päälle ja katsella puiden lomasta korkealle taivaalle, jossa linnut lentelevät... Saa ihan rauhassa vuodattaa pari kyyneltä jos siltä tuntuu tai nauraa ääneen jos sille päälle sattuu 🙂 Yritän tässä vain sanoa että luonto osaa todella parantaa jos sitä osaa kunnioittaa, silloin näkee elämän pienet ja kauniit asiat ja osaa ottaa ilon irti niistäkin.

Ja tietysti eläimillä on sama vaikutus. Niitä katsellessa olen usein tullut siihen lopputulokseen, että eihän tässä mitään hätää olekaan. Elämä menee eteenpäin verkkaisia askeliaan ja minä siinä mukana. Vaikkakin ihmisellä on tavallaan vaikemapaa kuin eläimillä, koska paineet yhteiskunnassa ovat isot ja pärjätä pitäisi ja olla hyvä melkein kaikessa.

Kyllä me selviämme 🙂👍

Meidän kissat oli sellaisia, että toinen meni piiloon, kun tuli vieraita. mutta se toinen meni ja pissasi vieraan kenkään. eipä uskosi, että äitis on eläinlääkäri. en veisi silla omia eläimiäni, anteeksi, että näin sanon. mie tiedän parikin tapausta joilla on sijotuskoira, kun niillä ei ole rahaa ostaa. kyllähän siinä sellaine paperi tehdään, että se koira on sijotuksessa koko elämänsä, jos sitä kohdellaan hyvin. mutta kyllä se silti tavallaan onkin sen sijotuspaikan koira. ei kai sillä ole väliä kenen nimissä se on. onneksi koirat eivät osaa lukea.

suursnautseri mulla on ja myös kääpiösnautseri. ne eivät kumpikaan paljon hauku. mutta vaikka mie asun omakotitalossa, ei mun koirat ole yksinään ulkona. niillä on iso häkki mutta ei ne siellä viihy. oottavat portilla, että haetaan pois. jos päästän irti pihalle, ne istuvat portailla. eikä koirat kyllä vaadi paljon sisätilaan, jos niiden kanssa käy lenkille. hyvin pärjäävät kerrostalossa. mun koirat ovat yleensä mun pienessä huoneessa, ei ne sisällä vaeltele ympäriinsä.

täällä on otsikko ”vanhemmista” kirjota sinne sun äidistäsi. musta on hassua, että vaikka äideillä on joku kunnollinen ammatti ja koulutus, käyvät töissä eikä kukaan työkaveri taikka asiakas huomaa, että tuohan on vähän omituinen tapaus.
jotenkin musta olisi oikeus, että äidit olisivat järjissään myös kotona eikä vain muiden seurassa.

Ei ole oikein ollut voimia kirjoittaa. Tai en edes tiedä mistä kirjottaisin..Sekamelskaa on kaikki tällä hetkellä, ei otetta mistään. En päässyt kumpaankaan kouluun johon hain, enkä tiedä mitä nyt tekisi. Ympäristö painostaa kukin omalla tahollaan. Mene sinne, tee sitä ja tätä... 😟

Sisko muuttamassa kotoa, kai se minunkin pitäisi. Ei voi jäädä äidin ja sen kihlatun kanssa asumaan, tuntuukin että kotoa jo "häädetään"..

mitäköhän mun pitikään kirjottaa...? 😑❓ pää niin tyhjä..no, kai jokatapauksessa ilmotin vaan että täällä sitä ollaan, taustailemassa...

Eeva Kilpi ja Manner ovat kaksi lempirunoilijaani. Sanoisin, että lukion äidinkielenkurssien paras anti oli heidän runoihinsa tutustuminen. Kilven runot ovat minusta hirveän viisaita, Mannerin tunnelmallisia. Joskus maalatessani toivoisin osaavani tallentaa paperille samankaltaisen tunnelman kuin hänen runoissaan on. Tuota Tyttö taivaan laiturilla en ole vielä lukenut, mutta ehkäpä se osuu käteeni joskus kirjastossa. Mannerin runoissa on paljon viittauksia itsemurhaan ja kuolemaan, minkä vuoksi äitini hieman kummeksui, kun huomasi minun innostuneen niistä. Minuun vain vetoavat surumielisyys, usvat, metsät ja pohdinnat olemassaolosta.

ISO rutistus Tuiskulle =)) ei oo kyllä kivaa, jos potkitaan kotoo pois. Mä taas huomasin 12 vuotta sitte ettei äitii paljoo kiinnosta mun tai siskon elämä. Kun sillä on se äijä, vaikka tekstarissa sano ettei muka unohtanu. Kyssäri täällä teille perheellisille ihmisille: miks valehtelee lapselle? ja vielä omat vanhemmat.

Oon aika hukassa.Tuntuu etten mitään osaa tehdä oikein, aina satutan jotakuta.
Voisinpa edes joskus,edes hetkeksi tehdä jonkun onnelliseksi olemalla vain oma itseni!
Mitä järkeä on purkaa tuntoja jollekin terapeutille kun ne ei edes yritä ymmärtää?!
"Eihän sulla pitäis mitään hätää olla,äläs nyt"
Suututtaa ja itkettää. 😞

Balafre ☹️ tohon en osaa sanoo mitää.. mut kai sä ny jonku teet onnelliseks, olemalla oma ittes.. =/ eilenki onnistuin suututtaa =/ paitsi no likka ku on nii herkkä nii ottaa kaikesta itteensä. Sit on ainaki äiti vielä =))

ensimmäiseksi haukutaa tää systeemi ko yhen prkl hymiön takia meni
koko mun kirjottama teksti vtuiks..😠

nii ja ei mul tänne mitää asiaa ollu.........
kunha vaa et hengis viel oon...............
vaikkei sil suurta merkitystä olekkaa..........
asiat o vähintäänki samalai ku enneki.....paitti
et työt loppu..............
ja vaihteeks armoton v**utus päällä.....niinku teksitsä huomaa...