Palailen taaksepäin Rusakon ja Elmin kirjoituksiin. Tuli sitten, Rusakko, mieleen, että miksi te ette nyt pitäisi taukoa seurustelusta? Miksi miehesi lähtee sun mukaasi, jos hänellä ei ole mitään tekemistä uudella paikkakunnalla. Mitä hän nyt tekee? Tekeekö hän nyt jotain itselleen mielekästä ja luopuisi siitä sun opiskelujen takia?

En sua Rusakko ymmärrä, miksi otat itsellesi myös miehesi ongelmat. Varsinkin, jos olet varma, että teille tulee ristiriitoja. Niin mitä ne ovat? Minusta kuulostaa oudolta, kun kirjoitat ylitsepääsemättömistä ristiriidoista, silti olette yhdessä muuttamassa toiselle paikkakunnalle. Miksi ette eroa vaikka vuodeksi, palaatte yhteen, jos siltä tuntuu?

Xera, Hienoa, jos kirjoitat päiväkirjaasi vaan itsellesi. Hyvä, jo et välitä oletko palstan suosituin päiväkirjan pitäjä vai et. Mie en silloin kirjoittanut itselleni, vaan ihan toisille ihmisille. Halusin kymmenien ihmisten mielipiteen, että ei pitänyt tajuta, että oli äitini viimeinen soitto. Näin jälkeenpäin olen ajatellut, että kirjoitin juuri niin, että varmasti sain haluamani vastauksen. Kukaan ei kehdannut mulle kirjoittaa, että olisi sun pitänyt ennen sitä viimeistä soittoa tajuta, että äitisi asiat ovat huonosti.

Jos ei oteta huomioon häirikköjä, niin päiväkirjoissa voi asioihin saada juuri sellaisen vastauksen kun haluaa. Aviopuolison voi haukkua, hänestä voi kertoa millaisia juttuja vaan. Toiset kirjoittajat ovat tietenkin päiväkirjan pitäjän puolella. Eikö silloin itselle tule mielikuva, että mie olen oikeassa, aviopuoliso väärässä. Huono on asioista enää kotona keskustella, kun on saanut kymmeniä vastauksia, että olen oikeassa. Jos joku sanoo, että mitä, jos on vika sussa, sen voi moderoida pois.

Naurattaa noissa nettipäiväkirjoissa, kun ihmiset kirjoittavat, että kiitos kun kävit, pusuja ja halauksia, ihan vieraille ihmisille. Mitäs, jos kerran kokeilisi kotona, sanoisi ukolle tai akalle hänen mielipiteensä jälkeen, että kiitos kun sanoit mielipiteesi ja pusu päälle.
Mie olen vanhanaikainen, mie en hirveesti ukkoja suukottele netissäkään. Minusta pusut kuuluu antaa omalle ukolle. Urpon kanssakin kaksi vuotta kirjoiteltiin, sitten vasta uskalsimme toisiamme halata.

Aika hieno haave sinulla Rusakko. On kyllä sääli, jos se jää miehen takia toteuttamatta, mutta ehkä sinulla on aikaa miettiä tuota myöhemmin, sitten kun lähtö on ajankohtainen. Pohdit sitten, voitteko olla jonkun aikaa erossa tai voiko hän ehkä tulla mukaan.

Kuinka kauas lähdet opiskelemaan? Aavattoman ehdottaman tauon sijasta visi tehdä ihan hyvää etäsuhteilla hetki. Voi jopa tuoda lisää intohimoa suhteeseen, kun tapaa harvemmin. Muistaa taas, ettei se toinen ole itsestäänselvyys, ja jää sitä aikaa omille ajatuksille ja pohdinnoille.

Eipä puolisollani ole mitään mielekästä tekemistä missään, koska hän lopetti koulunsa kesken ihan minusta riippumatta (väärä ala). Tulevat ristiriidat riippuvat kai eniten siitä, mitä puolisoni lopulta päätyy tekemään, kunhan päättää mikä haluaa olla isona. Eroaminen tässä vaiheessa ei tunnu järkevältä, koska olemme olleet eroa lähellä monta kertaa, mutta nyt menee paremmin kuin aikoihin. Oikeastaan vähän turhaan vastaatte minulle tähän asiaan, kun ei tätä pysty juuri nyt ratkaisemaan 🙂 Minusta on ihan ymmärrettävää, että huolehdin myös puolisoni asioista. Ovathan ne tavallaan minunkin asioitani, ja jos hän on onneton, niin minäkin olen.

Xeralle ja muille joille eläimet ovat tärkeitä;

Xera mie oisin halunnut uuden otsikon elämistä. kun musta tuntuu, että mun jutut vaan jonnekin tähän sekamelskaan hukkuvat.tee sie jos haluat lisää puhua eläimistä. mie saan olla koneella, kun kaikki toiset lähtivä parin päivän matkalle Hesaan, en halunnut mukaa, koska mulla on niin paljon hyviä muistoja mun lapsuudesta sieltä. en halua niitä muistella vieraiden ihmisten kanssa.

Kun sie Xera osaat niin hienosti kuvata sua ja hevosia, ja just musta tuntuu samalta mun koirien kanssa. En mitään sano sun kirjoituksesta, että en sitä pilaa.
Mullakin on yhteys mun koiriin, ne haluavat mun kaa olla, ne eivät mua hauku. tai siis haukkuu ne mutta eivät niinku ihmiset.
Mun toinen koira on perhanan iso, lehmän kokoinen. Mie sen sain kun itse olin pieni. Mie sen johtaja muka olen. Mie määrään mitä se tekee, se kulkee mun vierellä ilman hihnaa. Se istuu, se hyppää, se makaa, kun mie käsken. Olemme melkein yhtä isoja. Se antaa mun olla johtaja, kun tietää, että mie nautin kun jotain hallitsen, muka näin on

Mutta sitten tuleekin sen koiran johtajuus esiin, kun mie olen huonossa kunnossa. Se viisveisaan mun johtajuudesta. Mie itken sen turkkiin, pyyhin räät ja se vaan istuu ja nuolasee mun naamaani. Jos mie silloin sille sanon, että painu hiiteen siitä, en sua halua vierelläni, haluan olla yksin. Niin eipä se tottele, se vaan istuu ja katsoo mua. Mie yritän sen kaulapannasta ottaa kiinni ja vetää sen pois viereltä, se haraa vastaan eikä kukaan ihminen nyt yksin lehmääkään saa liikkeelle, en miekään koiraani.
kun olen ollut paossa mettäsä, mun koira on ollut mun peittona. kun olemme kaikki eväät syöneet, palentuneet melkein kuoliaaksi enkä mie tiijä mitä sitten tekisin, niin koira kattoo silmiin ja lähtee kävelee kotia pähin. mie sen perässä.

Mulla on pieni pentukoirakin, sen kaa käyn koirajutuissa, kun saan olla kotona.
Se ei vielä kovin hyvin tottele, en ole sille johtaja. silti se on rakas. mulla muuten on niin, että tulen koiraihmisten kaa hyvin juttuun, silloin ku niillä on koira mukana. kun kukaan ei huomaa, että mie olenkin pösilö tapaus. koirat ovat tärkeintä, eivät ihmiset. mie saatan jollekin koiraihmiselle vaikka mitä puhua, ihan mitä vaan. oonkin joskus aatellut, että voisin lähteä koiraleireille oppimaan sosiaalisia tapoja. voisin esitää normaali ihmistä koirani vierellä. sillonku olin vielä normaali nuori ja ukki eli, mie harjoittelin hiihtoa. mie kävin harkoissa muiden nuorten kanssa, myös leireillä ja kilpailumatkoilla. minua ei kukaan haukkunut idiootiksi.

on mulla muitakin eläimiä. poni, pari rottaa, lemmikkiporo, sitten mun joutsenet. mitähän mie tekisin, jos ne jonain keväänä eivät tulisi takaisin. sitten mulla on se merikotka, minkä näin yhden kerran. se oli jotain niin hienoa, että näkisipä joskus uuvelleen. tajusitko sie Xera mitä mie kirjotin? en osannut sanoa niin hienosti tunteita ketä sie teit. mutta samaa mie ja sie tarkotetaan, sovitaanko niin?

Mulle on myös eläimet tärkeitä. Ilman niitä on tylsää ja tyhjää. Mun haave toteutui eilen, sain suloisen pienen kissanpennun =D Meillä on ollu kissa kymmenen vuotta, mutta jouduttiin viemään se maalle mummolaan kun muutettiin omakotitalosta kerrostaloon keskelle kaupunkia. Nyt sitten kun kohta pääsen muuttamaan omaan asuntoon, niin saan sitten seuraksi tuon pienen. Yksin olis kamalaa, mutta sitten kun on edes kissa niin ei oo niin yksinäistä.
Toisaalta pelottaa se omaan asuntoon muuttaminen, vaikka odotankin sitä tosi paljon. Kun sitten on yksin. Ja kun ei oo kavereita. No ehkä niitä saa koulusta. Jos enää uskallan tutustua kehenkään ja luottaa.
Mun terapeutti on ollu sairaslomalla yli kuukauden ja nyt sillä alkaa vielä tähän perään kesäloma. Eli kaks kuukautta puhumatta. Tai kyllä viime viikolla kävin yhdellä toisella ja taas ens viikolla meen. Mutta sekin on tosi rasittavaa hypellä terapeutilta toiselle. Ens viikolla se on jo sitten neljäs vuoden sisään. Plus ne joille puhuin sairaalassa.

Pitää mennä nukkumaan kun en viime yönä nukkunu paljoa kun tuo pieni kisu nukkui vieressä.

Voi hitsi, kissat on ihanii, meillä oli vasta vielä pari vuotta sitten kaksi. mutta ne eivät tykänneet lapsista, piti lopettaa. tai toinen kissa oli vähän sairaskin, olisi muutenkin kuollut kohta, ne oli sisaruksia. kissat on sillai ylväitä, ne tekee vähän mitä huvittaa.

mun kuntotus loppu, kun mua tarvitaan!!! huom, kotona, mie jäin yhden viikon velkaa, sen suoritan syksyllä. nyt mulle ole laadittu sellainen tyohjelma kotiin, saan siitä palkkaaki. aika vastuullista hommaa. terapia jatkuu.

Urpo!!!! meillä on vauva, poika, 1750g 42cm, käskettiin sulle kirjottaa.

🙂voi mä oon sulle maretsu niiin katellinen tosta kissasta !!! ihan tippa tulee linssiin ☹️ mullaki oli kissa viel talvella mut sit äiti(saatanan ämmä) tappo sen.mut en ny jaksa muistella sitä enenpää!

[loppu viestistä poistettu]

En alkanut kaikkee kertoo kissoista, kun tuli niin ikävä. mutta ne oli noin 9v vanhoja, eka kissalle tuli mahaa kasvi, sitä ei voinut leikata, se piti lopettaa. toista kissaa yrittetiin vielä vähä aikaa piettää, mutta siitä ei tullut mitään kun se vaan ikävöi. sitä paitsi jos on vanhoja eläimiä, kuten meille, sitten tulee vauva. ja nää vanhat eläimet eivät voi sietäkää sitä vaan koko ajan olivat sen kimpussa. mie olen sitä mieltä, että olisi ollut paljon julmempaa laittaa ne toiseen kotiin kuin tappaa. mutta eläimetkin voivat surra niin, että on parempi ne lopettaa ku antaa kituja. eli oli kaksi syytä miksi se lopetettiin, vauva ja sen masennus, jos halutaan hienostella. se oli eläinlääkärit päätös molemmat lopetukset. mitäs viattomia nää roikaleet olivat, et sie tuntenut, ei pidä yleistää. jos ei perään kattottu, niin olisivat vaikka mitä teheneet vauvalle. onko se viattomuutta.

Tiijän mie itestäni, että ei ole hauskaa kun sijotetaan omasta kodista uuteen kotiin, tuskin kissatkaan olisivat vanhoilla päivillä viihtyneet ihan uudessa ympäristössä.

tarvi noin rumasti sentäs kirjottaa, asiasta voi keskustella sivistyneesti ja kysyä asiallisesti miten asiat on. mitä varten täällä nyt kaikki ovat alkaneet kiroileen. eikö se ole kiellettyä?
alan saada tarpeeksi koko palstasta.

juuri tulee tv ohjelma missä joku vanha akka on niin eläirakaas, että. sillä oli esmes siili joka oli jäänyt auton alle, sen jalka oli kipsattu, mutta kipsaus oli epäonnistunut, se jalka heilui miten vaan. kolarissa siili sai myös aivovamman, siksi se kiersi ympryrää ja vapisi koko ajan. tämäkö sitten on eläinrakkautta? olisiko ollut hyvempi, että meidän vanha kissa olisi viety tiputukseen, kun se ei surun vuoksi syönyt? olisi annettu sen yksin ikävöida eläinsairaalassa siskoaan.

en mäkään tollasta tajuu Maria. se on eri asia jos ois joku elukalla, mut jos terve ny lopetetaa nii johan on =/

Voi että kun taas masentaa 😭 Syksy tulee ja sataa ja minä itken kotona yksinäni. En uskalla mennä mihinkään. Kauheeta.

Olen usein miettinyt miksi olen tähän pisteeseen joutunut. 15, 16 -vuotiaana olin vieä kuten muutkin, oli kavereita ja kävin viikonloppuna ulkona heidän kanssaan ja siideri maistui. Sitten 17-vuotiaana tulin järkiini ja lopetin juomisen koska mulle tuli kauhea olo siitä henkisesti aina samana yönä, laskuhumalassa...

Tai mulla on oikeastaan ollut vaan yksi hyvä kaveri elämässäni ja hänkin on muuttanut toiselle paikkakunnalle asumaan. Ja nyt ei ole ketään, toisaalta kyllä haluaisin jo poikaystävän. Se olisi jotain pysyvää, saisi yhdessä suunnitella tulevaisuutta. Olen aina pitänyt suunnitteluista, ei ehkä olisi pitänyt nuorena niin paljon suunnitella elämää, kun nyt olen niin pettynyt siihen.

Oikeastaan kaiken tämän pahan takana on ujouteni, kyllä minä sen tiedän. Minulla olisi kaikki hyvin jos olisin rohkeampi ja uskaltaisin puhua ihmisille. Olen usein miettinyt, että eikö todella ole sellaista lääkettä joka muuttaisi minut. Ihmepilleriä, joka hetkessä muuttaisi minut puheliaaksi. Maksaisin vaikka mitä jos niitä saisin ☹️

Nyt kun haluan olla oma kiltti itseni, kukaan ei halua olla kanssani. Pitäisi olla suulas ja menevä jotta olisi vierellä ihmisiä. Minulle on tullut sellainen olo että ihmiset karttavat minua kun tietävät minun olevan ujo. Miksi ujoutta pidetään syntinä? Ja miksi ujot, kiltit lapset olivat vanhaan hyvään aikaan vielä hyve? Mikä nyt on toisin?

Olen 20-vuotias, enkä halua vielä muuttaa pois kotoa, olenko epänormaali? Jossain yksiössä vasta hulluksi tulisinkin yksinäni. Opiskeluista en tiedä vielä mitään, syksyksi hain kahteen paikkaan enkä kumpaankaan päässyt. Enkä todellakaan olisi tarvinnut sitäkään vastoinkäymistä tähän jamaan.

Mutta ehkä minua nyt koetellaan jotta saisin sitten vanhempana nauttia elämästä? Että ensin huonoa ja sitten hyvää. Toivon todella niin, ja yritän kaikilla voimillani uskoa parempaan huomiseen. Vaikka aina sekään ei auta 😞

taas ei tiedä missä järjestyksessä näitä juttuja julkastaan mutta lisään edellisiin kirjotuksiin. että se vasta onkin suurinta eläinrakkautta, kun vie eläimen lääkäriin ja tekee niinku se lääkäri parhaaksi näkee, eikä itsekkäiden syiden vuoksi pitkitä rakkaan lemminkinsä kärsimyksiä.

ei mikään ole niin kauheaa, kun odottaa, että oma lemmikki nukkuu pois, kun lääkäri on antanut viimisen piikin. silittää sitä ja halailee, katsoo sen silimiin, koko ajan tietää, että nämä ovatkin jäähyväiset. eläin myös sen vaistoaa. koko juttu kestää noin puoli tuntia. sitten, kun viiminen henkäys on käynyt, ottaa sen eläimen syliin, nostaa pahvilaatikkoon, peittelee hellästi ja hautaa lemminkinsä.
näin mie teen kaikille eläimilleni, mie en niiden kärsimyksiä pitkitä, kun ei ole mitään toivoa, sitten vaan hyvästelemme. se on eläinrakkautta.

anteeks jos pilaan nää foorumit typerillä kommenteilla. mut oon vähä kateellinen maanvaivalle.. mut jotenki surettaa ku ihmiset on nii kylmiä ja julmia toisia kohtaa.. mä en voi sille mitään et oon ujo en puhu tuntemattomille ihmisille. mut mä en voi muuttuukkaan tosta vaa.. ja se ikävä asia on et maanvaiva on tehny yhen asian mitä mulle tuskin ikuna tulee käymään ku ei ketää huoli. mut voin sit tappaa itteni yhtä hyvin, ketää ei kiinnosta eikä paljoo varmaa suretakkaan.. etenkää täällä.. kaikkihan pitää mua jonain nörttinä. anteeksi... ja se ärsyttää eniten ku aina turvaudutaan mun ikään.. mun ikäst on tehny ties vaikka mitä, ja en tosiaan haluu olla 30v ja *viheltelee* tiiätte kai? mut se siitä ketää tuskin ikuna vastaa tai siis ketää ei ikuna vastaa mun kommenttien jälkee, no anteeksi että olen pilannu kaiken tällä sivulla. toiv. otettais äkkiä pois ettei tarvis kärsii enemmän...

mie nyt todella toivon, että ujom ja mari luette mun jutut siitä kissasta.

Pegasos (toivottavasti nimi meni oikein) ei siinä ole mitään hölmöö, että haluat asua kotona vielä. mie kyllä olen 18v, mutta vaikka sanon, että haluan äkkii pois mutta en kyllä halua. mie menen vuoden päästä amk;iin ja aion senkin ajan asua kotona.

se on tämä nykyajan ilmiö, että kaikkii pidetään vähän outona. jos olet vähänkään erilainen kuin mitä yleensä on muu väki, sitten saa arvostelua. kun nykysin kuljetaan laumassa, sitten onkin kauheaa jos joku on ujo, eikä halua siinä laumassa puhua sitä mitä kaikki muut puhuu. minusta pitää vaan olla rohkea ja uskaltaa olla oma itsensä, vaikka olisi ujo. en ole itse ujo vaan omituinen, en kyllä sitäkään aina uskalla olla laumassa. ennen olen yksin.

menee yli enkä ymmärrä mistä olet mulle kateellinen, ujom. eläimistäkö? mie muuten sain sillon ku isä kuoli ison koirani. isän hautajaisista jouvuin suoraan sairaalaan, sitten kun heräsin en mitään kelleen puhunut vähään aikaan. sitten lääkäri kysy, että mitä mie oikein halusin, että olisi parempi olla. mie sanoin, että koiran. olin sitä aina halunnut mutta isä sanoi, että ei voi ottaa, kun matkustamme niin paljo.