Teema: nuori masennus

Teema: nuori masennus

Käyttäjä Ylläpito aloittanut aikaan 07.05.2004 klo 09:19 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Ylläpito (Vapaaehtoinen) (MIELI Suomen Mielenterveys ry) kirjoittanut 07.05.2004 klo 09:19

Nuorten foorumin ensimmäisenä teemana on keskustelu nuorten masennukseen liittyvistä asioista. Kokemuksia voi jakaa masentuneiden nuorten ja heidän läheistensä näkökulmasta: masennuksen syistä, avun hakemisesta, selviytymisestä sekä myös läheisten kokemuksista ja tuen merkityksestä.

Apua ei ole aina helppoa hakea tai saada. Miten te olette saaneet apua masennukseenne? Millainen apu on auttanut ja mistä nuoren masennukseen liittyvistä aiheista täällä toivoisitte keskusteltavan? Kirjoittaa voit siitäkin millaista vertaistukea täältä kaipaat. Mieltä askarruttaville erilaisille asioille voi tarpeen mukaan perustaa uusia otsikoita, joiden alla käydään kyseiseen ketjuun liittyvää keskustelua.

Kertausta vielä tekniikasta: kirjoittamanne viestit eivät suoraan näy ryhmässä vaan ne kulkevat moderaattorin kautta kaikkien nähtäväksi edellyttäen, että kirjoitus on asiallinen ja aiheeseen liittyvä. Tarvittaessa moderaattori editoi kirjoituksia ennen niiden julkaisua ryhmässä.

Käyttäjä aavaton kirjoittanut 06.07.2005 klo 12:39

En päässyt tai taidan silti päästä, koska olen eka varalla. Aika hyvin, kun en kaikkien touhujen keskellä pahemmin ehtinyt lukee.

Sun puolisolle pitää äkkiä löytää tekemistä. Jos hänellä ei ole mitään viisasta tekemistä, kun sie opiskelet, niin siitä ei kyllä hyvää seuraa. Varsinkin, kun muutatte.
Älä auta häntä ”löytämään itseään”, älä edes lainausmerkeissä, menee kuitenkin mönkään. Miehen pitää itse löytää itsensä. Kohtahan julkaistaan ne opiskelupaikat mihin voi vielä hakea. Laittele niitä mainoksia hänen eteensä jotenkin salaa, niin, että hän itse muka ne löytää ja ehkä jotain itseään kiinnostavaa.

Käyttäjä kirjoittanut 07.07.2005 klo 19:18

Mie olen nyt taas kotona, kun on se terrori-isku Lontoosta, menin aivan sekaisin. toiset ihmettelivät, että mitä sekoilen kun ei se mua koske. koskee se, enkä mie tiedä haluanko ees olla tämmöisessä maailmassa missä aina vaan jotain tapahtuu. Kun en ymmärrä miten vaan olisi normaali viikkopalaveri tänään pijetty, mie sanoin, että kuuntelen kyllä uutisia. sitten kun kaikki mua ihmettelivät mie lähin nosteleen, pyysin kylillä yheltä ihmisiltä puhelinta ja soitin kotiin, että haluan just nyt tulla viikonloppuvapaalle. onneksi ei tarvinnut enempää selittää vaan ne haki mut kotiin.ensi veinasi taas tulla arestii mutta onneksi mun äiti oli sikaröyhkeä ja pääsin kotiin. tää oli niinku taas viiminen pisara mitä kestin muiden vieraiden ihmisten seuraa

Käyttäjä Rusakko kirjoittanut 08.07.2005 klo 08:48

Kyllä sinä sitten varmaan pääset opiskelemaan, mutten vielä onnittele kuitenkaan 🙂

Puolison auttamisella tarkoitinkin lähinnä sitä, että miten voin tukea hänen valintojaan (jos hän niitä lopulta päätyisi tekemään), vaikka ne olisivatkin pahasti ristiriidassa minun omien valintojeni kanssa. En haluaisi, että sen vuoksi ajaudumme erillemme joko kirjaimellisesti tai henkisesti. Toisaalta puolisoni ei tiedä, mitä haluaa. Häntä ei ole koskaan kannustettu keksimään sitä omaa juttuaan, joten arvelisin hänen kaipaavan vähän jonkinlaista apua. Minun on vaikea pitää suuni kiinni, kun mietimme joidenkin alojen hyviä ja huonoja puolia. Yritän kyllä.

Nyt muuttaminen alkaa tuntua todelta ja ystävien tapaamisissa on tiettyä viimehetken tunnelmaa. Ajattelisin, että on kuitenkin helpompaa muuttaa pois kuin jäädä. Minulla tulee olemaan niin paljon tekemistä, etten varmaan ehdi hirveästi ikävöidä. Tässäkin asiassa olen oikeastaan enemmän huolissani puolisostani, vaikka ei hän ole juuri sen seurallisempi kuin minäkään. En ainakaan vielä kadu päätöstäni, mutta välillä pelottaa, teinkö sittenkin väärän valinnan.

Käyttäjä aavaton kirjoittanut 09.07.2005 klo 10:59

Sun pitää oppia elämään niin, että miehesi on oma itsenäinen ihminen. Hän tekee omat valintansa. Sun pitää ne vaan hyväksyä, kirjoitan nyt lähinnä näistä opiskeluvalinnoista. En ymmärrä, miten miehesi pystyisi opiskeleen, jos hän menisi alalle, minkä sie olisit hänelle valinnut? Onhan minulla ja miehellänikin ihan eri opinnot. Itse en voisi edes ajatella opiskella mieheni alaan, eikä hän minun.

Emme ole pitäneet suuta kiinni toistemme valinnoista, olemme asioista puhuneet ja paljonkin. Mieheni mielestä minun olisi pitänyt valita hänen alansa, koska sitten minulla olisi ollut varma työpaikka hänen yrityksessä. Mitään kauheampaa ei mulle voisi tapahtua kuin olla samassa työpaikassa hänen kanssaan. Mieheni ajattelee aina järkevästi, mie teen sitä mikä tuntuu hyvältä. Vaikka taidan itseni työttömäksi kouluttaa. Sitten, kun valinnat on tehty, emme enää niistä puhu. Sitten vaan pitää jaksaa kuunnella, kun mies selittää mulle jotain matemaattista kaaviota. Mulla tulee olemaan omat selitykseni.

Eikö se ole hyvä juttu, jos puhutte valinnoista? Eikö se juuri ole sitä miehesi kannustamista? Sano aina loppuun, että itse saat päättää valinnat, mie vaan keskustelen asiasta.

Minusta sie olet tehnyt hyvän päätöksen, eihän sun asiat niin hyvin ole ollut. Muutokset ovat silloin ihan paikallaan.

Käyttäjä Elmi kirjoittanut 09.07.2005 klo 22:22

Kirjoitan nyt taas tänne, kun en muutakaan osaa.

Tänään taas itkettää ja on toivoton olo. Ystäväni eivät vastaa puheluihini, ja olen varma, että taas minusta ei pidetä. Eräällä ystävälläni on tänään luultavasti juhlat, joista hän aiemmin minulle mainitsi, mutta varsinaista kutsua en koskaan saanut. Nyt olin saanut puhelun aiemmin illalla, en ehtinyt vastata, ja nyt en enää saa ketään kiinni.

Viimeinen bussi meni jo, nyt vituttaa, sillä olisin kyllä ehtinyt siihen, jos vain joku olisi kertonut, onko juhliin vielä järkeä lähteä.

Sitten vituttaa sekin, että tällaisen pikkujutun takia menen ihan sekaisin, itken vain salaa koko ajan, ja yritän näyttää perheelleni normaalilta. Kaikki vanhat ikävät muistot palasivat, ja tuntuu todella pahalta, vaikka tässä luultavati on kyse vain väärinkäsityksistä.

Tulin eilen Loontosta, joten ystäväni ehkä luulevat, että olen edelleen matkalla. Tämä on niin hullua, en haluaisi olla näin herkkä, kyllä aikuisen (?) pitäisi enemmän kestää, minähän olen kuin mikäkin pikkulapsi, itken heti kun asiat eivät suju.

Käyttäjä Xera kirjoittanut 11.07.2005 klo 05:05

Aava, lähden tänään leirille joten vastaan sinulle päiväkirja-asiaan kun tulen. Katotaan miten pärjään viisi päivää muiden kanssa ja koko ajan ohjelmaa. no, se on vain jaksettava. Jaksuja Maanvaiva ja muut!

Käyttäjä Rusakko kirjoittanut 12.07.2005 klo 10:24

Aavaton, poikaystäväni ei ole erityisen kiinnostunut mistään, vähän kyllä kaikesta. Hän ei yhtään tiedä, mitä opiskelisi. Hän on harkinnut myös minun alaani, koska on ollut kiinnostunut luonnosta ja koska ei ehkä keksisi muutakaan. Olen yrittänyt kovasti selvittää, haluaako hän sitä oikeasti vai olenko minä jotenkin puhunut hänet ympäri. (Tietysti omia kiinnostuksenkohteitaan aina mainostaa, kun ne ovat omasta mielestä niin hienoja.) Nyt hän on kuitenkin vähän tarkoituksella vuoden opiskelematta mitään, jotta keksisi mitä todella haluaa.

Ongelmallisen asiasta tekee se, että minulla on ollut jo pitkään haaveena lähteä valmistuttuani ulkomaille töihin. Ja jos olisin biologina ulkomailla, niin parin viikon työmatkat eivät riittäisi millään. Kumpikaan meistä ei haluaisi olla erossa vuoden tai pari kerrallaan. Kun puolisoni ei ole järin kiinnostunut mistään, niin mielestään hän voi valita melkein minkä vain alan. Aika harva ala sopisi yhteen minun tulevaisuudensuunnitelmieni kanssa. Tiedän, että tämä voi kuulostaa itsekkäältä, mutta minulla on ollut haave työskennellä esim. Afrikassa jo kauan ennen kuin haaveilin mistään poikaystävästä.

Painotan kyllä sitä, ettei hänen pitäisi valita jotakin ei-kiinnostavaa vain minun vuokseni. Aina en usko, että hän tekisi niin. Tästä tulee usein sellainen olo, että seurustelen nyt vähän turhaan. Kuitenkin tulee jokin ristiriita, jonka vuoksi on erottava. Siksi on aika pelottavaa muuttaa yhdessä kauas.

Minulla on ollut jo pari päivää aivan vetämätön olo. Mikään ei huvita ja kotona on kauhea sotku, jota kumpikaan ei jaksa siivota.

Käyttäjä Elmi kirjoittanut 12.07.2005 klo 12:30

Ei kai yhdessä vietytty aika hukkaan ole mennyt, vaikkette ikuisesti olisikaan yhdessä? Kai sen seurustelun pitäisi olla kannattavaa sen takia, että on kivaa yhdessä, eikä siksi että jossain tulevaisuudessa odottaa jokin onnela.

Omien tavoitteiden ja vakavan seurustelun yhteensovittaminen voi olla aika hankalaa. Minä olen tehnyt sellaisen päätöksen, että omat unelmat menevät aina edelle. Muut ihmiset ovat minulle tärkeitä ja rakkaita, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti.

Jokaisen on tietysti tehtävä tällaiset valinnat itse, ja sinunkin on vain päätettävä, onko työ vai poikaystävä tärkeämpi, jos siis haöuat ulkomaille lähteä.

Siitä olen muiden kanssa samaa mieltä, että poikaystäväsi on ihan itse mietittävä, mitä hän haluaa. Älä painosta, mutta tue mitä tahansa päätöstä, jos hän on sen takana, vaikka se sinusta tuntuisikin oudolta.

Käyttäjä Rusakko kirjoittanut 14.07.2005 klo 13:54

Minä olen kyllä aina ajatellut, että seurustelun tarkoitus on löytää se ihminen, jonka kanssa haluaa aina olla. Jos jo nyt tiedän, ettei tulevaisuus voi ristiriitojen vuoksi onnistua, niin parempi erota heti. Ongelma on se, etten tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tiedän että pitäisi, mutta käytännössä on hyvin vaikea kannustaa puolisoa tekemään jotain sellaista, minkä tietää aiheuttavan näitä ylitsepääsemättömiä ristiriitoja.

Käyttäjä Elmi kirjoittanut 14.07.2005 klo 15:25

Taidamme ajatella seurustelusta aika erilaisesti. Minusta sekin on jo arvokasta, jos vaikka muutaman vuoden on jaksanut rakastaa, on ollut joku vierellä, kivaa yhdessä etc. Jos sitten tulee riitoja, niin ei kait sille mitään voi.

Toisaalta, jos jo nyt tuntuu turhalta, niin ei sitä kai kannata jatkaa. Läheisestä ihmisestä on kyllä aina hankala irrottautua, vaikka miten huonosti menisi, joten suosittelen nyt, että harkitset aika tarkaan, että mitä oikein haluat.

Ristiriitoja tulee kai aina, kun yritetään sovittaa kahta elämää yhteen. Ne pitää sitten vaan yrittää ratkaista niin hyvin kuin osaa. Mitä mörköjä sinä noin tarkemmin siellä tulevaisuudessa pelkäät? Kun puhut vain ristiriidoista tulevaisuudessa, niin olisi mielenkiintoista tietää, että mitä noin tarkemmin tarkoitat.

Käyttäjä ujom86 kirjoittanut 17.07.2005 klo 11:03

anteeksi jos pilaan teiän hyvät keskustelut omilla typerillä kirjotuksillani. mutta maanvaiva eiks susta ny oo aika yksinäistä loppujen lopuks jos ois yksin aina ja ikuisesti? mut sen oon huomannu ettei ketää välitä sillee, koulus kyllä aina joskus kysytään et onks muka kaikki hyvin? ihan ku se niitä liikuttais. kerran miätin et jos menisin joskus naama viillettynä ja käsivarret ym. nii mitä sanois? varmaa lähettäis hoitoo, jos jaksaa.. mut ei kyllä puhumisestä ny sillee oo paljoo hyötyy, ainakaa mulle ollu. Peijaksessa kävin joskus puhuu jollekkin ämmälle mut **** se mitä osas auttaa... ja sit aina sai kuulla "kato ny mitä sä TAAS teit?" ihan ku oisin jotain pohjasakkaa tai enemmän ku sitä rasistejaki pahempaa pummejaki pahemaa.. =( mut sillee, ja mitä tohon aikuisuuteen tulee nii musaopeki sano ettei siitäkää oo tullu aikuista =/ mut musta ei tuu ikuna, mä oon aina tällä pikku pentu =( vaikka oisin 30v nii silti ei se musta mitää "aikuista" tekis. tulipas taas turhaa tekstiä =/ no tähän on hyvä lopettaa teiän häiritteminen. jatkakaa..

Käyttäjä Xera kirjoittanut 17.07.2005 klo 14:05

Maanvaiva, lupasin kirjottaa tänne, mut en oikee tiie mitä. Kopioin tän päivän päiväkirjasta mitä kirjotin eläimistä, tai siis hevosista. Voi olla, että saman voi saavuttaa jonku toisenki lajin kanssa, mut en tiie. Ei välttämättä.

Pitäisköhän tälle tehä oma otsikko, vai saako siitä kirjottaa tässä, mode?

-------------------------------------------------

Älkää lytätkö mua. Älkää vähätelkö sitä, mitä mä oon just löytäny. Älkää taas antako ymmärtää, että halveksutte sitä, pidätte sitä huuhaana. Koska se on osa mua. Se on minä, se on se osa mua, joka oon minä, se osa, jota oon aina piilotellu ja epäilly. Nyt joku tajus mua, se on oikeesti olemassa. Mä en kuvittele sitä, se ei oo huonoa. Se on mahdollista. Tuolla mä sain olla se, se oli hyväksyttävä tavote. Nyt pitää taas olla varovainen, ettei puhu siitä jos ei oo varma, miten muhun suhtaudutaan.

Eilisen oivallus. Eri keinot, suuntautumiset ja koulukunnat on olemassa siks, kun ihmisillä on eri tavotteet. Kaikki ei halkua samaa, kaikilla ei oo samoja tavotteita. Joku suuntaus voi ollaaivan loistava ja sen keinot toimia, mutta ne ehkä tähtää ihan eri asiaan kun minä. Ja se ei tarkota, että siinä olis mitään vikaa, jos sillä kerta pääsee tavotteeseensa. Ei kaikki halua oppia tanssimaan hevosen kanssa, ei kaikki halua päästä eroon kaikista varusteista. Mä haluan.,Se on mun tavote rasastuksessa, hevosten knassa ja vavallaan koko elämässä. nYt mä oon oikeesti läytäny sen. SIitä mä saan sen tyyneyden, yhteyden, vapauden jaturvallisuuden mitä mä elämääni kaipaan. Siinäö on mulle syy, koska se tunne kun sä oon yhtä hevosen kanssa, kun sä Saat yhteyden sen mieleen, on niin hieno, niin iso ja upea, että sen takia mun kannattaa jaaksaa. Kun ä tunnet, että hevone nhalua olla sun knassa, e ei kaipaa kavereiden lua, koska te kaks ootte lauma, te kaks ootte turva. Javapaus. Turvallisuus tuo vapautta, siks hevosella pitää olla johtaja. Ja se on aivan eri asia kun pomo. Pomoon se havonen, joka ajaa muut pois heinäkasalta, yrittää päättää missä kukin saa olla ja käytt aggressiota. Korostaa itteensä painamalla muita alas. Se on pomo. johtaja on se, johon muut luottaa, jota ne seuraa, johon ne turvautuu ku on jotain pelottavaa. Johtajan ei tarvii näyttää aggressiota, sillä on niin iso arvovalta, muut kunnioittaa sitä, ettei sitä kyseenalaisteta. Sen tieltä väistytään turvallisin mielin. Sen seurassa voi rentoutua, siihen luotetaan. Se sillä on itseluottamusta, sen ei tarvii muistuttaa muita omasta asemastaan, se tietää sen itse. Johtajuus tulee sisältäpäin, johtajassa on karismaa. Ja tähän asemaan ihmisen pitäis pyrkii, jos haluaa olla hevosten kanssa niin, että ne tekee yhteistyötä ja kunnioittaa ihmistä. Että ne itse valitsee sen, etät ne jää ihmisen luo, niillä ei oo tarvetta mennä pois, siinä on kaikki hyvin. Ne luovuttaa ittensä vapaaehtosesti ihmisen käsiin, silloinkin, kun pelottaa. Ja se tunne on uskomaton.Sen yhteyden tuntee. Lauman turvassa on mieletön vapaus. Mä tunsin sen hetken ajan kun me lennettiin.

Mun pitää täysin unohtaa se ihminen mussa jos mä haluan saavuttaa tän. Mun pitää uskaltautuu siinen yhteyteen. Ei siinä voi pitää mitään ittessään, siinä pitää uskaltaa antaa kaikki. Ja siinä pitää luottaa. Luottaa siihen hevoseen, että se ei käytä tätä väärin, että se ei tu päälle. Jos sä ajattlet ittees ja hevosta vaan ulkoisina asioina, vaan kuorina ja ittees vaan järjellä, tästä ei tuu mitään. Sun pitää löytää ittes ja uskaltaa ottaa vastaan se hevonen.Musta tuntu, että mun pitää uskaltaa antaa sen hevosen yhtyy muhun, tulla mun sisään, jotta mä voin saada yhteyden siihen. Ja kyllähän mä samalla lailla pääsin sisään siihen, enhän mä muuten olis voinu tuntee miten se rauha ja rantous liikku meijän välillä, miten ssen jalat oli mun jalkoja, miten me lennettiin yhdessä. Ei niin, että se olis kantanu mua, vaan niin, että me oltiin yhdessä. Mäen vielä luottanu kaikkee niin paljo, että oisin uskaltanu jatkaa tätä pidempään ja lottaa, että se kestää, vaan mä lopetin kun tuntu hyvältä. Justtajusin, että en vielä luottanu omaan johtajuuteen tarpeeks, koska sitmenin heti opettajan luo. Se oli mulle kans se turva. Ja hevosille se oli ku magneetti. Aina ku ne vaa pysty valitsee, ne meni sen luo. En oo ennen nähny sellasta. Se oli niille oikee johtaja, sen lähellä ne rentoutu.

Käyttäjä kirjoittanut 17.07.2005 klo 14:39

ei olisi yksinäistä jos olisin aina ja ikuisesti yksin. koskahan ihmiset alkavat tajuu, että on olemassa ihmisiä jotka viihtyvät ihan yksi. tai onhan mulla koirat.

Käyttäjä Xera kirjoittanut 17.07.2005 klo 20:31

ujom, sä ketään häiritse. Sun tekstit on yhtä tärkeitätäällä ku kenenkää muun.

Aava, alunperin mä alotin sen päiväkirjanpidon siks, ku en muistanu päiviä. Ku terapeutti kysy, että miten on menny ne kolme päivää käyntien välissä, ni saatoin ihan vilpittömästi sanoo, että hyvin ku en muistanu. Vvaikka olis ollu tosi vaikeeta.
Tuntuu kivalta, jos joku on käyny, mut jos ei ni ei se häiritse. Terapeutti lukee sitä välillä, se on ihan kätevää. Eikä mun kuitenkaa tarvii puhuu sen kanssa jostain vaa siks, että oon kirjottanu. Ja kirjotan edelleen ajatuksia terapiasta ihan yhtä vapaasti. Nyt oon vielä tajunnusen, että ittelleni mä niitä juttuja kirjotan, en muille ni se sujuu taas paremmin.

Käyttäjä Rusakko kirjoittanut 18.07.2005 klo 12:09

Elmi, kirjoitin tuolla aikaisemmin, että haluan luultavasti ulkomaille töihin. Sademetsään tutkijaksi tms. Siihen on hankala sovittaa montaa muuta alaa. En tietenkään ajattele, että seurustelua olisi väkisin jatkettava, jos se ei suju, vain koska pitäisi olla yhden ja saman kanssa koko elämä. Olisi liian vaikeaa erota monen vuoden seurustelun jälkeen vain koska haaveemme eivät sovi yhteen. Yritän siis oikeastaan suojella itseäni.

Ujom, tietysti tänne saavat kaikki kirjoittaa ja kaikkien ongelmat ovat tärkeitä. Luen kyllä useimmat uudet kirjoitukset, mutten mielestäni yleensä osaa auttaa mitenkään. Siksi vastaan aika harvoille, ehkä vain niille joiden ongelmat kuulostavat vähän samankaltaisilta kuin omani. Usein tuntuu pahalta lukea surullisia kirjoituksia, kun tietää ettei pysty auttamaan.