Olettekos vielä kuulolla vai joko teillä menee niin hyvin, että ei tarvitse kirjoitella? RalliPoro, Tuisku jne.

Rusakon kuulumisia luinkin toisessa otsikossa. Joko kävit pääsykokeissa? Mulla on huomenna, tiistaina, päätin sittenkin hakea vaikka en ole pahemmin pystynyt lukemaan. Jos tuurilla pääsisi, en oikein tiedä haluanko vai en. Kävin myös pyrkimässa amk-sairaanhoitajaksi. Aikani kuluksi pyrin joka paikkaan.

Miten voi kahden lapsen äiti ja aviovaimo tuntea itsensä yksinäiseksi. En oikein osaa mihinkään keskittyä, ikävöin vaan kaikkia läheisiäni jotka eivät nyt ole lähelläni. En pahemmin viitsi missään käydäkään, kun silmät ovat itkemisestä turvonneet. Ahdistaa, kun aurinko paistaa, pitäisi jaksaa ulkona hommailla. Kesällä kuuluu kuulemma nauttia ihanista ilmoista. Odottelen jo syksyä.

Täällä olen edelleen. Päivät kuluu töissä ja illat treeneissä. Väsyttää mutta pakko jaksaa. Kotona ei pääse tietokoneelle, joten ei pääse tännekään lueskelemaan niin usein kuin tahtoisi 😞

Ei sun Aava tarvii kesästä nauttia jos et siitä tykkää. Jaksamisia sulle ja Maanvaivalle, teille kaikille. Muuta en oikee osaa sanoo.

Ajattelin vaan ilmottaa että täällä oon ja lueskelen teidän viestejä ja oon hengessä mukana.
En nyt muista millon oon viimeks kirjottanu, mut... sairaalassa olin pari viikkoa toukokuussa. Se oli ihan myönteinen kokemus. Jonkin aikaa meni ihan hyvin, mut sit taas mentiin pohjalle. Nyt oon taas pikku hiljaa nousemassa kuilusta kun on kaikkea kivaa tapahtunu ja tapahtumassa. Ehkä uus lääkekin alkaa vaikuttaa.
Mun terapeutin kanssa vaan ei mee kauheen hyvin. Vieläkään. Viime kerralla melkein suutuin sille. Ärsyttää ku välillä tuntuu siltä että se puhuu enemmän ku mä ja mä kuitenkin haluaisin puhua. Ja eksytään aina ihan turhiin asioihin. Edellisen terapeutin kanssa meni tosi hyvin, harmittaa vaan kun joutui vaihtamaan.

Voimia teille kaikille!!

ei voi sanoo et nii erityisen hyvinkään menis...
jotenki ei vaan tää kirjottamine luonnistunut,
lomalla ollut nyt vähä yli viikon, maanataina taas
töihin..
on vaa nii paljo kaikkee nyt tässä ollut...

Minulla taas kirjoittaminen luonnistuu vähän liiankin hyvin. Kirjoittelen vaan ihan asian vierestä. Minun pitäisi varmaan kirjoitta kuinka en juuri tällä hetkellä voi tajuta, mikä oikeus minun äidilläni oli tehdä itsemurha. Mutta en haluaisi sitä taas käsitellä. Olen jo monesti pisteen asialle laittanut. Niinpä kirjoittelen ympäri nettiä aivan puuta heinää.

On minulla ihan arkipäiväisiäkin ongelmia mutta aina vaan huomaan ajattelevani, että miksi ja mitä varten. Ihan heti on jo kaksi vuotta kulunut ja mitkään asiat eivät ole selvinnyt. En ole saanut vastauksia, ei kai voi olla, että koko elämäni näissä ympyröissä pyörin.

Itsemurhalla tietenkin voisi asian ratkaista ja joskus tuntuu, että se onkin ainut vaihtoehto. Mutta en ole niin itsekäs ihminen, että läheiseni jättäisin tähän olotilaan missä juuri tällä hetkellä itse olen.

ei se oo helppoo tää elämä,
itekki tietää et ei oo kaikki
kohallaan, mut ei "jaksa" tehä
asialle mitään,
ja sitte taas "harmittaa" ku homma
karkaa käsistä ja tulee tehtyy jotain
todella tyhmää...
on vaan nii pirun yksinäistä ettei
oikeen "nää" mitään syytä yrittää
saada asioita kohdalleen...
eikä koskaan oo ollu ketään jonka
takia yrittää..eikä varmaan koskaan
tuu olemaankaan...ainakaan ei jaksa
enää edes toivoa sellasta...☹️

Hei RalliPoro, hienoa, kun kirjoittelet? Olen ajatellut, että olet ystäväsi kanssa niin tiivisti, että et jouda kirjoittamaan. Oletko hänen kanssaan vielä, edes sähköpostitse?

Aavaton, ei se siitä ole johtunut etten
ole tänne paljoa kirjotellut,
mulla on vaa ollu muuten nyt vähä "hankalaa".
Kyllähän me edelleen yhteyttä pidetään, ihan
niinkuin aikaisemminkin, ja olisi tarjoitus
mennä taas käymään tässä jonain viikonloppuna.
Mitäs sinulle kuuluu Aavaton?
ja muutkin, missäs luuraatte kun ei teistä ole
kuulunut vähään aikaan...😉

musta tuntuu etten jaksa. välillä on menny tosi hyvin! oon ollu iloinen ja nauranu tosi paljon. viimeks sunnuntaista tiistaihin (kun oli yks lapsuuden ystävä käymässä). nyt taas on niin paha olo. kyllähän sitä varoiteltiin että voi tulla niitä huonompia päiviäkin vaikka on uus lääke. ja sitten kun ajattelee sitä että kyllähän ne lääkkeet mielialaa voi nostaa mutta ei se tätä elämää/elinympäristöä muuta. sama p***a on ympärillä. samat vanhemmat, sama minä, samat kuviot. ja ei niillä lääkkeillä ystäviä saa. päinvastoin! no okei, pitäs ite vaan mennä johonkin että olis edes mahdollisuus saada ystäviä. mutta ei mua kuitenkaan kukaan huoli, ei ainakaan kukaan jätkä, se on jo moneen kertaan todistettu.
viiltelin taas pitkästä aikaa. mutta kun ei se edes oikeastaan satu (ei ainakaan tarpeeks) niin ei siitä oo mitään hyötyä. äitikään ei ymmärrä mua. se ei ymmärrä että voi olla pahaolo ilman mitään suurempaa syytä. voi kun olis joku joka halais tai kietois kainaloon kun tulee paha olo. mutta ei vaan oo.
jotenkin tuntuu että tekis mieli taas sairaalaan. kun siellä edes pidetään huolta. mutta toisaalta en halua, enkä oo niin huonossa kunnossa että sinne tarvis mennä. eikä ne varmaan mua ees ottais sinne.

Pääsin yliopistoon! Olen nyt huojentunut ja onnellinen, mutta toisaalta pelottaa hirveästi. Tiedän jokaisen kurssin alussa stressaavani siitä, joudunko esiintymään. Joillakin kursseilla esiintyminen on pakollista enkä tiedä miten selviän. Pelkkä ajatuskin pyörryttää. Eilen yritin puhua puolisolleni asiasta, mutta hänestä en saa tähän tukea. Kuulemma minulla on pakko aina olla jotakin murehdittavaa ja kehitän ongelmia tyhjästä. Loukkaannuin aika pahasti. Ainakaan en koe enää olevani masentunut, minkä vuoksi olen kirjoittanut tänne vähemmän.

Onnea Rusakko, itse en vielä tiedä tulosta. Yliopiston sivuilla lukisi mutta sivu ei suostu aukeneen. Odotan postia. Onneksi on niin kaukana laatikko, että ei tarvitse itse lähteä hakeen. Voisi olla aika kauhea näky, jos yksinäni raivoisin viattomalle laatikolle.
Muutatko nyt sitten sinne maalle? Lähteekö poikaystävä mukaan?

Kiitos 🙂 Toivottavasti sinäkin pääset opiskelemaan. Sitten voit päättää, menetkö vai et (muistaakseni kirjoitit, ettet ole varma haluatko sinne). Poikaystävä tulee kyllä mukaan, vaikkemme ole ongelmiamme aivan saaneet selvitettyä. Ehkäpä asiat paranevat kaikilta osin, kun minun elämäni alkaa muuten sujua. Emme muuta maalle sen virallisessa merkityksessä, mutta pienemmän kaupungin laidalle (jonkun stadilaisen mielessä varmasti ihan pöndelle), mikä riittänee minulle toistaiseksi.

Vilkaisin ihan huvikseni (on minulla jännät huvit), että toimiiko se Rovaniemen yliopiston sivu (http://www.ulapland.fi/?deptid=10692) ja ainakin minulla se toimi.

Toimii se sivusto mutta ei päästä katsomaan ketä on valittu uusiksi oppilaiksi.Eikä tuonut postikaan kirjettä. Kyllä mulla on tarkoitus kirjottautua opiskelijaksi, jos pääsen. Mutta en varmaan eka vuonna kovin tiivisti opiskele, joillain luennoilla käyn. Olemme sittenkin päättäneet, että ensin mieheni päättää opinnot, kun niitä on niin vähän jäljellä. Sitten hän jää isyyslomalle ja mie alan opiskeleen oikein kunnolla.

Ollaan mekin aikamoinen pari, nyt, kun jotain jaksamme tehdä, niin sitten teemme kaiken. Saa nähdä miten tämä päättyy. Tuntuu, että olemme vihdoinkin ihan tavallisia nuoria joilla on ihan tavalliset nuorten ongelmat. Plus kohta kolme lasta.

Kuulostaa ihan toimivalta suunnitelmalta, jonka voi toteuttaa vaikket vielä tänä vuonna pääsisikään opiskelemaan. Joko posti toi kirjeen?

Minua huolestuttaa nyt itseäni enemmän puolisoni tilanne, koska hän jää työttömäksi ja toimettomaksi muuttaessamme. Hän ei tiedä yhtään, mitä haluaisi opiskella. Toivottavasti ei masennu. Jos joku on vaarassa masentua, niin mitenköhän sen voisi ennaltaehkäistä? Ja miten voi auttaa toista "löytämään itsensä"?