on aika hiljasta tällä palstalla...
mulla menee aika huonosti. ei jaksais yhtään olla. sain tänään sairaslomaa. mutta mitä hyötyä siitäkään on ku lopetin jo työt muutenkin. kyllä se, jonka luona käyn keskustelemassa, kysyi että tuntuuko siltä että pitäis sairaalaan mennä. en mä tiedä. välillä tuntuu. oon ihan sekaisin enkä jaksa/pysty tekee mitään. tuntuu hiukan siltä kun kävelis unissaan.

juu on tosiaan ollu aika hiljasta,
tosin enpä oo itekkä kirjotellu tänne.
rehellisesti sanottuna, en oo jaksanu
kirjottaa,
töissä jaksamisessaki jo vähä hankaluuksia.. väsyttää kun ei saa kunnolla
nukuttua..ja nukuttua ei saa kun on
nii paha olla..ei jaksais enää tämmöstä,
juu, kyllähä sitä sanotaa et kyllä se tästä
viel paremmaks muuttuu, mut ei jaksa uskoo sellaseen...
tää kaikki o kestäny jo liian kauan...
ja tuntuu et aina ku o vähä aikaa menny
ihan kohtalaisesti nii sit sattuu jotai...☹️

Niin..miksi tekis mitaan..pilaan kumminkin aina kaiken. ja vaikka en pilaisikaan, keta se liikutta jos jatan tekematta. Haluaisin paasta eroon itsestani ja kaikesta muhun liittyvasta.
Hajotin just asken peilin...en kesta enaa katsoa itseani...tallainen murheissaan marehtiva ja turha mina.

hiljasta on juu.😋 muakin vi*uttaa..😠 terveydenhoitaja ilmotti tänää, et jos en suostu käymää puhuus jonku kans, ni sit se soittaa porukoille..😭 kiristystä sanon minä. enkä muutes vielkään osaa suhtautuu tohon positiivisest, et ne koittaa hallita mun elämää niin kun en ite pystyis..😠 sou jos viiltelen tms. sitä tekee kaikki joskus.😟 onks teit koskaa pakotettu tollasee vasten omaa tahtoa?

kivaa kevättä ja kesää kaikille 🙂🌻

ps. onks teil ideoit tupakoinnin lopettamisee🙂

En oikein tiedä miten päin olis. koulu loppuu perjantaina, ja samalla valmistun minä ensimmäiseen ammattiini. ala vain ei taida olla se oikea, kun ei meinannut terveys kestää edes opiskeluja.
Perjantaina lähdetään sitten luokan voimin risteilemään, Tukholmaan ja takaisin. Mopo pitäis pystyä pitämään käsissä. Vähän on vaan turhan vaikeaa ollut viime aikoina, joten ei toi kuningas alkoholi liene se paras "masennuslääke". Varsinkaan niihin aitoihin lääkkeisiin yhdistettynä. 😟
Saapa nähdä mitä tapahtuu. En olis jossain vaiheessa uskonut saavani koulua loppuun. Tulihan taas todistettua itselle, ettei periksi anneta. Toi sisukkuus toimii myös valitettavasti itseä vastaan..

ajatukset menee niin ympyrää, ettei tässä tiedä mitä ajatella. jospa sitä jatkais joskus toiste..

Miekin alan voivotteleen teidän kanssanne. Mikään ei tunnu miltään. Olen vähentänyt aika tavalla netissä olemista. Tai enhän nyt niin paljon ole ollut, pari tuntia päivässä, sen aikaa, kun lapset nukkuvat.

Kummasti sitten onkin mennyt niin, että en osakaan mitään mieheni kanssa puhua.Mulla on ollut tapana parissa foorumissa päivällä tuuletella itseäni ja sitten niistä samoista asioista mieheni kanssa jatkaa illalla. Nyt tuulettelen suoraan miehelleni ja yleensä se on niin törkeä, että ei ala mun kanssa puhuun, koska kuulemma olen taas "sillä päällä".

Miten on RalliPoro, tapasitko sen tytön?

Mä sit tiistaina jouduin/pääsin sairaalaan. Oikeastaan itse halusinkin. Aluks siellä oli kauheeta, mut alkaa siihen tottumaan. Tylsäähän siellä on... Mun lääke vaihdettiin Efexoriin. Jospa se auttais.
Oon varmaan nuorin sillä osastolla. Tuntuu vähän oudolta, mut ei voi mitään kun ei nuoriso-osastollekaan pääse. Hoitajat on kyllä ihan mukavia. Ne on aika nuoria niin niiden kans on ihan kiva puhua.
Pääsin viikonloppulomalle. Saa nyt sit nähdä miten jaksan olla kotona. Mut onneks voi mennä takasin sinne jos ei jaksa. Jotain ne puhui että viikon päästä pääsen pois kokonaan.
Olo on oikeastaan nyt ihan hyvä, ainakin parempi ennen kun menin sinne. Siellä ei oo niin paljon ajatellut. Ehkä siellä, turvallisessa ympäristössä, just pitäis ajatella asiat puhki, mutta ku siel on jotenkin niin tylsää että ajatukset kuolee... Hmm. Niin.
Mitäs teille kaikille kuuluu?

Aavaton, juu tapasinhan minä,
ja niinku jo aikasemminki kerroin,
ihan hyvin meni ja kivaa oli..
sen reissun jälkeen vaa ollu jotenki
haikee olo ku ois halunnu jäädä pitemmäks
aikaa..
kai sitä tuli jotenki ikävä kun toinen
jäi sinne nii kauas..
mut toivottavasti nyt kesällä pääsen
käymään taas siellä...

Mä kai voin sanoo olevani masentunnu, sillä kaikki tuntuu olevan päin persettä. Mä en oo moneen viikkoon hymyilly. Mun vanhemmat ei oikeen tykkää tästä mun mustasta pukeutumisestä eikä siitä musasta mitä kuuntelen, soitan, laulan ja elän. Vanhemmat on mua vastaan ja ovat riistäneet sen ainoan asian mitä eivät saisi ; kitaran. Musta vaa tuntuu aina kun yritän parantaa ja luottaa kaikki kaatuu kasaan.

Mulla on todettu anireksia pari kuukautta sitten, enkä vieläkään oo oppinnu syömään. Äiti pakkosyöttää ja puhuu kokajan kuolemasta(ni). Se tuo yhteen toiseen ongelmaan. oon koulukiusattu poikkeavan ulkonäköni takia. Aina kun istun bussiin mä nään ne ktseet jotka on täynnä paheksuntaa. En jaksa enää sekuntiakkaan.

Mulla on kerraan ollu yksi ihminen jolle oon voinnu puhua. Häm tulee aina olemaan ystäväni, ainut ystävä ikinä, sydämmessäni on paikka hänelle ikuisest, vaikkei edes muista minua. Lopetin rakkaan harastuksen muodostelmaluistelun, josta tunnen ystäväni, lupasimme tavata aina kisoissa ja jutella itkeä onnesta niinkuin viimeisenä kertana kun tapasin hänet. kahdet kisat oli takana ja taas hymyilin iloisesti, sillä tapaisin hänet näin hänet. Huusin hänen nimeä ja tulin vastaan. Hän vaun sanoi hei ja käveli ohitseni selittäen jotain joukkueista. Sen jälkeen rn ole tavannut tai edes puhunut puhelimen välityksellä vaikka mulla on hänen puhelin numero. Itken joka ilta kaikkea ja kaikista eniten ainutta ihmistä joka on ikinä ymmärtännyt minua. Nykyään hänen kvansa on swmmoisessa akukeavassa sydn käsi korussa. Joka päivä vaan itken ja katson hänen kuvaansa, musan pauhatessa samalla.

tämä tuo kaiken viiltämiseen. Ranteeni on täynnä arpia , joita tulee piirreltyä ranteeseen. Minä jo tiedän että tässä maailmassa ei ole sijaa heilie jotka eivät hyväksi käytä ihmisiä. Heille jotka ovat heikkoja ja erillaisia. Siksi veitsi taas kohoaa ranteelleni. Kittän sitä sielua joka vaivautuu lukemaan. Muistan sinut ainoa
na ihmisenä joka välittää...

Pari asiaa sinulle rebel twin: ekaksikin, mitä jos olet nyt liian ankara tuota rakastamaasi ystävää kohtaan? Ehkä hänellä oli syynsä olla kiireinen teidän viimeksi tavatessanne, tuhat ihan luontevaa selitystä... ja ehkä hän puolestaan siellä nyt odottaa SINUN yhteydenottoasi... Mitä jos ottaisin kännyn rohkeasti käteesi ja soittaisit tai edes tekstaisit? Eihän se nyt ota jos ei annakaan.

Niin hirveän monesti suhteet takkuilee juuri tällaisen 'mä luulen että se luulee että mä luulen' takia.

Ja toiseksi, minusta sinun pitäisi hakea äkkiä tukea joltakin ulkopuoliselta aikuiselta, koulun kuvioista tai mistä tahansa...kuraattori, sinua hoitanut lääkäri (sanoit että sinulla on todettu anoreksia, kuka sitä hoitaa jne)? Että joku voisi auttaa sinua ja vanhempiasi ymmärtämään paremmin toisianne - jotain on pahasti mettässä jos kitara on sulle tärkein ja he ovat ottaneet sen pois... En usko että sua sillä lailla saadaan kuntoon.

Sun ei tartte kiitellä, mutta toivoisin, että mietit ehdotuksiani...

Miten kirjoittaminenkin voi olla näin vaikeaa. Istun vaan näppäimistö sylissä, pää tyhjänä, vaikka äsken kaikki oli selvänä mielessäni.
Oli sellainen olo että on pakko saada purettua tunteita jotenkin, ja niinpä eksyin tänne.
Olen niin yksinäinen ja väsynyt. Siirryin ammattikouluun nyt syksyllä. Kaikki ystävät menivät muualle, ja vain bestikseeni pidän yhteyttä,melkeinpä päivittäin.
Tunnen syyllisyyttä kaikesta. Ei saisi olla paha olo, ei ole oikeutta.
Tyhmä idiootti ryhdistäydy jo!
Nytkin tuntuu siltä että mitä kummaa minä täällä teen, muilla on vielä vaikeampaa. Bestiksenikin on masentunut. Sanoo usein että haluaa lopettaa kaiken. Siksi en voi kertoa hänelle olostani. Huonoina päivinä pelkään että jos sysään omia murheita hänen taakakseen niin hän romahtaa lopullisesti. Hyviä päiviä en tahdo pilata, niitä on niin harvoin.
Niinpä ei jää ketään kenelle puhua. On pakko esittää että kaikki on hyvin ja onpa kiva kun on pian taas kesä! En jaksa.
Kuuntelijoiden puutteessa olen alkanut purkaa tunteitani fyysisin keinoin. Juon melkein kerran viikossa itseni humalaan. Juon yleensä yksin. Silloin pystyn yleensä itkemäänkin, selvänä se ei onnistu. Alkoholia auttaa myös olemaan iloinen, jos olen muiden seurassa. Joskus pidän itseäni tahallaan nälässä. Silloin ei tarvitse ajatella muuta.
En suoranaisesti viiltele itseäni kuten monet muut täällä. Kokeilin sitä, ja olo helpottui. Siskoni kuitenkin huomasi naarmut, ja kysyi niistä. Sanoin saaneeni ne humalasta enkä muista mistä tuli. Sen jälkeen olen alkanut hakata käsivarttani iltaisin muovisella nauhalla, kunnes punaisessa ihossa on pieniä mustelmia. Aamuun mennessä sitä ei oikeastaan edes huomaa, ellei osaa etsiä. Ja kukapa osaisikaan, kun ei kukaan tiedä.
Olen ajatellut että jollekin on pakko puhua ennen kuin sekoan lopullisesti. Silti ajatus puhumisesta yleensäkin, kenelle tahansa, on pelottava. Pahimmassa tapauksessa pelkään että terkkari väheksyy tilannettani eikä usko että apu olisi kipeästi tarpeen. Jos terkkarille vaikka kertoo että miettii jatkuvasti kuolemaa niin voivatko ne soittaa vanhemmille? Vai koskeeko vaitiolovelvollisuus kaikkea?
Ja mitä sinne terkkarille mennessä pitäisi sanoa? Taidan olla masentunut, saisiko ajan psykiatrille?

Ja teille joilla on anoreksia: miten se alkoi? Laihduitteko äkkiä rajusti vai alkoiko se pikkuhiljaa ajan myötä?

Kyllä minun mielestäni vaitiolovelvollisuus koskee myös terkkaria. Tietenkin, jos nyt suoraan sanot, että tapat itsesi, on terkkarin velvollisuus sinut jonnekin hoitoon ohjata. Mutta en usko, että hän pelkästä sun ajatuksista soittelee mihinkään. Luulen, että koulun terkkarit ovat tottuneet, että heille puhutaan kuolemasta aika usein.

Mitä sun pitäisi sanoa? Ehkä helpommalla pääset kun näytät sun kirjoituksesi. Siinä oli nyt niin paljon asiaa, että luulisi terkkarin tajuavan, että tarvitset apua, ehkäpä psykiatrin tai jotain muuta.

Mitä kuuluu RalliPoro ja Tuisku?

Ajattelin vaan ilmottautua, että luen tätä palstaa, vaikken paljoo kirjottelekaan.

Ukin ja mummon mökin läpi meni joki. tätä ei kyllä kestä. nyt se varmaan puretaan pois, kun remontointi ei kannata. olin aatellut, että siihen muuttaisin kohta asuun. tekisi mieli ottaa kanootti ja lähtee tulvan mukana ja mennä jonnekin eikä palata takasin. ensin huokastiin helpotuksesta, että nyt tulvat loppuvat, sitten yhtä äkkiä noin vaan onkin taas eessä tulvan nousu. nyt sanotaan, että tänään on tulvan pahin aika eessä, niin sanottiin eilenkin. huomista ei viitti ees aatella. vesipumput hyrisevät, sähkötki katkeavat jatkuvasti.

mia88:
joset halua vanhempien tietävän, älä puhu kouluterveydenhoitajalle. siinä menee jo pelkästään henki ja terveys että saa sen suostuteltua olemaan hiljaa noista asioista. mutta kuitenkin tunnet tarvitsevasi apua. silloin sun kannattaa ettiä sellasta koulun ulkopuolelta. onks teil ollu mitään esim. päihdetunteja? voisit ottaa yhteyttä siihen joka niitä päihdetunteja on pitänyt. myön nuorten auttavasta puhelista voit saada apua.🙂