aavaton, en ymmärtänyt sillain, mutta silti on mukava
että luet ja vastailet miun kirjoituksiin,
minähän siis olen ihan "fyysisesti" sairas, ja sitä
tuo 6kk sisällä oleva lääkäri aikakin koskee..
ei ne ees tiä miten vaikee juttu tää kaikki mulle on,
viimeks perjantaina lääkäri kysy, mut en mä pystyny
kertoon sille et mite vaikeeta mulla on..ei vaa pystyny...
en käy juuri koskaa missään...ku en ees oo kovin
sosiaalinen ihminen..ja varsinki uusiin ihmisiin
"huono" tutustumaan...
ja kyllähän me haluttas tavata..ja puhettaki on ollu
että kyl viel joskus...
tähän asti vaa "esteenä" ollu n.600km...

6oo km on vähän nykyaikana. Mulla ja miehelläni oli alkuaikoina 1000km väliä. Silti tavattiin aika usein, lähinnä karattiin kotoa ja saatiin haukut päälle. Mutta aina ne karkumatkat kannatti. Välillä tavattiin niin, että kumpikin tuli 500km, kesällä varsinkin onnistui hyvin, kun pystyi telttaileen. Mitäs, jos niin tapaisitte, että tulette toisianne vastaan 300km. Sullahan on autokin.

muistimpa sit väärin, ei se lääkäri soittanukkaan
tänään, se oliki vasta viikon päästä,
että viel pitää viikko odottaa ennenku
sieltä kuulee mitään....
kyllä me jossain määrin ollaan sovittu
että kunhan saan sen verran vapaata että
kerkeen nii meen käymää siel espoossa...
että viimestää kesälomalla sitte..

Pari päivää mennyt melkein vaan sängyssä. En ole yksinkertaisesti jaksanut nousta ylös. Töistäkin piti ottaa sairaslomaa. Nyt päätin itseni vetää ulos ja lenkille. Kyllä kai tämä tästä taas lähtee.

Jokos sait RalliPoroa tietoja? Kesällä Espoossa ja Hesassa onkin hienoa olla. On Kauppatori ja isot lihapiirakat. Aika halpaakin, jos menet asuun leirintäalueelle. Miekin aina suunnittelen lähteväni katsomaan syntymäkotiani. Jo pelkkä suunnittelu saa aikaa niin ison ikävän, että en sen pitemmälle viitsi itseäni rääkätä.

Rusakko hävisitkö kokonaan?
Xera, olen lukenut mutta en jaksa kirjoittaa päiväkirjaasi, terkkuja vaan.

Aavaton, juu kyllähän mä jotain,
lääkäri soitti tänään, sanoi että
saan sinne ajan parin kuukauden päähän,
toivottavasti ei tuu mitää täsä sitä ennen.
muuten kai täsä taas ihan ok, paitsi että
hirvee flunssa päällä..ja ollu jo kauan.
huomenna taas hakeen sairaslomaa....

Aavaton, en minä kadonnut ole. Kukaan ei vaan oikein vastaa kirjoituksiini. Minulla menee vähän huonosti juuri nyt. Huomaan itsessäni masennuksen ensioireita: sängystä ei tekisi mieli nousta aamulla ja väsyttää vaikka olisin nukkunut 10 tuntia, olen kömpelö eikä mikään huvita. Tämä kaikki johtuu vain parin ajattelemattoman ihmisen tekemisistä. Minun piti nimittäin aloittaa työharjoittelu jo viime viikolla, mutta ilmeisesti työnantaja on lähtenyt ulkomaille minulle ilmoittamatta. Ei vastaa puhelimeen tai sähköpostiin. Rahatilanteeni on aivan onneton, enkä kaiken epäonnisuuden jälkeen voi olla ajattelematta, että minua ei halutakaan työharjoitteluun. Sitten olen rahaton ja toimeton. Kaipa asia joskus selviää, mutta minä olen taas kyllästynyt ihmisten typeryyteen ja haluaisin kadota metsään.

Vastaisin mie, Rusakko jos keksisin mitä vastata. En oikein osannut mitään kirjoittaa tuohon vanhemmista otsikkoon. Tuntui hieman hölmöltä kirjoittaa kuolleista vanhemmista, kun toiset kirjoittavat elävistä. Isästä kirjoitin pari kertaa mutta en sitten halunnut niitä lähettää. Huomasinkin, että haluan isän muistot pitää itselläni.

Samoja oireita on mullakin ja kauhuissani odotan, että tästäkö taas alkaa masennus. Yritän kyllä kaikkea tehdä vaikka väkisin. Mieluiten olisin sängyssä. Mulla itselläni ei oikeastaan ole mitään syytä masentua, mutta, kun suku masentuu, niin mie mukana.

Mulla loppuu kohta työharjoittelu, onneksi. Olisivat voineet jotain töitäkin keksiä eikä pelkkää istumista. Mille alalle menet harjoittelee? Onko sulla joku sopimus jo? Miksi et saa rahaa mistään? Kai sun nyt pitäisi saada jostain jotain?

Teillä on jo vissiin kohta kesä, meillä voi vielä hiihtää ja käydä pilkillä. Miten sun maallemuutto etenee? Eipä nyt oikein muuta tule mieleen just nyt. Sama kai sitä on vaikka tässä otsikossa kirjoittaa, jos ei muuta mielenkiintoista löydy. Miehetkin vissiin on jo käsitelty? Onko sulla sisaruksia, jos on, niin millaiset välit? Mie en ymmärrä miten mie ja veljeni olemme alkaneet kinasteleen joka asiasta nykyisin. Oikeastaan minua ahdistaa koko veli ja olen kateellinen, kun se kohta valmistuu. Yritän kaikkea keksiä, että sen valmistuminen viivästyisi. Mie en halua, että veljestäni tulee pappi. Tämä on sairasta mutta en voi asialle mitään.

Terkkuja RalliPoro, joko olet kunnossa?

Kerron vaan kuulumisia.

Oonalottanu ratsastuksen nyt ihanvakituisesti. Käyn kaks kertaa viikossa opettelemassa lännenratsastusta. Eka alotin alkeiskurssin ja tänään soitin tallille ja kysyin että voinko käydä kaks kertaa viikossa. Eli oon sitte vähän edistyneempien ryhmässä kans. Ku oon kuitenki muuta ratsastanu ennen ni voi tehä tällai. Kivaa on, mutta huomasin kyllä tänään, että itsetunto ei oikeen kestä olla huonoimpien joukossa. Mun pitäis aina olla kaikessa parhaimpien joukossa että voisin nauttii ja olla rennosti. Terapiassa en haluis puhuu oikee mitään, se vaa sattuu ja siitä on hirvee vaiva. Kavelia en oo jaksanu nähä monee viikkoon, ei oo kyllä aikataulutkaa menny oikee yhteen. Se voi tosi huonosti, eikä must oo olkäpääks. Sovittii kyll et nähää huomenna. Mennää kiertelee hevostarvikekauppoihin. Siinä on ainaki jotain puhumista ettei mee vaa pahaks oloks. Ja sitte sunnuntaina nään Enkelin. En oo kaheksaan kuukauteen nähny. Alussa se ei oikee ehtiny ja sit mä en oo uskaltanu. sE on mulle hirvee ongelma, mut nyt koitan uskaltaa mennä kattoo lätkää sen kanssa.

Koitan paeta ongelmia, en jaksa kohdata niitä. Vähän menee ehkä paremmin, ei oo nii voimaksta ahdistusta ku oli vaikka pari kuukautta sitte, mut ei edelleenkää mee hyvin. En oo viiltäny pitkään aikaan, mutta viime pe olin kyllä veitsi kädessä. Halua on kyllä..

Toisella sivustolla pidän paivistä ni en nii paljoo enää tänne kirjota. Luen kyllä, ainaki tätä otsikkoo.

Aavaton, miksei kuolleistakin vanhemmista voisi kirjoittaa? Veljestäsi voisit ainakin kertoa enemmän siihen otsikkoon, koska yleensä kaikki perheenjäsenet ovat tärkeitä. Tai sitten tänne, jos haluat. Tahdotko sinäkin papiksi, vai oletko kateellinen yleisemmin, siitä että hänellä on asiat paremmin? Minulla ei ole sisaruksia, mutta hyvä ystävä, joka valmistuu pian. Hänellä on kaikki sujunut niin hyvin, etten aina voi olla pelkästään iloinen hänen puolestaan. En minä haluaisi hänen alalleen, mutta joskus hänen täydellinen elämänsä ja typerät ruikutuksensa stressaavasta opiskelusta ärsyttävät suunnattomasti. Yritän vain ajatella, että kyllä minullakin joskus menee hyvin. Lisäksi minua ärsyttävät ystäväni tulevan alan pinnallisuus sekä turhuus, ja toisinaan heittäydyn inhottavaksi tuoden esille kaikki alan huonot puolet. Haluaisin hänen vaihtavan alaa, että hän olisi samalla lähtöviivalla kanssani eikä minun tarvitsisi potea epäonnistumisen tunnetta.

Työharjoittelu, jota niin kovasti odotin (ainoa todella iloinen asia elämässäni viimeisten parin vuoden aikana), on ilmeisesti peruttu. Työnantajani on sairastunut vakavasti enkä siksi ole tavoittanut häntä kahteen viikkoon. Puhuin hänen työkaverinsa kanssa, joka sanoi yhtiön olevan käytännössä kuollut. Työkaveri lupasi selittää tilanteen minulle sähköpostissa. Ala olisi ollut biologiaan liittyvää. Nyt en oikein tiedä, pitäisikö minun olla pahoillani työnantajani puolesta, vai vajota itsesääliin. Saan kai tehdä molemmat. Rahaa en saa mistään, koska puoliso tienaa liikaa sossun kannalta (meillä on käytännössä kuitenkin omat rahat, mutta kukapa siitä välittäisi), ja mitään työttömän tukia en saa koska olen liian nuori, minulla ei ole ammattia ja omaan liian vähän työkokemusta. Asumistukikin on toistaiseksi hyllyllä. Harjoittelusopimus oli tehty, mutta siitä puuttuivat päivämäärät, joten se on käytännössä turha.

Maallemuuttosuunnitelmani edistyvät sentään. Tai en minä mihinkään maalle muuta, mutta pienempään kaupunkiin jonnekin laitamille. Pitäisi vain jaksaa päntätä pääsykokeisiin, mutta en meinaisi jaksaa. Pelkään lannistuvani ja pilaavani opiskelumahdollisuudet kolmannen kerran. Eivät asiat kai niin huonosti ole. Rahallista apua saan varmasti vanhemmiltani tällaisessa tapauksessa, mutta on niin surkeaa olla riippuvainen muista.

Olenhan mie äidistäni kirjoittanut tänne yli vuoden jo. Olen yrittänyt nyt elää niin, että muistaisin äidistäkin jotain kaunista enkä aina vaan huonoja asioita. Olihan hänessä paljonkin hyviä asioita silloin, kun oli terve. Mie voin paljon paremmin, kun en koko ajan mieti, että miksi se teki niin tai näin. Isän muistot pidän itselläni.

Ei minun veljelläni ole asiat paremmin kuin minulla. En ainakaan niin usko, aika yksinäinen veljeni on. Ja ihan samoissa ongelmissa hän pyörii kun koko suku. Joskus pienenä halusin papiksi mutta nyt olen jo hyväksyt, että meidän uskossamme ei ole naispappeja.

Sanoin kyllä näköjään, että kadehdin, kun veljeni valmistuu. Kateellinen taitaa olla kuitenkin väärä sana. Nyt taas astuu äiti esiin. Veli oli äidin lellikki ja äiti nimenomaan halusi, että siitä tulee pappi. Nyt, kun se valmistuu, niin minusta tuntuu, että veli täyttää äidin viimeisen toivomuksen. Mie en sitä ole tehnyt. Äiti toivoi, että minusta tulee diakonissa, sitä minusta ei tule. Vielä vähän aikaa sitten mietin, että lähden diakonissakoulutukseen, nyt olen sen ”haaveen” sammuttanut. Se oli äidin unelma, ei mun. Lähden kyllä opiskelee mutta ihan muuta alaa.

Toisaalta tiedän, että, kun veljeni valmistuu, niin hän lähtee lähetystyöhön. Eikä sitten pahemmin enää nähdä. Vielä kauheampaa olisi jos veljestäni tulisi oman seurakuntani pappi. En taida järkevästi osaa selittää suhdettani veljeen. Mulle usko on iso asia, papit ihmisiä joille voi puhua uskosta, eikä sitten paljon muusta. Veli on mulle tärkeä ihminen, sille voin sanoa mitä sylki suuhun tuo. Tämän asian pelkään muuttuvan, kun siitä tulee pappi. Alan varmaan sitä ajattelee pappina enkä veljenä.

Eipäs sua onni todellakaan potki. Saitpa kuitenkin selityksen miksi et päässyt harjoittelee. Olet siis opiskelupaikan avulla pääsemässä maalle? Kyllä kai sitä kannattaisi vaan lukea pääsykokeisiin. Mitä sitten, jos epäonnistut, olethan ainakin yrittänyt. Mie silloin lukion jälkeen pääsin yliopistoon mutta äitini takia en sinne lähtenyt vaan muutin pois paikkakunnalta. Nyt ajattelin alkaa lukee pääsykokeisiin, varmaan jotain yhteiskuntaan liittyvää. Lapin Yliopistoon, jos pääsisi, niin voisi jotenkin sovittaa lasten hoidot ja opiskelun yhteen

Heippa...

Olen teidan kirjoituksia seuraillut jo pidemmankin aikaa ja nytten rohkeuduin moikkaamaan 🙂. Ehka tassa huomenissa tai ylihuomenna rohkenen jo kertoa jotai, jos se edes hiukakkasen helpottaisi oloa...
Taala on niin jotenkin luottamuksellinen ilmapiiri, ihan kateeksi kay.

Mutta nyt pitaisi varmaan menna leikkimaan unielanta..tai jos talla kertaa ei tarvitsisi leikkia...noh, saa nahda.

hyvia unia toivotellen, -dalbay-

ennen oon kirjottanu tonne toiseen otsikkoon mut nyt kirjotan tänne. on niin paha olo ja muutenkin tuntuu että on ihan sekasin. ei jaksais/haluais elää mutta ei silti haluu tappaa itteään. on ollu paha olo jo yli viikon melkein putkeen. se alko kun mun äiti sai tietää että mä viiltelen, itse kerroin, mut sit myöhemmin selvis että se tiesi sen jo. mun kaverin äiti oli soittanut sille jo joulukuussa jolloin se kaveri sai tietää. tää kaveri kauhistui sitä ihan liikaa. ei se nyt niin kamalaa oo. äiti suhtautu siihen ihan hyvin.
mikään ei kiinnosta, millään ei oo väliä, mitään ei jaksa. tekis mieli vaan viillellä tai lakata olemasta.

nyt meen kuitenkin sänkyyn. yritän jos sais edes vähän nukuttua.

Dalbay, tervetuloa joukkoon!

Maretsulle voimia, ota koppi!

Joitakin päiviä sitten kuulin papan halvaantuneen toiselta puolelta. Ei pääse enää sairaalasta kotiin ja mummi jää yksin olemaan. Uutta harjoittelupaikkaakaan ei ole löytynyt. Olen silti lukenut ahkerasti pääsykokeisiin. Olen päättänyt suunnata kaiken turhautuneisuuteni pelkkään pänttäämiseen.

Aavaton, minä olen täällä aika uusi vieras enkä edes käy kovin usein. Siksi varmaan kirjoitukset äidistäsi ovat jääneet minulta lukematta. En tietenkään pyydä uudestaan kirjoittamaan.

Minunkin vanhemmat ovat toivoneet minusta jotakin muuta kuin miksi minä haluan. Luulen, että lopulta useimmat vanhemmat ovat tyytyväisiä kunhan vain heidän lapsensa ovat onnellisia. Kaikilla on aina omat näkemyksensä siitä, miten toisten pitäisi elää. Haluaakohan veljesi nimenomaan papiksi, vai onko hän toteuttamassa äitisi toivetta eikä niinkään omaansa.

Oletko puhunut veljellesi siitä, että pelkäät välienne muuttuvan? Ehkä veljesi pystyisi sinulle parhaiten vakuuttamaan, ettei niin käy. Minusta suhtautumista ihmisiin on vaikea muuttaa. Jos on yli 20 vuotta suhtautunut jollakin tavalla johonkin henkilöön, niin ei se muutu helposti. Ovathan papitkin tavallisia ihmisiä, vaikka käytännössä heitä pidetään lähinnä eräänlaisina auktoriteetteina. Olen joskus miettinyt miten kurjaa olisi olla opettaja tai esimerkiksi poliisi, joihin kaikki suhtautuvat pelkkänä ammattinsa harjoittajina. Kaikki paitsi läheiset ihmiset. He ovat tottuneet näkemään ihmisessä muutakin kuin tämän harjoittaman ammatin.

Ymmärrän kyllä, että pappeus on vähän erikoistapaus, koska se on kai jollain tavalla jotakin opettajuutta pyhempi asia. Mutten silti ymmärrä, miksi suhtautumisesi veljeesi pitäisi muuttua. Ehkä kannattaisi vain ottaa tilanteesta "hyöty" irti eli olla tyytyväinen, että lähipiirissä on sekä läheinen veli että läheinen pappi. Toivottavasti en kirjoittanut mitään ärsyttävää, sillä minulla ei ole mitään uskontoa. Molemmat vanhempani ovat kuitenkin eräänlaisissa "auktoriteettiammateissa".

Yhteiskuntatieteet kuulostavat kiinnostavilta. Mitä pääsit lukion jälkeen opiskelemaan? Aiotko nyt samaan? Minun suunnitelmani on tosiaan päästä opintojen kautta pois Helsingistä. Kyllä se riittää vähäksi aikaa, että pääsen edes vähän pienempään kaupunkiin.

Maretsulle tekisi mieli sanoa jotain lohduttavaa, mutten oikein osaa. Oletko kirjoittanut nettukeen? Ehkä he osaisivat auttaa paremmin kuin minä. Yritä jaksaa.

Rusakko, mie kirjoittelin enemmän äidistäni silloin, kun oli vanhanajan tukinet, ilman moderointia. Tulin kirjoittelemaan melkein heti äidin itsemurhan jälkeen. Olisi tarvinnut kyllä joku mun tekstejäni sensuroida. Saan varmaan lopun elämääni hävetä kirjoituksiani. Ei olisi niitäkään tunteita äidistäni pitänyt julkaista. Vaikka en toisaalta tiedä miten olisin ilman kirjoittamista hengissä selvinnyt.

Välillä olen itsekin miettinyt, että teemmeköhän me veljeni kanssa edelleen kaikki asiat niin kuin vanhempamme olisivat halunneet. Vähän mie välillä oikein uhallakin teen asioita ihan toisella tavalla kuin mitä äitini olisi halunnut. En oikeastaan sitten tee niin kuin itsekään haluaisin, uhmaan vaan kuollutta äitiäni. Kyllä, veljeni haluaa papiksi, on se sen asian itselleen selväksi tehnyt. Mutta on asiaa paljon miettinyt.

Emme muuten puhu sen valmistumisesta oikeastaan yhtään. Eikä se ”onneksi” tapahdu nyt keväällä, sen verran mie ja siskoni olemme hidastaneet sen opiskelutahtia. Siitäkin sitten tietenkin on huono omatunto, toisaalta olen tyytyväinen, että saan sen vielä ainakin jouluun asti pitää.

Et kirjoittanut mitään ärsyttävää pappeudesta. Mutta minulle uskonto on niin tärkeä osa, että en usko, että osaan veljeeni enää suhtautua veljenä. Tai sitten minun pitää unohtaa, että se on pappi. Ei se voi olla mulle veli ja pappi. Tätä on varmaan vaikea kenenkään ei-ortodoksin tajuta.
Toisaalta taidan sitäkin pelätä, että, kun tavallaan siitä tulee monien ihmisten ”sielunhoitaja”, niin sitten se ei jaksakaan mun murheita enää kuunnella.

Yhteiskuntaa mie silloin pääsin lukee. Siihen kai haen nytkin. En tiedä onko se mulle oikea ala, otan kaiken maailman murheet niskoilleni. Oikeastaan haluaisin matkailualalle. Perustaisin tuohon rannalle oman matkailuyrityksen.

Muuten väsyttää aivan karseasti. Oikeastaan aika outoa, että mulla ei ole mitään hoitosuhdetta mihinkään. Ei edes terapeuttia jonka luona saisi istua puhumatta mitään. Mulla on menossa kausi, että kaikkea tekemisiäni kadun. Kaikki aikani menee siihen, että mietin miksi tein noin, tai miksi noin kirjoitin.

Dalbay, odottelen tarinaasi. RalliPoro mitäs sulle kuuluu? Maretsu, kirjoita lisää tänne tai nettukeen, jos vaikka kirjoittaminen auttaa. Xeralle vaan terkkuja.