En vielä tiedä mitään sen homman kohtalosta. Mutta eipä sillä kohta ole väliäkään. Viimeiset 5 päivää on ollut taas sellaista tervassa tarpomista että ei jaksa enää. Ei kertakaikkiaan jaksa repiä itsestään irti mitään järkevää syytä herätä huomenna. Viimeinenkin hyvä ystävä lakkasi vastaamasta tekstareihini, eikä kertonu mitään syytä.😭

heip..
mun nuha kyllä parani, muttei keuhkot vieläkään oo lähellekään "normaalitilassa", samaa yskimistä tää on. Odotan ens viikon astmatestejä,et sais lääkkeet. Tuntuu ettei muuten pärjää.. Ja tiedän jo nyt, että koulu jota käyn, ei sovi mun terveydelle. Liikaa urheilu- sun muita vammoja liikunta-alalle.. 😞

ens viikolla myös nuorisopoliklikan lääkärin tapaan. terapiat kun on nyt oikeastaan katkolla.
hmph. sekava olo. kaiken pitäis periaatteessa olla hyvin. mä oon vaan todella väsynyt, tuntuu että aamulla saa tapella että pääsee sängystä ylös. Syömisen kanssa tappelu tuo taas oman lisänsä arkeen.. 😝
että tämmöistä täällä..

Pitää kai mun jotain vastatakin kerta utelin kuulumisia.
Yhteenveto teistä kolmesta vissiin on, että teillä on niin kuin ennenkin asiat. Teetkö esim. sie RalliPoro jotain, että asiat muuttuisivat? Semmoista vaikka, että käytkö terapiassa tai puhutko jollein sun juttujasi vai ajeletko vaan autolla? Älä ainakaan viiltele. Vai oletko jo vaipunut tilaan missä et mistään mitään välitä?

EmptyMind heräsitkö kuitenkin tähän päivään? Onhan sulla syy; sun pitää ruokkia kissa. Lähetä sille ystävälle viesti ja kysy mikä sitä vaivaa. Jos sillä on jokin masennuskausi menossa ja sitä ei vaan huvita. Olethan joskus kuullut, että ihmiset välillä ovat semmoisia, että niitä ei oikein mikään kiinnosta.

Tuisku, eikö sulla vielä ole todettu astmaa? Ittellä, kun joskus on ollut keuhkoputkentulehdus, niin se väsytti todella kauan. Jos sun pitäisikin vaan jäädä sairaslomalle siksi aikaa, kun väsymys helpottaa. Ja syödä terveellisesti ja monipuolisesti, sanoisi lääkäri varmaan.
Ja eikä sun terapia mihinkään lopu. Ei multakaan loppunut, ne vaan aina välillä säikyttelevät. Vissiin ne vaan koettaa, että paraneekohan tuo pienellä säikähdyksellä. Mie kyllä luulen, että terapiassa saa käydä eläkeikään asti.

enhä mie missää terapiassa käy, ei "uskalla" mennä,
hieman vaan jännittää/pelottaa kun kohta ilmeisesti olisi
kutsuntoja edeltävä lääkärin tarkastus ja pitäs varmaa
uskaltautuu mainitteen tilanteestani sielä.
viime ajat ollu todella vaikea jaksaa tehdä mitään,
väsyttää koko ajan mutta silti ei saa illalla unta joten
yö unet jää aika lyhyiksi kun aamulla kello soi 4:50,
mutta kyllä sitä kahvin avulla töissä jaksaa..

ei mulla vielä "virallisesti" oo astmaa todettu. Koko viime vuoden oireilin siihen malliin, et jostain se on tulossa. Rasituksessa on pääsääntöisesti oireet esiintyny, mut jäi kerran jo koulupäivä väliin kun vinkuminen alkoi jo aamulla ihan tyhjästä. 🤔
Keuhkoputkentulehduksista mulla on kokemusta.Viime kouluvuonna niitä oli kolme. Yskä, joka mulla on vieläkin, alkoi toissa syksynä. Eli oireilu viittaa aika suoraan astmaan. Testeissä se sitten selviää..

Koulussa ois vika vuosi menossa, ei oikeen oo aikaa sairastaa. Nyt jo menee työharjoittelu vähän sekavaks, kun tulee poissaoloja lääkärikäyntien takia.
Terveellisen syömisen kyllä teoriassa tiedän. Päässä vaan on "peikko", joka täysin voimin kamppailee syömistä vastaan. Ja tällä hetkellä sillä peikolla on taas pieni niskalenkki.. ☹️

Terapia on vähän jäissä. Alan olla liian vanha nuorisopuolelle, ens vuonna tulee 21 täyteen ja mut pitäis saada pois sieltä. Aikuispuolella ei vissin pystytä järjestämään niin tiivistä hoitoa, kuin tarvitsisin. Siispä pitää yrittää löytää yksityiseltä puolelta terapeutti..niin ja koettaa saada sitten Kelan tuki siihen touhuun..ei köyhällä opiskelijalla oikein oo varaa mihinkään.. 🙄
ongelmana on vielä koulupaineet ja mun räjähtämäisillään oleva aikataulu. Ehkä tää vauhti jossain vaiheessa sitten loppuu kun seinä tulee vastaan. tosin oireilu (tärinä, ahdistus, keskittymis- ja uniongelmat) ei ainakaan parempaan suuntaan oo menossa. et en tiiä oikein mitä tästä tulee. umpisolmu varmaan.. 😑❓
anteeksi valittamiseni ja apeuteni. ei oikein jaksa yrittää mitään selkeetä selitystä..

Joo, heräsin. En vain tiedä milloin se tapahtui. Jotenkin tämä 'elämä' on mennyt samanlaiseksi unen ja valvetilan sekametelisopaksi ettei enää erota yötä ja päivää toisistaan. Oikeastaan sillä ei enää niin ole väliäkään. En jaksa välittää mistään. Sekin ystävä on kyllä saanut yli oman osuutensa ongelmia elämäänsä, en viitsisi nyt häiritä, ettei syytetä ahdistamisesta, kuten toisilla on ollut tapana.

Väsynyt olen. Äärimmäisen väsynyt henkisesti. Hiukan virkeämpi fyysisesti. Mutta vain hiukan. En jaksa olla olemassa. Olemassaolo merkitsee kuitenkin sitä että joku yrittää polkea minua maanrakoon voidakseen pönkittää omaa ylemmyyttään. En jaksa mennä ihmisten joukkoon. En kuulu sinne. Enkä tänne, maan päälle. Joskus on vain pakko myöntää oma voimattomuutensa. En jaksa enää.😞

Arvaa vaan ,Tuisku, miten mun koulu menee. Mie olen koko ajan sairaalassa. Just nyt pääsin pois, keskiviikkona menin sairaalaan fyysisen sairauden takia. Mie melkein koko ajan olen ollut sairas. On mulla yksityisope apuna ja olen kaikki kokeet käynyt. Silti toiset oppilaat menevät huitsin paljon mua eeellä. Silloin, kun en ole sairas, menee kaikki aika koulukirjojen kanssa. Mulla ei oikeastaan olisi aikaa nukkua, että jotenkin pysyisin muiden tahdissa. Yleisesti ottaen päätä särkee aina, kun yrittää liikaa.
Kolme päivää sairaalassa oli kuin rantalomalla olisi ollut. En yhtään ees aatellut koulua. Maanantaina, kun menen kouluun, niin huomaan, että olen taas enemmän jäänyt jälkeen. Sitten alkaa päänsärky, sitten joudun sairaalaan, sitten taas jään jälkeen jne.

No ni. Kotona taas. Ahdistaa. Paska olo. Eilen olii tosi lähellä että olisin viiltäny. Jos olisin ollu sisällä silloin ku halu oli voimakkain, olisin viiltäny. Tänääki on tehny mieli ja jo se autto ku vaa laitoin saksien terät käsivarrelle. Siis sillain, että siien että viiltäminen olis auttanu. Mun alemmuuskompleksit alkaa menee täysin älyttömiks. Tuntuu, ettei ittellee voi ku nauraa. Ikävä vaa ettei se auta että tiien olevani typerä. Sillai se vaa pahentaa asiaa, että sit tulee tosi epäonnistunu olo ja sit tekee mieli viiltää. Tottakai se on hyvä että mä tajuun ettei asiat oo nii ku mä ajattelen.

Mä en haluu tällasta elämää. Mä haluisin pois. Mut ei multa kysytä. Ei oo vaihtoehtoja. Sain mun epikriisin maanantaina ja keskiviikkona? se lääkäri selitti sitä mulle ku mä pyysin. En nyt muista jos oon jo kirjottanu tänne siitä. Diagnoosina oli Sekottunu ahdistus ja masennus (en tiie mikä se virallinen nimi on suomeks) ja sosiaalinen fobia. Sen lisäks oli viitteitä epäitsenäisestä persoonallisuudesta, epävakaasta persoonallisuudesta ja paranoidisesta persoonallisuudesta. Ne ei vaa ollu nii vahvoja että niitä olis voinu diagnosoida. Ens viikko ahdistaa ja pelottaa, taas yksin kotona ilman tekemistä. Meen heti joulun jälkeen taas viikoks sairaalaan päiväpotilaaks. Painotus psykofyysisessä fysioterapiassa.

Jopas sulle Xera hienot nimet vaivallesi on löytynyt. Eikö se helpota, kun tiedät mikä sua vaivaa? Mie vaan olelen tässä tilassa ilman mitään diagnoosia. Melkein olen luulosairas.

Miten niin ei mitään tekemistä? Oletko jättänyt iltakoulun ihan kokonaan? Mitään harrastuksia? Mulla on lumitöitä. Iltalukiossa olen käynyt kerran viikossa, en yhtään kertaa ole ollut poissa.

Jotain tekemistä kai kannattaisi yrittää, että et vaan ala viiltelee. Tee itsellesi joku aikataulu, sitten vaan sen mukaan elät. Käy kirjastossa, vaikka uimassa, lenkillä. Ala kutoon joululahjoja, leivo vaikka pipareita. Tee joulukoristeita kananmunakoteloista. (mun lapsi just niitä liimailee pitkin seinää,tosi sieviä). Pääasia, että jotain teet. Sitten voikin taas hyvillä mielin löhötä, kun ensin muka jotain on tehnyt.

se että saa kuulla mikä itseään vaivaa ei aina
ole helpottava tieto..
itselleni tulee jotenkin ala-arvoinen olo kun
lukee teidän tekstejä, kun moni teistä on ollut
nii rohkea että on mennyt kertomaan asioistaan
lääkärille ja läheisillenne, ja kun itse en pysty
siihen, mutta tottakai on mukava lukea että saatte
apua..

Aika turta olo. Parempi kai nii. Jos nyt alan ajattelee, oon taas ihan sekasin. Ei oo voimia siihen, eikä se mitään auta. Ootan vaa torstaita ja terapiaa. Että se vois kertoo mulle, mitä mun nyt pitäis tehä. Ku mä en tiie. Enkeliä oon satuttanu. Mut kai se on nyt melkeen ok juttu. Tai siis , no joo, en jaksa selittää. Hirveen huono omatunto vaa. Ja sehän vaa pahenee jos mietin. Senki takia mä haluun puhuu terapeutin kanssa, että se vois sanoo mulle koska mä ylireagoin ja että se näkee tilanteen ulkopuolelta ni se näkee sen paljo järkevämmin. Mun ajatukset ku ei oo järkeviä.

Mä en vaa oikeesti tiie miten tästä eteenpäin. Mä tarviin Enkeliä. Mä tarviin siltä paljon enemmän ku mitä se pystyy antaa, ja enemmän ku sen ees tarvis. Ottaen huomioon miten paljo se jo on antanu mulle. Se ehtis nähä silloin tällöin pari tuntii, mut siihen mä en pysty. Mulle on nii vaikeeta nähä sitä, että ensimmäisen tunnin olisin ihna kipsissä ja sit hajoisin. Olis liian rankkaa meille molemmille. Enkä mä kyll nyt tiie jos ollenkaa pystyisin näkee sitä. Ja sitte ku mä en ahdistuksen takia pysty puhuu sen kanssa puhelimessa ni on vähän vaikee keskustella mistään. Sillä on töiden ja opiskelun takia hirvee kiire ja stressi ni ei se oikee mitää mailejakaa ehi alkaa vääntää. Oikeesti sillä on rankkaa. Jä sit tuun minä ja heitän paskaa niskaan ja syytän sitä. Eihän se, että mä voin huonosti, oikeuta mua käyttäytyy näin. Mä en tiie, toivottavasti Terapeutti tietää. Jos en olis nii riippuvainen siitä... Jos se ei olis liian tärkee mulle...

Mä viilsin eilen. Ei siitä kyllä verta tullu. Mutta jälki jää. EN enää jaksanu tapella vastaan. Nytki tekis mieli viiltää, tavallaan. Morkkis eilisestä. Ja morkkis ja itsesyytökset johtaam un kohdalla yleensä viiltämishaluihin. Mitäköhän Terapeutti sanoo tästä... mä en haluu kertoo äidille, en enää haluu nähä sitä ilmetä sen naamalla. Oikeestaa mä haluisin sairaalaan. Sillai kokopäivästesti. Vois taas luulla olevansa poissa todellisuuudesta. Mua ahdistaa nyt ihan liikaa. Ja Kaveliaki pitäis jaksaa tukee. En jaksa. Tästä ahdistukesta tulee sellanen pakokauhu. Mut en kuitenkaa uskalla alkaa tekee mitään, vaikka se voiski helpottaa. Tavallaa pelkään että se lähtee purkaantuu.Ootan vaa huomista. Nii, ja sit soitti psykiatriselta polikilinikalta joku täti ja sano, että huomenna olis peruutusaika jos voin tulla. Seki pelotta, että mitä mun nyt taas pitää pystyy kertoo jollee vieraalle. Mut kiva että vihdoinki sain lääkärin ittelleni. Että avohoidossa ollaan ja taas tulee verta nenästä. Pitää mennä kylppäriin... Ja pesukone oli simahtanu. Laitoin sinne mun homeiset kengät ja nyt se oliki sitte pysähtyny. Tosi kiva päivä tänää. Vissii menee kohta taas turran puolelle. Jaksa tuntee mitään, teen vaa. Tai jotain. Mua ahdistaa. Mut rauhottavat tuskin auttaa tähän. Eilenki otin mut en tiie auttoko. Ehkä olis ollu vielä pahempi olo jos en olis ottanu. Ei tullu ees sitä benzotokkuraa... Mikä sinänsä on ihan hyvä, koska se on inhottavaa. Oltii Kavelin kanssa leffassa.

En kai sua RalliPoro loukannut kun kirjoitin noista diagnooseista?
Itse mietin aika usein, että olisipa munkin olotilalle joku nimi.
Mie menisin sitten internetiin ja hakisin hoito-ohjeet ja parantaisin itseni.
Heko, heko.
Ei sun kyllä itseäsi tarvitse mitenkään huonommaksi tuntea, jos et uskalla lääkärille mennä.
Mitä se muakin hyödyttää terapiassa laukkoa, kun en mitään sano.
Lääkäriin asti, jos pääsen, niin olen heti terve.
No, miten muuten menee. Käytkö ihan säännöllisesti töissä?
Eikö sulla muuten olisi työpaikkalääkäri?

Miten sitten muilla menee?
Lunta satanut, pakkasta ja joulun valmistusta, varmaakin?

Aavaton, ei tietenkään loukannut, itsestä vaan tuntuu
että on helpompi olla kun ei ole mitään "sairautta"
diagnosoitu, ei tarvi vaivata päätään sillä mikä itteä
vaivaa,
aika huonosti menny viime ajat..
kyllä mä ihan säännöllisesti töissä käyn,
joka aamu kello herättää 04:50-05:00,
tavallaan ei oo työpaikkalääkäriä, mutta paikallisella
yksityisellä lääkäriasemalla voi käyä ja sairauskassa maksaa,
kuinka niin?

Ajattelin vaan, RalliPoro, että voisithan sinne työpaikan lääkärille puhua olostasi. Kyllähän ne tavalliset lääkäritkin osaavat jotain apua antaa. Tai ainakin voivat lähettään jonnekin kirjoittaa. Ajattelitko mennä armeijaan, vaan lykätä menoa? Onko sulla ihannetyö? (vitsi varmaan, mielestäsi).

Mie kanssa samoihin aikoihin herään, kun lapset herättävät. Illalla ei oikein malta mennä aikaisin nukkuun, sitten on on aina ja alati väsynyt.
Yöunet ovat jatkuvaa heräämistä. Sitä vaan on tottunut, että nukkuu vähäsen silloin tällöin. Saa nähdä miten käy, kun työt alkaa, eikä voi päiväunia ottaa.

Xera, miten nyt menee. Luen sun päiväkirjaasi, en oikein sinne osaa vastailla. Siksi ois täälläkin kiva kuulla kuulumiset.
Tuisku, jatkuuko terapia?
EmptyMind, miten hurisee?