Haluaisitko RalliPoro kertoa, että miksi se ystävä lähti. Jos et muualla voi puhua, niin täällä ainakin voit. Aina täällä joku kuuntelee ja vastaakin.

Haluaisin itekki tietää miks kaikki loppui..
ja olen kyllä miettinyt kaiken lopettamista,
ja satuttanut itteäni..
usein ku on paha olla, lähen ajeleen autolla..
joka ei tosin kuulemma ois viisasta, ja on kyllä muutama
vaaratilannekkin sattunut..usein ajanut aika reiluakin
ylnopeutta vaikkei tilanne olisikin erittäin väärä sellaiseen..
esim. vesisateella...tai kaupungilla keskustassa, tosin eihän sitä
saisi ajaa ylinoputta ollenkaan..
aika usein toivon ettei ne jäis vain läheltäpiti tilanteiksi,
taas väsyttää.. ei oikein saa nukuttua..en oo varmaan puoleen vuoteen
nukkunut kunnolla.. se haittaa ehkä eniten joka päiväistä arkea, kun
aamulla aina kello herättää 5:ltä kun töihin pitää mennä..

sekavaa tekstiä, mutta halusin kertoa jotain itsestäni/ajatuksistani,
teksti on sekavaa, niin myös ajatuksetkin....

kiitti teille et viittitte kommentoida mu tekstiin...

Hei RalliPoro. Aika hurjalta kuullostaa, että lähet autolla ajelee, kun on paha olo. Mie kyllä auton avaimet laitan visusti piiloon, kun en oikein itseäni hallitse. Eli siis aika usein. Mie en itseäni ajattele mutta toisin tiellä liikkujia. Vaikka mikä sen hienompaa on kuin ajella ylinopeutta ja radio täysillä.
Onko sulla mitään unilääkettä tai käytkö sie teeeeraapiassa tai muuta samaa lorua.... kerro lisää, hyvin sun tekstistä saa selvää.

Xera. Oletko vaipunut syysmasennukseen vai missä luurailet? Kerro jotain miten menee?

oi voi...harmittelen että miksen ole aikaisemmin tätä tukinet juttua täältä hoksannut.
Jotenkin aina ajatellut että kärsii yksin... mutta täällä huomaa että on muitakin, en ole yksin.
Ja täällä olevat ihmiset todella ymmärtää mua ja mun pahaa oloa, koska itsellä on myös vaikeaa.
Tää on kyllä hieno juttu =)

Ajatella että olette netti tuttuja mutta silti tiedätte enemmän mun elämästä ku monet kaverit...
mutta todellakin on parempi että edes netissä on ystäviä, kuin että olisi ilman!

Kaikki ootte ihanaisia 🙂) <3

haleja ja voimia kaaaaaikille lähettelee pieni tupsu^ tyttönen =)

Heissan Aava ja muut! Mä pääsin tänää kotiin sairaalasta, siis kokonaan kotiin. Ihan hyvältä tuntuu. Vaikka silloin viime viikolla ku ne kerto mulla että alustava kotiuttamispäivämäärä on tänää ni menin ihan paniikkiin ja aloin hyperventilomaan... Nyt ku olin tän reilun viikon päiväpotilaana ja viime torstaina olin kuuntelemassa yhtä bändiä ni nyt alko jo tuntuu sitlä, että mä kyllä pärjään kotona, ja ettei mun paikka enää oo sairaalassa. SE bändi on sellanen mitä oon seurannu monta vuotta, tai oikeestaan sen edeltäjää. Kahtenn vuoteen en ollu mitää kuullu mut nyt alotti uudestaan. Sen jälkee tuli sellanen olo, että mä taas elän ja haluun yrittää.

Sain eilen tietää, että mummi lopettaa syöpälääkkeidin ottamisen. Sillä on syöpä maksassa eikä sitä voidan parantaa. Nyt se ei enää halunnu uutta lääkettä koska siitä olis tullu nii paljo sivuoireita. Ihan ymmärrettäväähän se on. Ku se uuskaa lääke ei olis parantanu sitä, vähän vaa hidastanu syövän etenemistä, ehkä. Mut silti tuntuu tosi pahalta. Tietää, että koksa tahansa se voi mennä huonoks eikä se välttämättä elä enää kauaa. Sillä ku on jo kaks vuotta ollu syöpä. Ne asuu meijän naapurissa ni mä oon ollu siellä tosi paljo ja koiraki on siellä aina hoidossa päivisin jos se muuten joutuis olee liikaa yksin. Musta tuntuu, että kaikista seittemästä serkusta mä oon ollu eniten mummin ja ukin kanssa. Ihan pienestä pitäen. Just ku mulla alko menee vähän paremmin ni tulee tää. Äidilleki tosi rankkaa. Kyse on kuitenki sen äidistä. Nyt ku mä kirjotan tätä, tää ei tunnu miltää. Mä vissii eilen taas onnistuin työntää koko asian pois. Eilen kyllä tuntu. Otin rauhottavan ja unilääkkeen että varmasti saisin nukuttuu enkä jäis miettii. Mut nyt oon vaa työntäny koko asian pois. Huomenna on terapia. Toivottavasti saan siellä sanottuu jotain tästä. Koska tää on pelottavaa. Multa ei oo koskaan kuollu ketään läheistä. Mä en tajua mitä se tarkottaa. Ei sellasta mahollisuutta ole.

Sillai se sairaalasta lähtö oli paljo helpompaa ku olin olettanu, ku sovittii, että tuun sinne ens kuussa viikoks päiväpotilaaks. Ku äiti menee jonnee työn tarjoomaan viikon kuntojuttuun, vissii jotain kylpylää ja muuta kivaa ni se ei halua että mä oon yksin kotona. Yöt oon isän luonna ja päivät sairaalassa. Jos tosin siinä vaiheessa voin jo nii hyvin, ettei mun meijän mielestä tarvii mennä sinne, ni ei tarvii. Ja saan saman omahoitajan ku nyt oli. Ni ei tuntunu siltä, että oon kokonaa lähössä. Mut eilen oli kyll vaikeeta ku oli viiminen fysioterapia. Se oli sellasta psykofyysistä fysioterapiaa ja se terapeutti oli ihana. Oli harmi lopettaa sen kanssa, mutta mä jatkan kyllä jossain muualla. REntouttavaa hierontaa... aaahhh... Sitte jossain vaiheessa ku oon valmis siihen, ni mä siirryn kehontuntemukseen. Mut ensin pitää oppii olee rento. Että sellasta. En oo kirjotellu ku en oo oikee tienny mitä sanoo. Nettipäiväkirjaa oon kyllä alkanu pitää. Sinne ladellu kaikkee.

mun on oikeestaan pakko lähtee ajeleen välillä,
tulee sellanen olo et pitää päästä pois tästä huoneesta,
pois koko asunnosta, eikä muutakaan paikkaa ole kun auto..
ei mulal mitään unilääkkeitä ole, enkä käy missää terapiassa,
vaikka on mua sinne koitettu saada menemään, mutta ei..en mene..
todellisuudessa..en uskalla mennä..
mun elämä on oikeestaan sitä et elän päivä kerrallaan ja
katson kauanko pysyn hengissä, jos kuolen "lähi aikoina"
niin luultvasti olen siihen itse syyllinen vaikka se sattuisikin
"vahingossa"..

huomasin tuossa että kuulun vähemmistöön, ainakin
niistä jotka kirjoittavat tähän kejuun..
näyttäisi että olen (lähes) ainoa poika..🙄
mistähän sekin johtunee..
jos joku haluaa tietää jotain, ihan mitä vaan, saa kysyä..
melko varmasti vastaan..

Just tänään Xera kaipasin ja siinähän sie heti ootkin. On varmaan hienoa olla ”vapaalla jalalla”. Pidätkö jossain paikassa ihan julkista nettipäiväkirjaa vai itsellesi vaan? Antako ne sulle neuvoja miten oppii olemaan rento? Tarvis kyllä saada tännekin rentoutusohjelman. Jotenkin aina vaan odottelen, että kohta kaikki räjähtää ja tulee täystuho.

Mie sun mummosta. Meidän mummo kuoli ihan noin vain. Me olimme marjassa ja, kun tulimme kotiin, makasi mummo kuolleena lattialla, Sydänkohtauksen oli saanut. Mie ajattelin, että sulla on aika hienoa, kun saat hitaasti tottua mummosi kuolemaan ja ehkä olla mukana ihan viimisinä hetkinä. Saat hyvästellä mummosi rauhassa. Sun kannattaa mummosi kanssa, jos hän vaan jaksaa, muistella kaikkia kivoja juttuja. Kirjoita niitä sitten päiväkirjaasi ja sitten, kun mummosi on kuollut voit tavallaan palata hänen luokseen, kun luet päiväkirjaasi.

Kuolema ei minusta ole pelottavaa. Johtuu varmaan uskostani, että näemme vielä joskus jossain. Kuolema on mulle vaan yhden vaiheen loppu. Vaikka niitä kuolleita läheisiä onkin aina ikävä, niin mua aina auttaa, kun ajattelen, että niillä kuitenkin on asiat hyvin.
Tämä on vaan tällaistä uskonnollista hörinää mutta, kun itseltä on kuollut monia läheisiä, niin on pakko vaan kehitellä itselleen keinoja selviytyä.

Hei RalliPoro olipa yllätys, että olet poika. Jotenki aina odottaa, että on hento ja herkkä tyttö, kun kirjottaa runomitalla. Hyvin kyllä kirjoitat. Mitähän sitä kysyisi sulta? Oletko opiskelija vai töissä vai mitä teet päivät?

Olen minäkin poika tai mies jo. Olen ollut mukana ihan alusta lähtien. Välillä olen jonkun kanssa kirjoitellut paljon ja välillä olen pitkän aikaa kirjoittamatta. Aina olen vastauksia saanut. Töissä luen jutut joka päivä ja sekin jo auttaa, kun huomaa, että ei muillakaan aina mene hyvin.
Autolla ajelu on minullekin helpottavaa. Terapiassa en käy, enkä syö lääkkeitä.
Onko sulle jotain tapahtunut tässä välissä, kun olit pois täältä?

juu töissähän mie käyn, hyvä et on joku joka
pitää vähä päiväsytmiä kohallaan.
mutta ons e suht raskasta käyä töissä kun ei saa
kunnolla nukuttua.
nyt o pää ihan tyhjä, ei saa yhtään tekstiä aikaiseksi..

Töissäkin mun elämä sitten lopullisesti kadotti suuntansa.
Aina piti herätä kuudelta (kelllo soi sillon) ja lähtee viimestään tasan seiskalta meneen (sängystä nousin viittä vaille) että kerkes puoli kaheksaan. Sieltä kotiin ehkä just neljäks (armollisesti työaika loppu aina 15.39 eikä tarvinnu parkua pekkasten perään), suihkuun ja nukkuun. Sitten heräs joskus illalla ja koitti nukkumista taas puoliltaöin. No eihän siitä mitään tullu. Just sain nukuttua kolme tai neljä tuntia yön aikana. Eikä se pitkä torkku kotiin tultua oikeesti auttanu, teki vaan sekavan olon iltaan.

Puol vuotta tolla tavalla.

Elämässä ei ollu mitään muuta kuin työ, työ, työ, työ, työ.......
Työ oli mun elämä.
Nyt ei oo työtä, eikä elämää. No ei olis elämää vaikka olisinkin vielä siellä töissä. Se paikka on aivan lävestä. Siitä rumemmasta.
Nyt mä valvon pitkälle yöhön. Oon hereillä sillon muut nukkuu. Ei tartte olla vuorovaikutuksessa.
Kattelen ikkunasta katua kuinka sekin vaan kiemurtaa siinä vuodesta toiseen sitkeästi turhia valittamatta.
Ja mietin miten saisin kerrottua yhelle Jennille et oon pahoillani, mut oon niin tyhjä etten enää jaksa ajatella sitä.😞

Aava, kiva ku kaipasit 🙂 Ihan julkista päiväkirjaa pidän, tietenki nimimerkillä ja ilman muidenkaa nimiä. Koitan joka päivä saada kirjotettuu jotain. Ei aina onnistu, mutta kuitenki yritän. Ihan vaa tyhjennän päätä.

Tänää oon tehny vaikka mitä. Ollu kolmen tunnin lenkillä kaverin ja koirien kanssa, tehny ruokaa ja syöny kunnolla, sitte tein vohvelitaikinaa ja ku broidi ja sen tyttöystävä tuli ni paistoin hirveen kasan vohveleita. Nyt kyllä väsyttää, mutta kuitenkaa en pysty rauhottuu. Ollu jopa ihan täyspäinen olo tänää. Muutenki nyt on menny ihan hyvin.

Aava, olishan se varmaa hyvä tollai mummin kanss käydä läpi asioita, mutta se ei oo sellanen, että vois. Ei se mulle puhu mitää siitä, eetä se ei varmaa enää elä kauaa. Paras vaa ku käyn siellä tavallisen usein ja koitan olla niiku ennenki. Sillai kai jää parhaat muistot, ettei ala mitää teeskentelee. Kerroin kyllä terapeutille, että on tällanen tilanne ni voin siellä sitte yrittää puhuu.

Miten sulla Aava menee? Sä oot vissii vastaillu muiden juttuihin nii ahkerasti 🙂👍 ettet oo muistanu kertoo omia kuulumisia.

Entä Maanvaiva? Missä luuraat? Sairaalassako ku ei mitää kuulu. Vai enks mä vaa oo huomannu... seki voi olla 😀

Minä kävi psykologin testeissä. Se mielestä mie olen välinpitämätön muista ihmisistä. En mie oikeastaan ole, mie en uskalla välittää muista ihmisistä. Kuitenkin ne kohta sitten kuolevat. Aivanku mun välittäminen ja sen osoittaminen tappaisi ihmisiä. Aika paskaa kuulla, että olisi välinpitämätön. Mie todella rakastan yli kaiken mun omaisia ja sukulaisia. Mie en edes uskalla koiralleni näyttää, että sen on mulle tärkeä. Heräisin aamulla ja koira olisi kuollut.

Olen nykyisin todella yksinäinen. Mulla kyllä on kavereita koulussakin. Mie niijen kanssa olen mutta sillai olen ulkopuolinen. Mie ja serkku ollaan vasta vuosi sitten tavattu. Yritän sen seurassa olla niin, että se ei huomaisi, että on mulle tärkiä.
Kun mie muutaman kuukauden päästä täytän 18v, mie lähen jonneki yksin asumaan ja olemaan. En tutustu yhteenkään ihmisee enkä kelleen läheiselle edes soita. Jos ne sitten pysyisivät elossa.

Mä en taida jaksaa enää kauaa, kaikki on niin helvetin vaikeaa
haluan pois..pois täältä..pois tästä kaikesta..
kämmenestä tulee verta..😭
en vaan jaksa....ei kai ketään edes kiinnosta....

Mulla Xera menee ihan tasasen tappavaan tyyliin. Aamulla herään, illalla mene nukkumaan. Just tulin tytön kanssa seurakunnan kerhosta. Oli iso juttu, että uskalsin mennä. Mitään en kyllä kelleen puhunut. Kun toiset aikuiset menivät kahville, mie istuin yksin eteisessä. Ei musta kyllä ole kahvitteleen, ainakaan vielä. Tyttö viihtyi ihmeen hyvin, eikä se näköjään ole väliä onko luterilainen vai ortodoksinen seurakunta. Niin, että kiitoksia vaan Leluk, hyvä vinkki oli.

Mie olen menossa joulukuun alusta töihin. Neljä tuntia päivässä teen vaan mutta sekin jo jotain auttaa tähän mökkihöperyyteen.
Muista Xera tännekin kertoa kuulumiset aina välillä. Aika rohkea olet, kun pidät nettipäiväkirjaa. Ei musta olisi siihen.

Usko jo RalliPoro, täällä on monta ketä kiinnostaa sun juttusi. Teitkö itse haavan käteesi eli viiltelitkö? Sun pitäisi varmaan enemmän itsestäsi kertoa. Jos, vaikka joku keksisi keinon sua auttaa. Ja auttaahan se pelkkä kirjoittaminen.

vaikee alkaa mitään kertomaan,
ja oon sellane ihmine etten osaa alkaa
tuosta vaan kertoon itestäni..niin paljo
helpompi vaan vastata kysymyksiin..
ei enää oikein jaksais esittää et asiat on ok,
mut en haluu kertoo kavereilleni miten mulla asiat
oikeesti on..parempi vaa ku eivät tiä..
tänään ollu ajatukset ihan sekasin,
eikä kylläkään ihme..
ja kyllä ite tein ne haavat =/