Mä alotin tänää päiväpotilaana. Eli tuun aina illalla kotiin ja aamulla takas sairaalaan. En oikee vielä tiie, mitä mieltä olen. Kai tää ihan hyvin menee. Mulle tehtiin siellä sairaalassa psykologisia testejä ja tänää sain sitte tuloksen. Tai se oli vaa, että mitä se psykologi musta ajatteli, siis mitä niistä selvis. Ei mitää, mitä en olis jo tienny. Onneks. EN nyt oikee tiie, mitä sanoisin. En tykkää ku en tiie missä mennään, siis ku en koskaa voi tietää, onko mun tunteet oikeita ja mitä ne on. Mä en yhtää tiie pärjäänkö vai en. Tuntuu, että roikun kiinni niissä samoissa kaavoissa koko ajan. Vaikka ei oliskaa paha olo tai joku tilanne joka on joskus ahdistanu mut ei nyt ni silti käyttäydyn niiku olis paha olo. Ihan niiku luulisin että nyt pitäis olla enkä sit huomaa kuunnella itteeni, että onko oikeesti. Ja välillä ku luulen, että oon ilonen, se oliki vaa tapa kestää ahdistusta. Mä luulen kyllä, että pärjään ihan hyvin kotona, mut en vaa tiie että haluunko. Jos mä pärjään päiväpotilaana, mut kirjotetaan kohta ulos koko sairaalasta ja sit pitäis taas mennä eteenpäin. Alkaa oikeesti työstää ongelmia. Sitä mä en uskalla. Missää oo mitää järkee. Ja edelleen ajattelen viiltämistä.
Mulla menee onneks hyvin mun terapeutin kanssa. Ilman sitä tästä ei tulis yhtään mitään.
Alotin sairaalassa (toimintaterapiassa) kutoo säärystimiä. Ney ne on valmiit. Kutominen on mukavaa ja ku keskittyy siihen, ei ehi ahdistuu. Nyt pitää alottaa jotain muuta ettei tuu liikaa tyhjää aikaa, sit mä taas alan ajattelee liikaa. Jaaha, nyt alkaa taas ahdistus nousee. Olis ehkä pitäny ottaa kaks rauhottavaa mukaan. Mistä sen muuten tietää, missä vaiheessa niitä kannattaa ottaa? Koska mä oon siinä kunnossa, että tarviin rauhottavan? Mä pelkään, että syön niitä turhaan ni siks jätän ottamatta vaikka saisin kolme päivässä. Oon ottanu vaa illalla että nukkuisin (unilääkkeen lisäks). Pelottaa, että jos niitä on kotona enemmän ku se yks ni otan vaikken tarttis. Nyt ku oon joka päivä kuitenki sairaalassa, ni saan mukaan aina vaa yhen annoksen lääkkeitä, mut entä sitte ku mut kirjotetaan kokonaan ulos sieltä ja oon avohoidossa ni jos mulla on purkki rauhottavia ni miten mä voin olla varma, etten tee mitään tyhmää? Johan mä viilsin kerran, yhtä hyvin voin ottaa kourallisen nappeja jos käy ahistaa liikaa tai tulee joku muu kamala olo. Mä en enää uskalla luottaa, etten varmasti tekis mitää tollasta.
Nyt koitan koko ajan pitää hirveeta vauhtii päällä, etten ehtis ahdistuu, vaikka ei se auta. Ja ihan turhaan. Ei mun tarvis stressata ja kasata ittelleni mitää paineita. Voin ihan oikeesti vaa olla tän illan, ei tarvii mitään. Mut enhän mä tollasta osaa tai ymmärrä, vaikka tiienki. Sillai hyvä tää, että oon tavallaa harjottelemassa kotona, ja sit pääsen kuitenki moneks tunniks joka päivä sairaalaan ku sielää en stressaa nii paljoo. Siellä on mun mielestä luvallista vaa olla. Oikeesti olis kotonaki, mut ku oon tällanen ni...
Tällasta ääneenajattelua tällä kertaa.