Teema: nuori masennus

Teema: nuori masennus

Käyttäjä Ylläpito aloittanut aikaan 07.05.2004 klo 09:19 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Ylläpito (Vapaaehtoinen) (MIELI Suomen Mielenterveys ry) kirjoittanut 07.05.2004 klo 09:19

Nuorten foorumin ensimmäisenä teemana on keskustelu nuorten masennukseen liittyvistä asioista. Kokemuksia voi jakaa masentuneiden nuorten ja heidän läheistensä näkökulmasta: masennuksen syistä, avun hakemisesta, selviytymisestä sekä myös läheisten kokemuksista ja tuen merkityksestä.

Apua ei ole aina helppoa hakea tai saada. Miten te olette saaneet apua masennukseenne? Millainen apu on auttanut ja mistä nuoren masennukseen liittyvistä aiheista täällä toivoisitte keskusteltavan? Kirjoittaa voit siitäkin millaista vertaistukea täältä kaipaat. Mieltä askarruttaville erilaisille asioille voi tarpeen mukaan perustaa uusia otsikoita, joiden alla käydään kyseiseen ketjuun liittyvää keskustelua.

Kertausta vielä tekniikasta: kirjoittamanne viestit eivät suoraan näy ryhmässä vaan ne kulkevat moderaattorin kautta kaikkien nähtäväksi edellyttäen, että kirjoitus on asiallinen ja aiheeseen liittyvä. Tarvittaessa moderaattori editoi kirjoituksia ennen niiden julkaisua ryhmässä.

Käyttäjä Mariia S (Työntekijä) (Kriisikeskus Etappi, Salo) kirjoittanut 29.09.2004 klo 09:32

Huomenta kaikki nuorten keskusteluryhmien kirjoittajat ja lukijat. Olen jonkun aikaa seurannut keskustelua, jota täällä käydään. Kirjoitatte ja jaatte todella hyviä, keskustelevia ja toisia kannustavia juttuja. Jatkakaa toistenne tukemista ja tunteiden ja kokemusten vaihtoa.

Eri ihmisiä kun ollaan tyylini on varmasti vähän erilainen kuin edeltäjän. Teidän viestinne ovat kuitenkin ne tärkeät ja ratkaisevat - siitä koko keskustelupalsta koostuu.

Ajatuksia ja mielipiteitä mitä erilaisimmista asioista odottaen

Mariia S

Käyttäjä Tuisku kirjoittanut 29.09.2004 klo 16:53

sain tänään postissa lääkärin lausunnon kelan terapiaa varten. pelottavaa sinänsä lukea omin silmin missä meen. 🤔
saa nähdä mitä tästä tulee. oon vissiin kolmatta päivää "tulossa" kipeäksi. 🙄

Käyttäjä kääpiö kirjoittanut 29.09.2004 klo 19:34

Mietin pitkään,että kirjoitanko tänne vai nettukeen. Sitten huomasin, että tukihenkilöni on lopettanut, tänne sitten. Vaikka mulla onkin sellainen olo, että olisin halunnut kirjoitella miehen kanssa. Jos, hän taas olisi sanonut, että saa mieskin itkeä.
Joskus on vaan niin vaikeaa olla nuori ja perheenpää. Pitäisi jaksaa vaimon kanssa ja vielä hoitaa lapsia ja käydä töissä. Haluaisin ottaa sairaslomaa ja jäädä vaan perheeni kanssa kotiin. En minä rahallisesti paljon häviäisi ja kai meillä olisi varaakin sairaslomaan. Kai isä mulle saman palkan maksaisi. On vaan tottunut, että aamulla nousee ja lähtee töihin. Vaikka ei jaksaisi millään lähteä. Töissä sitten miettii vaan, että miten perhe pärjää.

Käyttäjä Olento kirjoittanut 29.09.2004 klo 20:25

Hei Mariia, ja tervetuloa sensuuriselmaksemme! Olisi mukavaa, jos uskaltautuisit myös kommentoimaan nuorten juttuja mahdollisuuksien mukaan; monet meistä kaipaavat sellaista kovasti. Itsekin ajattelen, että juuri keskusteluun osallistuvat tukihenkilöt ovat olleet Tukinetin vahvuus ja erottaneet sen muista vastaavista tukipaikoista. Mielestäni on hienoa, että olette täällä omine ajatuksinenne ja kirjoitustyyleinenne. Onnea tehtävääsi! 🙂👍

Olento (Otus)

Käyttäjä juoja kirjoittanut 29.09.2004 klo 20:51

Minäkin ole ollut sairaalassa pari viikkoa. Jouduin mielisairaalan aikuisten osastolle. Mutta sain vapaasti kulkea kotona. Minä en kestänyt itseäni selvänä ja viilsin ranteeni auki. Tein sen ihan huomaamatta omassa huoneessani, en edes tajunnut, että valun verta. Sitten kävelin alas isän ja äidin luokse. He sitten minut veivät sairaalaan.

Jatkossa saan käydä terapiassa kaksi kertaa viikossa.Olen ollut jo kauan aikaa ilman viinaa. Koulusta olen ollut poissa mutta itsekseni olen opiskellut.

Käyttäjä aavaton kirjoittanut 01.10.2004 klo 12:20

Terve Xera. Mie olen käynyt vähän joka otsikossa kertomassa kuulumisiani. Voisitko sie nyt sieltä ne lukee ja sitten kertoa omat juttusi. Joko tiedät kauanko olet sairaalassa? Muista kertoa kaikki kuulumiset.

Ja kaikki muutkin, Tuisku, Keener, Emmi, Juoja,Rusakko,Jen, Angelah, Urpo?? ym.. mun nimi on nyt aika monessa otsikossa näkyvillä. Niin, että pyydän poistakaa se.

Hyvää viikonloppua kaikille

Käyttäjä Tuisku kirjoittanut 01.10.2004 klo 21:06

näin tänään terapeutin. seuraavaksi toinen "haastattelu" muutaman viikon päästä. Jotenkin vaan tuntuu ettei oikein osu kemiat yksiin 😑❓ mutta ei tässä oikein muutakaan voi tehdä..jos ei sitten löydäkään sopivaa terapeuttia...kauan sitten saa yksikseen taapertaa? 😞 pelottavaa tällainen, kun ei tahdo terveys pysyä mukana.

Käyttäjä aavaton kirjoittanut 04.10.2004 klo 11:44

Haloo Xera. Et kai voi huonommin kun et mitään jaksanut kirjoittaa? Annathan kuulua itsestäsi vaikka ihan pienen sanan heti, kun pystyt?

Semmosta se Tuisku on terapiassa. Eikö olekin hassua, että jollekin vieraalle ihmiselle pitäisi osata avautua ja kertoa kaikki vaivat mitä nyt päässä sattuu olemaan. Ihmisen näkee pari kertaa kuussa, noin tunnin kerralla. Miksiköhän terapiaan ei ole kehitelty semmoista perehdyttämisaikaa. Aluksi saisi käydä vaikka joka päivä, niin vähän tutustuisi paremmin.
Uhohda Tuisku kemiat. Kemia oli ainakin mulle jo koulussa aika tuskallista.
Mulla tällä viikolla taas alkaa terapia. Mie pistän silmät kiinni ja yritän jotain puhua.

Käyttäjä Xera kirjoittanut 04.10.2004 klo 18:12

Mä alotin tänää päiväpotilaana. Eli tuun aina illalla kotiin ja aamulla takas sairaalaan. En oikee vielä tiie, mitä mieltä olen. Kai tää ihan hyvin menee. Mulle tehtiin siellä sairaalassa psykologisia testejä ja tänää sain sitte tuloksen. Tai se oli vaa, että mitä se psykologi musta ajatteli, siis mitä niistä selvis. Ei mitää, mitä en olis jo tienny. Onneks. EN nyt oikee tiie, mitä sanoisin. En tykkää ku en tiie missä mennään, siis ku en koskaa voi tietää, onko mun tunteet oikeita ja mitä ne on. Mä en yhtää tiie pärjäänkö vai en. Tuntuu, että roikun kiinni niissä samoissa kaavoissa koko ajan. Vaikka ei oliskaa paha olo tai joku tilanne joka on joskus ahdistanu mut ei nyt ni silti käyttäydyn niiku olis paha olo. Ihan niiku luulisin että nyt pitäis olla enkä sit huomaa kuunnella itteeni, että onko oikeesti. Ja välillä ku luulen, että oon ilonen, se oliki vaa tapa kestää ahdistusta. Mä luulen kyllä, että pärjään ihan hyvin kotona, mut en vaa tiie että haluunko. Jos mä pärjään päiväpotilaana, mut kirjotetaan kohta ulos koko sairaalasta ja sit pitäis taas mennä eteenpäin. Alkaa oikeesti työstää ongelmia. Sitä mä en uskalla. Missää oo mitää järkee. Ja edelleen ajattelen viiltämistä.

Mulla menee onneks hyvin mun terapeutin kanssa. Ilman sitä tästä ei tulis yhtään mitään.

Alotin sairaalassa (toimintaterapiassa) kutoo säärystimiä. Ney ne on valmiit. Kutominen on mukavaa ja ku keskittyy siihen, ei ehi ahdistuu. Nyt pitää alottaa jotain muuta ettei tuu liikaa tyhjää aikaa, sit mä taas alan ajattelee liikaa. Jaaha, nyt alkaa taas ahdistus nousee. Olis ehkä pitäny ottaa kaks rauhottavaa mukaan. Mistä sen muuten tietää, missä vaiheessa niitä kannattaa ottaa? Koska mä oon siinä kunnossa, että tarviin rauhottavan? Mä pelkään, että syön niitä turhaan ni siks jätän ottamatta vaikka saisin kolme päivässä. Oon ottanu vaa illalla että nukkuisin (unilääkkeen lisäks). Pelottaa, että jos niitä on kotona enemmän ku se yks ni otan vaikken tarttis. Nyt ku oon joka päivä kuitenki sairaalassa, ni saan mukaan aina vaa yhen annoksen lääkkeitä, mut entä sitte ku mut kirjotetaan kokonaan ulos sieltä ja oon avohoidossa ni jos mulla on purkki rauhottavia ni miten mä voin olla varma, etten tee mitään tyhmää? Johan mä viilsin kerran, yhtä hyvin voin ottaa kourallisen nappeja jos käy ahistaa liikaa tai tulee joku muu kamala olo. Mä en enää uskalla luottaa, etten varmasti tekis mitää tollasta.

Nyt koitan koko ajan pitää hirveeta vauhtii päällä, etten ehtis ahdistuu, vaikka ei se auta. Ja ihan turhaan. Ei mun tarvis stressata ja kasata ittelleni mitää paineita. Voin ihan oikeesti vaa olla tän illan, ei tarvii mitään. Mut enhän mä tollasta osaa tai ymmärrä, vaikka tiienki. Sillai hyvä tää, että oon tavallaa harjottelemassa kotona, ja sit pääsen kuitenki moneks tunniks joka päivä sairaalaan ku sielää en stressaa nii paljoo. Siellä on mun mielestä luvallista vaa olla. Oikeesti olis kotonaki, mut ku oon tällanen ni...

Tällasta ääneenajattelua tällä kertaa.

Käyttäjä aavaton kirjoittanut 05.10.2004 klo 11:03

Hyvä, kun kirjoitit Xera.
Sun lääkkeistäsi. Mulla on kanssa joskus ollut sellainen tarpeen mukaan otettava lääke. En ottanut koskaan. Aina ajattelin, että ei tämä nyt ole sellainen paikka, että lääkkeen tarvitsen. Vaikki olisi kyllä ollut helpompaa, jos olisi ottanut. Eikö sun ainakin silloin kannata ottaa, jos meinaat viiltää. Kai nyt lääke on parempi kuin viiltely. Molemmista voit tulla riippuvaiseksi. Mutta, jos ajattelisit niin, että lääkäri on sulle lääkkeen määrännyt eikä viiltelyä. Etkö voi äidillesi antaa kaikki ylimääräiset pillerit ja ottaa vaan muutaman itsellesi?

Hirveän vauhdin pito alkaa kohta ahdistamaan. Sitä väsyy siihen vauhtiin eikä sitten jaksa muuta kuin olla ahdistunut. Väsyneenä kaikki asiat ovat vielä huonommin. Opettele vaan olemaan, niin miekin olen opetellut. Pahalta tuntuu joskus vaan löhötä, kun ympärillä ja omassa päässäkin kaikki kaatuu. Päättää vaan olla eikä stressaa mistään jutusta. Se vaatii kyllä opettelua.

Jos mun pitäisi säärystimiä kutoa, tarvitsisin rauhoittavia pillereitä purkillisen. Aloin kaksi vuotta sitten kutoon miehelleni sukkia, eivät vielä ole valmiit.

Mutta tänään olen tehnyt yhden suuren päätöksen. Soitin työpaikalleni, että tulen joulukuun alussa töihin. En jää hoitovapaalle, koska minusta ja lapsistani tulee mökkihöperöitä. Aluksi käyn vain neljä tuntia päivässä. Nyt pitää vaan jostain löytää hoitopaikka ja itselle terapiasta uskollastu puhua vieraille ihmisille.

Käyttäjä Keener kirjoittanut 05.10.2004 klo 15:38

*Houkaus*

Enpäs ole piiitkän pitkään aikaan saanut aikaiseksi palstoille kirjottaan.
On ollu vähän hoppu, ehkä turhankin. Kesän aikana sitä pääsi unohtamaan millaista on ihmisen päivärytmi. 7 ylös ja 8 kouluun ja siitä sitten koulusta kotona, huppista kello onkin jo 17 ja peti kutsuu päiväunille.
Jostain kumman syystä päivä onkin pulkassa ennenkuin sitä osaa arvatakkaan. Mun päivissä vois olla 48 tuntia, sais aikaa itselle ja kavereille ja miksei jopa pienoiseen tukinet-fiilistelyyn.

Oonhan mä siellä terapiassakin käynyt, ahdistavaa touhua, mun ajatusmaailma on niin itsekriittinen että sitä pitäisi muuttaa. Mutta milläs muutat kun oot jo 20 vuotta niin tai näin ajatellut, häh? 🙄

Ei oo taas helppoo ei..

Pieni galluppi; Ken tunnustaa, että seuraavanlainen tai sen kaltainen ajatus pyörii päässä lähes päivittäin tavalla tai toisella. Kertokaa mulle miten ja miksi, tarkat detaljit tänks.

"Läheiseni eivät vastaa toiveitani, puhuvat asioiden päälle eivätkä kuuntele minua, tunnen itseni syrjityksi, enkä tee asialle mitään, nöyrryn, koska vastaanrimpuilemisen pelkkä ajattelukin saa minut tuntemaan itseni itserakkaaksi"

Onko tuo vai eikö tuo ole itserakkautta? Minä sanon että on ja terapeutti sanoo ettei ole..

Ahdistavaa 😞.

Käyttäjä kirjoittanut 05.10.2004 klo 20:17

Mie sain viime viikolla niin ison kohtauksen, että olin koko viikon sairaalassa. Nyt tämä viikko pitää olla poissa koulusta, kun olen tosi väsynyt. Ja mulle vaihetaan lääkkeitä,niin pitää olla aika varovainen. Huimaa ja oksettaa ja väsyttää.
Mulla olisi kotitehtävänä etsiä päiväkirjoistani mun merkintöjä miltä musta on tuntunut ennen kohtauksia. Ne pitäsi lääkärille lähettää, että se osais lääkkeet määrätä. Mutta mun muistiinpanot ovat niin lapsellisia, että en viitti niitä lähettää.

Mullekin Xera tehtiin psykologiset testit viime viikolla. Ei musta mitään erikoista löytynyt. Mutta silti pitää jatkaa vielä terapiassa kauan. Ne eivät vissihi kehaneet sannoo, että oon täyskahjo. Miekin Xera tavallaan oli koko viime talven päiväsairaalassa nuorten osastolla. Kävin siellä koulua. Illat ja yöt olin kotona. Sie olet vissiin aikustenosastolla. Kauanko saat olla?

Käyttäjä Xera kirjoittanut 06.10.2004 klo 18:12

Tänää sain tietää, että ens keskiviikkona pitäis kotiutuu. Voihan kanjoni, emmä haluu.

Käyttäjä RalliPoro kirjoittanut 07.10.2004 klo 22:50

Hei.

tuntuu vähän oudolta alkaa tänne rustaan tekstiä kun
ei ole tullu tänne kirjustettua oikeestaan yhtään,
vaikka rekisteröitynyt jo aikoja sitten..
joku ehkä saattaa muistaa nimimerkin..
mutta nyt oli pakko kirjoittaa, ollut viime päivät "ihan rikki"..
ainoa ystävä mitä ollut, jätti minut yksin..
ei enää ketään joka olisi paikalla silloin kun
tarvitsisi ystävää.. =/
yksin en jaksa kauaa.. sen on varma..
kesällä oli välillä todella huonoja aikoja,
silloin huomasin että pystyn satuttamaan itseäni
kuvitellut aina etten minä sellaseen pystyisi..
joten nyt tiedän että kaiken päättäminen on
"helpompaa" kuin ennen kuvitellut..
sekavaa tekstiä..toivottavasti joku vaivaitui lukemaan tuon..
ja ehkä jopa ymmärsi siitä jotain..ja parhaimmassa tapauksessa
heittää jotain pientä kommenttiakin..

Käyttäjä kirjoittanut 09.10.2004 klo 20:41

Mie sut muistan
lähinnä siksi, kun sussa on poro.
Mitähän sanoisi, vaikka, että
lyhyestä virsi kaunis
eikun sanoisiko
että älä ainakaan
itsaria suunnittele
oothan nuorten foorumissa
jäisi elämäsi tosi lyhyeksi

elä ja kärsi
ainakin niin kauan, että
pääset alakertaan
aikuisten puolelle

ystävää, jos ei ole
kirjoita lisää tänne
parempi nettiystävän kaa
kuin ilman ystävää.