aavaton kirjoitti 02.09.2004 klo 10:55:

Kerroitko Xera viiltelystä terapiassa? Voisit ihan yleisesti kertoa mitä mieltä ammattiauttaja siitä on.

Nyt vatsta huomasin, että oli tullu uusia juttuja.

Kyllä mä sille silloin heti perään lähetin sähköpostia, että mitä tein. Mietä mieltä...
No se tietenki huolestu. Varsinki ku mä sanoin, että tuntuu siltä, ettei oo mitää väliä. Ja vissii se huolestu oikee paljoki. Emmä nyt osaa mitää sanoo, en taaskaa nukkunu, vasta kuuden jälkeen. Kuudesta kymmeneen. Nyt vaa odotellaa, että kello tulis yli neljän, että äiti voissoittaa sinne sairaalaan ja sitte lähettäis sinne. Ku ennen neljää sinne pitää olla lähete. Sitte illalla on voi vaa mennä ja ne tekee jonku hoitiarvion että ottaako vai ei. Mä kyllä aion yrittää sanoa vastaan, jos ne ei ota. Äiti ei menny tänää töihin. Eilen kyllä sanoin, että voi se mennä, ettemmä mitää tee. Ja eka se ajattelinki et se menis, mut sit ei mennykää ku se sano, ettei se kuitenkaa olis mitää voinu keskittyy. Parempi nii. Nyt on paljo rauhallisempi olo ku se on kotona ni tiien, etten voi tehä mitää. Muutenki kylä vähän outo olo. Ku pitäis jännittää tai ahistaa tai jotain. Ja mä oon ihan rauhallinen. Välinpitämätön. Mä voin Aava joskus koittaa kirjottaa enemmän siitä, mitä se terapeutti on mulle sanonu viiltämisesta. Nyt en saa aivoja kasaan.

Wau maanvaiva 🙂👍 kyllä se hyvin menee 🙂 Kerrot sitte, eikö?

Minä sytytän tännekin kynttilän kaikkien Ossetian koulukaappauksen uhrien muistoksi.

Hei Xera

Lähetin sulle jo kirjoituksen perjantaina ja toivotin onnea sairaalamatkaan. En muista mitä muuta kirjoitin, jotakin vissiin vallan kauheaa kun sensuuri sen söi. Nyt kokeilen kirjoittaa siistimmin.
Jaa, en mie osaakaan. Kirjoita kuitenkin aina kun voit kuulumiset.
Kaukovertaistukea lähettelen.

Kiitos Aava 🙂
Mä oon nyt käymässä kotona, meen illaks takasin sairaalaan. Emmä nyt oikee osaa mitää sanoo. pystyn sentää öisin nukkuu, ku saan napin. Muuten en oo oikee mitää muuta ku lojunu. Se on aikuisten osasto. Ekana viikonloppuna kyllä puhalsin saippuakuplia pihalla 😀 Mun omahoitajan kanssa mä en tuu ollenkaa toimeen. Emmä jaksa kellee uudelle ihmiselle mitää alkaaavautuu, varsinkaa jos en ees tykkää siitä. Ihan liian paljo uusia ihmisiä. Mut kyllä mäsilti siellä haluun olla. Oon sitte ittekseni. Ja hierontaa pääsen 🙂 fysioterapiaan. Emmä uskalla nytkää jäädä kotiin yöks, vaikka varmaa olisinki saanu ku mä vaa ajattelen viiltämistä koko ajan 😞. Ens viikolla mulle aletaa tekeen jotain psykologisia testejä, katotaa sitte, mitä niistä paljastuu *virn*. Harmittaa kyllä, ku en siellä pääse nettiin... No joo, en nyt keksi enempää sanottavaa. Väsyttää. Mutihan hyvä, että terapeutti käski mut sairaalaan. Emmä ite olis uskaltanu sanoo, että haluun.

Hei Xera. Hyvä, kun sustakin kuulee. Ja hyvä, kun olet hoidossa. Ai, sielläkin kun pitäisi avautua. Niinpä tietenkin, niin vissiin pitäisi alkaa munkin avautumaan jollekin. Se on kyllä maailman kauhein homma. Jatkuu sulla vissiin kuitenkin vielä oma terapia vielä jatkossa? Lepää nyt ja avaudu sitten sille. Yksi hyvä puoli sun sairaalareissussa on; nyt olet todistettavasti aikuinen. Heko
Kirjoita aina, kun voit.

🙂🌻 multa ja maanvaivalta

Xeralle terveisiä ja ole vaan siellä sairaalassa niin kauan, että varmasti et viiltele.
Mie olen oollut aika hölmö koko viikon. Mie oon vaikka mitä kirjottanut ja lähettänytkin, sitten pannut Annikalle viestin että et laita esiin. Kun on vaan ollut sellainen tunne, että mie kirjotan aivan liian lapsellisia juttuja. Kun oli sellainen viikko, että olisin vaan halunnut maata äidin vieressä ja sitten oli kuolluttakin äitiä karseen ikävä.

Mulle alkoi koulussa luovan kirjoittamisen jakso. Eka tehtävänä oli kirjoitaan elämäni tärkeimmästä päivästä. Se on päivä, kun kuulin äidin kuolleen. Mie kirjoitn yhen sivun ja palautin sen opelle. Ei kelvannut, se sanoi, että mun pitää uskaltaa tuntea se päivä ja kaikki tunteet.

Eilen mie olin keskellä isoo Inarinjärveä veneessä. Silloin mie sen päivän kokonaan muistin. Kirjotin opelle 35 sivua vaan siitä yhdestä hetkestä, kun kuulin, että äiti on kuollut.

Lyhennettynä se menee näin
Istun veneessä
aurinko paistaa silmiin
kännykkä soi
veli käskee mun soutaa kotiin
en haluaisi
just syö kala hyvin

veli vetää veneen rantaan
ja
sanoo
äiti on kuollut

mulla on päällä
punainen t-paita
onkessa on
ahven

Kiitos Aava ja maanvaiva.

Nyt menee jo vähän paremmin sairaalassa. Mun omahoitaja (😠) menee lomalle, ja se, jonka mä saan tilalle, on tosi mukava. Fysioterapeutti on ihana, se tajus heti, että mulle pitää antaa aikaa, enkä nyt pysty suorittaa itään. Sano mulleki, että mun pitää kans ite antaa aikaa, eikä koko ajan vaatii itteltäni. nii, että nyt se vaa hieroo, myöhemmin sit tehää jotain muuta. Mut ensin pitää pistyy rentoutuu. Se on ihanaa 🙂. Toimintaterapeutin oon tavannu kerran, en oo viekä ihan varma, että haluun sen kanssa työskennellä, mutta aika varma kuitenki. Site siellä on joku sossu-täti joka auttaa kaikkien tukien ja muiden kanssa. Emmä tienny, että olisin ollu oikeutettu jo monta kuukautta saamaa rahaa. Onneks äiti tulee huomenna mukaa ku tavataa sen kanssa, mäku en tajuu noista mitään 😀. Kaveria oon nähny monta kertaa. Se on kiva, ku saan mennä kaupungille ihan vapaasti. Pitää vaa kertoo ku menee ja että koska tulee. Ruoka-aikana pitää olla paikalla jos ei oo sovittu muuta. Vaikka välillä meneeki hermot niihin vanhuksiin ja hulluihin, ni aika jees siellä on. Siltiki ihan mukava ku pääsin tänää kotiin, illaks taas takas. Viime yön nukuin ilman nappia 🙂👍. Eilen ostin paidan, jossa lukee "Täyttä ymmärrystä vailla" . Olin ajatellu laittaa linkin sinne sivulle, mut se on varmaan mainoslinkki jota ei saa laittaa. Aika jännää muuten, että koira saa tulla sinne sairaalaan sisälleki käymään. Mutta kirjottelen taas kuulumisia, kirjotelkaa teki!

Maanvaiva, tossa runossa oli fiilistä!

Ai nii Aava, jos olisit nähny mut eilen, et olis ees tullu ajatelleeks sanaa "aikuinen" 😉. Mä olin ihan härö 🙂 Ja ihan innoissani ku löysin keinun. Muutenki olin ihan kakara, ja hauskaa oli. Mä en meinannu pysyy nahoissani ollenkaa, vaa pompin. Mm. Nii voi käydä ku kattoo lätkää yöllä vaikka pitäis nukkuu kunnon yöunet. Yökkö yritti kyllä sanoo, ettei mun pitäis kattoo, mut mä vaa ilmotin, että katon. Kyllä se aika nopeesti taipu *virn*. Nytki oon kyllä vähän ylienerginen, en millää pysyis paikoillani... Pitäis varmaa rauhottuu...

hei Xera

Mie aika lyhyen kirjotan, kun mie olen lähdössä enolle hoitoon???? Mutta tuun jo takasi lauantaina, kun meillä onkin siskon lapset hoidossa muutaman päivän. Kun sisko on lomalla. Olenhan mie ollut jo pari kertaa enolla viikonloput ja hyvin mennyt. Vaikka mulla onkin kauhea ikävä koko ajan. Nytki meinasin koko viikonlopun olla, kun ajattelin, että mie olen kotona tiellä, kun mun isä ja äiti ovat samalla siskon lasten mummo ja ukki. Mutta onneksi ne ehotti, että mie olisinkin kotona la- su. Kun oon mie niitten lasten täti. Aika sotkunen sukuselvitys. Musta on vaan kiva olla täti ja mie olin tosi ilonen, kun saanki olla kotona niiden kanssa ja tietenkin äidin ja isän.

Sun sairaala kuullostaa vähän samanlaiselta kuin se missä mie olen ollut aina välillä. Sai vapaasti tulla ja mennä. Koiraa sinne ei kyllä saanut ottaa. Mulla on suursnautseri ja muutaman kuukauden päästä saan lisäksi kääpiösnautserin.Onko sullakin oma koira? Hyvä, kun siekin tarvit äidin apua, musta aina vaan tuntuu, että täällä toiset ovat selvinneet jo vaikka kuinka kauan itsenäisesti.
Nyt pitää lähteä.

Hyvää viikonloppua kaikille.

Xera myös minä olen sinulle terkkuja lähettänyt silloin kun jouduit sairaalaan. Sitä juttua ei vaan julkaistu. Enkä enää oikein tiedä mitä tänne saa kirjoittaa, joten en viitsi itsestäni mitään sanoa.

🙂🌻 Xeralle.

Olen tässä viikonlopun aikana yrittänyt vastata ainakin tuohon hetero, bi vai lesbo juttuun ja siihen mielialavaihteluita koskevaan, mutta eivät ole jostain syystä lähteneet. Olisi hauska tietää, onko kyse tekniikasta, vai sanoinko jotain sopimatonta. Muiden viestejä on kyllä tullut kirjoittamiseni jälkeen perille.

Sitä vain halusin sanoa sinulle maanvaiva, että älä vaivaa päätäsi millään poikaystävillä. Jos sinusta ei juuri nyt tunnu siltä, että haluat seurustella, niin älä seurustele. Ei sitä väkisin kannata yrittää. Älä tee mitään, mikä ei tunnu itsestä oikealta.

En minä ainakaan pahimpina masennusjaksoina jaksanut mitään kumppania etsiä. Oli aika paljon muutakin ajateltavaa. Välillä ole myös muuten vaan kamalan kiireinen, enkä siksi ehdi miettimään mitään parisuhteita. Ehkä siis myöskään elämäntilanteesi ei ole juuri nyt kaikkein otollisin seurustelulla. Ja tietenkin voi olla myös kyse vain siitä, ettet ole tavannut yhtään sopivaa ihmistä. Ehkä jonain päivänä tulee joku, joka herättää sinussa tunteita. Mitä sitä turhaan murehtimaan. Minun elämäni on ainakin vallan mahtavaa myös silloin, kun en seurustele. Ei se kumppani ole mikään välttämättömyys.

Toivottavasti tämä nyt tulee läpi, en kohta jaksa enää kirjoittaa uudelleen samaa asiaa, vaikka haluaisinkin tämän saada sanottua.

Kiva kuulla Xera sun kuulumisia. Tuli sellainen olo, että sulla alkaisi jo mennä paremmin? Et vissiin kuitenkaan käy sitä koulua? Onko sulle sanottu sitä kuinka kauan olet siellä?

Mulla menee myös aika hyvin. Olin neljä päivää sukuloimassa Portugalissa mieheni kanssa. Lapset olivat mummolla ja ukilla. Neljä päivää oli juuri sopiva aika. Ei vielä kuollut ikävään ja ehti hyvin levätä. Nukuttiin ja syötiin, paljon muuta ei sitten tehty.

Keinuminen se vasta aikuisten juttuja onkin. Miekin aina keinun pihalla, siitä tiedän, että on aikuismaista. Meillä muuten on aina juhannuksena semmoiset miesten keinumiskilpailut; katsotaan kuka uskaltaa korkeimmalle keinua ja sitten hypätä alas. Melkein joka juhannus joltain on jalka murtunut.

Mie käyn yhden kerran viikossa sitä venäjää lukemassa iltalukiossa, muuten kyllä otan aika iisisti. Mie odottelen milloin taas kaikki on huonosti.

Rusakkooo, oletko vielä lomilla. Olisi kiva kuulla kuulumisia ja kirjoitella jossain jutussa asian vierestä.

Ei mulla varsinaisesti paremmin mee. Välillä oon ihan tyytyväinen, mut ei se koskaa kauaa kestä. Torstaina olin ratsastamassa, metsässä oltii. Se oli aivan ihanaa. Sit taas eilen illalla lopuu voimat, en olis taas jaksanu yhtää mitää. No, noita tulee aina välillä, tähän asti on aina menny ohi... Parin viikon päästä voisin ehkä päästä kotiin, mut tuskin haluun. Nyt ei ainakaa tunnu siltä. Mieluummin mä oon siellä ja tuun vaa käymää kotona välillä. Ei tarvii elää todellisuudessa. Ihana kyll välillä tulle hetkeks kotii ni saa olla rauhassa, mut emmä täällä kauaa uskalla olla, varsinkaa yksin. Saisin kuitenki päähäni taas viiltää. Enkä mä tarvii siihen oikee syytäkää. Ens viikolla saan jatkaa omaa terapiaa, ehkä se auttaa. Mut vaikka välillä onki ihan ok olo, ni emmä siltikää usko, että tästä mitää tulee. Nyt mä lopetan tän synkistelyn. Kertokaahan mitä teille kuuluu.

Olin vaeltamassa veljen kanssa tunturissa ja aamulla, kun herättiin laavussa, oli maa ihan valkoinen. Vuokrattiin sukset hotellista ja ollaan jo hiihdetty monta km. Mulla menee masennus aina ohi, kun tulee lunta.
Olen kuin eri ihminen, kun ei ole lämmin ja saa hiihtää.

Päivää uusi moderoija. Toivottavasti jatkat yhtä reiluun tyyliin kuin Annika. Se tyyli sopi hyvin tänne. Elä siekään turhaan rupea nipottamaan, jos vähän kirjoitamme otsikon vierestä. Joskus kirjoitus ei ollenkaan liity otsikkoon mutta silti siihen sopii. Me olemme ihan itse niin päättäneet. Tärkeintä on kirjoittaminen.

Voisiko tähän saada vastauksen. Oletko pelkkä moderoija vai vastaatko myös. Eli oletko myös tukihenkilö?