Kiva,kun taas kirjoitat Xera.
Mulla ei ole kokemuksia sairaalasta. Läheltä olen seurannut läheisen sairaalareissuja. Kyllä siitä aina on ollut hyötyä, saa kerättyä voimia. Sairaalareissun huomaa selvästi jo läheisetkin. Ihan eri ihminen sieltä tulee takaisin,kuin sinne meni. Kai se perustuu siihen, että siellä saa levätä eikä tarvitse aina vaan omia murheita miettiä. Ja on apua tarjolla 24 tuntia vuorokaudessa.

Toivottavasti sulle vastaa joku joka on ollut sairaalassa. Mutta, jos sulle sitä ehdotetaan ja saat paikan, niin olen sitä mieltä, että kannattaa mennä.
Miten sen paikan saa, niin en kyllä tiedä.

Miekin olen tavallaan yksin kaksi viikkoa.Eka kerran äidin kuoleman jälkeen olen ilman anoppia ja tai ketään muutakaan tukihenkilöä. Tai onhan tietenkin mieheni iltaisin ja viikonloppuna. Hyvin on mennyt vaikka meinasin saada paniikkikohtauksen, kun mies lähti aamulla töihin. En pyörtynyt vaikka puhelin soi.

Jos olis joku, joka koko ajan kävelis vieressä ja sanois miten asioihin pitää suhtautua, miten niihin pitäis reagoida, miten pitää olla, mitä tehä, miten puhua ja mitä sanoa.

Aloitako Xera opiskelut nyt tänä syksynä vai mitä aiot tehdä? Onko sulla joku paikka jossain koulussa ja olet vaan pitänyt taukoa? Ja, kun sulla seuraavan kerran on terapeutti,niin aiotko hänelle puhua, että voisit vaikka mennä sairaalaan keräämään voimia?

En mie utelias ole, vaan sua miettinyt. Kun ei niitä niin vaan löydy ihmisiä ketkä joutaisivat koko ajan vierellä kulkea. Sokeilla on opaskoirat. Meille tämmöisille hortoilijoille ei niitä riitä.

Aava, kivä että oot ajatellu mua 🙂 En mee kouluun. Ilmotin itteni sinne poissaolevaks ens vuodeks. Ammattikorkeessa opiskelisin. En kyllä mee enää ollenkaa takas. Ku on mulle väärä ammatti (osa koulutuksesta vaa kiinnosti, eikä sitä muualla voi opiskella, siks hain sinne) enkä ollu tyytyväinen opetukseen tai siihen, miten koulu toimi, tai lähinnä oli toimimatta. Mä haluisin aikuislukioon, ihan vaa huvin vuoks lukemaan muutamaa ainetta, mut en tiie ottaako ne ku oon jo yo. On mulla työpaikka, sellanen jossa oon ollu aina ku ne tarvii. En kyllä moneen nyt tosi pitkää aikaa ku en oo pystyny. Enkä vielä uskalla mennä kokeilemaankaa. Ku kuitenki sitte pitäis tehä kunnolla töitä, enkä mä välttämättä pystyis, tai tuskin pystyisin, vaikka olisinki lyhyempä päiviä. No, meen sitte ku pystyn.

En tiie, sanonko terapeutille mitään. Riippuu mitä me puhutaan. En tiie, miten paljo ehitää nyt tällä viikolla puhuu ku nyt (torstaina) ei oo enää kriisipisteen terapiaa vaan oon sillä yksityisesti ni varmaa puhutaan siitä, että miten tää eroo ja pitää tehä joku sopimus siitä ja jotain. No joo, emmä tiie. Tavallaa on tapahtunu paljoki, mistä mä olisin silloin ku ne tapahtu ni halunnu puhuu, nyt se on jo paljo vaikeempaa. Jos mä vaa edelleen saan, ni voi olla, että taas kirjotan sille jos en pysty sanoo mitään. Nyt tutnuu nimittäin siltä, että en pysty sanoo mitään, viakka tiienki mitä voisin sanoo. Mutt eikai mulla nii kiire oo. Nii seki aina sanoo, että kyllä ne asiat tulee sitte, ettei mun tarvii kasata ittelleni paineita siitä, etten heti pysty kaikkee sanoo. Mut emmä varmaa sano mitää siitä sairaalasta. Ku nyt taas jaksan, ja se ei tähän rakoon oikee sovi, että menisin sinne. Mutta on se kyllä ihanaa että se tulee takas töihin. Tultiin just mökiltä, nyt tekee mieli suihkuun 😀

Hei Xera tai tietenkin kaikki muutkin. Minuakin alkoi kiinnostaan tuo aikuislukio. Olen kanssa jo ylioppilas ja ammattikin on, mutta silti. Ainakin meidän aikuislukioon voi mennä ns. aineopiskelijana vaikka on ylioppilas. Olisi aika hauska vaikka joku uusi kieli opiskella. Olen mie kirjoilla siinä avoimessa yliopistossa ja yritän kasvatustieteitä päntätä ja tenttiä. Luennoilla en käy, yksin opiskelen. Mutta tuo aikuislukio olisi ilmaista, pitää oikein miettiä lähtemistä. Kiitos vaan ideasta. Jos vaikka miehen kanssa yhdessä opeteltaisiin joku yhteinen kieli.

Terapiaan en enää mene. Siitä saa niin paljon harmaita hiuksia, että yritän näin vähän aikaa. On sillä terapeutilla iso läjä sähköpostia multa, mutta ihan yhdessä sovimme, että tulen myöhemmin käsittelee postin, jos siltä tuntuu.

On tämä mun olo aika ihmeellinen. Jos, mie olisin joku julkisuuden henkilö, niin musta voisi vaikka lehtijutun tehdä. Mie, jos en olisi jo valmiiksi ollut uskovainen, niin voisi tehdä otsikon, että usko paransi minut. Joku muu syy tähän yhtäkkiseen hyvään oloon on kuin uskoon tuleminen. Sitä vaan yhtenä päivänä huomasi, että ei tämä niin paha juttu olekaan tämä eläminen.

Sen verran pessimisti olen, että pelkään, että yhtenä päivänä kaikki kuitenkin kääntyy huonoksi. Sen ajan murhe se.

Hyvä Aava!

Voisko joku kertoo mulle kokemuksia uni/nukahtamislääkkeistä? Ku mä en enää jaksais tätä valvomista. Jos en heti nukahda ku meen sänkyyn, siitä ei enää tuu mitään. Jos jään sinne makaa, menee ajatukset joko itsetuhosiks tai muuten vaa täysin masentuneiks. Viime yön nukuin hyvin, se oli ihanaa. Mutta mutta... mökillä on helpompaa, kotona taas vaikeeta. Mua pelottaa niissä lääkkeissä esimerkiks se, että tulisin sitte riippuvaiseks niistä, tai että olisin aina puol aamuu ihan pöhnässä. Miten on, kannattaako niitä yrittää saada?

Mulla ei ole pahoja kokemuksia unilääkkeistä, ne auttaa unirytmin tasaamiseen.. Ainoa huono asia niissä oli toleranssin nousu, eli kun ensin riitti puolikas niin pitikin sitten loppua kohti ottaa kokonainen. Ei pöhnäistä oloa, tai vaikeaa heräämistä aamulla.

Vaikka mä niitä vain kymmenen sain, auttoi kuuritus saamaan unenpäästä kiinni "normaaliin" aikaan 🙂

Mulla on nykyjään ihan hyvä olo, kävin ensimmäisessä terapia sessiossani ja naishenkilö vaikutti tosi mukavalta 🙂 45 minuuttia lennähti kuin siivillä. Vaikka olo onkin varma, olen siitä varma etten ole parantunut. Ajatus lääkityksen lopettamisesta hamassa tulevaisuudessa pelottaa.. 😞

Spooky.

mäkin tartten varmaan tätä menoa jotain unilääkkeitä.. 😟 en tosin uskalla oikein lisätä enää mitään mitä suustani alas laitan. hyvä jos saa vaihtelevalla menestyksellä syötyä 😟

sain kai tänään paniikkikohtauksen. Kaks päivää on menny jossain ihme "tärinöissä", tänäänkin aamulla meinas vaan seinät kaatuu päälle. Myöhemmin iltapäivällä tärisin vaan enemmän, sitte alko tuntuu ettei saa henkeä, sydän hyppi kurkkuun ja sitten jo itkinkin. Pelottavaa ja ahdistavaa.. ☹️

Minä kans tarvitsisin unilääkkeen. En paljon pysty nukkuun. Olen parina iltana sellaisen saanut ja nukkunut tosi hyvin. Olen jonakin päivänä saanut jonkun rauhoittavan pillerin, silloin nukuin päivälläkin.

Isäni ja äitini sanovat, että en voi joka ilta saada unipilleriä, enkä varsinkaan sitä rauhoittavaa. Syynä on juominen. Minä tiedän, että on vaarallista syödä pilleri ja juoda samalla. Mutta miten se on vaarallista,jos illalla söisin unilääkkeen. Jos ratkeaisin juomaan seuraavana iltana, niin ei kai se unilääke enää silloin vaikuttaisi?
Tai,jos aamulla söisin rauhoittavan ja illalla joisin. Onko ne lääkkeet niin pitkävaikutteisia? Tai onko niin, että jos on jotain lääkkeitä,niin pitää kokonaan olla irti viinasta?

Minä en enää kärsi unettomuudesta, mutta olen alkanut nähdä hirveitä painajaisia melkein joka aamu sen jälkeen, kun puolisoni on lähtenyt töihin ja minä jään nukkumaan. Unissa minut satetaan tappaa moneen kertaan,joku ajaa takaa tai haukkuu minua, puolisoni saattaa kuolla, kadota, sairastua, seota ja kauheita asioita tapahtuu muillekin läheisilleni. Miten painajaisista voi päästä eroon? Voin muuten paremmin kuin kuukausiin, mutta painajaiset tulivat ikäänkuin pahan olon tilalle. Onko mahdollista, että en olekaan miettinyt valveilla murheitani riittävästi, joten ne tunkevat uniini? Tosin yleensä en edes ymmärrä mistä painajaisteni ainekset ovat peräisin, kun taas tavallisten unien lähteet osaan selvittää hyvin.

Mitäs teille kuuluu? Hyvää vai huonoa? Itsekseni mietin, että oletteko kaikki jo niin hyvässä kunnossa, että ette tarvitse enää tätä foorumia vai oletteko niin huonossa kunnossa, että ette jaksa kirjoittaa. Kohtahan tämä suljetaan, kun kukaan ei enää kirjoita ja aikuiset vievät meidän juttumme.

Mitäs esim. sulle Xera kuuluu? Keener vissiin hoidat asioitasi terapiassa, auttaako se sua? Emmi hävisi jonnekin , en mie kaikkien nimiä jaksa luetella, voinhan mie yleisesti kysyä, että miten menee?

Puff, mie olen odotellut, että tekisit sen otsikon. Jos et nyt terapiasta enää viitsi, niin aloita jostakin. Ei nuo tukihenkilöt aloita uusia juttuja, itse meidän pitää. Jos et vielä osaa tehdä otsikkoa, niin selaile ohjeita siellä neuvotaan paremmin kuin mitä mie tein.

oon monesti ollu jo kirjoittamassa, mutten oo jaksanutkaan kirjottaa loppuun asti ja sitte poistanu tekstin.
terapiasta vois pistää keskustelun pystyyn. mulla se ei etene tätä vauhtia yhtään ☹️ kolmas terapeutti tänä vuonna tuli kesäkuussa, perjantaina ilmoitti sitten että joutuu jäämään sairaslomalle eikä voi jatkaa. Eikä yhtään asiaa helpota,että mun olo on vaan pahentunut koko ajan. 🤔
niin että en oikein tiedä mitä mulle kuuluu. ei kai kauheasti voi oloa kehua 😞

Kirjoita vaikka ihan lyhyitä juttuja, Tuisku. Sekin voi helpottaa oloa, jos vaikka sanoo yhden lauseen. Jos vaikka kirjoittaa, että nyt ei jaksa, joku toinen voi sitten kysyä seuraavana päivänä, että miksi et jaksa. Sillai sitä saa vähän asioitaan kerrottua. Tulee ehkä sulle hyvä olo ja sitten myös vastaajalle, kun on saanut antaa vertaistukea. Ei kai tämä sen ihmeellisempään kirjoittelua tarvitse olla. Joskus sitten voi enemmän kirjoittaa, jos siltä tuntuu.

Aloittakaa nyt joku sitten siitä terapiasta otsikko. Se voi olla ihan hyväkin nyt, kun terapeutit ovat taas tulleet lomilta. Aika monilta näyttää olevan vaikeuksia yleensä sinne päästä. Tuo, että terapeutti vaihtuu usein tai on sairaslomalla, on varmaan aika kauheaa. Tavallaan on saanut avun ja sitten se häipyy. Mie en tiedä minkä nimen laittaisin otsikolle, siksi en avaa. Jos joku keksii, niin siitä vaan tekemään otsikko.

Minä en ole kirjoittanut siksi, kun olen juonut. On tuntunut aivan kuin kaikki olisin pettänyt.Taisi olla torstai-ilta, kun lähdin vaan juomaan ja join niin paljon, että sammuin. En jaksaisi millään olla koulussa, kun kukaan ei tee muuta kuin haukkuu. Tai sitten kukaan ei ole minun kanssani ollenkaan.Yksin saan istua välitunneilla ja koulun jälkeenkin.

Minulla olisi pitänyt alkaa terapia syyskuun alussa. Nyt se on jo syyskuun puoliväliin siirtynyt, terapeutti on sairas. Olen minä isälle ja äidille jotakin puhunut. Niin, että en edes tiedä onko mulla mitään sanottavaa terapiassa. Ryhmästäkin olin perjantaina pois, kun olin niin krapulassa. Kouluun menin ja oli kavereita kyselemässä, että onko hyvä olo ja pyytämässä, että lähtisin uudelleen juomaan. Nyt olen ihan selvänä kotona ja taas yritän jatkaa ilman viinaa.