juoja kirjoitti 19.07.2004 klo 19:14:

Kai mun pitää alkaa vaan uskoa, että olen alkoholisti ja tehdä itsemurha.

Oman tilanteen ja mahdollisen riippuvuuden tunnistaminen on hyvä.

Itsemurhan syyksi tuo on aika surkea. Minusta siinä on pikemminkin haaste, jonka kanssa elää.

Oli minullakin nuorena kovia vaatimuksia itselleni (ja vähän muillekin). Täydellinen nyt ainakin piti olla. Kaikki epäonnistumiset tuntuivat ihan kauheilta.

Näin vanhemmiten sallin ihmisissä epätäydellisyyttäkin (ainakin vähäsen, joskus). Olen kokenut, miten välillä tunnen meneväni taaksepäin ja/tai putoavani aika alas. Jossakin vaiheessa kaiken masennuksen ja ahdistuksen keskeltä on löytynyt polku, jota rämpiä eteenpäin.

Kai se on elämää. Ei sitä ole helpoksi luvattu.

Mutta ette te tietenkään usko. Ja hyvä niin. En minäkään uskonut (enkä usko). Ajatelkaa ja kokekaa itse.

Urpo

En minä ole koskaan edes ajatellut puhua vanhemmilleni mistään asioistani tai tunteistani. Kai heiltäkin voisi jonkinlaista tukea saada, mutta se kynnys on aivan liian suuri. Ole siis vaan onnellinen, että voit äidillesi yleensä puhua.

Tietysti tilanteesi on sillä tavalla erilainen, että ymmärtääkseni asut vielä vanhempiesi kanssa. Minä näenkin heitä niin harvoin, että välit ovat väkisinkin etäiset. Lähinnä haluaisin muutamille muille tärkeille ihmisille haluaisin pystyä puhumaan. Tuntuu pahalta, kun ystävät kyllä näkevät, ettei kaikki ole kunnossa, mutta eivät voi mitenkään auttaa, kun en pysty kertomaan mikä minulla on. Pitää vain toivoa etten karkota kummallisella ja äkisti muuttuneella käytökselleni kaikkia ympäriltäni, sillä ilman ystäviäni en jaksa.

Kyllä minä tiedän, että ei riitä syyksi itsensä tappamiseen, että on juoppo.
Tässähän minä vieläkin olen ja elän tätä elämääni vaikka en tiedä miksi.

Asun minä vielä Elmi kotona ja onneksi niin. En halua edes muuttaa pois. Omakotitalon yläkerrassa on oma huone. Saisin ihan rauhassa illat olla mutta usein istun isän ja äidin kanssa. Viihdyn kotonani.

Vanhempani ovat koko viikonlopun poissa, olen veljeni kanssa.Vielä en ainakaan ole juonut. Soitin äsken johonkin kriisikeskukseen ja yritin jotain selittää olostani. Se käski mun mennä nukkuun ja aamulla kuulemma asiat ovat aina paremmin. Mikähän hitsi mua vaivaa,kun kukaan ei oikein tajua mun oloani.
Minä olen kanssa miettinyt, että onkohan mulla täällä oikeus valitella oloani.Eihän täällä muita juoppoja tunnu olevan. Enkä minä kenellekään mitään vertaistukea anna. Kun en osaa eikä mulla taida olla mikään vikana.

Onko se niin, että mun pitää yrittää sitä itsemurhaa, että pääsisin johonkin hoitoon?

Moi kaikki..

kuten ehkä arvaattekin, oon uus täällä..
mitään fiksua en nyt tietenkään keksi mitä kirjottaa mutta, rustaan nyt jotain..
itelläni tilanne on suunnilleen se että,
oon masentunut.. kestäny useamman vuoden..
samoin yksinäisyys...
kaivereita ei juurikaan ole, ystäviä ei senkään vertaa.
enkä kiellä etteikö itsemurhakin olis mielessä
käynyt..
apua kuulemma tarvisin, mutta en voi muuta kun
toivottaa onne yritykseen niille jotka minut koittavat saada menemään jollekkin terapeutille..

toivottavasti joku laittaisi kommenttiä, etten ihan turhaan rekisteröitynyt tänne..

siisti nimi sulla
ennen en ole tavannut ralliporoa
muuten porot kyllä
tuttui oot
ootko Lapista?
oikeelle palstalle pysähdyit
täällä melkein
kaikill meill on itsemurha
mieless
apua kyllä et siihen täältä
saa
terapeutille meitä kaikkii itsemurhakandei
täällä ajetaan

eikä meilläkään vissiin ystävii
kellää oo
tässä vaan masentuneita ollaan
jo vuosia oltu
soppii joukkoon lissää
vaikkei kukaan koskaa vissiin
parunnukkaa täällä
tukinetissä

ei, en oo lapista =)
jännä et kaikki kysyy tuota ko
näkevät nickin..
tosin ihan ymmärrettävää..
ei tietenkään apua voi saada
miltään keskustelu palstalta..
mutta täälä ei ainakaa pidetä outona tai
"syrjitä".. toivottavasti..

Juoja, kai meillä jokasella on vähän eri tavat tuoda tätä pahaa oloamme esille. Sinä olet vaan purkanut asioita vähän eri tavalla kuin muut, ei kai se sitä tarkoita, ettet voisi tänne kirjoitella. Ja kaipa täällä nyt jollain muullakin on alkoholin käyttö välillä vähän riistäytynyt käsistä.

Minä ainakin juon kausittain ihan liikaa ja olen niin humalassa, että saan hävetä silmät päästäni. Työihinkin on välillä jäänyt menemättä tuon juomisen takia. En vain ole suostunut itselleni myöntämään, että se olisi mikään oikea ongelma, kun kuitenkin pystyn ihan helposti olemaan pitkiäkin aikoja juomatta, eikä homma mitenkään joka kerta riistäydy käsistä, aina joskus vaan.

Hienoa, että viihdyt kotonasi ja saat sieltäkin ilmeisisti ainakin jonkinlaista tukea. Minulle on aika tuskaa oleskella hiukankaan pidempiä aikoja vanhempieni luona. Ei heissä sinänsä ole mitään vikaa, mutta olen vain liian tottunut siihen, ettei kenenkään tarvitse olla tietoinen menemisistäni ja tekemisistäni. Tuntuu hassulta, että aina ovesta poistuessaan pitää kertoa jollekin, minne on matkalla.

Ja sulle RalliPoro, tervetuloa. En minä ole täällä ainakaan mitään syrjintää kokenut, joten älä ole huolissasi. Paikan henki vaikuttaa oikein mukavalta, vaikka olen itsekin vielä suht uusi.

RalliPoro, heti kun sä määrität käsitteen nimeltä normaali, niin sitten sua voitaisiin pitää outona 😉

Anonyymejä ihmisiä harvoin syrjitään. Jokin aivoissani sanoo niin mutten tiedä miksi..

Mä olen alkanut tosissaan pelottaa itseäni. Perjantaina otin hieman turhan liikaa kuppia ja muksasin kaverini poikaystävää.. 🤕 Outoa, en edes tiedä mitä tapahtui. 😑❓ Mutta huomenna lähden rauhoittumaan, Äitin mökille 300km päähän. Ehkä siellä alkaa osaa arvostaa nykyhetkeä. Näkee mitä se todellinen alkoholismi on ja miten läheiset saa kärsiä siitä.

Se johtuu geeneistä.

Mulla ei ainakaa juominen johu geeneistä. Koko muu suku on täysin raittiita. Äitikin oli, isä hyvin harvoin joi viiniä.Mie en oikein edes ymmärrä miten mie aloin juomaan jo 13 vuotiaana. Sinä päivänä,kun ukki kuoli,otin vaan pullon sen hyllystä ja join itseni sammuksiin.
Melkein kolme vuotta join aika tavalla.
Nyt olen melkein raitis,silloin tällöin juon itseni sammuksiin. Kaksi kertaa tänä vuonna. Yleensä mie jouvun sairaalassa käymään,kun on tuo sairaus. Ja aina päätän, että en ikinä juo.

Näkyyköhän kaikki nuoruuden töppäykset jossain mun tiedoissa koko elämäni. Yhen kerran mie olen ollut putkassa odottamassa, että mut hajetaan kotiin. Tulikohon siitä joku merkintä? Sitten,kun on alaikäinen, niin tietenkin kaikki juttuni ovat lastensuojelussa muistissa.

mä taas oon kohta melkein vuoden käynyt suunnilleen joka viikonloppu baarissa. ja kerran sain todella "katua" sitä että otin liikaa.. 😭 ehkä täysin selvät viikonloput vuoden aikana on laskettavissa kahden kädem sormilla..tosin nytkin on viikonloppu ja oon kaverilla iltaa viettämässä.. 🙄

jotenkin vaan liian vaikeeta yrittää olla lomalla. koko ajan pitäis tehdä jotain, liikkua 🙄 ja viikko lomaa takana, kolme edessä...eikä kouluun tahtois enää takas, vaikka vaan vuosi olis jäljellä. muille ei vaan tahtois tuottaa pettymystä niin on pakko yrittää sinnitellä jotenkin, ihan niinkuin on jotenkin tähän asti päässyt.. 😞

Minun pitäsi lähteä lauantaina kahden viikon lomalle. Eka kerran ilman veljeä tai siskoa uusien vanhempien kanssa.Eikä oikeastaan haluttaisi. Sitä mietin yksin keskellä yötä. Olen jo aika monta yötä valvonut.
Mun vanhemmat ovat ihan mukavia mutta mie en ole. Niillä voi mennä hermot pienessä asuntoa-autossa mun kans.

Tätäkin asiaa on kyllä vaikea selittää. Pitäsi olla vaan onnellinen, että pääsee matkalle.Kuitenkin on tunne, että ihan vieraiden kanssa joutuu olemaan kaksi viikkoa.
Sitten,kun tulee kotiin alkaa jo koulu. Uusi koulu. Nyt kyllä on sellainen tunne, että mitään muuta toivo kuin kuolemaa. Kuolisi luonnollisesti, se olisi parasta.

Rusakko. Toivottavasti tämä menee läpi. Saatiin hiemen palautetta tuolla alhaalla keskutelustamme. Melkein arvasin, kun mentiin niin otsikon vierestä. Harvoin olen noin pitkiä juttuja kirjoittanut.
Nyt meni maku koko tukinettiin. Halusin vaan tulla Sinua kiittämään miellyttävästä keskustelusta. Tehtiin se vaan väärässä paikassa. Jos olisin sellainen sähköpostityyppi, antaisin osoitteeni. Mutta tiedän, että en mie kauan kirjoittaisi, niin ei kannata edes aloittaa.
Hyvät jatkot sulle

Aavaton

Mie jo tänään lähdenkin lomalle. Etelä- Eurooppaan kaheksi viikkoo. Koko viikko mun ois pitäny pakata tavaroita. Mie sain pakattua,isä,äidin ,ukin ja mummon valokuvat.
Viime yönä mie sitten vaan päätin,että hyvin tää loma mennee. Tunnenhan mie jo nuo uudet vanhemmat ja ne mut. Ittepä ovat mut valinneet, kärsikööt ja nauttikoot musta nyt kaksi viikkoa.

Mie jo yöllä pakkasin tavarani ja nyt jo ootan, että tulis ilta ja lähettäisiin.
Rusakolle multakin terkkuja ja mene käymään siellä Nuuksiossa vaikka viikonloppuna.
Heippa

Aavaton, kiitos. Minäkin olisin mieluusti jatkanut keskustelua kanssasi ja ehdin jo kyllästyä Tukinettiin, kun se ei onnistunut. Sähköpostin suhteen kantani on sama kuin sinun: kirjoittelua tuskin jatkuisi pitkään. En tiedä mikä siinä on, mutta kirjeiden kirjoittaminen on jotenkin sellaista, että siinä vaaditaan liikaa. Tietää olevan oma vuoro kirjoittaa ja toisen odottavan, mutta juuri sen "pakon" vuoksi ei saa aikaiseksi. Toivottavasti et kuitenkaan kokonaan katoa täältä. Jos muutat mielesi sähköpostista, niin minäkin lupaan yrittää. Osoitteeni on: lepus_europaeus@hotmail.com

Maanvaiva, käyn Nuuksiossa heti kun lakkaa satamasta 🙂 Toivon matkastasi tulevan hyvä.

Tietääkö kukaan, millä perusteella sairaalaan pääsee? Siis psykiatriselle osastolle. Ku mulle psykiatri sano (tai itse asiassa se sano mun terapeutille), että mun pitäis mennä psykiatrisen päivystykseen ja ne sitte tekis hoitoarvion että pääsenkö osastolle. Eli jos jossain vaiheessa en enää jaksa, pitää marssiisinne ja sanoo että tahtoo sisään. Sitte joku vieras ihmine ntietenki kyselee jotain ja siihen pitäis pystyy vastata. Jo se on mulle tosi vaikeeta. Ja entä jos ne sanooki, että oon liian terve, en kuulu osastolle. Että mee kotiin vaa, kyllä sä pärjäät. Se tuntuis kamalalta, jos on ittensä sinne asti saanu. Ku aina välillä tuntuu, että olis ihan hyvä mennä sairaalaan vähäks aikaa keräämään voimia. Mut toi ku ei tiie pääseekö sitte kuitenkaa tuntuu kovin vaikeelta. Enkä mä kyllä ees tiie mitä hyötyä siitä olis. Mä ymmärrän, että jos on siinä kunnossa, ettei pysty tekee yhtään mitään, siis ettei jaksa ku maata, ni sitte sairaalasta on varmaa hyötyä ku ei tosiaankaa tarvii mitään. Mut mä en oo nyt siinä kunnossa. Kuitenki voimat loppuu aina välillä. Vaikee selittää, mut tavallaa vois olla hyvä ku vois vaa olla. Mut mitä se mun olo parantais, että mä olisin sairaalassa? Mitä kukaan mun hyväks noin vaa vois tehä? Voisko joku teistä, jotka on ollu osastolla, kertoo ihan konkreettisesti, millasta siellä on? Tiedän, että se vaihtelee paljo sen mukaan, missä kunnossa ite on, mut kuitenki.

Mä oon nyt keskiviikkoon asti yksin kotona, ei oo kivaa. Ja vielä on 12 päivää siihen, että pääsen puhuu terapeutille. Oli kuukauden tauko. Ei hyvä, ei yhtään hyvä. mölillä ja serkulla oli vähän helpompaa. Kai. Ainaki välillä. Välillä meni ihan hyvinki. Nyt ei mee. Toivottavasti nukkuisin koko yöntänä yönä, enkä heräis 3-4 aikoihin ja valvoisin taas monta tuntii...

tulipa tökeröä tekstiä 😋