Maanvaiva, anteeksi. En minä kohdistanut kirjoittamaani mitenkään sinuun. Ei todellakaan ole ollut tarkoitus pahoittaa mieltäsi. En siis halunnut sanoa, ettei kellään teinillä ole mitään ongelmia. Teinihän minä itsekin vielä olen. Mielenterveysongelmat ovat tietenkin vakavia myös nuorilla. Ja onhan se murrosikäkin ihan vakava "ongelma" tai ei siis ainakaan mitenkään helpota muutenkin huonovointisen ihmisen oloa.

Sitä vain halusin sanoa, että viiltelystä on joissakin piireissä tullut muoti-ilmiö ja arvista tosiaan ollaan ylpeitä. En tarkoittanut, että kaikki olisivat tai ettei se voisi olla todellisesta tuskasta. Suomessa on tilastojen mukaan viiltely viime vuosina lisääntynyt nuorten tyttöjen keskuudessa.

Itsekin olen sitä mieltä, ettei nuoria tueta tarpeeksi. Eivät ne vanhemmatkaan kaikkeen pysty ja sellaiset ihmiset, joiden vanhemmat eivät välitä tai kykene auttamaan, vasta apua tarvitsevatkin.

Enkä halunnut sanoa, että olisit meikeistä valittava teini. Et ainakaan sellaiselta vaikuta.

Viiltelystä muuten tuli mieleeni, että tietääkö kukaan, miksi se on pojilla niin harvinaista. Miksi tytöt purkavat pahaa oloaan itseensäm sillä tavoin? Ja mikä sitten olisi pojilla vastaava oire?

juoja kirjoitti 09.07.2004 klo 11:13:

Minä nyt sitten sain ajan terapiaa. Jo syyskuussa. En siihen asti elä. Mistä niitä lääkkeitä saa? Mihin vaivaan minä niitä hakisin? Etten joisi vai mihin? En kyllä nukukaan.

Terveyskeskuksesta, Lääkäriltä, Psykiatrilta.. 😑❓ Riippuu mikä sua niinkun virallisesti vaivaa? Alkoholismi vai unettomuus vai masennus? Henkilökohtaisesti ottaisin koko satsin, sillä syyskuuhun on pitkä aika..

Itse syön masennuslääkkeitä, helpottaa kyllä oloa mutta tuntuu siltä että olisin samassa tilanteessa koko ajan, ettei ne mun ongelmat minkä takii mä oon masentunu oo mihinkään kadonnu.. Niinkun katselisin maailmaa ruusunpunasten lasien takaa.. Musta se on aika pelottavaa.

Varsinkin se mua pelottaa, että ensin määrätään lääkkeitä ja sitten vasta katsellaan sitä terapia/joku muu hoito- mahdollisuutta. Okei, on lääkäripulaa ja etc. Mutta järjen ääntä kuunneltuna, eikö sen todellakin pitäisi mennä toisinpäin?

"We got a winner! Have a prozac and smile.." — todella todella pelottavaa. 😝

Minä olen soittanut terveyskeskukseen. Seuraavia aikoja jaetaan tämän kuun lopussa. En minä päivystykseen kuulu. Sanottiin niin. Mistä minä tiedän mikä minua vaivaa. Kaikki asiat ahdistaa ja masentaa. Silti en osaa oikein sanoa mikä mulla on. En minä kai alhoholisti ole. Vaikka joinkin viikonloppuna. Minä asun aika syrjäseudulla, ei täällä niin vaan johonkin pääse. Aina on kymmeniä kiireellisempiä mua ennen. Ei kai mua loppujen lopuksi mikään vaivaa. Jos mulla joku sairaus olisi, niin kai minä johonkin hoitoon kelpaisin. Tai saan minä odotushuoneissa istua.
Enkä kyllä enää jaksakaan mistään mitään kysyä. Olen vaan näin,jos jaksan.

Pakko mun on teillekkin kertoa tämä! Sain juuri postissa hyväksymisilmoituksen arvostettuun ammattikorkeakouluun! 🙂🙂

Kyllä se aurinko paistaa näköjään välillä risukasaankin! Onnea myös muille jatkokoulutuksen hakijoille/saajille 🙂🌻

Miehän sanoin Elmi, että en mie sun jutusta loukkaantunut. Etkä sie varmaan sillä mua tarkottanut, senkin käsitin.

Onnea Keener. Pääsikkö semmoselle alalle, kun toivoit? 🙂🌻

Uhohdin sanoa.

Onnea Keener 🙂👍

Kiitos maanvaiva 🙂 Kyllä pääsin, ensimmäisenä hakutoiveena oli paikkani mun ☺️

Mihinkähän te kaikki olette hävinneet? Kaikki vissiin vaan lomaa vietätte ja mua vaan oksettaa koko kesä. En osaa nukkua, en oikein mitään tehdä. Hetken muka olen kavereiden kanssa, sitten lähden taas jonnekin yksin. Mettässä puita kuuntelen ja yritän edes niiltä jonkun selityksen saada. Miksi kaikki on vaan yhtä tyhjää.

Illalla menen sängyyn ja toivon, että nukkuisin enkä heräisi koskaan enää. Pyörin vaan sängyssä enkä nuku. Koska olen niin idiootti, että pelkään mun sittenkin kuolevan yksin. En edes tiedä haluanko olla kuollu vain elävä.

Äidin kuolemasta on kohta vuosi ja mie olen nyt alkanut katumaan, että mie en sitä arkussa katsonut. Lääkäri sitä suositteli, että ei pidettäisi arkkua auki. Vaikka ortodokseilla niin on tapana. Ja nyt mulla on olo (ollut koko kesän), että olisi pitänyt olla arkku auki. Aivanku olisi äiti väärin saatettu matkaan. ja mie olisin halunnut nähä oliko äiti onnellisen näköinen. Sitten olisi itselläkin helpompi tehdä itsemurha.

Täälläkää saa edes kirota. Paljon sekin auttaa, että laittaisi tollaisen keltaisen ukon. 😀 ei auttanut. Tekisi mieli taas mennä sen lääkärin huoneeseen ja hajottaa se. Tekisi mieli käydä sanomassa, että väärin sie neuvot. En mie mitään hajota enkä kiroile. Mulla on jo murrosikä loppunut. Mie en osaa sivistyneitä tapoja purkaa itteäni. Mie olen hiljaa.

Mä en maanvaiva osaa sanoo sulle mitään, ku mun ei ees pitäis lukee näitä, tulee vaa ittelle paha olo ku en osaa erottaa itteeni muista, elän toistenki elämää ja ongelmia. Nii että mä vaa täältä kaukaa annan sulle toivo- ja voimahalauksia aina ku sä tarviit.

Kiitos vaan halauksista Xera vaikka olisi musta kivempi susta enemmän kuulla. Mie olen jo vähän oppinut oleen sillai, että en ota kaikkien ongelmia itseeni. Aluksi mie aina kuvittelin, että kaikki jotka sanovat tekevänsä itsemurhan tämmöisillä palstoilla niin myös sen tekevät. Jos siitä ihmisestä mitään ei kuulunut, niin mie sitä rupesin sureen kuin läheisen kuolemaa. En tarkoita tätä nykyistä tukinettia vaan aikasempaa ja muita palstoja. Aina sitä täälläkin jää jotain ihmistä miettii, että onko se elossa vai tehnyt ittemurhan. Mutta en mie sitä sureen ala, kun ei ole varma.
Onpa pöljästi sanottu, toivottavasti kukaan ei loukkaannu eikä suutu.

Miekin lopetan nyt kirjoittamisen. Mun nettuki lähti lomalle ja eikä tunnu kauhean hyvältä käyvä koko tukinetissä. Ja,kun ei oikein ole ketään kenen kanssa puhua. Mie joskus syksyllä taas kirjoitan.

Maanvaiva, älä lopeta. Kirjota aina välillä, jooko. Tai tietenki, jos tuntuu pahalta kirjottaa, ni älä sitte. Mä oon nyt serkun luona. Niillä on kauheesti kaikkia eläimiä, ni mulla on ihan kivaa. Tulin eilen, silloin oli kyllä vaikeeta, mutta kyllä se siitä.

🙂🌻

Minulla on nyt hetken aikaa ollut vähän parempi olo. Siitäkin en silti osaa kunnolla nauttia. Mietin vaan, ettei nyt saisi liikaa luottaa ja toivoa, ettei sitten taas putoaisi liian korkealta. En osaa uskoa onneen, vaikka haluaisin.

Syyllisyyttä en jaksa tuntea, mutta pelko tulee itsestään. Minun pitäisi vaan oppia, että välillä on parempia ja huonompia aikoja. Oppia siis ymmärtämään, ettei kaikki lopu, vaikka koko ajan ei asiat olisikaan yhtä hyvin. Oppia olemaan siitä onnellinen, että on edes joskus ollut hyviä hetkiä.

Silti nyt on kyllä parempi olo kuin kuukausiin, vaikka edelleen itkenkin viikoittain. Vähemmän kuitenkin kuin vielä vähän aikaa sitten.

Mulla menee asiat päin seinää. Vanhemmat yrittävät kaikin tavoin auttaa mutta en tiedä mitä niille sanoisin. "Turpa kiinni", huusin eilenkin vaan ja sitten itkin äidin vieressä tunnin. Kun en osaa kertoa mikä mulla on. Kun en tiedä sitä. Viikonloppuna olin taas päissäni. Sunnuntaina olin krapulassa. Kai mun pitää alkaa vaan uskoa, että olen alkoholisti ja tehdä itsemurha.

Juoja, kai se äitikin ymmärtää, ettet vaan osaa puhua. Minä menen välillä ihan lukkoon, kun pitäisi puhua jostain vakavammasta. En sitten pysty muuta tekemään kuin tuijottamaan tyhjää ja olemaan hiljaa. Se tuntuu aina vaan pahemmalta, kun tietää, ettei se toinen ilkeyttään kysy, vaan välittää ihan oikeasti. Siinä minä sitten vaan istun tuntikausia ja tuijotan mattoa. Mitään en osaa vastata, korkeintaan saan joskus mumistua, etten tiedä.

Sitten jos joskus tuosta tilasta pääsee yli ja pystyy yhtään mitään sanomaan, alan melkeinaina itkeä hirveästi, minkä jälkeen puhuminen on entistäkin vaikeampaa. En ole mitään ratkaisua vielä tähän keksinyt. Kertokaa joku vinkkejä.

Kyllä äiti ymmärtää, että ei mulla ole sanoja. Yleensä osaan äidin kanssa kaikista asioista puhua. Poikakavereista, ehkäisystä, meikkaamisesta, yleensä ihan vakavistakin asioista. Isällekin yleensä osaan. Tämä kesä vaan on sellainen, että mistään ei tule mitään. Itken ja juon. Olen kyllä juomista paljon vähentänyt . Niin, ettei se mun pahin ongelma ole. Itkeminen ja ylioppilaskirjoitukset ovat. Piru,kun on niin bingo, ettei edes osaa kesällä hellittää.

Vinkit miten puhua olisi kyllä hyväksi.Tai pitäiskö paljastaa nämä kirjoitukset isälle ja äidille. He eivät osaa aavistakaan, että kirjoitan tänne. Tulen aina googlen kautta, niin edes osoite ei näy.