Täydellinen sekasorto, vai?

Täydellinen sekasorto, vai?

Käyttäjä Jr. Tre aloittanut aikaan 11.09.2013 klo 22:29 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Jr. Tre kirjoittanut 11.09.2013 klo 22:29

No terve. En ole kuin vasta neljätoista vuotias likkapentu täältä suomesta.

Elämäni ei ole ollut mitenkään erikoinen. Muuttanut yhdeksästi, kokenut kolme avioeroa, tällä hetkellä äiti ja isäpuoli asuu eripaikoissa ja vuoroviikot päällä. Kumpikaan pikkusiskoistani ei ole omiani. Vain sama äiti. Omaa isää en ole nähnyt vuosiin, ja se ajatus, että hän yrittti ottaa yhteyttä vielä joku vuosi takaperin, tuntuu surkealta. Vanhemman pikkusiskon isä ammuttiin huume taistelussa baarin eteen, ja nuoremman isä on yhä täälä. Emme ole mikään kovin hyvä perhe. Minä en puhu asioistani, tuntuu ettei niitä haittaakkaan että vastaus siihen että miten päivä meni, on ’ihan hyvin’. Ajoittain siskoni haukkuvat ties miksi pataluhaksi. Ja kerran toinen sanoi että olen ruma ilman meikkiä. Tosi kiva. Muutenki alhainen itsetunto veti repäisyn alas. Olen tullut sekä äitini että toisen isäpuoleni hakkaamaksi. Pahin on ollut lyönti suoraan kasvoihin ja kaaduin keinutuolin päälle. Rinnasta ja korvasta vuosi verta ja kylki mustana. Mutta joo. Ei se niin haittaa. Minun käskettii monesti mennä puhumaan tästä, kun kerroin kahdelle kaverilleni. Mutta ei. Ahdistun omista asioista puhuessani. Mutta täälä kukaan ei tunne minua. Olo ei ole niin paha. Aloitetaan propleemista.

1. En omaa oikeita kavereita. En välitä kestään. Ainoa ihminen joka on saanut minussa jonkin asteista lämpöä, asuu toisella puolella Suomea, näen neljä-viisi kertaa vuodessa.
1.2 eli en osaa välittää. Omasta perheestänikään oikein. Rakkaus on rasittava käsite. ’Oi rakastan tätä elokuvaa’ ’Moi kulta rakas pieni’ äshm. Oikeesti. Ei mitään sympatiaa ketään kohtaan. Ei yhtään rakkauden tunnetta mihinkään. Vain mieltymyksiä. Ei muuta. Vain muiden tunteilla leikkimistä ja valtapeliä, kun ei omia ole vaivana.

2. Tämä armas joka asuu kaukana, viittaa minussa psykopatiaan. Ja lähes kaikki ’oireet’, yhdestä henkilöstä, (palaan tähän myödähemmin) täsmää minuun.
2.2:

1.Pinnallinen viehätysvoima ja älykkyys. /minua jopa kehutaan yleistiedosta ja jonkin verran ulkonäöllisesti. Pidän koulusta, ja pärjään.
2.Harhaluulojen ja muiden irrationaalisten ajattelun merkkien puuttuminen. /kaikki joko on, tai ei ole. Jos tiedän jonkun olevan, se on
3.Hermostuneisuuden tai psykoneuroottisten oireiden puuttuminen / minua syytettiin varkaaksi, mikä on tosissaan totta. Myymälävarkaus. Ja istuin vain tyynenä kiistäen kaiken ja valehdellen viidelle viranomaiselle. Hah.
4.Epäluotettavuus /valehtelen. Kaikesta. Paikkakuntalaiset eivät voisi edes aavistaa, mikä minussa on täysin valetta
5.Valheellisuus ja epärehellisyys. /ylhäällä/
6.Katumuksen ja häpeän puuttuminen / en kadu mitään. En kenenkään hakkaamista. Varkauksia. En kertakaikkiaan mitään
7.Epäsosiaalinen käyttäytyminen, joka on heikosti motivoitunutta / en tutustu ihmisiin. En pidä tuntemattomien ihmisten kanssa olevista sosiaalisista tilanteista. Pelkkää tekohymyä minulle/
8.Huono arvostelukyky ja kyvyttömyys oppia kokemuksista /varasti, jäi kiinni, jatkoi /
9.Patologinen itsekeskeisyys ja kyvyttömyys rakastaa /tästä puhuin aijemmin/
10.Yleinen tunneköyhyys /ja tästäkin/
11.Oivalluskyvyn spesifi puute /näinpä/
12.Välinpitämättömyys interpersoonallisissa suhteissa /tästäkin mainittu/
13.Outo ja luotaantyöntävä käyttäytyminen juopuneena ja joskus muulloinkin /oma äitinikin sanoo minua luotaantyöntäväksi!/
14.Tekee harvoin itsemurhan /ainoa asia, mitä pelkään, on kuolema. Ei muuta/
15.Sukupuolielämä on persoonatonta, triviaalia ja heikosti integroitunutta /tyhjää. Ei kiinnostusta mihinkään. /
16.Elämän suunnitelmattomuus /tämä on kuulemma ainoa asia joka ei täsmää. Minulla on tulevaisuus. Korkealle opiskelu, ja kielet, joko eläinlääkäri tai juristi /

Psykopaatiksi minut leimasi. Kiva.

3 Sadisti. Monesti olen suunnitellut kaverin murhan/ajatellut tappoa. Kunnon suunnitelmat kaikelle. Nauraa mielissään kun toinen saa oikeasti kipeää. Ei mitään vahingon iloa. Oikeasti. ja asiasta kukkaruukkuun. Vahva fetissi vereen.

3.2 Narsistikin minua sanottu

4 masokisti. Mikä liittynee veren kaipuuseen.

5 harhat. Näen jatkuvasti ihmisiä, joita ei ole. Onneksi ne on vaihtunut kissoihin. Tosin ajoin melkein ojaan kun väistin olematonta kissaa.

5.2 oi, nyt päästään tähän psykopatian tyrkyttäjään. Minuun itseeni. Tai ainakin melkein. Aina minun paraskaverink, Don. 17 vuotias poika mikä lie, joka jostain syystä ristiin pukeutuu. Ja vanhemmalta vaikuttava Mina neitokainen. Don nyt on vähän että kaikki asiat kuuluvat hänelle. Ja kertoo mieluusti niistä sille joka kaukana asuu. Ja on sosiaalinen minulle. Eli häiritsee. On vaikeaa keskittyä kouluun, kun se livertöä jotain, tai muuta vastaavaa. Parasta on, etten pääse siitä eroon. Koska se on, noh, pääni sisällä.
Minar on mukava. Kuuntelee valitustani Huoneessa. Huone ~ pääni. Joka oikeasti on huone, jonne saan hankittua mitä vain. Mutta se on silti vain valkoinen vailla koristusta, ja minun oma tuolini. Ja mitä ne nyt on sinne hankkinut pientä.

5.3 eli olenko ihan sekaisin?

6. Ainoa pelkoni on kuolema. Ei muita. Ja se on paha. Menetän helposti yöuneni pitkäksikin aikaa, ja saan ahdistus/paniikki kohtauksia. Tätä on jatkunut kauan. Aivan ala-aste ajoista asti.

On vaikeaa olla nuori ja vakavasti otettava. Koulu, harrastukset ja äidin leikkiminen ottaa koville. pakko selviytyä. Ei muuta vaihtoehtoa. Tässä lyhyt kertomus minusta. Paljon olisi muutakin. Tässä vain pala pintaa teille. Kiitos jos jaksoit lukea.

-Veteen piirretyn rajan toiselta puolen, Jr. Tulevaisuuden toivo