En ole koskaan kirjoittanut tänne. Löysin sivuston vasta eilen ja kai tämä sitten on se viimeinen epätoivoinen yritys jutella ihmisille.
Yläkoulussa mua kiusattiin oikeastaan koko ajan. Mulla oli vaan yksi kaveri, mutta hän valehteli aina (lupasi soittaa tai nähdä jossakin, mutta ei soittanutkaan tai saapunut) ja manipuloi mua. Hän sai mut tekemään tyhmiä asioita, joista jouduin ongelmiin. Tietenkin hänkin joutui, mutta hän ajatteli ne olivat oikein tai hauskoja. Hän ei antanut mun puhua luokkalaisille ja se on osasyynä kiusaamiseen. Hän ei hyväksynyt mun huonoja puolia kuten puhevikaa ja nauroi, kun epäonnistuin. Isäni muutti pois, kun olin 13-vuotias enkä ole häntä nähnyt siitä asti. Tietyllä tavalla tämä kaveri on vaikuttanut siihenkin.
8-luokalla asiat oli pahimmillaan. Ajattelin koko ajan itseni tappamista tai karkaamista. Ainoa asia, josta nautin oli leipominen. Lopulta tajusin, että haluan leipuri-kondiittoriksi. Kerroin tietenkin kaverilleni ja hän tietenkin sanoi, että niin hänkin😠.
Lopulta loppui 8-luokka. Kesällä aloin ajatella eri tavalla. Ymmärsin vihdoin, että hän manipuloi mua ja esimerkiksi hän oli se, joka sai mut pelkäämään esitelmien pitoa. En vastannut enää, kun hän soitti. Hän soitti muutenkin vain 2 kertaa kesällä.
9-luokka sujui helpommin. Esitelmiä oli melkein kiva pitää, jos tämä kaveri ei ollut paikalla, koska hän aina nauroi mulle, vaikka se meni hyvin. Kiusaaminen väheni. Enää oli vain yksi luokan poika, joka kiusasi, mutta se vaikutti enemmän siltä, että hän haki mun huomiota. Lopulta koitti valinnat ja valitsinkin haluamani ammatin kaksoistutkinnolla. Kaverini väitti loppuun asti, että hänellä samat valinnat, mutta kesällä netistä näkyikin hänen nimensä kokkipuolella. Tiesin, että hän valehteli ja en olisi halunnutkaan häntä samalle luokalle.
Sitten koitti aika uudessa koulussa. Olin vihdoin vapaa. Syksyllä alkoi uusi koulu ja opin tuntemaan ammattikoulun ja lukion luokkani, mutta en pystynytkään puhua kellekkään. En saanut kavereita. Syksy meni hyvin, mutta tammikuusta asti olen mennyt huonompaan suuntaan. Kärsin agorafobiasta eli edes ulos meneminen on vaikeaa. Pystyn tietenkin mennä kouluun. Lisäksi mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Ahdistus on tosi voimakas tällä hetkellä ja masennus estää tekemästä mitään. En tee oikeastaan muuta, kuin nukun päiväunia, katson TV:tä ja YouTubea.
Missään ei enää ole järkeä. Yritin taistella pelkojani vastaan, mutta en jaksa enää. Miksi edes yrittää, jos se ei auta kuitenkaan? Haluan vain luovuttaa, mutta en pysty lopettamaan teeskentelyä kotona, että kaikki on hyvin. Sisältä olen palasina, mutta en jaksa enää korjata itseäni. Saan ahdistuskohtauksia jatkuvasti koulussa ilman syytä ja kädet tärisevät ruokaillessa. Ahdistus sai kämmenselkäni kutisemaan niin paljon, että raavin ne ihan punaisiksi ja ihonvoiteen laittaminen kirvelee. En jaksa enää. En voi pyytää keneltäkään apua, koska en pysty luottamaan tai puhumaan kenellekään. 😯🗯️ . En halua elää näin, mutta en voi tehdä asioille mitään.