Takaisin vanhempien helmoihin

Minä tässä just teen muuttoa pois täältä isin luota, 21 minäkin😀 Kyllä olen kerran jos toisenkin tullut takas, aina on avosylin vastaan otettu...Ja kyllähän se itsestä vähän hölmöltä välillä tuntui ja tuntuu yhä, mutta hädän hetkellä on tarpeen ottaa vastaan kaikki mahdollinen apu🙂 Minullakin saattaa olla takaisinmuutto edessä tuossa jo parinkin kuukauden kuluttua, osittain myös fyysisen sairauden takia, mutta sen näkee sitten, sitäpaitsi sehän on vain väliaikaista🙂 Tsemppiä sinulle!🙂🌻🙂👍🙂

Kiitos paljon vastauksesta, olen aamun tuijottanut tätä foorumia ja aatelllut ettei kukaan muu ole tämmöistä kokenut. Ei mulla oikein ole mitään tekemistä kun pitää levätä paljon ja lisäksi yritän olla täällä siten etten laita vanhempieni päivärytmiä sekaisin.
Tai laitoinhan minä, kun isä on katsomassa jääkiekon MM-kisoja ja äitini jäi mun kanssa vaikka olisi kai ilman minua lähtenyt isän mukaan.

Maksatko sinä jotain kotia, kun sinne palaat? Minä en, koska nämä ei huoli ja itseasiassa en oikein tiedä millä maksaisin, kun ei ole tuloja kun pieni vammaistuki mutta sitäkään nämä ei halua.
Toisaalta on kiva, kun saa rauhassa sairastaa eikä tarvitse miettiä ruuanlaittoa ja sellaisia muita hommia mitä kotona olisi.
Toisaalta, kun en enää ole niin sairas, niin on kaikkia muita tunteita joita ei osaa kuvailla.

Heippa,

ja anteeksi paljon kun kesti vastata, mulla ei kämpillä ole ollenkaan nettiä niin pääsen vähän rajallisesti tänne:/

On toki kokenut, ja meitä on varmasti vielä monia. Uskon, et suurin juttu on sullakin se, ettei ole tekemistä. Riippuu vielä tietenkin siitä, millainen sairastuminen on kohdannut, mut kuitenkin, pahinta on ellei pääse liikkumaan kunnolla. Mut onneks on tällaisia yhteisöjä ja netissä paljon muutakin mielenkiintoista, jonka kanssa kuluttaa aikaa🙂 Ja jos se tuntuu joskus turhalta, niin ajattele; ellet nyt lepää tarpeeksi ja anna parantumiselle aikaa, saattaa se kestää vielä moninkertaisesti kauemmin!🙂 Mutta kyllä ne vanhemmat haluaa tehdä sinun eteesi mitä vain, ja oman kokemuksen pohjalta ainakin minun vanhempani ovat vain otettuja ja iloisia siitä, että voivat ylipäätään auttaa. Heillekin on varmasti paljon enemmän iloa kuin taakkaa sinusta!🙂

Ei ole siis omaa kämppää, vuokralla asustelen. Ja isän luo voin kuulemma tulla koska vain, ja varmasti tulenkin... Rahatilanne minullakin on ihan käsittämätön; en tiedä miten ihmeessä Kela luulee, että työtön opiskelija elää kesän ajan, kun elinkustannusten päälle joutuu maksamaan lääkkeistäkin vielä 100e kuussa...No, saanhan mä Kelalta jotain kun muuten lääkkeet maksais 150e kuukaudessa...Mutta se on laiha lohtu se...Isälle en maksa mitään asumisesta, tai siis maksanut kun isän kanssa asuin.

Ajattele niin, ettet ehkä edes pärjäisi yksin. Esimerkiksi leikkaushaavan kanssa saa olla tosi varovainen, ei saa tehdä juurikaan yhtään mitään...Ja jos olisit nyt yksinäsi, voisit teloa itsesi vielä pahempaan kuntoon kuin missä nyt olet...🙂 Apu kannattaa ottaa vastaan kun vanhemmat sitä tarjoavat. Sitäpaitsi, minä ainakin ajattelen sitä myös niin, että vanhempani ovat jo aika iäkkäitä, eivätkä he enää ikuisuuksiin ole täällä. Jokainen hetki, jonka saan viettää heidän kanssaan, on arvokas.🙂

Tunteita herättää jo pelkästään se sairaus. Ja sen jälkeen vasta kaikkea tuleekin. Nyt jo olet alkanut miettiä olevasi vaivaksi, mutta sairauden kohdatessa pitää yrittää ajatella itseä; olla vähän itsekäskin. Kaikki järjestyy, niin se on aina mennyt ja niin se aina tulee menemäänkin, mutta siihen asti täytyy odottaa ja antaa kaiken edetä omalla painollaan. Päivä alkaa paistaa kummasti ja ihan erilailla kun huomaa edistyvänsä parantumisessa🙂 Tsemppiä, ja kirjoittelehan jos tykkäät!🙂🌻

Mun mielestä ei ole mitään pahaa asua vanhempien luona -mut onhan siihenkin joku raja sentään. olen itse 19, täytän tänä vuonna 20 ja minä voin kyllä asua pari vuotta kotonani tuntematta itseäni tyhmäksi tai nöyryytetyksi. Minusta siinä ei ole mitään pahaa. Mut jos itsestä tuntuu ettei tahdo asua kotona. niin se on oma päätös, mut minusta kotona voi hyvin asua 22 vuotiaaksikin..

Minä taas palasin yksin asumaan, ainakin tämän kesän ajaksi. yritän paljon olla mökillä, koska vanhempani asuvat ihan naapurissa ja aika helposti kyllä kyselen niitlä apua.
Nyt minulla oli fyysinen sairaus syynä kotiin palamiseen mutta saattaa minut psyykkinen tilakin mennä niin huonoksi, että senkin vuoksi asun välillä vanhempieni luona.
Jotenkin tuntuu, että minä pärjäisin hyvin yksinäni, jos ei tapahtuisi mitään erikoista jota en kestä yksinäni.

Toisaalta taas, minä olen 24 enkä vieläkään ole muuttanut kotoa, ensimmäistäkään kertaa. Kyllähän se vähän hävettää kun tapaa vanohja koulukavereita ja minä asun vielä äidin kanssa, mutta kun siihen on syy, sairaus, jolle en oikein ole voinut mitään, niin se menee. Minä en kyllä haluaisikaan asua yksin, enkä todellakaan esimerkiksi kämppiksen kanssa. Äidin kanssa tulen hyvin toimeen, mutta enhän minä sielläkään ikuisesti voi asua. Katsotaan nyt, josko syksyksi pääsen opiskelemaan (neljä vuotta saikulla) ja jos se sujuu, niin sitten voi miettiä seuraavaa askelta ja muutosta.