Veljeni käytti seksuaalisesti hyväkseen itseään nuorempaa tyttöä. Veljeni oli vasta 15. Tapaus tapahtui tämän vuoden alussa.
Olen sulkenut itseni tältä asialta täysin tänä vuonna. Minulla oli yksi sotkuinen seurustelusuhde, johon liittyy paljon surua ja pahaa mieltä. Seurustelukumppanini jätti minut paskamaisesti (soitti puhelimella) ja sen jälkeen olen ollut melko rikki. Olen kyllä herännyt ajatukseen että ansaitsen paljon parempaa ja nyt meillä on yhden miekkosen kanssa ollut ihan kivoja hetkiä, ja toivon että jospa tästä tulisi jotain.
Olen hukuttanut itseni töihin, kouluun ja harrastuksiin. Vasta toissapäivänä ymmärsin, että tunnen hirvittävää syyllisyyttä veljeni teosta. Ymmärrän, että minun olisi jo aikaisemmin pitänyt pystyä olemaan veljeni tukena ja jutella hänelle. Hänellä ei ole ollut paljon kavereita, ja ymmärsin että minun pitäisi pystyä olla veljelleni hyvä kaveri. Jo ennenkuin hän teki mitä teki.
Pelkään että omat tekoni ovat vaikuttaneet veljeeni. Elimme molemmat avioeroperheessä ja reagoimme avioeroon melko voimakkaasti. Minusta tuli veljelleni toinen äiti kun oikea äiti kävi töissä ja yritti saada meille elantoa. Laitoin veljelleni ruokaa ja pistin hänet nukkumaan jo ollessani viidennellä luokalla. Koen vieläkin vastuuta veljeni tulemisista ja menemisistä. Koen olevani vastuussa myös siitä, mitä hän teki.
Nämä joulupyhät ovat olleet minulle hyvin vaikeita, koska olen joutunut olemaan yksinäni ja perheen kanssa ihan rauhassa, ilman mitään sivuärsykkeitä. Yllättäen en olekaan nauttinut tästä ajasta ollenkaan. Olen joutunut olemaan yksin ajatusteni kanssa niin paljon, että alan vatvomaan niitä päässäni. Lopputuloksena on kamala oravanpyörä, jossa ajatukseni pyörivät enkä pääse mihinkään lopputulokseen. Huolehdin asioista niin paljon.
En oikein tiedä, mikä minua vaivaa. Minulla on ystäviä, joille olen kertonut veljeni rikoksesta. He ovat kaikki olleet hyvin ymmärtäväisiä. En ole kuitenkaan kertonut tästä syyllisyyden tunteesta heille, sillä se on ollut syvällä eikä sitä ole saanut sanoina ulos.
Haluaisin niin olla veljeni tukena ja olla hänen kaverinsa. Se tuntuu kuitenkin niin vaikealta. Veljeni teko on mielestäni niin kuvottavaa, enkä pääse sen yli. Hän on periaatteessa puoliksi minä, ja tuntuu kuin minä olisin tehnyt teon puoliksi. En pysty käsittämään koko asiaa. Välillä on tosi vaikeaa istua hiljaa kotona ja miettiä näitä asioita. Haluaisin lähteä pois kavereiden kanssa ja nauttia olosta, mutta tiedän että kun tulen takaisin, tunteet palaavat jälleen.
Olen jo 19-vuotias, ja olen pian muuttamassa kotoa pois. En tiedä helpottaako se, vai vaikeuttaako se asioita. Toivon sen helpottavan.
Haluan kuitenkin ennen muuttoani näyttää veljelleni että välitän hänestä, vaikka se onkin vaikeaa. Haluan osoittaa en pelkästään hänelle, vaan myös itselleni, että osaan olla hyvä isosisko.
En tiedä miksi minua pelottaa niin paljon. Koska veljeni on periaatteessa rikollinen jo niin varhaisessa iässä, minua kohti suuntautuu kauheasti suorituspaineita. Minun pitäisi pystyä elää omaa elämääni ilman että vanhempieni tarvitsee huolehtia myös minun selviytymisestäni. Minun täytyy menestyä. Pelkään.
Toivon että joku ihana sielu kirjoittaisi minulle jotain. Ajan myötä kerron varmasti tästä myös ystävilleni ja vanhemmilleni, mutta nyt en vielä pysty siihen.
Kiitos kun jaksoitte lukea tämän.