Mullaon jo jonkun aikaa ollu semmosta,että nälkiinnytän itteeni uhalla.😞 Tuntuu, että kaikki kadulla kävelijät on paljon laihempii kuin minä. Haluaisin laihtua semmoset kymmenen kiloo, nyt oon 160/50. Oon oksentanukin muutaman kerran tarkoituksella, kun syönnin jälkeen tulee niin huono omatunto.😭 Tää on ihan kauheeta, kuinka voi tuntea olevansa niin lihava.😠 En tiedä, onko tästä mitään apua, kun kirjoitan tänne, en usko, että mikään muuttaa mun mielen, mutta päätinpähän silti kirjoittaa.
Mahalaukku on kutistunu aivan olemattomiin. Nyt yritän lisätä liikuntaa,oon jo viimeaikoina vähän enemmän liikkunu. Tulee aika usein omantunnontuskia, kun syö, mutta oon yrittäny selvitä.
Mullakin nykyään on aika hankalaa, varsinkin iltaisin. Masentaa ja ahistaa tosi pahasti. Tarvittavia on menny viime aikoina roppakaupalla
Viitaten tohon mun edelliseen tekstiin, eli iltojen "pahuuteen", ja palattakseni myös askeleen alkuperäisen otsikon suuntaan.. Illat on yleensä pahempia myös syömisen tasolla. Vaikka ei se aina aamuisinkaan ole helppo ylös nousta ja edes aamiaista syödä. Kun on päivän syönyt silleen,että voisi olla melkein tyytyväinen (yleensä siihen että jää niin ja niin paljon väliin.. 😞) niin illan tullen "menestys" turhan usein katoaa. Järjen mukaan selitettynä nälkä vie voiton, mutta se toinen "peikko" pään sisällä sotii taas kaikkea sitä vastaan..
Ihan niinkuin tänäänkin. Päivä olisi mennyt kerrassaan mainiosti, jollei olisi pitänyt siskon lakkiaisiin ruveta leipomaan. Nyt omassa päässä on taas pieni sisällissota käynnissä. Eli meikäläinen alkaa etsimään sitä jumppapalloa taas jostain.. 😟
aavaton kirjoitti 11.05.2004 klo 10:36:
On minulla kyllä vieläkin jonkinlainen syömishäiriö. Mie syön aina hirveästi, kun tulee jotain ongelmia. Mutta en oksenna.
En minä lihavakaan ole mutta haluaisin silti päästä ahmimisesta eroon. On aika kallista.
No mulla on kans tuo "jonkinlainen syömishäiriö". Syön kans aina silloin kun tuntuu pahalta, eli syön koko ajan. Kiloja on tullut reilussa vuodessa 10 lisää... ☹️ Ei oo kiva olla "surusyöppö". Mä tiedä lasketaanko tota sitten syömishäiriöks...
Olento kirjoitti 11.05.2004 klo 19:44:
Nyttemmin olen kärsinyt ahmimishäiriöstä ilman oksentelua. Olen paisunut kuin pullataikina viimeisten kolmen vuoden aikana, ja tällä hetkellä yritän laihduttaa, vaikka tiedän ettei se järin viisasta ole, kun suhde omaan kehoon on se mikä on ja ahmimiskohtaukset joka tapauksessa seuraavat toisiaan. Voisin kirjoittaa kirjan niistä tekosyistä, joiden nojalla kauppaan tulee lähdettyä ja sieltä kotiin lahdattua kassikaupalla suolaisia ja makeita herkkuja, jotka eivät rehellisyyden nimissä enää edes maistu hyvältä.
Tää kuulostaa just siltä, mikä muakin vaivaa... Pitää syödä karkkia, vaikkei tee ees mieli... kaikkea pientä hyvää naposteltavaa pitää vetää naamaan, vaikkei maistu hyvälle. Tulee morkkis, kun syön rasvaisia herkkuja tai karkkia, kun kerran lihoon...
Jotenkin yritän tyydyttää pahaa oloani syömällä... Mikä siihen avuksi?
jen83 kirjoitti 25.05.2004 klo 16:44:
Mahalaukku on kutistunu aivan olemattomiin. Nyt yritän lisätä liikuntaa,oon jo viimeaikoina vähän enemmän liikkunu. Tulee aika usein omantunnontuskia, kun syö, mutta oon yrittäny selvitä.
Mullakin nykyään on aika hankalaa, varsinkin iltaisin. Masentaa ja ahistaa tosi pahasti. Tarvittavia on menny viime aikoina roppakaupalla
Voimia sulle, jen83!!! 🙂👍 Oikein iso voimatsemppihalitus! Koita vaan pinnistellä, kyllä sä vielä sen syömishäiriösi voitat!!🙂
Liikutko sie Jen siksi, että laihtusit vielä lisää? Sitte oot kyllä jo kohta näkymätön. Miksi sie et sitten kirjota tänne enemmän iltasin, jos sulla on paha olo. Mulla ei mee nykysin niitä tarvittavii yhtään. Mie illalla nukun ilman unilääkkeitä, enkä näe painajaisii.Pijätkö sitä ruokapäiväkirjaa.
Oletko siekin Tuisku liian laiha? Meillä äiti leipoo vissiin koko ajan. Kyllä mie sen juttuja syön, kohteliaisuussyistä. En pidä pullasta. Ja mie kyllä pullan syönnistä heti lihon. Kyllä mie lihomista pelkään. Mutta en mie sitä koko ajan mieti.
Ja tänään mulla onki vanhempien kaa se eka terapiailta, kolmestaan. Tänään mie sille kyllä sanon, että mie en pidä pullasta leivo leipää.
maanvaiva, kyselit oonko liian laiha. Omasta mielestä en ollut pari vuotta sitten kymmenen kg kevyempänä ku nyt yhtään liian laiha. Joten tällä hetkellä omin sanoin en itseäni laihojen joukkoon luokittelis. Kai siellä normaalikokoisten (paitsi pituisten, 150cm... 😉) joukkoon kuulun. Vaikka koko ajan sitä vaan tarttuu siihen, jos paino vähänkin laskee. Tulee se vähän, vielä vähän lisää-kierre.. 🙄
Meillä ei äiti paljoa yleensä leivo, nyt siskon lakkiaiset kun tulee niin koko talo on muutenkin hyrskyn myrskyn. Äiti ja sisko on töissä päivät, ja mulla valta syödä miten tahdon, elikkä vapaasti käännettynä jättää niin paljon syömättä kun kroppa kestää. 😟
tuttua on minullekin tuo napostelu vaikkei vois vähempääkään kiinnostaa syöminen sillä hetkellä. Välillä tosin hallitsen sen hetkellisen "paniikin" ja pystyn jättämään turhan mussuttamisen väliin. Mutta jo vaikka tunnin kuluttua voikin olla meno taas ihan toinen.. 🙄
Tosin joskus tulee näitä "ylilyöntejä". Karkkilakon aloitin vuoden 2003 alussa. En vaan enää osaa lopettaa sitä. Kai jotenkin alitajuisesti kammoaa,että tauon jälkeen homma riistäytyisi taas käsistä. Joten näen parempana vaihtoehtona olla kokonaan ilman kuin ottaa se yks ja mahdollisesti kaikki muutkin sitten sen ekan jälkeen.. 😟
Hitsi, kun on vaikeaa kirjoittaa tänne, kun kirjoitin jo tuonne alaskin. Molemmissa paikoissa käydään mielenkiintoista keskustelua ja kaikkiin haluaisi osallistua. MUTTA mua alkaa aivan hirveästi ahdistamaan, jos mun nimi on molemmissa paikoissa näkyvillä. Kun avaan ruudun ja lukee aavaton kahdessa paikassa, meinaan tukehtua. Tulee tunne, että mie vaan yksin kirjoitan.
Niin, että voitaisko sopia, että jos näette mun nimen esillä molemmissa jutuissa, niin äkkiä kirjoitatte jotain, että mun nimeni häipyy ainakin toisesta jutusta. Kiitos etukäteen.
Kauhea sana Tuisku; karkkilakko. Vasta mie masentuisin, jos en suklaata ja jäätelöä söisi. Irtokarkkejakin menee puoli kiloa keveysti pieneen ahdistuskohtaukseen. Mulla on vielä parikymmentä km lähimpään kauppaan. Mutta, kun karkkihimo iskee, lähtee mies matkaan vaikka läpi tuulen ja tuiskun. Yhden kerran viikossa käy kauppa-auto. Just tietenkin silloin, kun mie olen yksin ja kaikkein masentunein. Käyn ostamassa suklaalevyn, keksiä ym. Ja kaikki syön melkein heti. Oksennus meinaa tulla. Eikä ole muuten mikään halpa terapiahoito tämä mun syöminen. Eikä siitä ole kuin hetken ilo.
lakkoilu ei juu aina ole "tervettä". Mulla tuppaa muutenkin menemään aika usein kaikki kontrollointiyritykset metsään. Tai niin, että yritän hallita aina vain enemmän jotain, ja sitten epäonnistun. Ehkä sen takia toi karkkilakko. Että onnistuis jossain 😑❓ Kai osittain pidän sitä yllä,että todistan sillä tavoin osaavani olla ahmimatta, syömättä jotain turhaa. Kaikkea muuta makeaa tulee joskus kyllä syötyä. Bulimian kanssa tuli vielä viime talvena tapeltua, nyt oon jo kohta puoli vuotta siitä erossa pysyny. Jotenkin pelkään, että jos karkkia liikaa söisin, siitä ei hyvä seurais.. 🤔 niinpä sinnittelen ilman.
En liiku hirveesti, kun jotenkin laiska meinaan olla. Pitäis yrittää lisätä liikuntaa, vaikka ajaa työmatkat pyörällä, jos vaan ois hyviä ilmoja.
En kirjota tänne iltaisin, koska mulla ei oo itelläni tietsikkaa saati sitten nettiä. Käyn aina äitin luona täällä. Mullekin toi iltasyöppöys on tuttua, mutta viimeaikoina oon aika hyvin pystyny pitää sen kurissa☺️ Otan vaan jotain porkkanaa tai näkkäriä, jos "nälkä" yllättää. Nälkää en kunnolla enää tunne.
mulla toi nälän tunteminen on vähän sekaisin ollu jo kauemman aikaa. Välillä syön ihan selkeesti pelkkään tunteeseen, esim. ahdistukseen. Sitten taas toisaalta yritän välttää tai hallita mahdollista tulevaa ahdistusta kontrolloimalla syömisiä.
Tänään kahdeksantuntisen työpäivän lisäksi tuli liikuttua useampi tunti. Jo työpaikkaruokailu aiheuttaa kohtuullisen suuren ahdistuksen. Nyt illalla en vain voi syödä. Hirvee nälkä, järki kiljuu et ei töistä tuu mitään kun ei oo energiaa. Mieli taas väittää vastaan, että paha olo on jo muutenkin. Ei sittä ahdistusta tartte syömällä kerätä. 😟 kunnon sekametelisoppa... ☹️
Edelleenkään mie en teitä ymmärrä ,kun pidätte itseänne nälässä. Uskokaa jo maha täynnä on huomattavasti helpompi olla masentunut tai ahdistunut tai vaikka kumpaakin.
Vaikka eilen miekin sain ahdistuksen jäätelöstä. Mie olen vähän yrittänyt tuota karkin ahmimista rajoittaa. Etten ikävään söisi kaupan hyllyjä tyhjäksi. Sainkin sen jo rajoitettua kerta viikkoon. Ostin vaan kerran viikossa kauppa-auton kaikki suklaat. Ja söin ne heti.
Mutta eilen meille tuli jäätelöauto?? Kilkutti vielä jotain äänimerkkiä niin, että varmasti tyttökin sen huomasi. Ja suoraan pihaan. Ja hienoja avajaistarjouksia ja ne kaikki tietenkin piti ostaa, kun niin säästi hirveesti rahaa. Melkein kaikki ne heti tuli syötyäkin. Yön sitten voivottelin ja melkein työnsin sormet kurkkuun, että oisin saanut oksennettua. Nyt sitten elämäni kohokohtia ovat jäätelö- ja kauppa-auto. Odottelen niitä yhtä kauhulla kuin terapeutin lomalta paluuta.
Ja tämä kyllä on vakava syömishäiriö. Suklaajäätelösoppa.
Xera. Mie tähän kirjoitan, kun en jaksa hyppii tästä häiriöstä masennukseen. Enkä tänään ole masentunut, koska meillä on siivooja kotona. Sie taidat olla puoliksi jo aikuinen, kun mietit pystytkö enää kirjoittamaan. Onneksi sentään Lintsistä pystyit nauttimaan. Muuten kokonaan huolestuisin. Mie olen käynyt Lintsillä seitsemän vuotta sitten. Tulee meille kohta tivoli. Aasinsiltaa pitkin pääsin takaisin otsikkoon. Mie syön tivolissa itseni sairaaksi; jäätelöä, makkaraa, hattaraa jne. Sitten karuselliin.
Kirjota kuitenkin Xera, ainakin silloin tällöin.
Mie yrjöilin muutaman päivän. Ihan tahaltani vissiin. En mie sormia työntänyt kurkkuun. Mutta muuten mietin kauheita asioita, että varmasti tuli yrjö. Ruuan jälkeen vähä aikaan pijin ruuat mahassa, mutta kun pääsin ulos, heitin laatat. Kukaan ei huomannu. Mulla oli hyvä olo, kun olin syönyt hyvää ruokaa. Ja jopa puhunut iskän ja äidin kaa ruokapöydässä. Mie en vaan uskonnu, että mulla on oikeus olla liian hyvä olo. Mie yrjösin sen hyvän olonki pois. Mie halusi, että mulla on paha olo. Jälkeenpäin mie vasta tajusin, että oon yrjönny monta päivää. Mie yrjösin enkä sitä sillä hetkellä tajunnu.
Mun ruokailu meni aivan sekasi, kun ei ollu kouluruokailu. Eikä mitään säännöllisiä aikoja. Mie vaan oon semmone ihmine, että mulla pitää olla aikataulu. Millo syön, millo nukun. Muuten mie sekoan.
Taas mie alan pitää ruokapäiväkirjaa, siihe pitää merkata, jos yrjöönki.
aavaton kirjoitti 04.06.2004 klo 12:44:
Edelleenkään mie en teitä ymmärrä ,kun pidätte itseänne nälässä. Uskokaa jo maha täynnä on huomattavasti helpompi olla masentunut tai ahdistunut tai vaikka kumpaakin.
Mä jätän välillä syömättä sen takiia ku siitä tulee joku onnistumisen tunne, joku voitto. Ku pystyy olee syömättä. Että edes jotain voin päättää ja kontrolloida. Laihduttanu en oo koskaan. Silloin ku ahdistaa en vaa voi syödä, on ku olis joku läppä kurkussa joka estää mua nielemästä. Välillä on tuntunu että se sama läppä estää sanoja pääsemästä ulos. Vaikka terapiassa olis valmis lause päässä ni en vaa pysty sanoo sitä. Joskus ku on paha olo ei vaa kiinosta ruoka, ällöttää. Vaikka ei mulla mitää syömishäiriöä olekaa. Ainakaa kukaa ei oo mulle sellasta sanonu. Nyt tän kolme viikkoo ku terapeutti on ollu lomalla (eka aika ens tiistaina, hui!) ni oon pitäny ruokapäiväkirjaa.
Xera. Mie tähän kirjoitan, kun en jaksa hyppii tästä häiriöstä masennukseen. Enkä tänään ole masentunut, koska meillä on siivooja kotona. Sie taidat olla puoliksi jo aikuinen, kun mietit pystytkö enää kirjoittamaan. Onneksi sentään Lintsistä pystyit nauttimaan. Muuten kokonaan huolestuisin. Mie olen käynyt Lintsillä seitsemän vuotta sitten.
Kirjota kuitenkin Xera, ainakin silloin tällöin.
Miks mä Aava sen takii olis aikuinen? Mä en vaa oo pystyny sanoo mitää, vaikka olisin halunnuki, nyt sitte kommentoin urakalla ku tuli sellanen olo että voin taas kirjottaa. Välillä vaa tuntu että olisin vaa omista asioistani halunnu puhuu enkä mitää järkevää ni ettei kukaa olis ees mitää ymmärtäny enkä pytyny mitää kellekää muulle sanoo ni olin sitte hiljaa. Tai monta kertaa en olis vaa pystyny sanoo mitään sitte ku olin tänne tullu. Lukemassa oon kyllä kyny pariki kertaa päivässä.
Kyllä mä Lintsillä nautin 🙂 Jätskimyyjällä oli vaikeuksia pitää naama peruslukemilla ku mä tulin ostaa jätskiä pieni pehmoeläin-ankka pään päällä. Mä sain sen joskus yläasteella ja silloin kävelin ympäriinsä se pään päällä ku halusin saada vähän vipinää ihmisiin, niiden ilmeet oli hauskoja ku ne ihmetteli mun juttuja 🙂 ja nyt löysin sen taas.
Nii, mutta musta ei kyllä saa aikuista tekemälläkää, tänääki ku käytii torilla ni äidin piti kysyy kaikki ku mä en halunnu puhuu myyjien kanssa.
-kakara😋-
Ei mullakaan mitään syömishäiriöö ole. Ainakaan kukaan mullekaan niin ole sanonut. Ruoka on vaan semmoine asia, että sillä on helppo näyttää tunteita, vissiin. Kun mie olin lapsi, meillä oli baari. Isä ja oli kokkeja. Mie olen lapsuuteni viettäny baarissa. Joka päivä koko perhe, ukki ja mummokin, syötiin omassa baarissa iltaruoka. Syötiin aina hienosti ku oikeessa ravintolassa, puhuttiin ja naurettiin. Nyt, on mulla hyvä tai paha olla, niin kun mie syön, mulla tulee kaikkia kuolleita niin ikävä, että mie yrjöön.Terapiassaki mie saatan vaikka kuinka puhuu mutta sitten,kun olen pois yrjöön vessaan. Aivanku se asia ois ollu vaan yrjön eessä. ja kun sen sain sanottuu, tulee yrjöki.Mie jotenki sen ymmärrän, että yrjöö, kun on paha olla. Hyvänolonyrjöä en ymmärrä. Eikä oikeastaan ruumis kestä, jos usein yrjöö.
Äkkiä sun terapialomasi meni Xera. Etkä menny kovinkaan huonoon kuntoon, vissiin?
mahtaa moderistilla kohta yrjöt tulla, kun tätä syömishäiriö juttuu moderoi.