Syöminen on ahdistavaa
Ahdistaa niin pirusti syöminen! Aloitin noin vuosi sitten laihduttaman ja laihduinkin aika roimasti. Joulun tullessa lopettelin ja meni ihan hyvin tuo joulu, vuoden alusta alkoi jokin mässäilykausi, mutta sain senkin jotenkin kuriin. Kaikki meni suhteellisen hyvin, mutta ennen pääsiäistä iski hirveä stressi ja purkautui sitten lopulta niin, että ahdistuin ihan mielettömästi ulkonäöstä ja ruoasta. Jotenkin kamala olo. Yritin opetella syömään kunnolla, mutta se oli vaikeaa, kalorien laskeminen ahdisti ja se jatkuva nälkä ja huono olo. Tuntui, että on nälkä, vaikka söinkin vasta. Nyt sitten päätin lopettaa kalorien laskemisen. Olo on ollut tähän mennessä suhteellisen hyvä, vaikka ahdistaa ajatus lihomisesta. Olen myös pitkästä aikaa alkanut syödä kunnon lämpimiä aterioita, aiemmin en voinut syödä niitä ilman valtavaa ahdistusta. Siltikin on olo hiukan kumma, tuntuu että maha on jotenkin outo, ei ole varsinaista nälkää, mutta mahassa jotenkin möyrii. Suolisto-ongelmia? Elin ennen lähes ainoastaan salaatilla ja leivällä, joten kai tässä on totuttelemista. Ja kun tarkkailen oloani jatkuvasti. Ahdistaa kauheasti! Pelottaa, että lihon jos syön lämpimiä aterioita ja jotenkin syöminen tuntuu kuin kävelisi heikoilla jäillä. Välillä käy mielessä, että entä jos en söisi ollenkaan, paastoaisin, niin sitten ei tuntuisi pahalta.
Näen myös toisinaan painajaisia ruoasta. Se on kamalaa! En ole koskaan aiemmin juuri nähnyt unia ruoasta, joten tuo on tosi outoa. Olen alkanut syödä aamupalan, kaksi lämmintä ateriaa ja kaksi välipalaa, jotta olo olisi hyvä. Tähän mennessä olo on suht ok, mitä nyt tuntuu välillä, etten jotenkin osaa tätä hommaa ollenkaan. Näläntunne tuntuu pahalta, se pelottaa ihan hirveästi ja iltaisin alan helposti ahmia. Aina aterian jälkeen on jotenkin kumma olo, ahdistaa. Miten saisin ajatukset muualle, kun ajattelen vain ruokaa ja syömistä koko ajan?
Mulla on ihan sama juttu. Tosin, ite oksentelen, syön normaalisti, paastoan jne. Haluaisin syödä normaalisti, mutta kun alan siihen, ahdistun lihomisesta, jolloin en syö, oksentelen ja muuta. Sitten taas viikonloppuisin on pakko syödä jotenkin normaalisti ja lihon ja kierre jatkuu maanantaina. En osaa syödä normaalisti.
Itsekin laihduin 15 kg lyhyessä ajassa. Sen jälkeen olin osastolla muista syistä, mutta opin siellä oksentelun monesti päivässä. Elimistö on varmaan ihan sekasin tähän mennessä. Hiukset ja kynnet ei enää kasva. En tiiä. Ja silti jatkan, enkä kerro terapeutille.
Ei tästä nyt sinulle mitään apua varmaan ole. Omia juttujani vaan kirjottelen. Toivoisin, että pystyisit syömään normaalisti. Se on paljon järkevämpää, kyllähän mäkin sen tiiän.
Voisi olla kiva vaihdella ajatuksia sähköpostin avulla tai jotenkin muuten? Jos sais itekin jotain järkeä tähän. En tiedä, voi kuulostaa tyhmältä.
Mutta jaksele 🙂🌻
Kiva kuulla, miten muillakin menee. Sulla vielä huonompi tilanne kuin mniulla. Ensi viikolla on onneksi aika psykiatrille ja pakotan itseni kertomaan tästä. Ehkä pääsisin jollekin ravitsemusterapeutillekin käymään ja saisi jotain selkoa tähän.
Joo, olisi kiva vaihdella ajatuksia. Mulla on kai jokin ahmimisjakso meneillään. En jaksa välittää, vaan syön ja syön. Huomenna tekee mieli aloittaa paastoaminen, en siihen täydellisesti kykene, tulee niin heikko olo, että pyörryn. Syön kuitenkin vähemmän, pari leipää ja jotain hedelmiä, sillä pysyn sentään jotenkin pystyssä. Jotenkin olen kuitenkin sairaalla tavalla ylpeä itsestäni, jos pyörryttää ja on nälkä. Joo, mutta jos kiinnostaa vaihtaa ajatuksia, niin tässä sähköpostiosoitteeni: ankea@wippies.com
Minä olen huomannut itsessäni, että luulen olevani kauhean iso, vaikka luutkin alkavat jo näkyä. Minä olen aina pahoillani siitä, etten ole muistanut syödä ja että olen laihtunut. Olen ennen ollut ylipainoinen ja nyt paino lähentelee jo alipainoa. Ja taas törmään tähän samaan vanhaan asian, äitini käytös. Hän ojn valtavan vihainen minulle, jos puhun painostani, sillä painan vähemmän kuin hän.
- "Siitä oli varaa pudottaakin"
- "Ei laihtuminen oo mitenkään erikoista, on muutkin laihtunu 15 kg"
- "Kyllä minä nyt vähemmän painan kuin sinä"
Olen koittanut olla mahdollisimman hiljaa, mutta opettajat ja kaverit ovat kyllä huomauttaneet painostani, että laihdun liikaa, ja itsestänikin tuntuu, että alan jo kuihtua liikaa. Ei vain ole nälkä, ja jos ei ole nälkä, niin ei tule mieleen että pitäisi syödä.
Mua ahdistaa syöminen ihan hirveästi. Kurkussa on pala, kun ajattelenkin, että joudun syömään. Laihdutin jonkin aikaa sitten, laihduin muutaman kilon. Mutta laihdutin tietysti ihan väärin, joskus elin vain alle 500 kcal päivässä. Sitten kun lopulta tajusin anoreksian vaarat, lopetin, mutta syöminen ei ota onnistuakseen. En tahdo syödä, en pysty nauttimaan herkuista, koska aina aivoissa kopputtaa se, mitä vaaka näyttää seuraavana aamuna.
Lisäksi pelkään, että mulla on masennus. Itken joka ilta, päivät ovat helpompia kun on kaverit ympärillä. Mutta silti elämä on vaikeaa nykyään, enkä uskalla kertoa kellekkään. Väsyttää jo eläminen😞 Mä tahtoisin kuolla. Mä olen kyllä miettinyt itsemurhaa, mutta mulla on edelleen maailman paras kaveri tukena, mutta ilman häntä en selviäisikään. Niinpä kuljen läpi jokaisen päivän, ja itken illalla itseni unen ihmemaahan.
Mä en enää tiedä miten jaksaa.