Hei kaikille, olen uusi käyttäjä. Parikymppinen nainen. Punastelen ja tärisen, kun jännitän.

Pelkoni alkoi syventyä, kun kaksi ihmistä, jotka väittivät olevansa ystäviäni, alkoivat huomauttelemaan asiasta mahdollisimman kovaäänisesti mahdollisimman monen ihmisen kuullen. Se tuntui niin pahalta.

Etenenin itsetuhoiseen suuntaan, viiltely, liiallinen juominen, juomisesta johtuva hävettävä seksi, masennus, syömättömyys/ylensyönti.

Minä lähdin. En vastannut enää heidän puheluihinsa.

Päätin keskittyä niihin hyviin asioihin, joita pidämme usein itsestäänselvyyksinä. Minulla oli maailman paras koira. Hän kuoli puolitoista kuukautta sitten, yllättäen. Syöpäkasvain. Minulla on ihana perhe. En siis ole naimisissa, tai seurustele, vaan tarkoitan vanhempiani, heidän uusia puolisoitaan, sisaruksiani.

Benjamin Franklin sanoi: ”kirjoita epäonnistumisesti hiekkaan, onnistumisesi marmoriin.”

Haluaisin, että alamme ehdollistaa itseämme onnistumisille, ilman mokaamisen pelkoa (hyväksymään epäonnistumisen).

Minä voin aloittaa. Pitkästä, pitkästä aikaa juttelin eilen hyvännäköisen miehen kanssa, ja kerroin jopa yhden hauskan jutunkin, ja täysin ”normaalisti” jännittäen. Se oli ihanaa!