Sisältöä elämään?

Sisältöä elämään?

Käyttäjä Mersedes aloittanut aikaan 21.11.2015 klo 00:28 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Mersedes kirjoittanut 21.11.2015 klo 00:28

Moikka. Olen ollut masentunut useita vuosia. Olen opiskelija ja kaipaan elämääni nyt jotain, mikä viimein saisi minut irti siitä ringistä.

Ajattelin pitkään, että kun tapaan miehen, olen ikuisesti onnellinen. Tänään kun kuitenkin murruin rakkaani käsivarsille tuhansiksi palasiksi, ja kun kyyneleitten sekaa tunsin, että olen aivan poikki, en halua elää ja elämä on turhaa, ymmärsin, että ajatustapani on ollut virheellinen. Olen aina elänyt vain muille, tai muiden kautta. En ole ajatellut, mikä tuntuisi itsestä kivalta, vaan aina ajatellut, että minun täytyy hakea onni muita miellyttämällä, sopimalla johonkin muottiin. Olen käynyt salilla ollakseni laiha, että muut hyväksyy. Olen pitänyt blogia, että saisin hyväksyntää. Olen kuvaillut, käynyt lenkillä, kokeillut kori- ja lentopalloa, uintia, itsepuolustusta, kirjoittamista ja muita vastaavia juttuja koska olen halunnut hyväksyntää. En, koska olisin halunnut. Ja olen hakenut rakkautta, ajatellen, että olisin onnellinen, kun vaikka blogillani olisi paljon lukijoita, tai että laihempana olisin suositumpi ja siten onnellinen, tai että jos olisin kuuluisa kirjailija, minulla olisi kaikki hyvin. Kaikki ongelmat vain katoaisivat. Tai kuten nyt, kun saan miehen jota rakastaa ja joka rakastaa aidosti, olen loputtoman onnellinen. Vale.

Nyt en edes enää tiedä, mitä haluaisin. Sydämeni huutaa jotain tekemistä, joka virkistäisi, mutta mitä se voisi olla? Miten löydän oman kutsumukseni? Mikä toisi valon minun arkeeni?

Harrastan pyöräilyä, mikä tuo urheiluiloa, enkä kaipaa enempää urheilua syömishäiriöni vuoksi. En usko voivani urheilla lisää tässä tilassa. Mutta millaisia luovia mahdollisuuksia eri harrastuksille olisi? Kertokaa ideoita ja vinkkejä, jos joku saisi masentuneen mieleni heräämään. Kaipaan tekemistä mitä pikenmiten.

Jos jollain on hyvä mielikuvitus, otan hullujakin ideoita vastaan. Tyyliin – käy ympäri suomen kaupungeissa kuvaamassa vessoja, ja pidä siitä blogia -. Tämänkaltaiset ajatukset inspiroivat repäisemään.

Jos joku muukin kaipaa tekemistä, hänkin voi ottaa ideoita ehdotuksistanne 🙂

Käyttäjä Sarjetty kirjoittanut 21.11.2015 klo 16:50

Mistä pidät? Piirtäminen, maalaaminen, jonkin soittimen soitto, laulu, kirjoittaminen, lukeminen, ruuan laitto?

Käyttäjä Mersedes kirjoittanut 22.11.2015 klo 09:40

Sarjetty kirjoitti 21.11.2015 16:50

Mistä pidät? Piirtäminen, maalaaminen, jonkin soittimen soitto, laulu, kirjoittaminen, lukeminen, ruuan laitto?

Piirtämisestä kyllä. Ongelma on se, etten aina keksi mitään piirrettävää, ja turhaudun. Vertailen itseäni toisiin liikaa - en ole tyytyväinen töihini siksi. Joskus piirsin sarjakuvaa, jota en ole saanut eteenpäin, vaikka olisi toki kivaa. Olisi kivaa ostaa vaikka uusi tietokone ja siihen joku piirrustusohjelma, mutta tämä on taas todella kallista.

Maalaaminen - kyllä! Vähän sama ongelma kuin yläpuolella. En osaa olla tyytyväinen juuri omaan kädenjälkeeni.

Soittaminen ei tosin ole minun juttuni, en osaa soittaa mitään. Jostain syystä en pysty seuraamaan rytmiä, vaikka olen kokeillut eri soittimia (piano, rummut, huilu, kitara, basso, soittimia joiden nimiä en edes muista... 😀)

Laulu olisi todella hauskaa. Laulutunnit ovat olleet haave, mutta ujous omasta äänestä on todella suuri. Oma äitini on haukkunut minua mm. Varikseksi. Monet kerrat tullut minun laulaessa pienenäkin väliin haukkumaan, miten hänen päivänsä menee pilalle ääneni takia. Tai kun lauloin kerran piristääkseni häntä, niin sama virsi.. Olin kuullemma järkyttävin laulaja ikinä.

Kirjoittaminen olisi myös kivaa. Olen miettinyt johonkin lehteen kirjoittamista, tai jotain runokirjaa, tai vastaavaa. En vain tiedä, mistä lähteä hakemaan tälläistä, että saisin kirjoitelmiani jonnekin esillekin.

Lukeminen oli joskus intohimo. En kuitenkaan löydä enää kirjoja, mitä lukea. Se hidastaa todella paljon.

Ruokaa laitan työkseni, ja se on mukavaa. 😳 Leivon paljon vapaa-ajalla ja toki voisin leipoa vieläkin enemmän. Se on ongelmana, ettei kukaan jaksa syödä enää leipomuksiani. Voisin toki harkita, jos saisin lahjoittaa jonnekin vanhainkotiin tai vastaavaa 😟

Käyttäjä Sarjetty kirjoittanut 22.11.2015 klo 12:30

Piirustus/maalaamisaiheita: jos jokin ahdistaa auttaako sen laittopaperille?
Lukeminen: millaisista kirjoista pidät? Voisin listata sen mukaan.
Laulu: voithan laulaa kun olet yksin.
kirjoittaminen: päiväkirja, runot, romaanit, novellit vaikka vaan itsellesi

Käyttäjä hanne3 kirjoittanut 23.11.2015 klo 05:52

Haluaisin itsekin tekemistä ettei päivät kuluisi turhaan hukkaan. Ajattelen usein, jos sanotaan piirrä, maalaa, kirjoita, laula, näiden olevan kliseistä puuhaa. En saa aikaiseksi mitään. Nuoruuden päivät ovat kuluneet koneella istuen.

Käyttäjä hanne3 kirjoittanut 23.11.2015 klo 06:07

Usein on ahdistava olo, jos en pääse koneelle, etsin tietokoneen kautta sisältöä elämääni. Kuvittelen saavani kavereita sen kautta. Ahdistaa, jos en pistä viestiä jollekin esimerkiksi kirjekaveria hakevalle. Koko ajan mietin pitäisikö taas. Tässä muuten tekemisvinkkini jollekin. Itse kaipaisin kyllä jotain muuta. Sitten ajattelen, että kavereita saa baareissa notkumalla. En ole ikinä käynyt baarissa. Voiko ystäviä edes saada, jos ei käy baareissa? En viihdy paikoissa, jossa haisee viina ja tupakka. En pidä ahdistavista pimeistä savuisista yökerhoista, mutta silti mielessäni kituu ajatus siitä, että jos joskus sittenkin pääsisi kerran elämässään kokemaan tämän ennen vsnhuuden päiviä. Olen käynyt ravintoloissa, jotka övat täynnä keski-ikäisiä miehiä ja naisia. Siellä laulettiin iskelmäkaraokea oluttuoppi kädessä.

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 23.11.2015 klo 11:39

Hanne3,

Yksi tapa saada nettikavereita on esim. joku foorumi, joka keskittyy sellaiseen asiaan mikä kiinnostaa itseäkin. Tällöin uusien tuttavuuksien kanssa on heti jotain yhteistä, josta puhua, kun ei vielä oikein tiedä muuten mitä sanoisi. Tietysti kannattaa pyrkiä varmistamaan että toinen on luotettava.

Urheilu- tai vapaaehtoisseuroista voi myös löytää itselleen kavereita. Joiltakin kursseilta (kansalaisopisto tai koulu) voi myös löytää tuttavuuksia. Jotkut ovat tavanneet jopa kahvilassa tai ravintolassa, ja päätyneet avioliittoon asti. Eihän se monesti ole kovin helppoa siltikään, mutta baariin ei ole pakko mennä, jos siltä ei tunnu. Varmasti on muitakin, jotka eivät niissä viihdy. 🙂

Käyttäjä Sarjetty kirjoittanut 23.11.2015 klo 14:45

Kyllä ystäviä muualtakin löytyy kuin baareista. Miten oisi jokin harrastus?

Käyttäjä hanne3 kirjoittanut 23.11.2015 klo 15:56

Millähän saisin tämän koneella olon loppumaan, että jaksaisi ihmisten ilmoille ja rohkenisi puhumaan ja juttelemaan.

Käyttäjä hanne3 kirjoittanut 23.11.2015 klo 16:19

Tulee kuntosalilla käytyä, mutta ei oo tullut tutustuttua kenenkään. ☹️

Käyttäjä Sarjetty kirjoittanut 23.11.2015 klo 16:47

Rupee vähentään pikkuhiljaa?

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 23.11.2015 klo 22:25

Olisiko kuntosalilla jotain ryhmää, johon voisi liittyä? Sellaista sulle sopivaa porukkaa. Niitä voi salista riippuen olla moniakin erilaisia. Tai voitko pyytää jotakuta kanssasi salille? Joskus voi myös olla sellainen tilanne, että voi luontevasti vaihtaa muutaman sanan jonkun kanssa, jota esimerkiksi näkee usein salilla samaan aikaan. 🙂

Käyttäjä hanne3 kirjoittanut 23.11.2015 klo 23:33

Sarjetty kirjoitti 23.11.2015 16:47

Rupee vähentään pikkuhiljaa?

Joo, olen vähentänyt sitä, erityisesti sosiaalista mediaa. Poistellut ihmisiä listoiltani, joiden seurassa en voinut olla täysin oma itseni. En käytä tällä hetkellä vastaavanlaisia, joskus saatan käydä jotain sivua katsomassa. Aiemmin jossain alitajunnassa oli olenko riippuvainen internetistä. Mietin kulutinko liikaa aikaa koneella, istuinko sen edessä vain sen takia ettei ollut rohkeutta lähteä mihinkään tai jutella kenenkään kanssa.

Käyttäjä väsynyt92 kirjoittanut 02.12.2015 klo 18:33

Yksi mukava tekeminen mikä on tällä hetkellä aika hittijuttu, on nuo aikuisten värityskirjat!! 🙂
Lapsena rakastin värittämistä, paljon enemmän kuin piirtämistä, ja minulla oli paljon värityskirjoja. Nyt aikuisena olen ollut töissä päiväkodeissa, jossa lapset värittävät värityskuvia, ja olen mennyt mukaan värityspuuhiin, ja tajunnut taas, miten ihanaa ja tyydyttävää se on!
Nuo aikuisten värityskirjat sisältävät monimutkaisia kuvioita joihin menee aikaa, ja hyvä niin! Niitähän on kehuttu lievittämään ahdistusta, toimii meditoinnin tavoin, hyväksi luovuudelle ja mielenterveydelle!
Jos yhtään kiinnostaa, suosittelen vahvasti! 🙂 Niitä löytyy ihan ruokakauppojen lehtihyllyiltä, tai esim suomalaisesta kirjakaupasta isompi valikoima. Mitä vähän olen hintoja katsellut, niin n. 6€ ylöspäin eri hintaisia kirjoja. Kannattaa kokeilla tätä loistavaa rentoutusmenetelmää! 🙂
Tsemppejä!