Eilen päivällä tunsin ahdistuskohtauksen saapuvan. Se hiipi vähitellen rintaan ja kovettui möykyksi. Olin julkisella paikalla, enkä voinut siinä romahtaa.
Kotiin päästyäni aloin itkeä, korkkasin Koskenkorva vodkan ja hörpin suoraan pullon suusta. Olo oli turta, mutta vodka poltti kurkussa, sen tunsin. Mikään varsinainen yksittäinen henkilö tai teko ei mulle pahaa oloa aiheuttanut, vaan kyse on patoutuneista tunteista, joita en ole osannut ilmaista aikanaan…
Juomisen välissä tartuin leipäveitseen ja viiltelin sillä käsivarteeni. Sain aikaan vain pieniä haavoja, mutta se riitti havahduttamaan minut todellisuuteen, etten oikeasti haluakaan kuolla.
Mun oli tarkoitus mennä illalla juhlimaan kaverin synttäreitä, mutta en kerta kaikkiaan olisi jaksanut olla iloinen ja pirteä. Kaikki ei oo kunnossa, jos mieluummin olen yksin pullon kanssa, kuin iloisten ihmisten ympäröimänä…
Mitään diagnoosia mulle ei ole tehty, enkä syö mielialalääkkeitä. Oon vakuuttunut siitä, että puhumalla selviän tästä. En vain tiedä kuka mua kuuntelisi ja kenelle osaisin puhua. Tuntuu, ettei ystävillä ole sellaista ymmärrystä tai aikaa auttaa mua.
Tuntuu jo vähän paremmalta, kun löysin netistä tällaisen palstan, jonne voi kirjoittaa omista tuntemuksistaan ja ehkä joku lukee ja sanoo jotain lohdullista.
Heippa
Ekaksi olisi tosi tärkeätä että jätät korkin kiinni eli et ryyppää
sillä se alkoholi vaan pahentaa tilannetta ja asiat menee viellä huonommin.
Suosittelisin kyllä sinulle että kävisit ammattiavun piirissä kun sanoit
että ahdistaa ja olet viillellyt.
Niin elämä varmasti helpottaa.
Kun sinulla ei ole ketään joka jaksas kuunnella niin mene nettiin ja googleen
laita hakusanaksi tukihenkilo niin sillon saat keskustelu apua niin sekin helpottaa
elämää.
Kuinkas nyt olet jaksanut???
Kaunista kesää sinulle
Hei Kaislikko!
Olen ehkä todella pahasti hakoteillä, mutta voisin sanoa, että meillä jokaisella on joskus tosi huono olo ja tuntuu, että mikään ei onnistu ja mihinkään ei jaksa juuri lähteä...
Se on ihan tervettä, että joskus on tuntemuksia, sellaisia kuin masentuneellakin on, se ei kuitenkaan tarkoita sitä että olisit masentunut.
Viiltelysikin oli vain mielesi kannanotto siihen huonoon oloon. Sitten huomasitkin että viiltelyssä ei ole mitään järkeä.
Jokaisella meistä on joskus elämänsä aikana patoutuneita tunteita, ne sitten purkautuvat joko hallitulla tavalla tai sitten jollain hallitsemattomalla tavalla.
Joskus vain ei jaksa, ei meitä ole luotu sellaisiksi, että koko ajan on hyvä olla ja aina pitää olla pirteä jne jne...
Ja jos todella olet vakuuttunut siitä, että puhumalla selviät, niin ole onnellinen, ettei tilanne ole vielä mennyt pahempaan suuntaan. Varaa mahdollisimman pian aika psykiatriselle poliklinikalle, josta saat sitten itsellesi keskustelukumppanin. Yksi aika olennainen ja hyvä juttu on se, että ei tarvitse olla mielisairas käydäkseen keskustelemassa elämänsä kriiseistä.
Eikä ystäviä välttämättä kannata kuluttaa puhki kertomalla kaikista ongelmistaan. Ammattilainen osaa auttaa parhaiten ja ehkä ohjata sinua oikeaan suuntaan. En nyt kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kaverille saa kertoa huonosta olosta. Onhan se tärkeää, että ystäväsi tietävät missä mennään...
Jos haluat täältä tukinetistä apua, suosittelen sinulle tukinetin tukihenkilöä.
En nyt tiedä oliko lohdullista ja oliko tekstini ihan hakoteillä, mutta näin näen tilanteesi yhden viestin perusteella...