Taustastani sen verran että olen ollut 1-7 luokkaan asti koulukiusattu, ja hyvin pitkään masentunut. Kahdeksannella luokalla sain kavereita ja kiusaus loppui mutta ulkonäköpaineet jäi ja itsetunto tuhoutui lopullisesti.

Peruskoulun jälkeen aloin käymään koulua josta en tuntenut ketään, ei ollut enää tuttua turvaa ja tuntui etten millään selviydy opinnoista ja etten ole tarpeeksi vahva suoriutumaan tehtävistä mitkä muut tekee leikiten. Iltaisin asiat vaivasi niin paljon että ei pystynyt enää nukkumaan ja lopulta koulunkäynti keskeytyi kokonaan.

Olin kotona ja aloin eristäytyä täysin kavereistani ja turvauduin aina alkoholiin ja yritin unohtaa kaikki ongelmani ja velvollisuuteni suorittaa koulunkäynti ym.

Olin ennen todella ujo, varsinkin poikien seurassa koska sain ala-asteella niin paljon kommentteja ulkonäöstäni.

Kunnes vuosi sitten tapasin nykyisen seurustelukumppanini joka sai minut pikkuhiljaa luottamaan itseeni ja asiat alkoi menemään paremmin..

Pitkät alkoholiputket jäi vihdoin taakse mutta aloin huomata kohtauksia joista ensimmäinen esiintyi julkisellapaikalla, lähdin vessaan täristen oksentamaan, ja tuntui että ilma loppuu ympäriltä. Lopulta jouduin lähtemään ulos koko rakennuksesta.

Aloin saada kohtauksia aina ennenkuin piti lähteä johonkin paikkaan mikä ei kuulunut normaalipäiviin. Lopulta sain kohtauksia jo kaupan kassallakin..

Tänä syksynä koulun alotettuani sain paljon kavereita, koulussa menee hyvin ja on hyvä luokkahenki. Silti huomasin ahdistukseni pahenevan todella pahaksi ja hain apua. Nyt Syön paniikkihäiriöön,ahdistukseen ja unihäiriöihin lääkkeitä jo toista kuukautta mutta tuntuu että ahdistus ei lähde, ja ehkä jopa pahenee.

Viimeisen kuukauden aikana olen yrittänyt itsemurhaa monia kertoja. Olen hyvin itsetuhoinen ja avuton.

Kaikista kamalinta on se että ongelmat ei ole enää normaali masennus jonka kanssa olen kamppaillut vuosia, vaan nyt olen jatkuvasti stressaantunut ja ahdistunut.

Minusta on tullut hermoheikko, kädet hikoavat jatkuvasti, unta tuskin saan enää ollenkaan ajatellessani sitä kuinka maailma romahtaa ympäriltä ja jään yksin. Etten enää jaksa edes opiskella.

Olen siis 20 vuotias ja olen käynyt ala-asteesta asti kuraattoreilla, psykiatreilla ja nyt erikoistuneella psykiatrilla, mutta niitäkin aikoja on niin harvakseltaan että tilannetta se ei kauheasti auta.

En vaan jaksa enää stressata jokaisesta asiasta. Alan työntää ihmisiä pois läheltäni koska tuntuu että satutan niitä tyhmyydelläni.