Seroquel Prolongin vaikutukset
Ongelmani on seuraavanlainen. olen ollut ihastunut erääseen henkilöön jo pidemmän aikaa. Olen myös syönyt mielialaa tasaavia lääkkeitä Seroquel Prolongia ja Olanzapin Ratiopharmia. Ne menevät annoksilla 600 mg ja 100 mg. Nyt kuitenkin kokeilin tulisinko toimeen vähän pienemmällä annoksella ja alensin Seroquelin 500 mg:n. Tämän jälkeen vointini huononi nopeasti, en saanut nukuttua kunnolla ja olin levoton, ärtyinen sekä itkuinen. Palasin päivän päästä takaisin 600 mg:n. Olen kuitenkin huomannut tai tuntenut, että oloni ei ole niin hyvä kuin ennen vähennystä. pelottaa, että lääkkeen vähennys on vaikuttanut aivojeni reseptoreihin niin, etten tunne enää ihastumisen tunnetta. Juuri se piti myös itsetuntoni kohdillaan, nyt sekin on hakusessa. Voiko lääkkeellä olla tällaisia vaikutuksia aivokemiaan? Tunnenko vielä ihastumista? Harmittaa, kun oloni olisi pysynyt tasaisen hyvänä 600 mg:lla.
Luin Wikipediasta, että Seroquelin vähentäminen ja taas aloittaminen rapauttaa aivojen toimintaa väärin toimivien reseptorimäärien kasvaessa. Onko minulle käynyt juuri niin?
Nostan hattua! Kehtasit olla riittävän tyhmistynyt. Sanoisin omista lääkityksistäni, että olen ollut samassa tilanteessa parisuhteissani kuin sinä. Olen tunneihminen oikeasti. Valitettavasti joudun vain toteamaan, että ihmiset joihin tutustuin lääkitysteni aikana, eivät oppineet tuntemaan minua,vaan vain lääkitykseni. Olen kyllä tiennyt olevani suhteessa ja ns. elänyt täysillä, mutta en tuntenut oikein mitään. Todella kamalaa on se, että siis vain tiesin, että minusta välitytetään. Ei se elämä silloin oikein miltään oikein tuntunut. Tulin loukatuksi naisena ja sinä ihmisenä joka olen. Mutta muutin elämäni suunnan. Tunteeton elämä on pahinta. Miehet lähtivät. Mitä siitä.
Korostan vielä, että en ollut siis pois realiteeteista suhteessa, vaikka maallikko voi tekstistäni sillä tavalla tietämättömyyttään luulla. Täsmennykseksi kirjoittamaani: älyllisesti tiesin, että olen suhteessa,mutta mitään en tuntenut lääkkeiden vuoksi. Sehän on ihan kamalaa. Nyt tunnen, mutta miestä en ole ottamassa, koska sairastamallani sairaudella ja naiseudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Suhteessa ollaan ihmisen kanssa, ei sairauden kanssa. Tämä on tavallisin virhe, joka tehdään parisuhteessa. Kyllähän se haavoittaa. Eihän siitä toivukaan.
Kysyit, että tunnetko vielä ihastumisen tunnetta joskus. Oma kokemukseni on, että juuri noista lääkkeistä todellakin menee elämän kaikista ihanimmat tunteet (todellinen kiintymys yms.)liian tasaisiksi. Itseasiassa kiintymysvaihetta ei kerkeä edes muodostumaan. Siitä seuraa, että kun et tunne mitään, niin eihän parisuhde toimi eikä kehity. Mutta kun lopetat lääkityksen,niin kyllä tunteesi ja persoonallisuutesi palaa. Minulla on tullut intuitio, huumorintaju ja tilannetaju takaisin. Tosi kuten sanoin, niin mies on taas lähtenyt. Suomalainen on vähän liian suvaitsematon erilaisia tunnekulttuureja kohtaan. Mutta vielä kamalampaa tosiaan on se, etttä on seurustellut, mutta ei ole lääkkeen takia tuntenut mitään. On siis seurustellut vain älyllisellä tasolla. Tosi juttu, joka ei naurata.