Kirjoitit hyvästä aiheesta, Fugace, toivottavasti se saa paljon vastauksia.
Minä itse inhoan heteronormi-ajattelua, että kaikkien oletetaan olevan heteroita, ja että sen vuoksi suustaan voi päästää mitä tahansa, mm. homorasistisia kommentteja. Mikä oikeus tuntemattomilla on puuttua toisten elämään?
Ja loukkaukset, ne sattuvat aina, vaikka niitä ei olisi juuri sinulle tarkoitettu. Blondi-vitsit tuntuu vaaleahiuksisita loukkaavilta, vaikka juuri kysesitä vaalea tukkaa ei vitsillä tarkoitettaisi.

Tiedän, että niitä loukkauksia on välistä vaikea olla huomioimatta, mutta sinnittele! Sinulla on yhtäläinen oikeus olla olemassa.

Minusta nyt vaan on niin, että jos ihminen millään tavalla poikkeaa valtavaäestöstä, niin sitten sen ihmisen on hyväksyttävä, että aina on ihmisiä jotka asiasta jotenkin herjaa. Ajateltava niin, että suurin osa ihmistä ei kuitenkaan herjaa.

Minä en myöskään tajua miksi jonkun homon tai lesbon on asia tuotava esiin piireissä missä asiaa ei hyväksytä. Ei kai sitä homokaan koko ajan parinsa kanssa kulje ja homous jäisi huomaamatta, jos itse ei toisi homouttaan esiin. En minäkään puhu poikaystävästäni juuri missään, eli periaatteessa monikaan ei tiedä miten olen seksuaalisesti suuntautunut,

Minä olen vammainen jollain tavalla, ei sitä huomaa juurikaan, jos en suutani avaa. Kun alan puhumaan, sitten tulee "vammaistekstiä" ja saankin aika usein kuulla, että olet vammainen. Sehän loukkaa vaikka olen vammainen mutta se sävy loukkaa. Niinpä mie olen huomannut, että kaikkein helpomalla pääsen, kun en suutani avaa kuin siinä seurassa joka vammaisuuteni hyväksyy.

Itse voin kokemuksei pohjalta sanoa, että paras tapa on nauraa.

Tuollaisiin asioihin ei kannata suhtautua vakavasti, ja voit esim ajatella mitä itse sanoisit, jos joku tuttavistasi yhtäkkiä ilmoittaisi olevansa vaikka.. nekrofiili.

Homoudesaan kannattaa, tai ei kannata puhua, mutta minä ainakin puhun omastani.
Miksi? Yksinkertaisesi siksi, ettei siellä kaapissa voi aina pysyä.

En häpeä mitään, eivätkä muidenkaan solvaukset sen kummemmin satu. Kuten sanotaan: Pahimmat homofobistit itse ovat homoja. Kuka tietää?

Mutta anyway, jos joku tulee nälvimään jotain, voit alkaa nauraa, ja sanoa jonkun itseironisen kommentin.

Minulle sattui niin, ette eräs luokastani tuli kertomaan, kuinka hänen mielestään homous on ihan jees. Kunhan hän ei näe sitä. Hän sanoi, täysin tietoisena siitä, että minä olen lesbo, että kaksi tyttöä yhdessä on säälittävää ja ällöttävää, ja lisäksi viestittää vain siitä, etteivät he ole saaneet miestä.
Vastasin puoliksi vitsilläni, että hänen on paras pitää suunsa kiinni, tai raiskaan hänet.
Sen jälkeen hän ei enää ole tullut sanomaan mitään sellaista. ☺️

Paras tapa välttyä oman pään räjähtämiseltä näiden ihmisten kanssa on kyllä ottaa vain reilusti huumorilla, itse ainakin olen jo oppinut tähän. Vähän pakko kun sattuu olemaan poikaluokalla joista suurin osa on aika levottomia tapauksia 😀 Kyllästyvät sitten ajan myötä kun eivät saa suuttumaan. Itse olen siis vasta 15v miehenalku, suuntaudun vähän puolin ja toisin. Kaikki kaverini jo tietävät ja ottavat asian ihan rennosti, eli en ole tunnustuksistani koskaan varsinaisesti kärsimään joutunut 🙂

En ole joutunut kokemaan mitään hirveän räikeätä, mutta yleensä kun joku tekee jonkun heiton, ärsyynnnyn vain että joku on niin tyhmä - päästääkseen suustaan jotain sellaista ja ajatellakseen niin keskenkasvuisella tavalla.

Vanhempani eivät ole mitenkään erityisesti lesbouttani vastaan, mutta huomaan että kun asia nousee esiin erilaisissa yhteyksissä, he vaivaantuvat ja yrittävät kierrellä asian ympäri. Joskus äitini yritti teeskennellä, että olin vain tavallinen heterotyttö, puhuen kuinka esimerkiksi löydän joku päivä ihanan miehen itselleni. Nykyään ne puheet ovat lakanneet, kun olen kihloissa tyttöystäväni kanssa.

Kihlatustani puheenollen... Olen omakohtaisesta kokemuksesta havainnut, että seksuaalivähemmistöjen syrjintä kansainvälisellä tasolla on järkyttävää. Tyttöystäväni on Yhdysvalloista ja, miettiessämme tulevaisuuden suunnitelmia, kuten muuttamista yhteen, olemme joutuneet kohtaamaan jos jonkinlaisia esteitä. Yhdysvaltojen maahanmuuttolaki sanoo, että puolisolla, joka on naimisissa yhdysvaltalaisen kanssa, on oikeus asua maassa - siis jos he edustavat VASTAKKAISIA sukupuolia. Vastaavat lait ovat useissa tapauksissa rikkoneet monia parosuhteita ja perheitä, ja ovat mielestäni erittäin epäinhimillisiä - ihmisiä pidetään erossa sen takia, että heidän rakkauttaan ei katsota soveliaaksi.

Olemme miettineet vaihtoehtoja, joilla voisimme kiertää tilanteen ja löytää tavan asua yhdessä, mutta asia vaikuttaa erittäin vaikealta katsoi sitä miltä kannalta tahansa. Pyrimme kuitenkin eteenpäin ja kohti ratkaisua.

Seksuaalivähemmistöjen syrjintä on todella ärsyttävää. Jotkut perustelevat homofobisuuttaan sillä, että ihmisen on tarkoitus lisääntyä luonnollisesti ja tässähän kuollaan sukupuuttoon, jos homous sallitaan täysin. Eihän se näin kuitenkaan ole, sillä tuskin kaikki maapallon ihmiset sitten kääntyisivät homoseksuaaleiksi tuosta noin vain. Heteroita on kuitenkin kiitettävä määrä, joten sukupuuttoon tässä nyt ainakaan ei olla kuolemassa.
Toinen yleinen tapa perustella on sitten se, että raamattussa sanotaan niin. Nainen on tarkoitettu miehelle ja näin, mutta entä sitten se ristiriita, että kaikilla on oikeus olla mitä ovat ja heidät täytyy hyväksyä sellaisena? Jos perustelee homofobisuutensa raamatun avulla, on ristiriidassa omien aatteidensa kanssa, sillä raamatussa asiat homojen suhteen ovat täysin ristissä keskenään.

Mielestäni ihmiset ovat samanarvoisia ja samanlaisia, tykkäsivät sitten kummasta sukupuolesta tahansa, tai vaikka sitten molemmista. Ihmiseen siinä ihastutaan, ei sukupuoleen. Eihän ihmiseltä voi kieltää rakkautta. Homoseksuaaleilla on täysin samanlaiset tarpeet, eikä heidän tarvitsisi kokea sen enempää syrjintää tai halveksuntaa kuin heteroidenkaan. Heteroilla ei saisi olla etuoikeutta rakkauteen. Sen täytyisi olla kaikilla sama.

Itselläni tämä aiheuttaa kotona pienoisia ongelmia, sillä vanhempani eivät tiedä, että olen bi. Olen kerran seurustellut vakavasti pojan kanssa joten vanhemmillani on syytä olettaa, että olen hetero. Viime aikoina olen kuitenkin kallistunut lähinnä tyttöjen puoleen, enkä tiedä mitä tekisin vanhempieni kanssa. En voi edes kuvitella pamauttavani heille tuosta vaan, että tykkäänpä tytöistäkin, sillä he ovat mielettömän homofobisia. Välit viilenisivät varmasti, eikä varsinkaan isäni osaisi varmaan koskaan enää suhtautua minuun kunnioituksella. Hän on aina ensimmäisenä heittämässä kielteisiä kommentteja, jos vaikka TV-sarjassa on homoseksuaali.

Miten muut ihmiset ovat menetelleet, siis ne jotka ovat kertoneet tykkäävänsä samasta sukupuolesta? Oletteko istuttaneet vanhempanne pöytään puhumaan vaiko vieneet vain samaa sukupuolta olevan ihastuksen kotiin ja pamauttaneet, että olemme yhdessä? Onko joitain, jotka ovat pitäneet asian kokonaan salassa, vaikka ovat seurustelleet samaa sukupuolta edustavan kanssa?

Syrjiminen on jotain.. niin trendikästä. Nykyään enemmän homo- ja biseksuaalit syrjivät normiheteroja enemmän kuin heterot homoja tai bi:ja. Tietty voin olla väärässä, mutta tällaisen käsityksen minä olen saanut.

Toki syrjiminen yleensä on väärin, eikä seksuaalisen suuntauksen takia ketään pitäisi syrjiä, mutta minkäs teet. Syrjintäänhän muuten erilaisia ihmisiä (esim. lihavia), niin miksei seksuaalisuudeltaan poikkeaviakin. Sille ei mahda mitään, sitä on aina ollut ja tulee aina olemaankin. Siihen on vain totuttava.

Huumori auttaa aina. Itse olen huomannut, että musta huumori auttaa kestämään sairauttani, niin miksei se auttaisi myös seksuaaliseen suuntaumukseenikin samalla tavalla. Jos kykenee nauramaan itselleen aluksi vaikka yksin, pystyy siihen myöhemmin muidenkin läsnäollessa.

Suosittelen opettelemaan itselleen nauramista, jos ei muuten niin vaikka sitten yksin kotona itsensä kanssa, kunnes sitä voi ajatella tekevänsä julkisestikin. Se auttaa, sanon sen kokemuksen syvällä rintaäänellä.