Salaaminen on raskasta

1237 kirjoitti 21.6.2016 1:48

Löysin viimevuonna kirjoittamani tekstin. Ajattelin jakaa sen täällä, koska haluan tietää, kokevatko muut samanlaista. Kyse on siis siitä, miten kyvyttömyys/haluttomuus kertoa läheisille ja pyytää apua voi viedä vain syvemmälle pahan olon uumeniin. En tiedä miksi kirjoitin sen tuollaiseksi "sinä" -puhutteluksi, mutta teen sitä aika usein kun kirjoittelen itselleni tekstejä...

Eli kertokaa omia kokemuksianne ja mitä tosta mun tekstistä tulee mieleen...

" He pitävät sinua laiskana, kun et tee mitään. Et välttämättä edes nouse sängystä. He kertovat että ovat pettyneitä saamattomuuteesi. Ja sinä vain myönnät olevasi laiska. Ehkä uskot sen itsekin. Et voi sanoa mitään siitä, kuinka huono olo sinulla on, ettet vain jaksa tehdä mitään. Energiasi on lopussa. He ovat pettyneitä sinuun ja ilmaisevat sen avoimesti, koska eivät he ymmärrä. Ja silti sinä et voi selittää. Sitten hankit kesätyön, ihan vain, että he lopettaisivat sinulle valittamisen. Työn hakeminen oli raskasta, ehkä se vei sinulta ruokahalun, ehkä sinun piti viiltää ranteitasi, että saisit jotain aikaiseksi. Ja pelkkä ajatuskin työpaikalle ihmisten ilmoille menemisestä kuvottaa niin paljon, että lasket päiviä ensinmäiseen työpäivään, lasket kuinka kauan sinulla on aikaa tappaa itsesi. Et olisi halunnut työtä, mutta tuntuu, ettei tilanne ole hallinnassasi. Olet väsynyt elämään ja itseesi, mutta sinun on pakko jaksaa, etkä uskalla kyseenalaistaa miksi. Mietit vain miten pääset ensinmäisen työpäiväsi yli. Ehkä et pääse, mutta sinun on ainakin kokeiltava. Jos ei onnistu, voit aina tappaa itsesi, sillähän siitä päästään."

Toi on niin totta että jos ei pysty tai jaksa tehdä mitään niin sit pakotetaan tekemään jotain vaikka ei jaksais.

Mä en jaksaisi nousta sängystä koska voin todella huonosti niin nyt pakotetaan joka päivä nousemaan ja vahtimaan pikkusiskojani ja tekemään kaikkea mut en vaan jaksaisi.

Ja äiti on pettynyt muhun kun en tee mitään ja oon viillellyt ja vähän kaikkee niin välillä vaan tuntuisi että olisi vain parempi lähteä ja jättää tän kaiken tää.

Rikottu tyttö😖 kirjoitti 21.6.2016 14:13

1237 kirjoitti 21.6.2016 1:48

Löysin viimevuonna kirjoittamani tekstin. Ajattelin jakaa sen täällä, koska haluan tietää, kokevatko muut samanlaista. Kyse on siis siitä, miten kyvyttömyys/haluttomuus kertoa läheisille ja pyytää apua voi viedä vain syvemmälle pahan olon uumeniin. En tiedä miksi kirjoitin sen tuollaiseksi "sinä" -puhutteluksi, mutta teen sitä aika usein kun kirjoittelen itselleni tekstejä...

Eli kertokaa omia kokemuksianne ja mitä tosta mun tekstistä tulee mieleen...

" He pitävät sinua laiskana, kun et tee mitään. Et välttämättä edes nouse sängystä. He kertovat että ovat pettyneitä saamattomuuteesi. Ja sinä vain myönnät olevasi laiska. Ehkä uskot sen itsekin. Et voi sanoa mitään siitä, kuinka huono olo sinulla on, ettet vain jaksa tehdä mitään. Energiasi on lopussa. He ovat pettyneitä sinuun ja ilmaisevat sen avoimesti, koska eivät he ymmärrä. Ja silti sinä et voi selittää. Sitten hankit kesätyön, ihan vain, että he lopettaisivat sinulle valittamisen. Työn hakeminen oli raskasta, ehkä se vei sinulta ruokahalun, ehkä sinun piti viiltää ranteitasi, että saisit jotain aikaiseksi. Ja pelkkä ajatuskin työpaikalle ihmisten ilmoille menemisestä kuvottaa niin paljon, että lasket päiviä ensinmäiseen työpäivään, lasket kuinka kauan sinulla on aikaa tappaa itsesi. Et olisi halunnut työtä, mutta tuntuu, ettei tilanne ole hallinnassasi. Olet väsynyt elämään ja itseesi, mutta sinun on pakko jaksaa, etkä uskalla kyseenalaistaa miksi. Mietit vain miten pääset ensinmäisen työpäiväsi yli. Ehkä et pääse, mutta sinun on ainakin kokeiltava. Jos ei onnistu, voit aina tappaa itsesi, sillähän siitä päästään."

Toi on niin totta että jos ei pysty tai jaksa tehdä mitään niin sit pakotetaan tekemään jotain vaikka ei jaksais.

Mä en jaksaisi nousta sängystä koska voin todella huonosti niin nyt pakotetaan joka päivä nousemaan ja vahtimaan pikkusiskojani ja tekemään kaikkea mut en vaan jaksaisi.

Ja äiti on pettynyt muhun kun en tee mitään ja oon viillellyt ja vähän kaikkee niin välillä vaan tuntuisi että olisi vain parempi lähteä ja jättää tän kaiken tää.

Ja jos ne tietäis ni ehkä ne ymmärtäis. Mutta kun ei uskalla kertoa... Ja joka kerta, kun jotain joutuu tekemään, niin se vie vaan syvemmälle siihen suohon. Jaksaa tehdä yhä vähemmän ja vähemmän. Ja sitten ne on pettyneitä, ja se myös näkyy... Siinä tuntee olonsa yhä huonommaksi ja huonommaksi...

Itse en ole paljoa viillellyt, kun pelkään että siitä jää arvet, jotka näkyisivät... Joskus olen kyllä muutaman viillon... Välillä kun on oikein huono olo, niin pidän veistä kaulalla, niin että tunnen sen kylmän terän kurkullani. En ole aikeissa tappaa itseäni tai mitään, mutta siitä saan sellaisen rauhallisen fiiliksen, että ei ole oikeesti pakko tehdä mitään jos ei halua... Eikä jää arpia.

Oikeasti olisi vain järkevintä kertoa. Tiedän, että minun perheeni ja ystäväni ymmärtäisivät hyvin ja auttaisivat. Silti en saa mitään aikaiseksi. Säälin niitä, jotka eivät oikeasti voi kertoa kenellekkään. Sellaisia, joilla ei ole ystäviä ja perhe ei ymmärtäisi.

Voimia sinulle

1237 kirjoitti 22.6.2016 1:54

Rikottu tyttö😖 kirjoitti 21.6.2016 14:13

1237 kirjoitti 21.6.2016 1:48

Löysin viimevuonna kirjoittamani tekstin. Ajattelin jakaa sen täällä, koska haluan tietää, kokevatko muut samanlaista. Kyse on siis siitä, miten kyvyttömyys/haluttomuus kertoa läheisille ja pyytää apua voi viedä vain syvemmälle pahan olon uumeniin. En tiedä miksi kirjoitin sen tuollaiseksi "sinä" -puhutteluksi, mutta teen sitä aika usein kun kirjoittelen itselleni tekstejä...

Eli kertokaa omia kokemuksianne ja mitä tosta mun tekstistä tulee mieleen...

" He pitävät sinua laiskana, kun et tee mitään. Et välttämättä edes nouse sängystä. He kertovat että ovat pettyneitä saamattomuuteesi. Ja sinä vain myönnät olevasi laiska. Ehkä uskot sen itsekin. Et voi sanoa mitään siitä, kuinka huono olo sinulla on, ettet vain jaksa tehdä mitään. Energiasi on lopussa. He ovat pettyneitä sinuun ja ilmaisevat sen avoimesti, koska eivät he ymmärrä. Ja silti sinä et voi selittää. Sitten hankit kesätyön, ihan vain, että he lopettaisivat sinulle valittamisen. Työn hakeminen oli raskasta, ehkä se vei sinulta ruokahalun, ehkä sinun piti viiltää ranteitasi, että saisit jotain aikaiseksi. Ja pelkkä ajatuskin työpaikalle ihmisten ilmoille menemisestä kuvottaa niin paljon, että lasket päiviä ensinmäiseen työpäivään, lasket kuinka kauan sinulla on aikaa tappaa itsesi. Et olisi halunnut työtä, mutta tuntuu, ettei tilanne ole hallinnassasi. Olet väsynyt elämään ja itseesi, mutta sinun on pakko jaksaa, etkä uskalla kyseenalaistaa miksi. Mietit vain miten pääset ensinmäisen työpäiväsi yli. Ehkä et pääse, mutta sinun on ainakin kokeiltava. Jos ei onnistu, voit aina tappaa itsesi, sillähän siitä päästään."

Toi on niin totta että jos ei pysty tai jaksa tehdä mitään niin sit pakotetaan tekemään jotain vaikka ei jaksais.

Mä en jaksaisi nousta sängystä koska voin todella huonosti niin nyt pakotetaan joka päivä nousemaan ja vahtimaan pikkusiskojani ja tekemään kaikkea mut en vaan jaksaisi.

Ja äiti on pettynyt muhun kun en tee mitään ja oon viillellyt ja vähän kaikkee niin välillä vaan tuntuisi että olisi vain parempi lähteä ja jättää tän kaiken tää.

Ja jos ne tietäis ni ehkä ne ymmärtäis. Mutta kun ei uskalla kertoa... Ja joka kerta, kun jotain joutuu tekemään, niin se vie vaan syvemmälle siihen suohon. Jaksaa tehdä yhä vähemmän ja vähemmän. Ja sitten ne on pettyneitä, ja se myös näkyy... Siinä tuntee olonsa yhä huonommaksi ja huonommaksi...

Itse en ole paljoa viillellyt, kun pelkään että siitä jää arvet, jotka näkyisivät... Joskus olen kyllä muutaman viillon... Välillä kun on oikein huono olo, niin pidän veistä kaulalla, niin että tunnen sen kylmän terän kurkullani. En ole aikeissa tappaa itseäni tai mitään, mutta siitä saan sellaisen rauhallisen fiiliksen, että ei ole oikeesti pakko tehdä mitään jos ei halua... Eikä jää arpia.

Oikeasti olisi vain järkevintä kertoa. Tiedän, että minun perheeni ja ystäväni ymmärtäisivät hyvin ja auttaisivat. Silti en saa mitään aikaiseksi. Säälin niitä, jotka eivät oikeasti voi kertoa kenellekkään. Sellaisia, joilla ei ole ystäviä ja perhe ei ymmärtäisi.

Voimia sinulle

Mun äiti ei ymmärrä vaikka kertoisinkinsi se ei vaan välitä siitä. Mä oon tehnyt aika syvän haavan just eilen itseeni. Ahdistaa koko ajan en jaksa haluun kuolla.

Rikottu tyttö😖 kirjoitti 22.6.2016 13:19

1237 kirjoitti 22.6.2016 1:54

Rikottu tyttö😖 kirjoitti 21.6.2016 14:13

1237 kirjoitti 21.6.2016 1:48

Löysin viimevuonna kirjoittamani tekstin. Ajattelin jakaa sen täällä, koska haluan tietää, kokevatko muut samanlaista. Kyse on siis siitä, miten kyvyttömyys/haluttomuus kertoa läheisille ja pyytää apua voi viedä vain syvemmälle pahan olon uumeniin. En tiedä miksi kirjoitin sen tuollaiseksi "sinä" -puhutteluksi, mutta teen sitä aika usein kun kirjoittelen itselleni tekstejä...

Eli kertokaa omia kokemuksianne ja mitä tosta mun tekstistä tulee mieleen...

" He pitävät sinua laiskana, kun et tee mitään. Et välttämättä edes nouse sängystä. He kertovat että ovat pettyneitä saamattomuuteesi. Ja sinä vain myönnät olevasi laiska. Ehkä uskot sen itsekin. Et voi sanoa mitään siitä, kuinka huono olo sinulla on, ettet vain jaksa tehdä mitään. Energiasi on lopussa. He ovat pettyneitä sinuun ja ilmaisevat sen avoimesti, koska eivät he ymmärrä. Ja silti sinä et voi selittää. Sitten hankit kesätyön, ihan vain, että he lopettaisivat sinulle valittamisen. Työn hakeminen oli raskasta, ehkä se vei sinulta ruokahalun, ehkä sinun piti viiltää ranteitasi, että saisit jotain aikaiseksi. Ja pelkkä ajatuskin työpaikalle ihmisten ilmoille menemisestä kuvottaa niin paljon, että lasket päiviä ensinmäiseen työpäivään, lasket kuinka kauan sinulla on aikaa tappaa itsesi. Et olisi halunnut työtä, mutta tuntuu, ettei tilanne ole hallinnassasi. Olet väsynyt elämään ja itseesi, mutta sinun on pakko jaksaa, etkä uskalla kyseenalaistaa miksi. Mietit vain miten pääset ensinmäisen työpäiväsi yli. Ehkä et pääse, mutta sinun on ainakin kokeiltava. Jos ei onnistu, voit aina tappaa itsesi, sillähän siitä päästään."

Toi on niin totta että jos ei pysty tai jaksa tehdä mitään niin sit pakotetaan tekemään jotain vaikka ei jaksais.

Mä en jaksaisi nousta sängystä koska voin todella huonosti niin nyt pakotetaan joka päivä nousemaan ja vahtimaan pikkusiskojani ja tekemään kaikkea mut en vaan jaksaisi.

Ja äiti on pettynyt muhun kun en tee mitään ja oon viillellyt ja vähän kaikkee niin välillä vaan tuntuisi että olisi vain parempi lähteä ja jättää tän kaiken tää.

Ja jos ne tietäis ni ehkä ne ymmärtäis. Mutta kun ei uskalla kertoa... Ja joka kerta, kun jotain joutuu tekemään, niin se vie vaan syvemmälle siihen suohon. Jaksaa tehdä yhä vähemmän ja vähemmän. Ja sitten ne on pettyneitä, ja se myös näkyy... Siinä tuntee olonsa yhä huonommaksi ja huonommaksi...

Itse en ole paljoa viillellyt, kun pelkään että siitä jää arvet, jotka näkyisivät... Joskus olen kyllä muutaman viillon... Välillä kun on oikein huono olo, niin pidän veistä kaulalla, niin että tunnen sen kylmän terän kurkullani. En ole aikeissa tappaa itseäni tai mitään, mutta siitä saan sellaisen rauhallisen fiiliksen, että ei ole oikeesti pakko tehdä mitään jos ei halua... Eikä jää arpia.

Oikeasti olisi vain järkevintä kertoa. Tiedän, että minun perheeni ja ystäväni ymmärtäisivät hyvin ja auttaisivat. Silti en saa mitään aikaiseksi. Säälin niitä, jotka eivät oikeasti voi kertoa kenellekkään. Sellaisia, joilla ei ole ystäviä ja perhe ei ymmärtäisi.

Voimia sinulle

Mun äiti ei ymmärrä vaikka kertoisinkinsi se ei vaan välitä siitä. Mä oon tehnyt aika syvän haavan just eilen itseeni. Ahdistaa koko ajan en jaksa haluun kuolla.

Otan osaa.... On surullista, kun ihmiset ei ymmärrä. Tai edes välitä. Mutta toivon, että pystyt synkimmilläkin hetkilläsi löytämään voimaa jatkaa eteenpäin. Olet tähänkin asti jaksanut, niin minä aina itselleni sanon.