sairaalassa

sairaalassa

Käyttäjä niinuliina aloittanut aikaan 11.01.2006 klo 11:57 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä niinuliina kirjoittanut 11.01.2006 klo 11:57

Hei kaikki.

Kirjoitan tänne ekaa kertaa ja kysyisin, että onko joku muukin ollut masiksen takia sairaalahoidossa? Ite oon ollu vajaa kolme kuukautta.☹️
Tiedättekö, miksi olette masentuneita? Tai olette olleet?

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 11.01.2006 klo 16:58

Mie olen ollut usein sairaalassa, välillä on syynä masennus, välillä pelkkä hatutus. yleensä olen yrittäny itsemurhaa, sitten joutunu sairaalaan. taas lähen ensi viikolla jonnekin hoitopaikkaa. Se ei tavallaan ole sairaala vaan kuntoutuspaikka, käyn samalla lukiota, ja yritän päästä yo-kirjotukset läpi. Se paikka on vaan kaukana kottoo ja sitten onki hirvee ikävä.
Mun masennus johtuu mun äidin itsemurhasta johon olen mie syynä, siksi en jaksa elää vaan joudun sairaalaan.

Käyttäjä Whatever kirjoittanut 12.01.2006 klo 09:10

Mä olen ollut monta kertaa sairaalassa (ehkä noin 20 kertaa) vaikka olen vasta 20-wee. Ekan kerran jouduin sinne yritettyäni itsaria, mulla oli vakava masennus. Se saatiin hoidettua, mutta kun lähdin pois sairaalasta jätin lääkkeet syömättä ja masennus tuli nopeasti takaisin. Tuli seuraava sairaalajakso. Näin mä pompin sairaalan ja normaalielämän kanssa monta vuotta, siviilissä en käynyt edes mttssä, tahdoin olla normaali ilman terapiaa, kun kavereillakaan ei ole mitään mielenterveysongelmia. Reilu vuosi sitten kun pääsin sairaalasta mä muutin vihdoin ja viimei tukiasuntoon, jossa vahdittiin mun lääkkeiden ottoa, kuitenkin vielä senkin jälkeen jouduin muútaman kerran sairaalaan lähinnä siksi että mun lääkitystä muuteltiin. Nyt asun tukiasunnossa ja mulla on siellä enemmän kavereita kun mitä mulla on koskaan ollut. Toivottavasti sairaalajaksot olisivat nyt takanapäin. Ainakin elämä tällä hetkellä hymyilee 😉 Tsemppiä kaikille!🙂👍

Käyttäjä niinuliina kirjoittanut 12.01.2006 klo 14:33

Whatever kirjoitti 12.01.2006 klo 09:10:

Mä olen ollut monta kertaa sairaalassa (ehkä noin 20 kertaa) vaikka olen vasta 20-wee. Ekan kerran jouduin sinne yritettyäni itsaria, mulla oli vakava masennus. Se saatiin hoidettua, mutta kun lähdin pois sairaalasta jätin lääkkeet syömättä ja masennus tuli nopeasti takaisin. Tuli seuraava sairaalajakso. Näin mä pompin sairaalan ja normaalielämän kanssa monta vuotta, siviilissä en käynyt edes mttssä, tahdoin olla normaali ilman terapiaa, kun kavereillakaan ei ole mitään mielenterveysongelmia. Reilu vuosi sitten kun pääsin sairaalasta mä muutin vihdoin ja viimei tukiasuntoon, jossa vahdittiin mun lääkkeiden ottoa, kuitenkin vielä senkin jälkeen jouduin muútaman kerran sairaalaan lähinnä siksi että mun lääkitystä muuteltiin. Nyt asun tukiasunnossa ja mulla on siellä enemmän kavereita kun mitä mulla on koskaan ollut. Toivottavasti sairaalajaksot olisivat nyt takanapäin. Ainakin elämä tällä hetkellä hymyilee 😉 Tsemppiä kaikille!🙂👍

Kertoisitko mulle siitä tukiasunnosta? Millanen se on ja minkä ikäisiä sinne pääsee. Kerro, pliis!

Käyttäjä niinuliina kirjoittanut 12.01.2006 klo 14:59

No niin... Mun masis on vaan pahentunut. Mä kai joudun sairaalaan. Siitä on jo puhuttu psykologin kanssa☹️

Tää elämä on jotenkin vaan niin ihmeen karua. On aika hassua, et niin moni ihminen saa elää terveinä kaikin puolin ja sitten on taas ne, jotka aina sairastavat. Musta tuntuu kokoajan vain pahemmalta. En jaksa kauaa.😯🗯️ Ahdistus piinaa ja repii kuin myrskyävä tuuli mua aina, joka suuntaan. Ei ole väliä enää millään. En jaksa nauraa. Ei, se tuntuisi liian ironiselta ajateltuna mielenmaailmaani.😯🗯️
Kuvittelen usein, miltä tuntuu olla kuollut. Uskon Taivaaseen ja ajattelen paljon, millaista on elää siellä. Välillä tuntuu niin epätodelliselta, että kivut voisivat helpottaa ja kaikki haavat parantua. Mutta tässähän kysytään uskoa. Kukaan edesmenneistä ei ole tullut kertomaan, mitä on kuoleman jälkeen. Toivon kovasti kuolevani pian. minulla ei ole enää mitään elämälle. En odota ihmettä. En odota enää mitään.
Tässä yhestä joululaulusta pätkä... ei kai se mitenkään tähän aiheeseen liity, mutta tulipahan kirjoitettua.

...lumessa enkelin piirretyn näin,
mistä löydän niinkuin ennen,
lapsen uskoa hiukkasen?
Hankeen valkoiseen,
lasten lailla teen,
pienen lumienkelin.
Hiljaa kuiskaan sen
tähtitaivaalle:
uskon vielä minäkin....

Käyttäjä Whatever kirjoittanut 12.01.2006 klo 20:13

Tukiasuntoja on eri-ikäisille ja ne poikkeavat jonkin verran toisistaan. Uskoisin että n. 15-vuotiaasta lähtien löytyy tukiasuntoja. Niitä saattaa suurimmissa kaupungeissa olla useita. Yleensä ne (kai) ovat sellaisia omakotitalo tyyppisiä, jossa jokaiselle on omat makuuhuoneet ja yhteinen olohuone ja keittiö. Tukiasunnoissa asuu yleensä n. 10-henkilöä, sekä naisia että miehiä. Tukiasunnoissa on hoitaja/hoitajia ympäri vuorokauden paikalla. Tukiasunnoissa opetellaan tekemään ruokaa ja siivoamaan. Myös sosiaalista kanssakäymistä harjoitellaan. Se on erityisen hyvä mm. paniikkihäiriöisille ja masentuneille, joiden kiinnostus maailmaa kohtaan on "piilossa"/lopahtanut.

Sitten on olemassa kuntoutumiskyliä mielenterveysongelmista kärsiville sekä alkoholi/huumeriippuvaisille. Kylissä saattaa olla omakotitaloja, jossa on omat huoneet jokaiselle ja lisäksi soluasuntoja joko rivi-tai kerrostaloissa. Asukkaita kylissä saattaa olla 20:n molemminpuolin. Hoitajia on yleensä ympäri vuorokauden paikalla, tai päivystävä hoitaja on omassa kodissa yön valmiustilassa lähtemään kylään jos on tarve.

Tukiasunnoissa/ kuntoutumiskylissä on yhteistä se että alkoholin/huumeiden sekä ylimääräisten lääkkeiden nauttiminen on ehdottomasti kielletty. Jos sellaisesta jää kiinni saa varoituksen ja jos tulee kolme varoitusta joutuu kuntoutuspaikasta pois.

Kuntoutumiskylissä ja kodeissa on yleensä monenlaisia ryhmiä joihin saa kiinnostuksen mukaan osallistua. Voi olla vertaistukiryhmiä (masentuneille tai muille henkilöille joilla on mielenterveysongelmia, alkoholi/huumeriippuvaisille), sekä kuvataideryhmmiä (piirtämistä’, maalaust yms.), siten voi olla musiikkiterapiaryhmiä tai muita ryhmiä mielenkiinnon mukaan.

Yleensä tukiasunnoissa ja kuntoutumiskylissä nimetään jokaiselle omahoitaja tai hoitajia tarpeen mukaan. Yleensä näissä tukipaikoissa käy myös oma lääkäri/psykiatri joka voi tehdä hoitosuunnitelmia yhdessä hoitajien kanssa. Ja määrätä tai vaihtaa lääkkeitä ns. potilaille tai asukeille.

Kannattaa kysellä hoitopaikoista omalta hoitajalta tai lääkäriltä.

Tukiasuntoihin on yleensä pitkät jonot ja niihin voi olla vaikea päästä. Niinkuin minakin monen sairaalajakson jälkeen pääsin sinne jotten enää "pelleilisi" hengelläni. Tukiasunnoissa kun ei saa pitää itsellään mitään lääkeitä vaan hoitajat antavat ne. Jos on epäilyksiä että omassa huoneessa on joko ylimääräisiä lääkkeitä/alkoholia tms. huone voidaan ratsata ja jos sieltä löytyy jotain saa varoituksen. Hoitajilla on lupa ottaa huumetestejä...

Minä olen kyllä tykännyt olla kuntoutumiskodissa, henkilökynta on todella mukavaa ja asukkaat ovat myös, paljon itseni kaltaisia. On kiva lähteä yhdessä shoppailemaan tai elokuviin tms. Kuntoutumiskodeissa ja kylissä jaetaan asukeille työtehtäviä kuten siivoamista, tiskaamista, pyykinpesua yms. ja niistä saattaa saada pientä palkkaa..

Käyttäjä K83 kirjoittanut 15.01.2006 klo 21:20

Moi!
Jouduin (tai pitää sanoa pääsin) suljetulle, kun olin 18-vuotias. Olin psykoottinen, masentunut, ahdistunut ja sekava. Mulla oli pakko-oireita ja muuta. Akuuttisuljetulla olin 2,5 kk. Jouduin aika nopeasti uudelleen samalla suljetulle, kun olin 19 ja olin tällä kertaa kolme kuukautta, kun yleensä tällä suljetulla ollaan maks kolme viikkoa. Mulle tehtiin psykologin testit ja alettiin epäillä skitsofreniaa. 😮🤔 Mulla oli ääniharhoja ja todella pahoja pakko-oireita. Kun lääkitys saatiin kohdalleen, pahimmat harhat hävisivät.

Tuosta kaikesta on kohta noin neljä vuotta. Diagnoosina mulla on skitsotyyppinen häiriö (kauhea sanahirviö) ja pakko-oireinen häiriö. Lääkkeitä olen syönyt 4,5 vuotta ja mulla on erityiskorvattavuus loppuiäksi. Kuulostaako kauhealta? Kauheammalta kuin onkaan. Valmistuin syksyllä-05 ammattiin, nyt opiskelen iltalukiossa, kirjoitan tänä keväänä vihdoin ja viimein ylioppilaaksi. Viikonloppuisin teen joskus osapäivätöitä. Asun yksin osittain tuetussa asunnossa ja mulla on koira.

Että vaikka mulla on aikanaan melkein todettu skitsofrenia, niin ei mun elämä olen siihen pysähtynyt. Skitsotyyppinen häiriö on yhtä kuin psykoosipiirteinen persoonallisuus, eli menen herkästi psykoosiin. Terapiassa käyn kerran kolmessa viikossa. En tiedä, millä helvetin tahdonvoimalla olen itseni kuntouttanut, mutta älkää jääkö sairaslomalla paikallenne!!!🙂🌻 Lähes joka kaupungissa on päivätoimintaa mielenterveyskuntoutujille, etsikää niitä ja käyttäkää niitä. Minäkin kävin kaikenmaailman pullanleipomis-ryhmissä ja tein kaikenlaista. Se jo riittää, että lähdette liikkelle ja antakaa itsellenne aikaa. Minä olin sairaslomalla puolitoista vuotta ja olin vähällä joutua takaisin sairaslomalle. Kun aloitin amiksen, se oli mulle shokki. Ekan vuoden aikana olin paljon poissa ja ahdistunut.En millään huippunumeroilla amista käynyt, mutta kävin kuitenkin.

Antakaa itsellenne aikaa ja muistakaa, että sairaalaan joutuminen ei ole maailmanloppu. Kun mun kaverit paino yo-lakin päähänsä keväällä 2002, minä makasin suljetulla ja olin aivan harhoissa. En edes tiennyt, milloin pääsisin sieltä pois. Ja nyt kirjotukset edessä, vaikka on lääkitykset ja aika pahakin diagnoosi. 🙂

Toivottavasti tämä rohkaisi edes jotakuta eteenpäin. 🙂👍🙂🌻

Tsemppiä kaikille!

Käyttäjä Obeyan kirjoittanut 17.02.2006 klo 16:11

Psykologini kanssa olen tässä puhunut ja hänen mielestä olen sairaalahoidon tarpeessa, joten tässä odottelen milloin nuorten osastolle pääsen.
Syy sairaalahoitooni on masennus sekä itsetuhoisuus (viiltely) joka sai alkunsa pitkään jatkuneesta koulukiusaamisesta.

Haluaisin kuulla myös muien mielipiteitä millaista on olla sairaalassa nuorten osastolla ja millaista toimintaa siellä järjestetään? 🙂

Käyttäjä Lasiajasärkynyt kirjoittanut 23.02.2006 klo 17:31

Mun sisko oli sairaalassa masennuksen takia ja se tuntui musta tosi pahalta.
Mun sisko on sellainen älykäs,kaunis,ihan sikalahjakas;osaa laulaa kauniisti ja soittaa monia soittimia hyvin.Se on käynyt lukion kiitettävin arvosanoin ja päässyt ammattikorkeakouluun opiskelemaan..Mun sisko on maailman ihanin ihminen ja mukavin ja yksinkertaisesti paras🙂<33
☹️ Mut sillä oli poikaystävä joka väitti rakastavansa sitä koko sydämestänsä.Se sano äitille ja isällekin,ettei mikään voi saada sitä rakkautta sammumaan,oli valmis muka meneen jo kihloihin jne..
Oikeesti se poika oli ihan tunnevammainen ja rikkinäinen ihminen,vaikka vaikutti sellaselta ihanalta nallekarhulta..Tää huippuilkeepoika ihan yhtäkkiä jätti monen kuukauden seurustelun jälkeen ja tokas,ettei koskaan oikeesti oo ees rakastanu.Se haukku mun systani lapselliseks ja kaikkee..Aika kauheeta Tää tapaus+raskas kouluelämä sai mun siskon ihan maahan ja pääsi/joutui sairaalaan.
Mun sydäntä särki kun sisko puhui ja itki noita asioitansa mulle,enkä mä osannut kuin halata ja lohduttaa.Oon viel 7 vuotta nuorempi siskoa.
Oon kuitenkin iloinen systani puolesta ettei koittanut itsemurhaa tai vajonnut päihteisiin..Vaikka se oli tosi masentunut.Ja nyt sillä menee jo paljon paremmin,se menee toisen miehen kanssa ens kesänä naimisiin ja se on paljon päässyt noista repivistä muistoista yli.
Oon ihan huippuonnellinen ja ilonen kaikkien ihmisten puolesta,jotka jotenkin ovat saaneet apua ja helpotusta vaikeisiin elämäntilanteisiin.Kaikki me tarvitaan tukea joskus ja vähän useamminkin.Mä en kestäisi kuulla,kun ihmiset tekevät itsemurhia,se on jotain maailman kamalinta😭😭😭 Kyllä joku ulospääsy täytyy aina olla ja jotkut haavat aika parantaa.
Ja uskon,että Taivaan Jumalakin kuulee,kun häntä pyytää avuksi.Toivon kaikille teille ilonhiukkasia päiviinne!!!

Käyttäjä jen83 kirjoittanut 24.02.2006 klo 08:46

oon ollu pisimmillään yhtäjaksoisesti sairaalassa yli puol vuotta. vakava masennus se oli ja olin psykoosissakin. masennus tuli koulukiusaamisesta.

Käyttäjä kovemmatkädet kirjoittanut 25.02.2006 klo 18:27

Voimia teille masentuneille todella paljon! Mun kaveri oli yhtä jaksoisesti vuoden hoidossa masennuksen takia, n 2 vuotta sittenhän pääsi pois. Nyt hän elää tasapainoista elämää ja on onnellinen. Puhukaa ihmisille asioista jotka teitä vaivaa, etsikää elämästänne pieni iloja!

Paljon aurinkoa ja tsemppiä kaikille!🙂👍

Käyttäjä Anniina78 kirjoittanut 02.03.2006 klo 11:50

Tietämättömyyttäni kyselen, että mitä siellä sairaalassa tehdään, minkälaista siellä on?

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 02.03.2006 klo 16:35

jos on henkisen puolen sairaalasa, niin siellä aika paljon vaan oleillaan. on kuitenkin tietty päivärytmi mitä on sopiva noudattaa vaikka ei huvittaisi. Mulla on aina ollut omahuone, kuuntelen paljon musiikkia ja luen. Sitten pitää osallistuu terapiaan ja osaston yhteisiin juttuihi, niinku peleihi, ulkoiluun ja ruokailuun. Joskus on jotain yhteisiä retkiä johonkin hoitajia kiinnostaviin paikkoihin. Vähän kai tuo on kun kotona olisi, on vaan eri mäkättäjät.