Ei täällä ole ketään tapana tuomita. Sunkin tarina hyvin sopii tänne. Se taas osataanko auttaa voikin olla vaikeampi juttu.
Kysymykseen, että oletko riippuvainen , niin vastaan, että olet.
Kysymykseen, että onko se on sun elämäntapasi, niin vastaan, että on näköjään.
Elämäntarkoitus se sulle tuskin, koska olet hakenut apua ja tännekin kirjoitat.
Ota sitten huomioon, että en mie sinua tunne, luin vaan sun kirjoituksesi ja tein ihan vaan omia johtopäätöksiä.

Jos haluat lopettaa, niin varmaan tarvitset ammattiapua. Yksin tuskin selviät. Pahaa oloa kestää mutta ei yksin. Kokemuksesta tiedän.
Kerro vaan lisää.

Tässä kaikista vaikeinta on se, etten tiedä mitä haluan! En tiedä yhtään!
Toisaalta haluan lopettaa...en halua elämääni näin! Mutta taas toisaalta...noi asiat pitää mut vielä hengissä. Enkä osaa päättää mitä elämälleni teen!
Ja jos lopetan, pelkään sitä pahaa oloa. Olin jouluna yhden päivän selvinpäin ja mulla oli ihan kauhee olo kokoajan!itkin ja huusin vaan. Tuntui että kuoli siihen paikkaan...sattui niin paljon. Soitin lasten ja nuorten puhelimeen ja sillä tavalla sain itteeni vähän rauhotettua. Etten tappanu itteeni.
Mut soitin kavereille heti la että tulee hakemaan mut pois. JA sitten vasta helpotti ku sai taas pään sekaisin.
Mä en tajua miten tää mun elämä on menny tähän! Muistan kun vielä vuosia sitten ajattelin etten koskaan koske huumeisiin! Jotenki yks päivä vaan heräsin ja katoin ympärilleni...."ei hitto mitä oon saanu aikaan"
Kavereille ku yrittää puhua aiheesta, ne vaan "naureskelee" ja sanoo ettei kellään mitään ongelmaa ole. Että kaikki on ihan normaalia. Mulla ei ole ketään johon luottaisin tai jolle voisin puhua. Siksi olenkin varma, että jos lopettaisin, olisin muutaman päivän päästä mullan alla. En kestäis. Ja jos rehellisiä ollaan, musta tuntuu etten pysty enää lopettamaan! En pääse irti. Se on kumma, miten voi johonkin jäädä niin koukkuun. Mua pelottaa elämä ilman aineita. Niihin olen aina voinu luottaa. Musta tuntuu, että ainoa keino, miten aineista pääsisin, olis se, et menisin sairaalaan. Mua pitäis vahtia 24/7 koska muuten oon ihan varma että ratkean.Ja jos en ratkeais, niin tappaisin itteni keinolla millä hyvänsä. Sairaala olis ainoa paikka missä mua vahdittais. Ja sieltä sais heti apua ku sitä vaan tarvii. Mut tollanen on mahdotonta! Tollasia paikkoja ei edes ole. Mut mä tiedän että jos huumeasemalla vaan käyn pissimässä niin se auta mitään. Olen täysi-ikäinen niin voisin ihan hyvin käydä pissimässä positiiviset ja mitä sitten?! Ja ainakaan täältä oulun huumeasemalta ei oikein saa edes keskustelu apua tai mitään. En mä pääse irti ilman kunnon apua! Toinen vaikee asia olis jättää kaikki kaverit. Vaikka ei niihin voi luottaa niin on ne kavereita kuitenkin. Mun ainoita. Sitten jäisin ihan yksin. ihan ihan yksin ☹️ Se tuntuu jo liian pelottavalta! Ja jos en jättäis niitä, niin ratkeaisin. En mä pystyis katsomaan kun muut vetää.

huoh......en kyllä tiedä mitä enää asian kanssa tehdä.

Mut kommentoikaa jos on jotain mielessä.

Ja kiitos aavaton sulle

Semmoisia paikkoja on missä vahditaan sua 24/7 , koska miekin semmoisessa olen ollut. Mie en sinne joutunut huumeiden käytön takia vaan siksi jouduin, kun muualla ei ollut paikkaa. Mutta siellä oli jotain 20-25 v vuotiaita huumehemmoja. Ne olivat allekirjoittaneet sellaisen sitoumuksen, että lopettavat huumeiden käytön. Sitten niitä vaan henkilökunta vahti. Kun niillä oli oikein vaikiaa, ne laitettiin suljettuun huoneeseen ja, kun ne olivat kylilä ne tarkastettiin, että eivät olleet käyttäneet huumeita. Jos oli, lensi pois, minun aikani kukaan ei joutunut pois. Koska ne olivat vaan päättäneet, että haluavat päästä huumeista pois.

On olemassa semmosia Huumeista Irti puhelinnumeroita, jos sinne soitat, niin ne neuvoo miten pitää toimia, että pääsee tommoseen laitokseen. Se missä mie olin on aika pohjosessa, mutta siellä oli väkeä ympäri Suomea. Eikä se mikään laitosmainen ollut, omakotitalo, ja siellä sai olla ihan vapaasti, jos noudatti sääntöjä. Sängyyn sidottiin, jos ei noudattanut sääntöjä. Vapaasti sai valita miten on.

Kiitos paljon sulle.
Ehkä joskus jos päätöksen saan tehtyä ja uskallan ottaa sen ekan askeleen, niin soitan johonki irti huumeista puhelimeen tai johonkin sellaiseen.
Pitäis vaan varmaan löytää itelle joku tukija, että uskallan ottaa sen ekan askeleen. Varmaan sit jos johonkin paikkaan vaan uskaltaisin mennä, niin sieltä sitten sitä apua ja tukea sais. Mut tarvin sitä jo ennen ku menen, että saan mentyä. Vaikeeta selittää.

Löytäisitkö yhtään ystävää, sukulaista tai vanhempaa, joka voisi sinua tukea? Kannattaa uskaltaa kysyä, aika suuri osa ihmisistä on loppujen lopuksi avuliaita.

Täältäkin saat tukea varmasti.

ystäviä ei ole ja kavereista ei ole tueksi kun itse käyttävät ja paheksuisivat jos lopettaisin. Vanhemmat ei ole yhtään läheisiä...kuin vieraita mulle.
Ja sukuakaan en oikein tunne. Siksi tuntuukin että olen niin yksin ☹️
ei ketään tukena

Jos et ihan oikeasti ketään läheistä tunne, joka voisi auttaa, on sinun kai vaan pakko uskaltaa hakea itse apua. tänne kirjoittaminenkin on jo askel oikeaan suuntaa. Net-tuellekin kannattaa kirjoitella.

moi! mä aloin itse käyttään pirinvälittäjäexän kautta. oon myös kokenut ton maailman (tai voiko siitä koskaan muuta kun huippua kokea sillä aina löytyy joku kuka on syvemmin kiinni siinä ojassa)
ja mun selviytymiskeinot siitä oli todella oudot..
piristä selvisin pelkällä kannabiksella jonka lopetin kun jouduin psykoosiin. mut must tuntuu et kaikkein voimakkain vaikuttaja oli se et mä loin ittelleni oman maailman .. kun bussissa istuu mä unohdun jonnekkin käyn omilla matkoilla ilman aineita. päiväs aikaan pussikuski on "herättänyt" mut nyt kolmekymmentyks kertaa. enkä ikinä muista et mis oon kuvitellu olevani. muistan vaan hyvän tunteen joka saa unohtaa kaiken paskan..ja näin mä kertakaikkiaan unohdin kaiiki vierotusoireet joita en ennen kestänyt kun aivan hetken.
en tiiä onko tää nyt vaan niin et oon vaihtanut lääkkeet ja aineet omaan mieleni epäterveisiin kohtiin. mut tää on nyt täälä hetkellä aonut keino selviytyä.
mä en tiiä miks kerron tän tai et onks täst sulle hyötyy tai mitään mut halusin ehkä vaan sanoa et jokainen selviytyy omalla oudolla tavallaan ja sitä toivon tosissaan myös sulle.!

Moi.

Mä en ihan ymmärrä että mitä sä tarkoitit.
Mä en kyllä usko, että pystyisin tollain vain aineet unohtamaan. Kai olen niin koukussa.
En edes osaa kuvitella elämää ilman niitä. NE on ollu mulle se "pelastusenkeli" joka mua vielä hengissä pitää. Toisaalta en halua tällaista elämää, mutta kun en voi sitä oikeen muutenkaan elää.
Vaikea selittää.
Ja tiedän kyllä ton tunteen ku tuntuu ettei tajua mitään. Monesti esim. koulussa mä vaan harhailen täällä enköä oikeasti ole täällä...siis sillain. EN ymmärrä mitään jos joku yrittää puhua mulle ja olen kokoajan niinku jossain toisessa maailmassa. Ja olen huomannu että todellisuuden taju alkaa meneen. Ei enää tiedä mikä on totta ja mikä ei. Ihan melkein ku olis luonu jonku oman maailman...ja muka hirveesti tajuaa kaikkia juttuja yhtäkkiä. Eikä sitten tiedä onko ne totta vai kuvittelenko vain. Tulee tosi vainoharhaiseksi. AJattelen, että jotku puhuu musta kakkaa jos en kuule mitä he puhuvat jne.
Se on tosi inhottavaa! Sit ne asiat jää pyöriin päähän ja siitä voi tulla tosi paha olo.

Mutta kiitos että olette jaksanu näitä tekstei lukee ja jopa vastata ja yrittää neuvoo/auttaa.
Kiitos!
Tiedän että olen vaikea ja epätoivoinen tapaus ☹️

quqqa. quules.....

Näin ei saa sanoo jollei oo tosissaan...Mä ymmärrän sua, oikeesti. Mäkin on niin riippuvainen siitä
et saan pääni sekasin päivittäin ja nytkin tekisin ihan mitä vaan jos sais mäyriksen olutta. Humalassa oon itsevarma, ilonen ja rohkee...en muista yhtään pahaa asiaa elämästi, kunnestaas aamulla herään julmaan
totuuteen ja jos en saa juotavaa, minusta tulee todella vihainen, meson kavereilleni, jos ryyppyreissu jääkin leffailtaan tai jos lähdemme baarista liian aikaisin tai en ehkä saa nousemaan päähän, kun kaverit ei anna ostaa lisää. Kun mä herään aamulla, mä usein mietin "mitä tuli taas illalla tehtyä ja"
ja kaverit kertoo enemmän ku mielellään, millanen idiootti oon ollu...alkoholi + masennus + itsemurha =
alkoholi + masennus itsemurha....jne Mun elämäni tarina, en juo seuraks vaan siks et nousee päähän.

Hitto mäkään en kestä sitä jos muut ryyppää mun nenän edessä, enkä keksi mitään korviketta, joskus mulla on ollu pullo kirkast jemassa ja käyn sitä hyrppiin keskellä päivää, niin ettei kaverit nää...
En aijo hakea apua, enkä halua muuttua alkoholistiksi joten mitäs teen...Mä olen nyt ottanu itteeni niskasta kiinni ja ARGH tuskaisesti päättäny et viikolla saan juoda vaan kaks eikä niitäkään ja viikonloppusin yhteensä enintään 4bissee, se on ihan jees verrattuna siihen 18bisseen ja kirkkaisiin, jotka join pahimmillaan, alotin päivällä lopetin seuraavana aamuna...Nyt aijon pitää sanani, ei mullakaan mikään luksuselämä oo, mutta jos ees jotain teen oikein ennen ku....nii lopetan ton älyttömän viinankittaamisen se ajaa mut viimeistään hautaan.

Ja en nyt tarkota mitään seuraa johtajaa, mutta sun täytyy löytää se oma tapas, musta vähentäminenki aluks ois hyvä, ees vaan pienempiin määrin, siihen tottuu, usko mua.
Oot jo täysikänen oot tarpeeks vanha päättämään omasta elämästäs tai vaikka taistelemaan siitä, anna meijän tai kavereitten auttaa...Me tuetaan sua niin paljo ku pystytään!
😉

Moih....

kiitos paljon tuesta! 🙂

Mun ongelmana on myös se, ettei ole kavereita jotka tukisi. Kaikki käyttää. Kaikki sellaiset kaverit jääny, jotka ei käytä. Uskon, että lopettaminen olis helpompaa, jos olis niitä kavereita jotka tukis ja välittäs.
Mulla on huomenna aika taas mielenterveystoimistoon ja sinne tulee myös huumeasemalta työntekijä jutteleen. Kerran oon sen kans jo jutellu. Se sanoi mulle et mun pitää pohtii mitä haluan asian kans tehdä. En kyllä vieläkään tiiä yhtään! en osaa tehä päätöksiä! niinku mitään päätöksiä. Pitää nyt kattoo mitä tapahtuu ja mitä eteen tulee. Oon nyt vähentäny kyl ja se on kai ihan hyvä juttu. Jospa joskus voin jättää kaiken kokonaan. Mua vaan pelottaa se yksinäisyys mikä siitä tulee. Kaikki kaverit pitäis jättää jne.
Mut jospa mulla vielä voimia ja rohkeutta siihen olis. Jospa löytäis vaik uusia kavereita tai jotain....

Mut kiitos paljon! Ihana huomata, että en ole yksin! Että jollakin muullakin on saman tyyppinen ongelma.
Välillä vaan tuntuu että ite on jo liian syvällä tässä...mahdoton päästä irti

Kaikkee hyvää sinne! 🙂🌻

No niin loistavaa, et pystyin ees vähän piristään sua.
Mun mottoni muuten on et "huomenna on uus päivä, ei välttämättä parempi, mutta uus se ainakin on"
Tää järjetön sanonta on mun nuora jolla kiskon itteni irti kaikesta p*****a, koska huomenna opin elisestä ja se että tällanenkin pänkki, ku meigä jaksaa yrittää, todistaa sen et kaikki me ollaan hitonmoisia taistelijoita, mä haluun nousta ja mä haluun jaksaa vaikka ilman kavereita, mutta sen kun oon ittelleni kerran luvannu et jos löydän jonkin tavan jolla nousta jaloilleni, niin en enää ikinä päästä irti elämästä.

Ketään mä en sääli, kun en kerran itteenikään ja koska tiedän et pohjalta noustaan vaan ja ainoostaan ylöspäin....hei et valoa vaan sunkin pimentoon ja sitä kohti reippaasti.

*joutilaita rakastetaan* 😀

Moi.

Sulla on kyllä hieno motto! Mallia pitäis ottaa 🙂

Se ei vaan kuitenkaan oo ihan niin yksinkertaista. Oon nyt kuitenki käyny jutteleen yhen naisen kanssa joka on huumeasemalla töissä. Jospa sitä tässä pikkuhiljaa oppis elään ilman niitä aineita. Olen nyt ainakin vähentäny ja se on hyvä juttu se.

Mut kiitos tuesta! Ihana tietää, että tääl ainaki ihmisii jotka tukee, tuli mitä tahansa 🙂

Heips!

En ole aikasemmin itse kirjoittanut. Oon lähinnä tyytynyt seuraamaan sivusta. Nyt ajattelin kuitenkin jakaa muutaman ajatuksen. En voi täysin tietää quqqa, millasta sulla on, mutta jossain määrin mulla on samanlaisia kokemuksia kuin sinulla. Ei tosin huumeiden vaan alkoholin kanssa. Kaveriporukkani alkaa olla puhtaasti täynnä ihmisiä, joille juominen on aika pitkälti elämäntapa. Olen onnistunut saamaan välit poikki entisten kavereiden kanssa, koska en kestänyt heidän huolenpitoaan minusta, silloin kun en vielä itse suostunut myöntämään että minulla on ongelma. Nyt kun kaipaisin, että joku olisi tukenani ja kulkisi rinnallani, että pääsisin tästä suosta ylös, ei ole enää ketään. Toisaalta en edes tiedä haluanko olla juomatta.

Minulla on päivittäin paha olo, jonka kanssa yritän elää ja ainut millä saan tuon pahan olon hetkeksi katoamaan on pään täyteen vetäminen. Tätä kirjoittaessani rupesin miettimään kuinka paljon olen lähiaikoina juonut ja tajusin, että viimeisten kahden viikon aikana minulla on olllut kaksi neljän päivän ryyppyputkea ja vain yksi ilta jolloin en ole ottanut yhtäkään olutta. Olen uskotellut itselleni että niin kauan kun pystyn hoitamaan opiskelut minulla ei ole ongelmaa, mutta pikkuhiljaa alan ymmärtää olevani väärässä. Joudun melkein päivittäin jättämään aamutunnit väliin krapulan takia tai sitten olen jo juomassa korjaussarjaa... Kai se että olen päätynyt tänne kertoo että muutos tähän elämään olisi tervetullut.

En nyt tiedä oliko tässä mitään tolkkua, mutta tulipahan kirjoitettua jotain. Niin ja quqqa ja myös kaikki muut toivon todella että löydätte elämäänne ihmisen, joka oikeasti välittää ja on valmis tukemaan. Muistakaa elämänne on elämisen arvoinen kuten minunkin, vaikkei se siltä tuntuisikaan. Ei luovuteta, eihän...

No samanlaiset on tunteet sullakin. Oon menettäny myös kaikki ne ihmiset jotka huolestuivat musta ja mun aineiden käytöstä. Kertoivat mun vanhemmilleni. Siitähän pillastuin ja jätin kaikki ne oikeat, hyvät ystävät. Nyt tajuan olleeni väärässä. Just sit tajuu, ku niitä olis tarvinnu. Ja nyt kai sitä on jo liian syvälläkin.
Ja niinkuin sinäkään, en minäkään ole varma haluanko lopettaa. Se on niin tuttu ja turvallinen tapa selviytyy päivästä päivään. Nyt olen 7päivää selvänä. Aploodit kai tarvisin. Ollu tosi hankalaa :/ mut rehellisesti sanottuna, jos aineita olisin saanu, en olisi näin montaa päivää selvänä ollu. Nyt vaan ei ole mitä ottaa. Tai no hetkinen...muistinkin....la otin muutaman tenoxin ja viinaa...mut jotenki en sitä laskenu. Vaikka huumeita ne on neki...väärinkäytettynä.
Jospa nyt tän selvänä olon takii ainaki pystyis vähentään. ja olen kyllä vähentänytkin. En uskalla lopettaa kerrasta poikki tavalla ja huumeaseman työntekijäkin sanoi ettei niin kannata tehdä. Pikkuhiljaa....ja niin kai tässä yritän. En vain voi luvata kelleen mitään, koska halua vetää on nii kova. Kokoajan. Ja ajatuksissa huumeet kokoajan...ei pysty ajatteleen ees muuta.
Tosi inhottavaa ☹️

Mut jospa se tästä...meillä kaikilla 🙂