Nykyään mun on todella vaikea avautua kellekkään, ainoo jolle oon kunnolla pystyny puhuu on psykologi. Vaikka mulla on hyviä ystäviä ja tiiän, että muutamalle voin aivan varmasti avautua.
Mutta asiahan on niin, että haluaisin todella kertoa eräälle hyvälle ystävälleni kaiken tästä. Oon itkenny välillä vaan siitä pelosta, että jos kaverit vihaa mua tai jos mä menetän ne. Haluisin kertoo sille sen, kuinka tärkeä se on mulle oikeesti ja että oon itkenytki sen takia kun pelkään menettäväni mm. sen.
Kuitenkin joka kerta kun aattelen, että HUOMENNA mä avaudun, tuleekin kauhee pelko, että jos tää kaikki onkin ihan typerää. Jos se pitää mua ihan tärähtäneenä. Ja lopulta ajattelen, että ei siinä oo mitään järkeä, ei mun kannata siitä puhua.
Onko teitä muita joiden on hankala puhua, vaikka haluaisitte tai olisi ihminen jolle puhua?
Kuulostaako tää kaikki ihan hämärältä?
Kuulostaa ihan siltä, että oot vienyt mun ajatukset. Tosin, sä pystyt sentään puhumaan psykalle. Kyllä se siitä vähitellen.
Yritä joskus kertoa joku pieni juttu sun kaverille. Ihan vaan tosi pieni, ei sen tarvii olla mitään muuta kuin että sä et tiedä miten kertoisit jotain. Jos se ymmärtäis sen mitä aiot kertoa, ymmärtäis se senkin että se on vaikeaa. Vähitellen. Pikkuhiljaa, älä pidä kiirettä.
Pärjäile <3
Muillakin on samaa ongelmaa, huomaan. Mulla on ihan sama ongelma. Monta vuotta jatkunu kiusaaminen ja siitä seurannu itsehäpeä (ja viha) on saanu mussa aikaan sen että suhtaudun tosi varovasti ja tarkkaillen toisiin ihmisiin. Eikä asiaa oo ainakaan parantanu se et yhessä vaiheessa mun paras kaveri petti mut , ja vaikka oonki päässy siitä yli jo aikoja sitten ni sillä on vaikutuksia mun jokapäiväseen elämään just sillai ku en oikein pysty luottamaan kehenkään ennen ku oon pystyny päästämään henkilön mun henkisen suojamuurin sisälle.
Kannattaa kertoa asioistaan ystävälle sillon kun se tuntuu luontevalta. Jos se on sun tosi ystävä ni se kyllä kestää kuulla sen etkä menetä sitä. (Huomaan myös et sulla on ihan samanlaista itsehäpeää ku sanot et se pitää mua ihan tärähtäneenä. Mulla on prikulleen sama ajatus ollu siitä lähtien kun mua alettiin kiusata. Ja vaikka mulla on nykyään ystäviä joihin luotan ni silti häpeän usein kertoa heille ajatuksistani ja tunteistani.) Älä ota mitään stressiä kertoa sun elämästäs sille ystävälles. Tutustu siihen lisää ja ku luottamus kasvaa ni ehkä sitten tulevaisuudessa sulla on voimaa kertoa. Kannattaa kuitenkii tehä ittellee selväks et joskus vielä kertoo sille ni ehkä se vähentää sellasia ajatuksia ettei muka olis mitää järkeä puhua. Ainakin ite olen huomannu et se toimii kunhan vaa luottaa henkilöön.
Kiitos viestistä molemmille!
hole; Tuo on hyvä vinkki.. täytyisikin ehkä aloittaa ihan pienesti.
Mun on ollu jotenki helppo puhuu psykalle, koska en tunne sitä hyvin. Läheisille se on sitten jotenki vaikeaa, kun ne tuntee mut niin hyvin ja näin.
Tsemppiä sullekkin että saisit puhuttua!
h0p: :/ Uskon, että on todella vaikea luottaa kehenkään, jos joskus on kiusattu ja vielä ystävä pettänytkin.
Muakin joskus kiusattu, mutta siitä pääsin eroon ylä-asteella ja nykyään se onkin jännä, että pystyn koulussa olemaan itsevarma, mutta läheisten kanssa haavoitan itse itseäni ja olen epävarma.
Kiitos neuvoista ja tsemppaamisesta!
Samaten tsemppiä sulle elämän kanssa!<3
Hei,
Minun on todella vaikea puhua yhtään kenellekään. En tiedä olenko edes masentunut, en ole käynyt lääkärillä, mutta paha olo on usein.
Poikaystäväni on ainoa, kelle voisin puhua, mutten jotenkin halua rasittaa häntä omilla ongelmillani; hänelläkin on usein rankkaa. Puhumattomuus johtaa kuitenkin usei riitoihin tai mykkäkouluun, eikä sekään tietenkään ole hyvä... ☹️
En tiedä miten saisin itseni puhumaan hänelle...