pitäiskö tehdä jotain??

pitäiskö tehdä jotain??

Käyttäjä SaturnuS aloittanut aikaan 16.03.2007 klo 18:26 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä SaturnuS kirjoittanut 16.03.2007 klo 18:26

näitä viestejä pn vamaan ties kuinka monta, tahdoin silti vaan itekin kirjottaa…

en tiiä mistä alottasin, mitä kertoisin tai yhtään mitään. mulla on kaikki ookoo, vaan kun ei taidakaan olla. kysymys ”mitä kuuluu” on niin puhkimietitty etten itekään tiedä vastausta.

oon väsynyt. ei jaksais. vaan jaksaa silti. ei sitä voi sanoa ettei jaksa kun kumminkin elää aina uuden päivän.
en tee läksyjä, mulla ei ole motivaatiota, energiaa ja kiinnostusta. oon huomannu vaan ajattelevani että ihan sama. mitä niitä tekemään, jos on helppo tehtävä, sen osaa ja tekeminen on turhaa. jos taas vaikee ni ei sitä kummiskaan osaa tehdä. tipun kohta lukiosta kokonaan. ennen 8-10 oppilas saa nyt kokeista 5-8.

en tiedä mikä juttu tää on. välillä tulee pari kolme kyyneltä, ei kunnon itkua. seuraavassa hetkessä kaikki on okei. liekö normaalia melankoliaa vai mitä.
mä en vaan suostu uskomaan että oisin masentunu. enenen. mulla ei oo tarpeeks oireita ja tällee. voisko olla sitte dystymiaa??

Käyttäjä Alviirainen kirjoittanut 16.03.2007 klo 23:32

Heippa!

Osittain kuulostaisi kyllä ihan normaalilta hormoonien aiheuttamalta vaihteluilta, mutta jokainen tietysti kokee eri asiat eri tavalla ja jos koulussa tai muuten on stressiä niin sekin voi laukaista tuollaista mielialan vaihteluja. Itsellänikin on ollu vastaanvanlaista joskus ja voisi sanoa, että kyllä ne ajan ja iän myötä tasaantuu!

Löytyi muuten aika jännä tutkimus netistä http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2900. Tuo aika on jo onneksi kaukana takana😀

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 18.03.2007 klo 14:01

"Dystymia saatetaan todeta, jos potilaan mieliala on ollut alentunut yli kahden vuoden verran. ” oletko niin kauan ollut tuossa kunnossa?

mua itseäni ärsyttää todella paljon jos sanotaan, että ”ne ajan ja iän myötä tasaantuu!” koska juuri nythän tuokin aloittaja käy lukiota ja jos numerot laskee tuota vauhtia, niin paskaako sillä tiedolla tekee että olo paranee iän ja ajan myötä, koska se lukion todistus huonoine arvosanoineen on silloinki olemassa eikä se parane vaikka olo paranisikin.
Joten mene jonnekin puhumaan olostasi eläkä enää odota itsestään paranemista.

Käyttäjä SaturnuS kirjoittanut 19.03.2007 klo 16:54

Kiitos Alviirainen ja maanvaiva!

Sitähän ne sanoo, murrosikää jne. mut kohta 18-vuotiaalla? No, mikään ei oo mahotonta. Ittekin tuppaan ajattelemaan samaa rataa, koska en yhtään enää tiedä mitä mulle kuuluu, hyvää vai huonoa. Joten kompensoin sen sanomalla että kaiken on sillon pakko olla okei. Ainaisen väsymyksen selitän vitamiininpuutoksilla ja huonoilla elämäntavoilla, muut ailahtelut vaikka pms-oireilla.

Toisaalta, kun nyt luokittelisin ni jotain ihme alakulosuutta on nyt pari vuotta tosiaan ollu. Johtuuko luonteesta vai keksinkö kaiken? Jospa on vaan niin mukavaa rypeä tällasissa fiiliksissä.

Kannattaako asialle tehdä jotain vai jättää väliin... 😋
On vaan niin vaikee ryhdistäytya ja saada uudelleen ote työskentelystä...

Käyttäjä Alviirainen kirjoittanut 19.03.2007 klo 23:12

Olet oikeassa ja anteeksi tyhmästä mielipiteestä. Ei ongelmien vähätteleminen auta ketään ja se tilanne mikä on niin on siinä ja nyt. Itselläni oli vuosia takaperin todella kova stressi ja kiire opiskelussa ja sen takia tuli loppuun palaminen. Tein verkkokurssin koetta kotona verkon kautta ja tuntui, etten jaksa sitä tehdä. Itkin ja tein, mutta tuli sitten kuitenkin tehtyä. Sinä aikana kävin aallon pohjalla, mutta aika kuitenkin nosti pintaan ja pääsin hieman selvemmille vesille. Numeroiden huonominen ja välinpitämätön olo voi kuitenkin johtua niin monesta syystä ja kuten maanvaivakin kirjoitti niin ne pitää selvittää, että pääset eteenpäin. Peruskoulussa olin koulukiusauksen uhrina ja silloin numerot todella olivat huonoja ja olo oli aika välinpitämätön koko koulua kohtaan. Nyt olen ottanut ajan kiinni ja opiskeluintoa riittää.

Tsemppiä 🙂👍

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 20.03.2007 klo 12:39

Sorry munkin puolesta. minä käyn aina aika kuumana kun puhutaan vain murrosiästä. Koska mun eka äitini ja sossun tantat olivat kolme vuotta sitä mieltä, että olen vain murrosikänen joka ei tarvitse mitään apua, koska kaikki vaivat loppuu, kun täytän jonkun tietyn ikävuoden. Mun murrosikä päättyi äidin itsemurhaan ja aina vieläkin mietin, oisko se vielä elossa jos mulla ei olisi ollut saakelinmoinen murrosikä.

Käyttäjä Alviirainen kirjoittanut 20.03.2007 klo 15:25

Ei tietenkään kaikkea voi laittaa murrosiän piikkiin ja tuollainen mitä kerroit, niin on todellakin ammattitaidottomuutta. Murrosiässäkin voi olla sellaisia asioita, tilanteita ja tapahtumia jotka vaikuttaa henkiseen puoleen ilman, että se johtuis pelkästä murrosiästä. Masentuneisuus ja mielialan vaihtelut voi johtua ihan hyvin jostain sairaudestakin. Äitisi tilanne on taas ollut ihan hänen oma tilanteensa, johon ei sinulla eikä kellään muullakaan ole vaikutusta. Kyllä vanhemmat jaksaa lastensa murrosiän eikä sinun tarvitse ajatella, että se olis ollu sinun syytäsi. Jokainen äiti ja isä tietää, että se on jossain vaiheessa edessä.

Käyttäjä Sirena kirjoittanut 09.04.2007 klo 15:16

SaturnuS, kuulostaa jotenkin tutulta tuo, kun kerroit että ei oo motivaatiota, eikä jaksa tehdä helppoja tehtäviä eikä sen puoleen vaikeitakaan. Tuntuu turhalta.
Ite olen lukion ekalla ja samanlaisia tuntemuksia on tullut vastaan useempaan otteeseen, varsinkin nyt kevään aikana. Tuntuu, ettei energia riitä, eikä kiinnosta vähääkään mitkään koulutehtävät. Jossain välissä tuntui, että kaikki koulutyöt kasaantu päälle ja liiskaannun alle, enkä jaksa käydä käsiksi niihin. Eikä edes kiinnosta. Yhtenä päivänä rupesin itkemään kesken englannintunnin silkasta väsymyksestä ja riittämättömyyden tunteesta😞 Siinä vaiheessa kyllä tietää, että on hyvä ihan vaan pysähtyä.
Kun sen tajusin, päätin, että jos tää tunne jatkuu, pidän pienen loman koulusta. Tajusin, että jo koulutehtävien vilkaiseminen ja päättäminen, ettei tee niitä, voi oikeesti olla rasittavaa (sekavaa, mutta tältä se tuntui...) Mieluummin pysähtyy hetkeks ja unohtaa ne kaikki. Sanoo itselleen ja vaikka muillekin, että mulla ei nyt yksinkertasesti ole intoa tehä mitään. Jostain se motivaatio ja energia taas tuntuu kummasti palailevan itsestään, ainakin näin mulla kävi. Toivottavasti tästä olis jotain apua🙂🌻