courtneylover kirjoitti 7.1.2010 23:51

olen seiskaluokkalainen tyttö. jouduin viimevuoden huhtikuussa psykiatriselle
osastolle masennuksen takia. kävin sielä sairaalakoulua jossa oli n. 15 oppilasta,
eli luokat oli tosi pienet. jakso loppui 2 viikkoo sitten ja nyt mun pitäis palata tuohon "omaan kouluun". elikkä toi koulu on sellane mis en oo ennen ollu, en ees tiiä missä
mun luokka on, mun pitäs nähdä kaikki kiusaajat ja entiset luokkakaverit joita en oo nähny ainakaan yhdeksään kuukauteen. ja mun pitäs kohdata kauhee läjä uusia
ihmisiä. eikä mulla ole edes yhtään kaveria siellä, ei oo koskaan ollutkaan.
apua! miten ihmeessä mä pärjäisin? 😭

Heippa courtneylover!

Me täällä haluamme auttaa sinua jaksamaan! Asiasi on todella tärkeä, ja siksi täytyykin miettiä tarkoin, mitä vastata sinulle.

Nyt olet ehkä jo aloittanut koulun. Kuinka on mennyt?

Entisenä koulukiusattuna voin sanoa, että reaktiosi kiusaamiseesi on täysin ymmärrettävä. Kuka nuori tai vanhempikaan olisi niin vahva, että kestäisi jatkuvaa huonoa kohtelua antamatta sen satuttaa itseään! Sinua voi helpottaa, jos ymmärrät, kuinka kiusaajasi ovat toimineet. He ovat KESKITTYNEET pilkkaamaan sinua sen sijaan, että tunnustaisivat hyvät puolesi. Samanaikaisesti he ovat olleet epävarmoja itsestään.

Olisiko sinulla koulussa joku aikuinen, jonka puoleen tarvittaessa kääntyä? Olisiko joku mukava opettaja tai terveydenhoitaja? Tärkeää on, että et ole yksin pahan olosi kanssa koulussa etkä vapaa-ajallakaan.

Tsemppiä! Kirjoitellaan!

Hei courtneylover!
Koulussasi on ikäviä ihmisiä,näitä kiusaajia, mutta kerroit myös että siellä on paljon uusia ihmisiä. Nythän sinulla on mahdollisuus tutustua heihin, varmasti saat uusia kavereita. Vaikka siellä onkin näitä kiusaajia,niin siellä on varmasti myös sellaisia ihmisiä, jotka haluavat tutustua sinuun ja ajattelevat muutenkin sinun olevan tervetullut uuteen kouluun.

Jos nämä kiusaajat jaksavat vieläkin olla sinulle ilkeitä, niin kannattaa heti otta asia puheeksi opettajan, terveydenhoitajan tai jonkun muun koulun aikuisen kanssa.He tietävät varmasti tilanteesi ja haluavat auttaa sinua soputumaan uuteen kouluun. He varmasti puuttuvat kiusaamiseen ja huolehtivat,että kiusaajat jättävät sinut rauhaan. Koulukiusaaminen saadaan kyllä loppumaan,kunhan asiaan puututaan ajoissa.

Onko sinulla nyt terapiaa? Olisi varmasti hyvä jutella joko terapeutin,terveydenhoitajan, opettajan tai kenen tahansa muun tilanteestasi tietävän aikuisen kanssa myös tuosta kouluun menemisen pelosta ja kaikesta muustakin mikä sattuu sillä hetkellä ahdistamaan. Älä jää yksin! Sinulla on varmasti lähipiirissäsi joku aikuinen joka voi auttaa ja tukea sinua!

noh, oon nyt ollu tuolla koulus nyt reilu viikon. ensimmäisenä päivänä en ees menny,
jäin vaan sänkyy ja muhun iski kauhee ahdistus ja paniikki ja kaikki tuli ulos vaan
itkuna ja olin ihan hysteerinen ja sekasin.. sitten nukahdin ja nukuinkin koko päivän.
enpä ollut ees sinä yönäkään saanut unta kun mietin vaan koko koulua.

sitten menin perjantaina kouluun, ja kun näin entisiä luokkakavereita, he olivat
tosi innoissaan ja huus "moi!! tosi kiva nähä sua!!" ja kaikkee, ja olin aivan
ikionnellinen. koko viime vuoden oon joutunu kärsimään masennuksesta ja koko
paskasta, ja aattelin et vihdoin pääsen siit kaikest yli kun mulla on näin ihania
ystäviä. mutta siinä samassa tuli mieleen, että kaiken sen 9kk ajan kun olin
osastolla, kukaan näistä "ystävistä" ei ottanut muhun yhteyttä. 9 kuukauteen.
ketään ei siis kiinnostanut missä olin.

no sit sovittiin yhen tyypin kans et nähtäis koulun jälkeen. no mut kun soitin sille koulun jälkee ni se ei voinukkaa olla ku sil on juulian synttärit. ihana viikonlopun
alku. heti hylätään. sitten ne synttärit kuulemma kesti koko viikonlopun joten
olin sit viikonlopun ihan yksin.

koulussa välkillä kukaan ei tullu mun luokse viettämään välituntia, olin aina yksin.
joo, mä kävin ettii niitä välillä, mut enhän mä voi tietää missä ne on koska koulu
on iso ja niil on joka tunti eri luokassa. ja mä oon erityisluokalla (viel ens viikon,
sit normiluokkaan). KUKAAN ei ikinä tullu mun seuraan viettää välituntia. jos MÄ
näin ne, niin aina MÄ menin niitten seuraan. MÄ soitin niille jokapäivä koulun
jälkeen että voiko ne olla. aina minä. ne ei koskaan tehny alotetta, mikä kertoo
siitä että niitä ei kiinnosta mis oon, mitä teen. niille on yks ja sama oonko ees elos.

kuitenkin me sovittiin et ne tulis mun luo yöks perjantaina. no sit kysyin sitä
uudestaan perjantaina, et monelta ne tulis jne. mut sitte ne sanoki "ei me
voidakkaa tulla ku me mennää juulialle".
ihanaa, kuinkahan mones hylkäys tääkin jo on.

äsken just katoin niitten kuvia galleriassa, kuinka niillä oli hiton hauskaa perjantaina.
ne kuvat oli otettu samaan aikaan ku mä itkin itteni kuivaks omas huonees.

mut kuitenki ne aina moikkaa mua koulus. ne puhuu mulle koulus.
yks kävelee mun kaa koulumatkat. siihen se jää.

tuntuu ku mua revittäs kahtia.

mä en jaksa tällästä. joko ne ois mulle oikeita ystäviä, tai sitten kohtelis mua
kuin ilmaa. MUTTA EI NÄIN.

haluisin takas osastolle, siel ei tarvinu murehtii mistää ystävyysasioista, koulust.
siel oli aina tyyppejä, joista tykkäsin. ehkä mä hakeudun takasin sinne.

Courtneylover, mielestäni on hienoa, että kaiken kokemasikin jälkeen sinulla on ollut rohkeutta ottaa tovereihisi yhteyttä! Tiedän, että se ei ole ollut sinulle helppoa. Olet todellakin reipas!! Harmi, että et ole saanut vastakaikua siinä määrin kuin olisit toivonut! Ystävyys on kaksi-, ei yksipuoleista. Oletko ajatellut, että ehkä et vain vielä ole tavannut "sielunkumppaniasi"? Voisitko löytää jonkin harrastuksen kautta ihmisiä, joiden kanssa sinun olisi hyvä olla? Mitkä asiat sinua kiinnostavat? Kannattaisiko sinun avartaa näkemystäsi siitä, kenen ystävä voisit olla? Joku toinen yksinäinenkin voisi olla sinulle luotettava ystävä. Hän tietäisi ja ymmärtäisi, mitä olet kokenut.

Tärkeää on, että uskallat olla oma itsesi. Se vaatiikin rohkeutta ja voimaa. Älä tee asioita, joita pohjimmiltasi et hyväksy, vain ollaksesi suositumpi. Huonon omantunnon kanssa eläminen on raskasta. Vaikka toverisi pilkkaisivat sinua, he todellisuudessa arvostavat aitoutta.