Paniikkikohtaukset..

Paniikkikohtaukset..

Käyttäjä Marybella aloittanut aikaan 12.02.2007 klo 22:07 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Marybella kirjoittanut 12.02.2007 klo 22:07

Toivoisin saavani täältä teidän omia kertomuksia Paniikkihäiriöstä ja muutenkin masennuksesta.. jos voisi jakaa kokemuksia!!

Itelläni paniikki on toistaiseksi pysynyt aisoissa,mutta ennen lääkitystä,tuhosi mahd. opiskeluun uudessa koulussa,uusien ihmisten keskellä ,sekä käynnit kaupassa ja julkisilla kulkuneuvoilla jne.. Pikku hiljaa tuntuu että voi elää normaalistikin..

Oisi kiva jutella samaa kokeneiden ihmisten kanssa..

Käyttäjä Piiyski kirjoittanut 16.02.2007 klo 17:28

Pelkään että tulen riippuvaiseksi lääkkeistä jotenka en halua aloittaa lääkitysä.

Miten sulla? Tuntuuko, ettei olisi mitään muuta vaihtoehtoa kuin lääkkeet?

Käyttäjä Marybella kirjoittanut 18.02.2007 klo 13:01

Hei Piiyski!!

Kuinka olet pärjänny ilman lääkitystä?..ja mitä keinoja olet käyttänyt että paniikit saat ns.laantumaan..?

Mulla on ollut lääkitys,Sepram-niminen jo yli puolivuotta ja sen ei esim.pitäisi aiheuttaa riippuvuutta(niin mulle lääkäri mainitsi)..Paniikkitilat on vähentyneet siihen nähden mitä ne ovat olleet,aivan kamalia ja veivät jo lähes järjen kun ei normeja asioita pystynyt tekemään.. viimesin kohtaus tuli työhajoittelussa kuukausi sitten ja sitä ennen en edes muista milloin ois ollu niin pahana.. jouduin lähtemään kotiin töistä kun istuin vaan duunipaikan lattialla ja huohotin ja vapisin ja sydän hakkasi.. Aina se o yhtä hirveetä..:/

Voimia sinulle myös..

Käyttäjä hermy kirjoittanut 24.02.2007 klo 14:41

Heippa kaikki paniikkihäiriöstä kärsivät..

Itse olen kärsinyt paniikkihäiriöstä jo kaksi vuotta. Aluksi se oli satunnaista enkä edes tiennyt mikä minulla oli -se oli pelokasta aikaa.
Nyt tiedän, mutta ei se silti paljoa helpota. Käytin lääkkeitä Seronilia -mutta se ei auttanut joten se lopetettiin, enkä ole suostunut ottamaan uusia lääkkeitä käyttöön. Pärjään ihan hyvin, tosin pahoina paniikki aikoina en pysty syömään ollenkaan kun tuntuu siltä kuin oksentaisin.. Laihduin aikoinani 5 kiloa, ja se oli liikaa, kun olin muutenkin hoikka.
Itse sain alkujaan kohtauksen pois päältä kun keskittysin johonkin muuhun, nykyään se ei tahdo auttaa. Useimmin kuitenkin nyt kohtaukseni esiintyvät eniten hyperventilaationa -eli liika hengityksenä jonka seurauksena meinaan pyörtyä. Muutaman kerran olen ambulanssissakin ollut kun ei henki tahtonut kulkea ja auttajani eivät tienneet mikä minulla oli. Kun minulta kysytään mitä paniikkihäiriö on sanon ensimmäisenä että todella hirbeetä ja ahdistavaa. Sillon kun kohtauksia ei ole, pelkään niiden tulevan. En voi sietää mitään ruuhkaisia paikkoja ja jos joudun sellaiseen menemään joudun ottamaan lieveästä rauhoittavan etukäteen jolloin on turvallinen olla.

Paniikkihäiriö on jotain mitä en toivoisi edes viholliselleni. Kohtauksia minulla oli jo´skus jopa 8 päivässä -jonka jälkeen olin aivan loppu. Nyt kärsin jonkin laisesta stressistä tai ahdistuksesta joka ei anna minun mennä nukkumaan ajoissa -teen hommmia myöhään yölle..

voimia kaikille ja yrittäkää jaksaa.

Käyttäjä Marybella kirjoittanut 01.03.2007 klo 22:03

Hei Hermy!!

Luin tekstisi,samaa mieltä että näitä kohtauksia ei kyllä toivoisi kellekään..

Onko sulla selvinnyt ikinä kohtauksien tausta.. menneestä jokin laukaissut tms?

Voimia sinullekin ja koitahan levähtääkin,että stressi laantuisi!!!

Käyttäjä Hanei kirjoittanut 07.03.2007 klo 18:39

Öpp.. säädän jotain -.-;

Elisiis näemmä aloitin vahingossa uuden keskustelun, MUTTA en löydä sitä tuolta mistään. EH.

Mutta kuitenkin.

Itse siis myös kärsin paniikkikohtauksista. Ne alko joskus seiskaluokalla. Kasilla niitä tuli vähän enemmän ja ysinloppu oli ihan kamalaa aikaa.Silloin mä en edes tiennyt että kärsin paniikkihäiriöstä.
Ysinloppu, se oli monestakin syystä kamalaa aikaa. Silloin mulla oli n.2v univelat + kaikki vaan kaatupäälle. Äiti oli muutaman viikon Kittilässä ja sen aikana mä soitin useasti äidille ulkona pakkasesta ja itkin hysteerisesti ja kiljuin sille puhelimeen etten mä voi mennä kouluun. Se loppuluokasta meni sillä tyylillä, että jos mä sain olla päivän kotona niin mä pystyin olemaan kaksi peräkkäistä päivää koulussa.

Nyt olen kympillä. Paniikkikohtaukset on vaan lisääntynyt, mutta nyt me osataan toimia vähän paremmin. Esim. mua ei väkisin tungeta kouluun ja jos koe aiheuttaa paniikkikohtauksen niin mä saan yleensä jäädä seuraavana päivänä kotiin lukemaan kokeisiin ja tällästä koska se riski et mä saan aamulla/ koulumatkalla uuden paniikkikohtauksen on niin suuri ettei äiti uskolla ottaa sitä.

Lääkkeitä en syö, lääkkeitä en halua.
Mikään terapia ym. ei tunnu auttavan.

Mut raahataan nuorten kriisipisteeseen. Ehkä ihan hyvä.

Mun kohtaukset on hurjan rankkoja mun äidille, siskolle ja etenkin mun miehenpuolikkaalleni..
Mä ihmettelen että miten noi jaksaa, etenkin äiti ja puolikkaani. Ehkä puolikkaanikin olisi järkevää mennä käymään sielä kriisipisteessä sitten armeijan loputtua..

Joo.. mutta tämä tästä ^^

Käyttäjä Marybella kirjoittanut 08.03.2007 klo 21:24

Hei Hanei!!

Toivotan sulle kovasti jaksamista ja voimia elämässä eteenpäin!! Ja ihana että sulla on tukena rakkaimmat ihmiset. *voimia*

Käyttäjä Hanei kirjoittanut 09.03.2007 klo 22:43

Marybella:
Kyyllähän tässä jaksellaan, paremmin tai huonommin, mut kuitenkin..

Mietityttää vaan ku tos ens lauantaina olis vikat kisat ja mä en haluaisi lähteä Lappeenrantaan asti kun pelkään vaan et saan paniikkikohtauksen eikä äiti ole sielä ja se nyt on ainut joka saa mut rauhalliseksi.. : Pitää nyt kattoa ja jutella valkkujen kanssa.

Emm. Mä en millään haluaisi lääkkeitä. Mä en halua opetella syömään säännöllisesti lääkkeitä, mä vihaan lääkkeitä.

Mitä mieltä te muut olette lääkkeistä?
Mä olen käsittänyt että suht. moni on myönteiselläkannalla.. mut. Mä en tiedä miksi mä olen niin paljon sitä vastaan. Kyllä mä tajuan et niistä olis hyötyä, mutta mä en vaan halua..

Käyttäjä hermy kirjoittanut 11.03.2007 klo 13:13

Moikka!

En ole löytänyt mitään syytä tai laukaisevaa tekijää kohtauksiini. Ne vaan tulee, eikä niille voi mitään. Viimeaikoina olen ollut ihan hukassa, jos näin nyt voi sanoa. Mutta kyllä tässä on pärj'ilty. Mulla alotettiin lääkitys, ja sren vaikutusta odotellaan.

Hauskaa kevätpäivää!

Käyttäjä Marybella kirjoittanut 11.03.2007 klo 14:56

Hei Hanei!!

Mitä harrastat tms.mietin kun puhuit valmentajista jne..🙂 ?

Ymmärrän sun kannan todella hyvin lääkityksien suhteen,koska ite olin kanssa niin pirun kielteisellä kannalla muutama vuosi sitten,kunnes en jaksanut enää taistella vastaan..

Itse syön Sepramia 40mg ja se on ollut avuksi huomattavan paljon, kohtaukset on ollu lievempiä ja tullut harvemmin nyt.. ennen kun en pystynyt edes ovesta kunnolla poistumaan,mutta yksin kun asuu,niin on hiukan pakko hoitaa pakolliset asiat.Ü Elämä helpottunut huomattvasti, vaikka mullakin oli kaikenmaailman pelkoja ,että niihin pillereihin jää koukkuun tms. mutta ei oo käynyt niin ..

KAnnattaa ihan rauhassa perehtyä..Ü

Käyttäjä Hanei kirjoittanut 16.03.2007 klo 20:01

Marybella:
Harrastan muodostelmaluistelua ja balettia, mut luisteluvalkuille olen vaan puhunut kun ei mulla ole samanlaista sidettä baletinmaikkoihin enkä mä ole ikinä balettitunneilla saanut paniikkikohtausta ym.
Mutta siis luistelussa toinen valkuista valmentaa mua neljättä vuotta ja toinen on ihan uusi, joten kyllä niihin luottaa ja kun niiden kanssa joutuu kuitenkin olemaan tosi paljon tekemisissä.

Niin.. Tosiaan nyt mulle on tullut paniikkikohtauksia yhä tiheämmin ja nyt en esim. uskoltanut lähteä Lappeenrantaan loppukisoihin koska sielä ei olisi äitiä lähellä jos paniikkikohtaus iskee ja valkuilla + huoltajilla on niin paljon tekemistä jo muutenkin 27 tytön kaitsimisessa ettei kenelläkään aikuisella olisi aikaa rauhotella mua.. Ja muutenkin mä katoin et se kisapäivä tulis taas olemaan niin hemmetin pitkä ja se nyt luonnostaan suurentaa sitä riskiä saada paniikkikohtaus.

Mulla laukasee paniikkikohtauksen stressi, väsymys ja joku yllätys joka romuttaa kaikki mun suunnitelmat esim. koe päivämäärän siirtyminen aiemmaksi ym. ja sellainen yht'äkkinen totaallinen väsymys.
Mä suunnittelen hirveen tarkasti et esim. missä järjestyksessä luen kokeisiin, menen harkkoihin ym. koska jos mulla ei olis mitään aikataulua niin ei mun elämästä tulis mitään, mut sit jos joku idiootti keksii romuttaa sen esim. just vaihtamalla koe aikataulua niin se romuttaa samantien koko systeemin.

Kai mun pitää ne lääkkeet jossain väänteessä ottaa kun en nyt kisoihinkaan uskoltanut lähteä. Hmm.. Kattoo nyt miten tää homma etenee.

Yritän nyt ensin jos kriisipisteessä käynti auttaisi.

Käyttäjä Marybella kirjoittanut 17.03.2007 klo 12:36

Heissan Hanei!

Hienon harrastuksen oot löytänyt 🙂 ..joskus itsekin haaveilin ,mutta se kaikki sitten jäi vain sille ajatustasolle!! Kun kaikki alkoi muutenkin mennä päin sitä itteensä..:/

Tiedän tuon tuntemuksen,kun joku asia meneekin plörinäksi.. niin kaikki räjähtää käsiin, kaikkiin vaan kun ei ite pysty vaikuttamaan,niin on niin vaikutusten armoilla sitten ☹️. Mutta rauhassa vaan katsot ja varmasti siellä kriisipisteessä sinuu osataan ohjata eteenpäin 🙂 Voimia vaan paljolti!

Käyttäjä Hanei kirjoittanut 20.03.2007 klo 14:57

Maryballa:
Hieno harrastushan tuo on.. Ei vaan tosin parhaimmillaan enään todellakaan harrastaja tasolla : Mut kilpailujoukkueet on niin upeeta katseltavaa.

Mä vihaan sitä tunnetta kun vaan on toisten armoilla.
Sen armoilla että viitsiikö joku nyt huomioida vai haluaako leikkiä vain sokeata.

Ehkä se kriisipiste auttaa.

Käyttäjä Marybella kirjoittanut 21.03.2007 klo 17:29

Hei Hanei!!

Milloin olet menossa sinne Kriisipisteeseen? Ü toivotan paljon tsemppiä siihen päivään.. Kerrohan jos vaan haluat,kuinka siellä sitten tuli menemään. 🙂

Käyttäjä Hanei kirjoittanut 21.03.2007 klo 19:28

Mä olen jo käynyt joku viikko sitten sielä.
Se meni ihan okei. Se vaan et mä olin tosi v-mäinen sielä, koska mua raivostutti se, ettei äiti aamulla kuunnellut mua, kun mä sanoin, etten mä oikeasti halua lähteä yhtään minnekkään.. Mut toikin me onneks saatiin selvitettyä äidin kanssa sen kriipisipisteessä käynnin jälkeen. Äiti oli vain ymmärtänyt väärin ja kun se oli ite niin henkisesti valmistautunut siihen et nyt mennään sinne. Joo.. Mä sain sit loppujenlopuks mennä kotiin kun mä melkein väänsin itkua sielä.

Ja nyt olen jo kerran käynyt sielä paikassa. Mä sain tosi kivan omahoitajan ja mä en muista koska viimeks olisin vaan puhunut ja selittänyt 45min ja aina kun se tyyppi jotain selitti niin mua alko lähinnä ärsyttää se kun se keskeytti ja kun mulla oli ihan liikaa asiaa 😀 Eli hyvin meni.

Käyttäjä Marybella kirjoittanut 25.03.2007 klo 22:22

Hei!!

Hienoa Hanei,että vihdoin pääsit vauhtiin ja juttelemaan.. Siitä se kerä alkaa prukautumaan ja helpottumaan 🙂