Heittäisin ilmaan tämmösen kysymyksen, että onko kenelläkään toistuvia ahdistavia ajatuksia, joista ei pääse eroon ja mistä luulette niiden johtuvan?
Vanhempani erosivat kun olin 17-vuotias, mistä aiheutui ahdistusta ja se laukaisi vuosia kestäneen masennuksen, mistä en ole vieläkään päässyt kokonaan eroon. Näin kävi vaikka toivoin vanhempien eroamista, kai olin ajatellut, että elämäni alkaisi sitten, koska saisin mennä vapaammin, mutta kuin häkissä asunut lintu en vapauden koittaessa uskaltanutkaan lentää häkistä. Lapsuuden kodissa inhosin isääni, joka oli määräilevä ja ilkeä usein minua kohtaan ja äidistä hän oli sairaalloisen mustasukkainen. Ala-asteella mun kohdalle sattui vielä ikävä lähentely yritys opettajani taholta, joka on vaikeuttanut suhteiden luomisessa vastakkaiseen sukupuoleen. Olen myös epäillyt, että minulle olisi tehty muutakin väkivaltaa lapsuudessa, mitä en kyllä muista. Sen sijaan kärsin pakkoajatuksista, jotka kohdistuu muihin ihmisiin. Ne ovat kyllä vähän lientyneet, ennen ahdistuin jopa linja-autossa, jos jouduin jonkun vaikka naisen viereen istumaan, että ”mitä jos mä menetän yhtäkkiä järkeni ja alan kopeloimaan vieressä istujaa”!!! Ja sitten nuo ajatukset kohdistuu myös lapsiin, mikä on todella järkyttävää minusta itsestäni, sillä en sellaista tekisi. Jotenkin tuntuu, että nuo ajatukset kiduttaa mua tai minä itseäni. Haluaisin tietää, että painiiko kukaan muu vastaavien ongelmien kanssa…😞
Ajatukseni eroavat aika paljon noista sinun pakkoajatuksistasi, mutta minullakin niitä on. Joskus alkaa mielessä pyöriä tietyt lauseet enkä pääse niistä eroon, onneksi ei ole viime aikoina tulleet.
Minulla on pakkoajatus mikä rassaa päätäni aina silloin tällöin mutta jos en ajatusta tuo esiin niin siitä tulee hirveä olo jonkin ajan päästä. Minä useimmitin sitten sen tänne tukinettiin kirjotan ja aika usein vielä net-tukeekin. Mutta jotenkin en halua siltä vastausta, koska se olisi ikään kun lopullinen lopetus mun pakkoajatukselle, jos se vastaisi jotain sellaista, että en enää viitsisi asiaa ajatella. Eli haluan sanoa, että mulle pakkoajatukseni on tärkeä vaikka siitä kärsinkin.
ai, niin kerron pakkoajatukseni vaikka siitä juuri tenkin aikusten puolelle ketjun, koska juuri nyt on aika jolloin pakkoajatttelen asiaa lähes joka hetki. Kun mut on adoptoitu naapuriin isän ja äidin kuoleman jälkeen, niin ajattelen koko ajan, että mun isä ja äiti elisivät onnellisena, jos minä olisinkin syntynyt tähän adoptioperheeseen, enkä olisi ollutkaan ollenkaan niiden lapsi, vaan olisimme pelkästään naapureita.