Pakkoajatukset…

Pakkoajatukset...

Käyttäjä Mariaana aloittanut aikaan 17.09.2006 klo 21:56 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Mariaana kirjoittanut 17.09.2006 klo 21:56

Moi!

Kirjoittelin joskus aikaisemminki että löytyykö ihmisiä joilla on pakkoajatuksia? itselläni on nykyisin aika paljon ja haittaavat elämääni jo jonkin verran. Olisi kiva kuulla, jos joku on parantunut osittain tai kokonaan näistä ajatuksista, tai onko samaa sairastavia? onko kokemuksia eri hoitomuodoista, esim. ryhmäterapiasta? entä jos on lääkitys niin mikä on osoittautunut hyväksi?

🙂🌻

Käyttäjä Tulilintu kirjoittanut 22.09.2006 klo 13:18

Sairastan itse ahdistuneisuushäiriötä, mutta minulla on myös jonkin verran pakkoajatuksia sekä pakkotoimintoja (erilaiset tarkistelut ynnä muut).Näin jälkeenpäin muistellen satunnaiset pakkoajatukset lienevät olleet ensimmäisiä merkkejä mielenterveysongelmastani. Käyn kolmatta vuotta terapiassa, pakkotoiminnot vähentyneet mutta pakkoajatukset tuntuvat välillä miltei lisääntyneen. Pakkoajatuksia ei onneksi ole koko aikaa, mutta silloin kun ne tulevat niin iskee kyllä aika iso ahdistuksen ja avuttomuuden tunne, kun ei oikein tiedä, mitä epämiellyttävien ajatusten kanssa oikein pitäisi tehdä...Antaako vain tulla ja mennä ja yrittää olla hermostumatta niistä? Vai pitäisikö yrittää aktiivisesti työntää ne mielestä ja ajatella jotakin muuta?

Pakkoajatusten hoidosta en osaa vielä sanoa, koska sain vasta muutama viikko sitten tunnustettua terapeutilleni, että minulla on sellaisia...Koska pakkoajatukset selvästi liittyvät niihin asioihin, joiden kanssa minulla on vaikeuksia, toivon että ne aikaa myöten vähenevät, kun muita mielen umpisolmuja saadaan aukaistuksi, vaikka toisaalta olisi kyllä mukava oppia joitakin vähän akuutimpia keinoja pärjätä epämiellyttävien ajatusten kanssa.

Voimia sinulle ja kaikille muille saman ongelman kanssa painiville 🙂🌻

Käyttäjä Mariaana kirjoittanut 07.10.2006 klo 21:24

Hei!
Kiva kun vastasit!
Kirjoitit että sinun pakkoajatuksesi ovat yleensä sellaisia joiden kanssa sinulla on ongelmia jne.. itse olen ajatellut vähän samoin että omat ajatukseni muodostuvat asioista, joita eniten pelkään tai mitä en voisi koskaan tehä, juuri siksi ne ovatki niin ahdistavia.. nyt tuntuu taas pitkästä aikaa paremmalta, mutta tosiaan kun ne ajatukset tulevat voimakkaina niin ne tekevät kyllä todella ahdistuneiksi :/

voimia🙂🌻

Käyttäjä faire le plus dur kirjoittanut 22.10.2006 klo 03:11

Hei,
Minulla on ollut juuri samanlaista, enää ei ole kovinkaan paljoa, mutta siihen vaikuttaakin paljolti se mitä tekee. Olen jo pitkään vältellyt epämiellyttäviä asioita ja nyt pystyn sivuuttamaan paremmin kaiken epämiellyttävän. Mitä enemmän pää on täynnä positiivista niin sitä helpommin pääsee epämiellyttävästä eroon.
Mikään terapia ei ole hyödyllistä ellei itse koe sitä miellyttäväksi, koska tähän vaivaan auttavat vain miellyttävät asiat. Olen syönyt lääkkeitä, joiden kuvitellaan auttavan, mutta minulla niistä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Pitää olla hyvin tarkka mitä eri lääkkeitä käyttää samaan aikaan. Kyseiseen vaivaan käytetyt lääkkeet ovat Serotoniini-lääkkeitä, en tiedä onko mitään todisteita niiden vaikutuksesta. Joskus potilaille annetaan myös neurolepteja jotka voivat olla hirveän vaarallisia. Serotoniini-lääkkeet voimistavat neuroleptien vaikutusta ja niitä ei saa käyttää samaan aikaan. Minä vältän kaikkia aivojenvälittäjäaineisiin kohdistuvia lääkkeitä, koska aivoihin voi tulla pysyviä muutoksia. Lääkkeet kannattaa jättää väliin jos minulta kysytään.
Kannatta myös unohtaa koko vaiva ja pitää sitä ominaisuutena joka vaatii elämäntapamuutoksen, se on sitten eri asia miten sen tekee mutta sitä se vaatii.☺️☺️☹️😳

Käyttäjä SKP kirjoittanut 24.10.2006 klo 14:04

Luin erään kirjan, jonka sai ladattua netistä. En ollut ikinä kuvitellut paniikkikohtauksien tai pakkoajatusten katkaisemisen olevan niin helppoa. Kirja on kylläkin englanniksi, mutta se on erittäin helppolukuinen. Ihmettelen, ettei kirjassa esitettyä tekniikkaa ole levitetty ympäri maailmaa kaikkien tietoisuuteen. Jos haluat kirjasta infoa niin mene sivulle http://www.firstbeatocd.com. Suosittelen lämpimästi!

Käyttäjä SKP kirjoittanut 24.10.2006 klo 14:12

Ai niin unohdin... Sen kirjan nimi on PanicAway🙂