Paha olo vaivaa

Paha olo vaivaa

Käyttäjä halinalleq aloittanut aikaan 24.02.2014 klo 01:26 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä halinalleq kirjoittanut 24.02.2014 klo 01:26

Olen 17 vuotias tyttö ja olen aika yksinäinen ja tosi moni asia painaa tällä hetkellä mieltäni. Minulla itseasiassa ei ole muita kuin äiti ja poikaystävä kenen puoleen kääntyä. Koulussani sattui hetki sitten puukotus ja se toi mieleen paljon asioita menneisyydestä.
Perheessäni on sattunut kaikenlaista. Äitini oli hetki sitten sairaalassa sillä hänellä oli kysta(?) keuhkoissa ja se leikattiin jonka jälkeen hän sai keuhkokuumeen ja oli huonossa kunnossa. hän on nyt toipunut. Hänen uudella miehellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja perhe elämä ei ole ollut helppoa. Pikku siskoni on lievästi kehitysvammainen ja häntä on kiusattu koulussa niinkuin minuakin.
Minua kiusattiin jo ala-asteella haukkumalla ja jättämällä porukan ulkopuolelle. Ylä-asteella kasi ja ysi luokalla minut jätettiin myös yksin ilmeisesti sen takia koska seurustelin. En ole kertaakaan elämäni aikana ollut edes missään tyttöjen illassa yms.
Nykyään olen edelleen aika yksinäinen sillä minulla ei ole oikeastaan muita ystäviä kuin poikaystävä ja en saa nukuttua kun terveys asiani ja muut huolestuttavat minua. Minulla todettiin endometrioosi noin kuukausi sitten. Olen tosi väsynyt vaikka saan mielestäni ihan hyvin nukuttua ja minulla on usein itsetuhoisia ajatuksia.
Olen taistellut kurkkuni kanssa jo pari vuotta (ollut kuukauden välein jokin infektio nielussa) ja näiden tietojen mukaan ennen kesäkuuta on tulossa nielurisaleikkaus(jes!) mutta tämä leikkaus ressaa hieman sillä en ole koskaan ollut sairaalassa.
On ollut myös ahdistusta yms. Psykiatrini on ehoittanut että minulle haettaisiin apua muualta (joko lastensuojelusta tai lasten ja nuorten psykiatrialta). Olemme myös katsoneet kaikki fyysiseen terveyteen liittyvät asiat ja kaikki pitäisi olla ok (paitsi paino laskenut 2kg puolen vuoden sisään) joten ilmeisesti voi olla että tulee mieliala lääkkeitä käyttöön että jaksaisin käydä koulua yms.
Koulun kanssa on mennyt oikeastaan vain huonompaan suuntaan sillä minulla olisi ollut TOP harjoittelu viime jaksossa mutta en mennyt sillä jäin korvaamaan rästejä täksi ajaksi. Nyt kun alkoi uusi jakso, niin olemme jutelleet että kevennettäisiin lukujärjestystä tai keskeytettäisi opinnot väliaikaisesti. Saa nähdä kuinka käy.
Nyt muutama päivä on mennyt ihan järkyttävästi sillä en ole muuta tehnyt kuin itkenyt koska on vain niin paha olla :/ haluaisin vain pois.. tein pari masennus testiä netissä ja kaikissa tuli tällaiset tulokset:
BDI:n eli Beckin masennusasteikon lyhyt versio

Sait 31 masentuneisuus-pistettä
Vastauksesi perusteella näyttää siltä, että saatat potea vaikeaa masennusta. Keskustele asiasta lääkärin kanssa.

Sait 3 ahdistuneisuus-pistettä
Vastauksesi perusteella näyttää siltä, että saatat potea vaikeaa ahdistuneisuutta. Keskustele asiasta lääkärin kanssa.

Sait 0 aktiivisuus-pistettä
Vastauksesi perusteella näyttää siltä, että aktiivisuutesi ja itseluottamuksesi ei ole paras mahdollinen, mikä saattaa vaikeuttaa kykyäsi selviytyä eteen tulevista ongelmista ja paineista esim. työ- ja perhe-elämässä tai taloudellisissa ja asuntoasioissa. Keskustele asiasta lääkärin kanssa.

En halua olla sairas :/ en tiedä mitä tekisin elämälleni kun tuntuu että haluan vain pois :/
😯🗯️

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 26.02.2014 klo 18:48

Moi.

Haluan ihan aluksi halata sua ajatuksissani ☹️ Oot joutunu todella koville ja kärsinyt niin paljon asioita, etten ihmettele yhtään, jos sua masentaa ja ahdistaa. Tuollaisessa tilanteessa on aika inhimillistä, jos olo tuntuu vaikealta. Haluan kuitenkin sanoa sulle, että toivoa oikeasti on.

Ootko pystyny puhumaan psykiatrillesi siitä, miltä susta oikeasti tuntuu? Nyt olis tosi tärkeää, että ammattitaitoinen aikuinen saisi tietää sun ajatuksista. Pystytkö puhumaan terveydenhoitajalle terveyteesi liittyvistä asioista? Lukujärjestyksen keventäminen voisi olla ihan paikallaan, ja mielialalääkkeistä sekä terapiasta voi hyvinkin olla apua. Jos pystyt hiukankin käymään koulua (ilman stressiä rästeistä) ja tekemään mukavia asioita, ihan mitä tahansa piristävää, niin se auttaa pitkän päälle, tiedän kokemuksesta 🙂

Leikkausstressi on myös ihan normaali asia. Sairaaloissa on kuitenkin ammattitaitoinen henkilökunta, ja nielurisaleikkauksia tekevät ammattilaiset ovat todennäköisesti tehneet tämän toimenpiteen satoja kertoja ennen sinun leikkaustasi. On siis aivan okei jos se jännittää, mutta heille se on varmasti jo rutiinia. 🙂

On todella ymmärrettävää, jos koet itsesi väsyneeksi kaikkien huolten keskellä. Sinulla on kuitenkin mahdollisuus parantua, ja tärkeää olisikin, että saisit rauhassa puhuttua asioistasi ja keskityttyä siihen, kuinka asioita voisi pala palalta rakentaa uudestaan. Kiusaaminen on todella väärin kaikin tavoin, ja kuulostaa aivan barbaariselta, että sinua ja pikkusiskoasi on kiusattu noin.

Vaikka elämäsi voi nyt tuntua synkältä, sillä on varmasti sinulle vielä paljon annettavaa. Uskon että löydät vielä uusia kavereitakin, etkä joudu enää olemaan yksin. Toivon todella, että saat puhuttua asioistasi, älä tee itsellesi mitään pahaa äläkä luovuta. Sun päivä koittaa vielä - ja silloin oot varmasti vahvempi kuin yksikään noista kiusaajista, jotka ei ymmärrä, mitä tekevät. Tsemppiä sulle 🙂

Käyttäjä halinalleq kirjoittanut 10.03.2014 klo 13:24

nyt viime viikon torstaina oli lääkäri ja lääkärin mukaa mul on joku vakava masennus tila ja määräs serolin 10mg nimistä lääkettä. lääkkeen alotin tos lauantaina. onko kenelläkään kokemuksia tästä lääkkeestä? itelle ei oo oikeestaa muuten vaikuttanu ko et on ollu vaa pari päivää huono olo ja maha sekasi. ja sillee et ei oo paha olla vaikka oisin yksinää ja miettisin kaikkee. eikä oo ollu sellasii yhtäkkisiä himoja tai mitää.

Käyttäjä snaa kirjoittanut 10.03.2014 klo 23:27

Moikka! Mulla on ollut samanlaista ongelmaa että paha olo vaan vaivaa, ja mulla on ollut myös viiltelyongelmia monta vuotta.

Nykyään näistä asioista eroon päässeenä, haluan jakaa tämän hetken mietteeni sun kanssa. Olen erittäin onnellinen etten ole tehnyt itselleni mitään, ja olen erittäin onnellinen kaikesta mitä minulla on. Olen oppinut että pahimmastakin voi nousta ylös. Itsekin olin pahasti koulukousattu kuusi vuotta..

Kannattaa lähteä sillä että miettii tarkkaan mistä nämä ajatukset johtuu ja alkaa sitten puida niitä. Niin olen saanut itselleni ajatukset kokoon. Myös joku harrastus auttaa miettimään välillä jotain muuta.

Tsemppiä ja vain kaikkea hyvää sinulle!
🙂 🙂🌻

Käyttäjä Ikos kirjoittanut 11.03.2014 klo 15:51

halinalleq kirjoitti 10.3.2014 13:24

nyt viime viikon torstaina oli lääkäri ja lääkärin mukaa mul on joku vakava masennus tila ja määräs serolin 10mg nimistä lääkettä. lääkkeen alotin tos lauantaina. onko kenelläkään kokemuksia tästä lääkkeestä? itelle ei oo oikeestaa muuten vaikuttanu ko et on ollu vaa pari päivää huono olo ja maha sekasi. ja sillee et ei oo paha olla vaikka oisin yksinää ja miettisin kaikkee. eikä oo ollu sellasii yhtäkkisiä himoja tai mitää.

Hei, mulla oli jonkun aikaa sama lääke ja voin kertoa vain omasta kokemuksestani, enkä tiiä miten se sulle toimii. Mulla lääke oli 1-2 kk ennen kuin aiheutti vakavan allergisen ihoreaktion, joka tässä vaiheessa sanottakoon oli hyvin harvinainen reaktio eikä sun pitäisi todellakaan mitään sellaista pelätä. Tämä vaan selityksenä siihen, miksen tiedä lääkkeen pitkäaikaisista vaikutuksista.

Lääke ei mullakaan alkuvaiheessa aiheuttanut mitään erikoisia haluja tai yhtään suurempaa itsetuhoviettiä, vaikka tästä paljon varoiteltiin. Uusista lääkkeistä tulee aina ensimmäisinä päivinä maha vähän kipeeks, muttei se pidemmän päälle haittaa.
Lähinnä lääke tasotti mun mielialoja, mikä oli kyllä mulle tärkeä juttu. Olin ylipäätään pirteämpi, puhuin ihmisille enemmän enkä ahdistunut niin helposti. Myös ruokahalu oli aiempaa parempi, mikä helpotti elämää.

Toivottavasti tilanteesi paranee, muista että maailmassa on ihmisiä sua varten ja joku välittää aina. Ei kannata jäädä ongelmiensa kanssa yksin. Kaunista kevättä ja jaksamista sulle 🙂👍