Hei, voin ainakin alkaa juttuseuraksi, jos kelpaa. Tarkotatko että tässä foorumissa? toivon niin, koska en hirveästi jaksa meilailla.
Minäkin olen menttänyt paljon lähimmäisiä, en tiedä oliko mulla vaikea vai helppo lapsuus? Haluan aatella, että oli hyvä lapsuus, koska biologiset vanhempani ovat jo kuolleet.

Myös minä voi välillä hyvin, välillä huonosti jolloin usein olen sairaalassa. Nyt voin hyvin.
Ei muuta eka kerralla. Ootan jos jatkat.

otan osaa vanhempiesi takia.. oletko minkä ikäinen?
Saatan joutua kohta johonkin koulukotiin tai laitoshoitoon.. ei kiva :/
tai perjantaina saan tietää jatkosta. En saa vain itseäni pakotettua kouluun, en millään. En vaan pääse aamulla ylös sängystä, haluaisin vain että kukaan ei tulisi patistamaan kouluun. tai että ylipäätään kukaan ei välittäisi. voisin vaan nukkua nukkua nukkua..

Mullakin menee nyt huonommin. Suostun juttuseuraksi ihan täällä ja mailissa, jos vaan haluat. Oon iteki miettiny, et kantsisko vaan kuolla, ku ei voi elää sellast normaalii onnellist elämää. Mullakin on suunnitelma valmiina.
Jaksamista ja toivoa paremmasta.
JK. Mäkään en pitäny terapiakäynneist, mut sit, ku niihin tottu, ni nyt haluisin niiden jopa olevan kerralla pidempiä, et ei niit käyntei kannata jännittää eikä lopettaa, jos sellasiin yleensä ees pääsee, sillä moni jää ilman.

Minä olen jo 21v, aika vanha siis tähän nuorten osioon. Kerran jo lähin poiskin ja siirryin tuonne aikusten foorumiin. Mutta ne jutut menee yli hilseen koska opiskelen ja minulla on kanssa noita ongelmia ettei viitsisi oikein edes vuoteesta nousta ylös. Kun sitten nousen, innostunkin aika tavalla opinnoista, sitten taas tulee hetki, kun aattelen, että mitä hittoa varten tässä opiskelen. Se hetki on vaikea, usein mietin tappavani itseni.

Minä käyn terapiassa, olen jo vuosia käynnyt, en kai sitä ilman jaksaisi näinkään hyvin. se aina jotenkin saa uskomaan, että tulossa on joku elämä jossa asiat on paremmin.
Olen ollut usein perhekodissa, kun olin alaikäinen. Nykysin olen usein jossain kuntoutuspaikassa.

Hei,
minun läheiseni ovat melkein kaikki kans kuolleet. Äitini kuoli kolarissa kun olin pieni. Hän ajoi humalassa auton katonkautta ympäri. Tai näin ainakin minulle on sanottu. En sitten tiedä onko asioita haluttu kaunistella. 😟
Minut on pelastettu jo kolmesti itsemurhaa tekemästä ja olin sisällä laitoksessakin melkein puoli vuotta.
Isäni on nyt peliongelmainen ja pelannut kaikki rahansa. Asun tällä hetkellä kavereiden ja sukulaisten luona. 🤔
Toivoisin itsekkin olevani välillä kuollut. Mutta sitten kaverit ovat kaikki sanoneet että ei se mitään ratkaise. Minua jäisi kaipaamaan liian moni. Kuulostaa ehkä aika kliseiseltä.
Mutta kaikille todella paljon voimia ja jaksamisia!

Hei vaan. Ei minusta kuullosta kliseiseltä (jotenki noin) ajatus, että elää siksi että moni jäisi kaipaamaan. Mun äitini teki itsarin, siitä on vuosia mutta aina vieläkin sitä kaipaamme ja monet illat kuluu siihen kun mietimme mitä teimme väärin jne. Ajattelee ettei se olisi tehnyt itsaria, jos minä, sisko tai veli olisimme olleet jotenkin parempia lapsia. Turhaan ajattelua.

Mutta minäkin olen yrittänyt itsaria, sitten mietin kuinka vaikeaa mun läheisillä olisi kun vielä muakin miettisivät iltaisin. Siksi kai minä pääasiassa yritänki elää. Omasta puolestani voisin vaikka kuolla.

Mäkin voin alkaa juttuseuraksi, jos kelpaan. Mutta ihan vaan tän tukinetin välityksellä, jooko? Mun lapsuuteen kuului isäni takia paljon väkivaltaa, niin henkistä, fyysistä kuin seksuaalistakin. Tuntuu tosi usein, etten jaksa elää, kun kaikki ikävät muistot on mielessä, vaikka oon yrittänyt unohtaa ne. Se ei vaan oo niin yksinkertaista. Yhden kirjan takakannessa oli lainaus, joka pisti miettimään. Se lainaus kuului jotakuinkin näin:"Kumpi meistä on vahvempi-minä vai ne ikävät muistot, joita kannan mielessäni?" Muistaakseni kirjan nimi oli Punainen Lumme ja sen kirjoittaja taisi olla Marja-Leena Lempinen. Oli miten oli, tällä hetkellä tuntuu, että ne ikävät muistot on vahvempia, mutta mä haluun olla vielä joku päivä vahvempi.
Toivon kaikille paljon voimia elää! Eläminen voi olla tosi vaikeaa, mutta yritetään jaksaa. Asioilla kuitenkin on usein tapana järjestyä. Haluan ainakin uskoa niin, vaikka miltei kokoajan onkin aika epätoivoinen olo.

Minäkin voin alkaa mielihyvin juttuseuraksi. Haavoittunut enkeli-->ihana kun jaksat kannustaa positiivisesti🙂👍 Itse vähän vierastan kirjoitella tänne omista asioistani, kun perheeni on aina painottanut ettei omista ongelmista ja perheen jutuista laverrella kenellekään, mutta eihän täällä kukaan tiedä kuka olen🙂 Äitini on alkoholisti ja olen elänyt sen rinnalla koko pienen ikäni. Olen käynyt perhekodissakin asustelemassa vuoden kunnes vihdoin sain oman asunnon. Mielessä pyörii myös joskus itsemurha, mutta yhdyn edellisiin ajatellessani, että vaivaisin sillä vain muita kun jäisivät kaipaamaan.😞 terapiassa kävin vuoden verran. Joten jos juttuseura kelpaa niin täällä olisi yksi, joka myös haluaisi juttuseuraa ja juttelisi kanssasi ilomielin🙂

Voisin alkaa jonkun juttuseuraks,jos kiinnostaa.Mullakin on melko samankaltanen tilanne(äidillä alkoholiongelma,isää en oo nähny yli 11 vuotee)en jaksa enää ees mennä ulos,eikä oo pahemmin kavereitakaan..hyviä kesäpäiviä kaikille😀