Tässä alkaa olemaan siinä pisteessä ettei pystyisi tekemään mitään haluaisi vaan olla paikallaan ajattelematta mitään.
Sen olen oppinut ettei ihminen voi jaksaa loputtomiin olla aina ns. hyvin voiva. Annan itsestäni aina sen kuvan muille että kaikki on hyvin mutta todellisuudessa asiat ovat toisin.

Suoraan sanottuna olen loppu. Olen päästänyt töitä ns. niska limassa koulun ohella. Nämä olen saanut vielä suoritettua kiitettävästi mutta toisaalta pelkään että nämäkin tulee tekemään laskun ellen kohta tee jotain. Tässä ohella yritän ylläpitää parisuhdettakin vielä ja jätkä ei aina tunnu ymmärtävän sitä kun sanob etten jaksa. Makaisin sängyn pohjalla sen pienen ajan mitä vietän vapaalla. Tosin hän on varmaan ainut ihminen joka ylläpitää minun sosiaalista elämääni. Ihmisiin kiinnostuminen on jäänyt jo aika päiviä sitten pois. En tosin tiedä että mahtaako tästä syntyä vielä jonkin sortin masennus. Alkoholiin kiinnyin ja se toikin vaan huonoa elämääni ja siitä irtautuminen on suorastaan vaikeeta vaikka olen tehnyt sen eteen töitä jo yli puoli vuotta mutta aina sekin tuntuu karkaavan lähtö pisteeseen.
Suorastaan voin todeta että itsemurhan ajattelu ja sen tekeminen ei ole ollut kaukana mutta jokin saa minut vielä pidettyä elossa.

Tässä huomaa ettei ihmisen elämä ole helppoa ja se ettei kaikkea sitä tuskaa mitä kannan sisälläni niin en ole ainut mutta haluaisin pois tästä kierteestä tänä on jatkunut jo ihan liian kauan.