Kesäkuun alussa muutin toiselle paikkakunnalle kihlattuni vuoksi, muutaman vuoden kestäneen etäsuhteen jälkeen ajattelin, että siitä tulee kyllä niin täydellistä ja ihanaa, meillähän on yhteisiä unelmia ja kaikkea. Muutaman kuukauden ajan se olikin niin ihanaa ja täydellistä, kuin vaan saatoin ikinä kuvitella.

Mutta sitten…

Alkoi paljastua valheita.. Kihlattuni oli salannut huumeiden käyttönsä ja muitakin pahoja puolia itsestään. Minulle oli vain esittänyt niin ihanaa, huolehtivaista, ymmärtäväistä ja hurmaavaa miestä. Valheiden paljastumisen jälkeen meillä oli muutaman viikon ajan vain riitoja ja riitoja, mutta sitten mukaan astui väkivalta.

Nyt tilanne on tämä:

Jokaikinen ilta muutaman kuukauden ajan olen tullut haukutuksi ja lyödyksi. Sen jälkeen olen maannut kylpyhuoneen lattialla, kuulokkeet korvissa, itkien ja miettien että miten pääsen poissa tästä maailmasta. Joka ilta päätän, että lopetan tän suhteen tähän, mutta kokoajan se vain jatkuu ja jatkuu. Joka ilta tuntuu kuin sydäntä revittäisiin irti minusta. Joka viikonloppu vierailen kihlattuni vanhempien luona uskottelemassa että meillä menee tosi hyvin ja suunnittelemme häitä. Jos erehdyn sanomaan jotain muuta, minua satutetaan vielä enemmän (kerran olen tämän virheen tehnyt).. Lyöjänhän piti olla se maailman ihanin ihminen, joka lupasi olla sinulle hellä ja satuttamatta sinua ikinä!!

Miksi olen hänen kanssaan silti? Miten pääsen tästä pois? Tunnen olevani niin heikko, etten voi kihlatulleni mitään. En vain jaksa enää. Joka päivä kuuntelen biisejä eroon liittyvistä tunteista ja haaveilen siitä kuinka löydän oikeasti ihanan miehen, silti olen yhä tässä..