Sydämeni hakkaa kun kirjoitan tätä. Sormeni tärisevät ja taon näppäimistöä epätoivoisesti, kuvitellen että voin vuodattaa tänne kaiken sen epätoivon ja tuskan jota pidän sisälläni. Kuin voisin huuhtoa kaiken saastan sisältäni ja aloittaa elämisen alusta.
Pelkään, että vain teeskentelen. Että ei ole oikein kuvitella, että minulla olisi jokin asia huonosti, minähän olen aina ollut hyvinvoiva nuori hyvinvointiyhteiskunnassa, ei Suomessa voi olla mikään huonosti. Olen aina suorittanut kaiken kunnialla, hymyillyt, nauranut pahoille sanoille jotka on lausuttu kuulteni, olen aina näyttänyt ehjältä, minä näytän vieläkin ehjältä.
En jaksa itseäni, kaikki sisälläni on liian likaista minulle. Olen vanki, minut poltetaan elämän roviolla, tunnen liekit jotka nuolevat käsivarsiani joka ikinen sekunti, joka ikinen pitkä ja tuskainen sekunti. En uskalla tehdä mitään, en osaa, en jaksa, kaikki on pelkkää haluttomuutta ja harmautta minun silmissäni.
En luota ihmisiin, en uskalla kiintyä heihin. Tiedän, etteivät he välitä – miksi välittäisivät? Miksi minusta pitäisi huolehtia, minä olen ihminen, syrjitty ihminen ja ihminen josta saa puhua pahaa. Ihminen, joka on tarkoitettu korvaamaan jotakin tärkeämpää ja arvokkaampaa ihmistä. Minä vetäydyn syrjempään joka päivä ja valehtelen itsestäni ja olotilastani: ”minulla on kaikki hyvin”, sanon, vaikka se ei ole totta. Minulla on kavereita, ystäviksi en heitä halua enkä osaa kutsua, mutta se ei auta. Minä olen heille rasite, minä tiedän, olen heille pelkkä epäselvä hahmo jolla ei ole mitään väliä.
Minulla on huono itsetunto, pelkään epäonnistumista ihmisenä, pelkään epäonnistumista ystävänä. Minä en tiedä, onko itsetuntooni vaikuttanut se, että olen menettänyt kaksi parasta ystävää ja olen ollut monta vuotta syrjitty entisellä luokallani. Tässä maailmassa erilaisuus tuntuu synniltä, on niin synnillistä tehdä jotakin eri lailla kuin muut. Ala-aste ja yläaste ovat kaikista pahimmat, ne ovat laitoksia joissa on niin helppo erotella ihmiset hyväksytyiksi ja hylkiöiksi. Minulla on vielä puoli vuotta yläastetta jäljellä, puoli vuotta hylkiönä. Haluaisin Helsinkiin saksankieliseen lukioon, siellä olisi niin helppo aloittaa kaikki alusta, unohtaa mennyt, olla uusi ihminen. Mutta minua ei päästetä. Liian kaukana.
Pelkään masentuvani, se sana tuntuu entistäkin lähemmältä sen jälkeen kun minulla todettiin luultavasti kirjoittamisesta johtuva jännityspäänsärky. En uskalla puhua näistä asioista, ne pitää kirjoittaa. Minulla on kirjaimet ja sanat, ne ovat minun kotini ja minun sieluni, niitä on helppo järjestää sellaiseen järjestykseen kuin haluan. Ne tottelevat, ne pettävät harvoin. Siksi minä en puhu, siksi minä kirjoitan tätä viestiä juuri tähän paikkaan. Minä kuitenkin aion luopua kirjaimista ja kirjoittamisesta.
Miksi en voi olla lintu, miksi en voi lentää jonnekin kauas omilla siivilläni joita ei riistetä?
Voih..harmi jos tunnet olosi noin huonoksi : (
Tiedän todella hyvin miltä sinusta tuntuu vaikken nyt rupea potemaan omia asioitani.
Lintu..Voit olla lintu, niin hauras mutta vahva sisältä..
Onko kaverisi sanonut sinulle etteivät he välitä tai jotain sinne päin?
Onko sinulle vain tullut olo että olet arvoton vai jonkin syyn kautta?
Itse onlen menettänyt monia kavereita mutta he eivät ole kuolleet vaan jättänyt minut yksin.
Itse olen vasta seiskalla mutta en voi edes sanoin kuvailla miltä minun elämä on maistunut..
Mutta silti jaksa, jaksan kaikki vuoret ja rotkot. Kävelen läpi hymyillen vaikka kuinka itkettäisi. Olen menettänyt verta,ruhjonut ja vain tuhonnut itseni ja se on vain murskannut minut sisäisest..
Eli tiedän miltä tuntuu olla huono, koska en osaa pitää itsestäni ja en voi kiintyä kehenkään koska menetän heidät kuitenkin.
En luota vaan petän luottamukset.
Elä lopeta kirjoittamista siinä ei ole järkeä , ei todellakaan..
Toivoa sinnepäin ( :
Hei. Et varmastikkaan usko, mutta minä olen samanlainen. sama vaihe elämässä, samat ajatukset mielessä. En voi pakottaa sinua, mutta pyydän: Älä jätä sanoja, kirjaimia.
Tekstissäsi näkyy rakkautesi sanoihin. Sanot että olet liian huono, ainakaan kirjoittamisessa et ole, olet suorastaan loistava...(tämä ei ollut turha kohteliaisuus, vaan suoraan sydämestä).
Yksinäisyys on tuttu tunne. Kaikki tärkeimmät ihmiset ovat viime kesän leiriltä, on vapauttava kokemus tutustua ihmisiin joihin ei ole mitään yhteyksiä entisessä elämässä.
Ole avoin. Se on kaiken ydin.🌻🙂🌻
Hei Tuliprinsessa! 🙂
En osaa oikein sanoa mitään lohduttavaa, mutta haluan kertoa ettet ole yksin. Tekstissäsi puit kauniisti sanoiksi omia tuntemuksiani. Minäkin koen, etten vain osaa elää tätä elämää oikein, että kaiken pitäisi olla kunnossa. En kuitenkaan voi hyvin. Olenkin sitä mieltä, että hyvinvointi ja onnellisuus eivät synny ulkoisista asioista. Monet kehitysmaiden lapset voivat olla onnellisempia kuin me täällä Suomessa, vaikka meillä on ulkoisesti asiat paljon paremmin. Siksi meidän ei kuulu tuntea huonoa omaatuntoa pahasta olostamme (sillä ei se ainakaan paranna tilannetta 😀 ).
On tavallaan totta, ettei ihmisillä ole väliä sellaisenaan muille. Mutta miksi pitäisikään olla? Väliä on sillä, että kokee vaikuttavansa jollain tavalla maailmaan, että kokee itse itsensä tärkeäksi. Niin kliseistä kuin se onkin, muut eivät voi rakastaa sinua ennen kuin opit rakastamaan itseäsi ja muita. Jos kukaan ei ole sinulle tärkeä (eli toisin sanoen et päästä ketään lähellesi), miten voisit odottaa muiden pitävän sinua tärkeänä heille? Olethan itse estänyt ystävyyden muodostumisen ja vienyt muilta mahdollisuuden tutustua sinuun syvällisemmin ja kiintyä sinuun.
Olen oppinut, ettei täydellisyys ole täydellistä. Eikä se tuo onnellisuutta. Jos olet täydellinen, ihmiset alkavat odottaa sinulta aina vain parempaa, ja lopulta paineet onnistua kasvavat järjettömän suuriksi. Täydellisen ihmisen seurassa ei myöskään viihdytä, koska tällaisen henkilön seurassa tuntee itsensä aina huonommaksi ja riittämättömäksi. Se myös aiheuttaa kateutta. Olen edelleen perfektionisti ja vaadin itseltäni aivan liikaa, mutta pidän nykyään täydellisyyttä tylsänä.
Tiedän hyvin tunteen, että haluaa vain paeta ja aloittaa alusta jossain muualla. Olen itse tehnyt niin. Niin tekemällä opin paljon ja sain kokea elämäni parhaat kuukaudet. Sille on kuitenkin syy, miksi sanoin nimenomaan kuukaudet, sillä jos ongelmiaan pakenee, ne seuraavat perässä. Ne ovat osa sinua, ellet tee niille jotain. Pelkkä pakeneminen ei auta. Vaikka on kokonaan uudessa ympäristössä ja "aloittaa alusta", toistaa samoja käyttäytymismalleja.
Miksi haluaisit luopua kirjoittamisesta, jännityspäänsäryn vuoksiko? En ole lääkäri, mutta kai siihen joku ratkaisu löytyy, ilman että joudut luopumaan jostain, joka on sinulle niin tärkeää. Tekstistäsi nimittäin näkee, että se on sinun juttusi, purat tunteitasi kirjoittamalla ja ilmaiset itseäsi todella tarkasti sanojen avulla. Mitä hyötyä on luopua jostain, joka tuo sinulle iloa? Jos kirjoittaminen on kanava, jonka kautta voit käsitellä asioita, en ymmärrä, miksi haluat luopua siitä. Sitä paitsi olet todella lahjakas kirjoittaja!
Täytyy sanoa, että painin itse aivan samojen ongelmien kanssa, joten tuntuu hölmöltä antaa neuvoja. Toivottavasti tästä oli edes jotain hyötyä!
Jaksamista! 🙂🌻
Hei Tuliprinsessa. Älä lopeta kirjoittamista, äläkä luovu unelmistasi. Asiat järjestyy ja sinun aikasi tulee kyllä.
Malta vielä, jos et nyt pääse minne haluat niin jo parin vuoden päästä tilanne on täysin toinen. Kirjoitat hyvin. 🙂
Nään itteni tossa tekstissä, tolta musta tuntu. En vaan saa sitä yhtä siististi tänne kuin sä sait koottua noi sanat. Mä muutin pois, Helsinkiin kanssa opiskelemaan. Aluks tuntu että se helpotti ja varmaan vähän helpottikin, mutta jos noita asioita ei käsittele kunnolla ne ei katoa mihinkään. Kunhan muistat että sä olet ihan yhtä hyvä kun muutkin. Äläkä lopeta kirjoittamista jos se helpottaa.
Hei!
Osasin samaistua tuohon viestiisi. Muista, että sinä et ole liian huono, et todellakaan. Ja selvästi olet sanallisesti lahjakas ja sulla on paljon tunteita sisälläsi. Hyvä että haet apua, koska nuo sanat pitää saattaa päivänvaloon, sitten vaikka täällä.🙂 asioilla on oikeesti tapana järjestyä. Jokainen ihminen on samanarvonen, ja hei, pääset pian pois! Jaksat vielä sen puoli vuotta niiin saat aloittaa ihan uuden elämän! Tsemppiä 🌻🙂🌻