Olen ihan hukassa

Olen ihan hukassa

Käyttäjä Höyheinen aloittanut aikaan 29.12.2012 klo 22:49 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Höyheinen kirjoittanut 29.12.2012 klo 22:49

Olen 18 vuotias tyttö ja olen sairastanut vaikea-asteista masennusta ja määrittämätöntä ahdistuneisuushäiriötä 4,5 vuotta. Mukaan kuvioon on astunut myös syömishäiriö. Olen ravannut laitoksissa ja psykologeilla koko tämän ajan ja itsemurhaakin olen yrittänyt. Nyt kuitenkin olen kadottanut elämäni suunnan ja olen ihan hukassa.

Siitä lähtien kun täytin 18, olen juonut alkoholia joka viikonloppu. En välttämättä ole ollut humalassa, mutta ainakin sen yhden olen aina ottanut. Nyt kun joululoma alkoi, tämä on lähtenyt aivan käsistä. Tähän mennessä olen ollut tukevassa humalassa 4 kertaa joululoman aikana. Joillekin se ei kuulosta paljolta, mutta minulle se on liikaa.
Harkintakykyni on myös pettänyt täysin. Ennen en ikinä olisi pystynyt kuvittelemaankaan koskevani kannabikseen. Pelkäsin sitä ainetta. Joululoman aikana olen pössytellyt kolme kertaa. Äitini on alkoholisti, enkä halua hänen kaltaisekseen.

Harkintakykyni myös humalassa on pettänyt. Minulla on ollut joululoman aikana 3 yhden illan juttua. Viimeisin oli täysi katastrofi, jonka takia minulla on äärettömän paha olo. Mies melkeinpä käytti minua hyväksi; sai mitä halusi jopa kolmesti sinä yönä, vaikken välttämättä itse olisi halunnut ja sen jälkeen vain vittuili alipainostani ja siitä kuinka lapsellinen olen.

En tiedä mikä minuun menee nykyään aina humalassa. Taidan olla vain yksinäinen ja läheisyydenkipeä ja kaipaan huomiota, jota haen yhden illan jutuilla. Ensimmäinen mies joka vain osoittaa kiinnostusta on sopiva kotiin vietäväksi. Kaverini ovat yrittäneet estellä minua, koska tietävät, että niistä tulee minulle vain paha olo, mutta minä en heitä kuuntele.

Tuntuu, että todellisuudentajuni on hämärtymässä. Olen ihan pihalla päivistä ja ajantajua ei juurikaan ole. En välitä mistään ja teen mitä päähän pälkähtää, enkä välitä seurauksista. Yhdessä hetkessä olen niin surullinen, että vain itken ja seuraavassa hetkessä olen onneni kukkuloilla. En jaksa tällaista.

Käyttäjä hps0 kirjoittanut 03.01.2013 klo 06:49

Ehkä olisi varminta hakea jo nyt apua tuohon alkoholinkäyttöön. Et ole alkoholisti mutta äkkiä tuo riistäytyy täysin käsistä ja sitten et enää ymmärrä tarvitsevasi apua. Lisäksi alkoholi vie tehon masennuslääkkeiltä, varmaan käytät sellaisia. Eli se pahentaa nyt oloasi kolmea kautta, itse alkoholinkäyttö, yhdenillan jutut ja vielä lääkityksen teho laskee.

Tuntuu hetken aikaa sille että alkoholi korvaa lääkkeet ja muun avun, mutta käteen jää aina huonompi olo. Kokemusta on, mutta onneksi tajusin lopettaa ajoissa. Absolutisti en ole vieläkään mutta 1-2 olutta viikossa on maksimi. Kerran vuodessa sitten enemmän jos sille tuntuu.