hei.

en lainkaan usko, että ihmisten vastaamattomuus tähän kysymykseen johtuisi siitä, että monikaan ei olisi tosissaan miettinyt. mitään lopullista vastausta ei vain voi olla.

itse mietin joskus aikanaan elämän tarkoitusta/tarkoituksettomuutta niin paljon, että aloin jo irtaantua itsestäni ja voin todella pahoin. nyt olen miettinyt asian omalta kohdaltani niin, että minä voin ja saan päättää, luoda oman elämäni tarkoituksen. olen löytänyt paljon asioita, minulle ja minun mielestäni tärkeitä.

jotain yleistä tarkoitusta "kaikelle" voi miettiä, mutta jos sen ottaa ainoaksi mietittäväksi asiaksi, pää helposti sekoaa. on minun kokemukseni. koska aina aina jää jäljelle kysymys "miksi"...

Minä olen miettinyt iham samaa.. mitä iloa on olla täällä kun kaikki johtaa kuolemaan? Tuskin meitä edes kukaan muista 5 vuoden jälkeen kuolemastanne..
Ennen ajattelin että elämän tarkoitus on auttaa ja tukea muita.. mut nyt kun haluaisin itselleni ystävän joka tukisi minua.. huomaan että kaikki vain kääntyvät pois.. Aivan kuin olisin nyt merkityksetön kun tarvitsen itse apua..
Joten.. mitäpä järkeä tässä on.. puurtaa päivä toisensa jälkeen, todistaakseen muille jotain.. Eikä itelleen jää mitään.
Tai no.. ehkä muitot jäävät.. toivon.. 🙂 se on nimittäin ainut toivo jonka minä keksin..

NotMeant kirjoitti 19.03.2005 klo 00:59:

Kuinka moni on tosissaan miettinyt olemassaolon tarkoitusta?

Luullakseni kovin moni. Minä ainakin.

Mitä järkeä koko olemassaololla ylipäätään on ..

Mitä tästä kaikesta on hyötyä .. ?

Millaisen hinnan saamme maksaa olemassaolostamme ja onko se sen arvoista?

Pitääkö olemassaoloni olla järkevää, hyödyllistä tai arvokasta? Miksi pitää olla tarkoitus?

Minä annan itse elämälleni tarkoituksen, jos annan. Aikanaan aineellinen minäni hajoaa. Jonkin aikaa saatan vielä elää toisten muistoissa. Ehkä jokin tekstinpätkäkin säilyy minua pitempään. Väliäkö tuolla?

Urpo

Joskus teini-ikäisenä mietin paljonkin tätä asiaa. En ollut koskaan uskonut Jumalaan tai jumaliin, mutta päätin ottaa selvää, pitäisikö minun sittenkin uskoa. Monien ajatusten kautta tulin lopulta siihen tulokseen, ettei minulla ole mitään syytä uskoa yliluonnollisiin olentoihin. Minulle tästä seurasi myös se, ettei elämällä voi olla mitään absoluuttista tarkoitusta. Jokainen tekee elämästään joko merkityksellistä tai merkityksetöntä riippuen aivan ajattelutavasta.

Minä itse en pysty käsittämään, mitä tarkoitusta elämällä voisi olla. Siis tarkoitan tässä jotakin syvällisempää tarkoitusta, sillä biologiselta kannalta elämän tehtävä on ennen kaikkea lisääntyä, siirtää geenejä eteenpäin. Minulle ei ole ketään tai mitään voimaa, joka tahtoisi minun elävän elämäni tietyllä tavalla. Joudun / saan aivan itse päättää, mikä tässä elämässä on itselleni parhaaksi. Tarkoituksettomuus ei minua silti häiritse, koska jokapäiväisessä elämässä kohtaan kauniita asioita. En tahtoisi vielä lakata olemasta, niin paljon on näkemättä.

Onko sillä niin väliä, vaikkei kukaan muistaisi tai vaikka kaikki elämä lopulta katoaa? Minusta on hienoa ja ihmeellistä, että olen nyt olemassa ja saan ihmetellä tällaisia asioita. Kaikki oleva on minusta käsittämätöntä ja on suorastaan kihelmöivän jännittävää, ettei kukaan voi tietää absoluuttisia totuuksia. Kaikista maailmankaikkeuden atomeista hirveän pieni osa on liittynyt yhteen ja muodostanut elämää, minut mukaan lukien. Sehän on aivan mieletöntä! En viitsisi valittaa elämän tarkoituksettomuudesta, koska olemme surkean pieni ja merkityksetön osa maailmaa, olemme joukko sattumia.

Minusta ihminen liioittelee omaa tärkeyttään suorastaan huvittavalla tavalla, vaikka toisaalta yksilötasolla jokaisen elämä on tärkeä. Tämän vuoksi mielestäni myös moraali ja etiikka ovat tärkeitä asioita, joita ihmisten tulee miettiä siitäkin huolimatta, ettei loppujen lopuksi mikään merkitse mitään. Mitä tulee maalliseen omaisuuteen, vallan haalimiseen yms., niin minusta jokaisen kannattaa huomata kuinka turhia ne tietyssä mielessä ovat. Jospa voisikin keskittyä vain olennaiseen, eli ihmettelemään maailman hullunkurista järjettömyyttä.