OCD-potilaan panikointia tulevasta perjantaista

Heippa kaikki!

Täällä kirjoittelee pakkoajatuksista ja järjettömistä peloista kärsivä nuori nainen. Okei, ihan aluksi olen nyt päätynyt siihen, että maailma ei lopukaan tänä perjantaina 21.12., mutta olen alkanut kehitellä pääni sisällä mitä kummallisimpia tapahtumaketjuja, mitä siis perjantaina voisi tapahtua (jos ei nyt sitten maailmanloppua) ja nyt tilanne on äitinyt siihen pisteeseen, että fobisoin näitä ”mahdollisia” tapahtumia päivittäin. Ensinnäkin pelkään, ihan suoraan sanottuna, että joku murtautuu asuntooni perjantaina ja tappaa minut ja rakkaat kissani. Toinen skenaario on, että minut tapetaan työmatkalla. Jostain syystä pidän näitä tapahtumia kovin todennäköisinä. Voihan olla, että tänä perjantaina joku minuakin epävakaampi sekoaa kunnolla ja maailmanlopunpelossaan päättää ampua, räjäyttää, puukottaa kaikki ketkä tiellensä osuvat.
Mielenkiintoistahan tässä on se, että osa minusta sanoo, että mitään ei tule perjantaina tapahtumaan, ja kaikki on vastaisuudessakin olemaan hyvin, mutta se toinen puoli minusta pelkää kuollakseen ja panikoi minkä ehtii. Järki ja tunteet eivät tunnu pelaavan yhteen.
Nämä ajatukset ovat pyörineet päässäni jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt, perjantain lähestyessä, niistä alkaa olla suuri riesa. Ajatukset ovat kovin itsepintaisia ja pakonomaisia. Ne pyörivät päässäni aina uudestaan ja uudestaan, aina uusine juonenkäänteineen. Minua ahdistaa päivä päivältä enemmän ja itken silloin tällöin kun en pääse päätäni pakoon. Tänäänkin työmatkalla pelkäsin henkeni edestä, että kohta joku ampuu, taloni poltetaan kun olen poissa jne. Työntekoon on vaikea keskittyä. En edes tahdo ajatella minkälaisesta ahdistuksesta tulen perjantaina kärsimään. Tuskin uskallan poistua kotoa.

Olen yrittänyt puhua näistä peloistani, mutta mikään ei tunnu auttavan. Kukaan ei voi taata minulle, ettei mitään katastrofaalista tapahdu. Kukaan ei voi myöskään varmaksi sanoa, että jotain tapahtuisi. Totta kai minä sitten pessimistinä menen ja oletan aina sitä pahinta mahdollista ja panikoin päivä päivältä yhä enemmän. Ahdistus varmaankin lievittää perjantain jälkeen, mutta oloni alkaa olla sietämätön.

En kaipaa mitään erityisiä neuvoja, ehkä vain samanhenkisyyttä, kohtalotovereita, erilaisista (tai samanlaisista) peloista kärsivien kokemuksia ja tarinoita. Lueskelen mielelläni muidenkin ajatuskiemuroita. :’ ) Kiitos.