Moi villikettu.

Nyt voin yrittää kirjottaa jotain järkevää kun oon saanu kuulla miten mun ystävän kävi. Hän on nyt siellä. Soitin hänelle juuri äskettäin. Ja kun lopetin sen puhelun niin purskahdin itkuun. Ja itken vieläkin. Silmät päästäni. Tiedän etten voi tehdä enempää ku teen. Mutta tuntuu vaan niin rankalta. Varmaan koko päivä on ollu niin vaikea että kaikki vaan nyt purkautuu tässä itkussa. Tiedän että hänelle on turvallisinta olla osastolla ja vaikka hänellä olisi siellä kuinka vaikeaa niin haluan että hän pysyy elossa. Ja että hän parantuisi ja voisi paremmin. Soitellaan varmaan kohta vielä hänen siskonsa kanssa. Hänen siskonsakin aikoi soittaa hänelle ennen kuin hänen puhelin otetaan pois. Seitsemältä. Minulla on just se olo että tarvii saada jutella jonkun kanssa joka ymmärtää. Meille molemmille tämä ihminen on niin tärkeä.

Niin, minusta sitten. Mulla pyörii koko ajan ajatuksissa vain osastolle joutunut ystäväni ja hänen siskonsa. Mun elämän tärkeimmät ihmiset. Mutta yritetään kertoa vähän omastakin päivästä.

Niin, kävin siellä sairaanhoitajalla. Puhuin enemmän ku ikinä ennen. Hän sanoikin että me ihmiset ollaan niin kummallisia että vasta sitten osaa puhua kun joutuu pohjalle. Puhuttiin kaikesta. Hän sanoi myös odottaneensa että mulle tulee sellanen kunnon notkahdus, koska koulun alkaminen tänä syksynä on ollut tosi iso muutos. Ja hänen mielestä olen hyvin jaksanut tän syksyn. Sairaanhoitaja sanoi että niinä päivinä kun ei jaksa, niin ei tarvi jaksaa muuta ku käydä puoli tuntia ulkona. Hän myös neuvoi että yrittäisin syödä sen verran että pysyn tolpillani, nyt kun on tällanen huono kausi syömishäiriön kanssa. Ja puhuttiin siitä että voisin yrittää saada minulle kolmen päivän kouluviikon. Huomenna on taas palaveri... Ja ahdistukseen hän sanoi että mun täytyy vain yrittää rauhoitella itseäni. En osaa nyt muuta kertoa. Mutta näin. Ja mua silti auttaa myös se että tiedän ettei tämä kestä ikuisesti. Viikon päästä on seuraava aika. Täytyy siihen asti yrittää sinnitellä.

On kummallista, että tähän asti osastolle joutuneen ystäväni jutut ei ole kuormittaneet mua ollenkaan. Olen jo monta yötä ja päivää pitänyt puhelimen ääniä täysillä siltä varalta että hänelle tulee kamala ahdistus. Pyysin että hän soittaisi tai laittaisi viestiä jos niin kävisi. Nyt kun hän joutui, romahdin tässä suhteessa täysin. Itken ja vollotan ja suren ystäväni puolesta. Kai minulla vain nyt on sellanen että nyt saa löysätä kun hän on turvassa ja nyt sitten kaikki huoli mikä on kasaantunut tänä aikana, kaatuu niskaan.

Huomenna täytyy kumminkin pakottaa itseni kouluun. Ja toivottavasti saan nähtyä ystävääni, siis tätä siskoa. Tuntuu että tarvitsen juuri häntä nyt kaikkein eniten.

Kiitos villikettu ihan tuhannesti☺️❤️

Huoh. Elämä tuntuu tällä hetkellä kerta kaikkiaan siltä. Mua väsyttää. En enää ees tiedä mikä. Tekis mieli luovuttaa. En tarkota kuolemaa, vaan sitä että vain lopettaisin koulun ja jäisin kotiin nukkumaan. Luovuttaisin. Hyväksyisin että tässä oli kaikki mihin pystyn.
En tiiä.

Voi Salaatti ☺️❤️

Oon hyvin samoilla linjoilla kuin sairaanhoitaja, puoli tuntia ulkona vaikeina päivinä on ihan tarpeeksi. Sä oot todellakin jaksanut hyvin, ihan oikeasti. Hienoa että sulla on seuraava aika jo tulossa, jaksaisitko siihen asti ottaa päivän kerrallaan ja yrittää sen verran, ettet luovuttaisi? Tämä tuska ei todellakaan jatku ikuisesti, se helpottaa kyllä vielä, vaikka ei tuntuisikaan siltä.

Väsyneenä ja vaikeiden asioiden keskellä voi monesti tuntua siltä, ettei mistään tule mitään. Mutta toisaalta, jos jollakulla on sellaisessa tilanteessa mahdollisuus onnistua, niin sulla. Tuo kolmen päivän kouluviikko olisi varmaan toimiva ratkaisu ja vähentäisi osaltaan stressiä.

Yhdessä tästä selvitään! 🙂🌻

Villikettu☺️❤️

Yritän ottaa päivän kerrallaan. Oon jo päättäny että perjantaina en jaksa mennä kouluun, joten mulla on vapaata tiistaihin asti. Tiistaina on sitte neljä tuntia. Ja joudun ehkä lähtee aiemmin sairaanhoitajalle. Tähtään siihen.

Ahistaa ku tässä on tiedossa niin paljon aikaa kotona vaan löhöillä. Voisin mennä yhdelle kaverille Ouluun viikonloppuna, hän on sanonut jo kauan sitten että sillon olis hyvä aika mennä. Mutta en vielä tiiä jaksanko. Koitan varmaan mennä edes käymään. Olis kiva nähä. Mietin vaan sitä että miten jaksan. Tuntuu etten nykyään jaksa muita ihmisiä ku parasta ystävääni ja hänen pikkusiskoaan. Muut jotenki vaan väsyttää mua ja haluan aina paeta. Tietenki sairaanhoitajalla jaksan aina käydä. Ahistaa ku tiiän että en jaksa olla kotona. Ahistaa ku en jaksa koulua. Tuntuu että oon kamalan huono ku en jaksa. Ja oonhan minä. Joten nyt mulla ei ole ku paras ystäväni, koska hänen pikkusiskonsa on osastolla. Enkä kehtaa olla koko ajan ruikuttamassa että jos hän jaksais olla mun kanssa. Hänelläkin on nyt aika vaikeaa, ei hän kaipaa mua siihen lisäksi.

Kolmen päivän kouluviikko on ehdottomasti maksimi mulle. Nytkin mua jo ahistaa sekin. Koska mulla on kaksi tosi pitkää päivää siinä. Tiistai, joten keskiviikko menee siitä toipumiseen ja perjantai, joten viikonloppu menee siitä toipumiseen. Tiistaina jos kehtaan niin voin kysyä joskus opelta että saanko lähteä aiemmin. Mutta se on mulle niin vaikeeta. Ja ahistaa vähän se että tässä jaksossa jää suorittamatta aineita ja ens jaksosta on jo nyt jätetty äidinkieli suoritettavaksi myöhemmin. Mulla on ens jaksossa pelkästään ammatillisia aineita ja matikan koe, koska haluan korottaa.

Kyllä tiiän että voin selvitä. Nyt vaan tuntuu siltä etten selviä. Ahistaa kotona asuminen. Olin ystävälläni yötä. Tulin tänään kotiin, kävelin bussilta. Ja tuntu ettei kukaan mua oota tai halua kotiin. Kukaan ei tykkää musta kotona. Ku tulin niin äiti oli siivoamassa meijän huonetta. Se on monta viikkoa oottanu että minä tekisin sen. Enkä oo tehny. Toisaalta jos mietin että muuttaisin... Mietin että selviänkö siitäkään ku mulla menee niin huonosti. Tykkäisin kyllä ku saisin laittaa ruokaa ja pestä omat pyykit. Siitä tykkäisin ja siitä selviäisin. Mutta koulu?

Mulla on sellanen olo ku viime syksynä. Ei ihan niin paha. Mutta mietin just ku kävelin kotiin, että mulla on mun läheiset ja mulla on mun usko. Haluan taivaaseen. Joten en voi kuolla. En ennen ku on sen aika. En voi itse aiheuttaa sitä. Muuten haluaisin kuolla. Tappaisin itseni. Mutta en tee sitä. Ei kannata huolestua. Nyt musta vaan tuntuu että en jaksa mitään. En jaksa olla kotona, en jaksa olla koulussa. En jaksa pelata iPadilla, mutta en jaksa tehä mitään muutakaan niin pelaan. Oon umpikujassa. Ehkä vain sen koulun takia. Mutta mitä jos ei olis koulua? En pääsis koskaan töihin.

Tuo on varmaan ihan hyvä että päätit olla menemättä perjantaina. Omien rajojensa tunnistaminen on yhtä lailla tärkeää kuin se, ettei luovuta. Joka tapauksessa on hienoa, että voit olla vapaalla tiistaihin asti. Eihän koko aikaa toki tarvitse olla kotona 🙂

Tiedän tunteen, kun ei haluaisi häiritä ystävää omilla huolilla. Voitte kai jossain määrin tukea toisianne? Onhan se myös paikallaan että voi puhua välillä muistakin asioista, niin ystävyyskin voi pysyä paremmin yllä. Onneksi sulla on tuo ystävä (ja ystävälläsi sinut). Aina kun on läheisiä ihmisiä, on elämän haasteetkin monesti helpompi kohdata.

Se on hienoa että sulla on kuitenkin nuo kouluasiat aika hyvin hallinnassa! Oot jaksanut tosi hyvin siellä käydä ja voisi ajatella openkin tulevan vastaan tuossa asiassa. Eri aineiden opintoja voi varmaan suorittaa omassa tahdissa, tärkeintä siinäkin on oma mielenterveys. Joskus oon itsekin (ja itse asiassa nytkin) tahkonut opintoja ankaralla tahdilla, ja välillä on pakko hiljentää vauhtia kun mieli tai keho varoittaa siitä, että on liian raskasta. Yritänkin silloin vähän hillitä itseäni, ettei menisi liian pitkälle.

Uskoisin että vanhempasi ja sisaruksesi välittävät sinusta. Onhan se ymmärrettävää jos et ole jaksanut siivota huonettasi, varmaan ollut paljon muutakin mielessä. Omillaan asuminenkin voi varmasti vielä onnistua, jos ei välttämättä nyt, niin jossakin vaiheessa 🙂

Usko on kyllä upea asia. Hienoa että se estää sua tekemästä itsellesi pahaa. Minäkin olisin aika harmissani jos tekisit jotain niin lopullista. Oot oikeassa, kouluja on ensin käytävä, jotta voisi päästä kunnolla töihin. Nyt se voi tuntua masentavalta, mutta kyllä sä siitä selviät omassa tahdissasi! Toistan sitä koko ajan, mutta tarkoitan sitä joka kerta. Jaksamista ja tsemppiä tulevaan yöhön ja päivään ☺️❤️

Minulta tulee nyt vaan tätä valitusta täydeltä tuutilta...

Minusta on viime aikoina tuntunu ettei kukaan jaksa välittää musta. Mun pikkusisko koko ajan muistuttelee joko siitä että pitäis siivota huone tai siitä että se pitää olla siisti sillon ja sillon. Oon väsyny siihen. Tiiän että hän ei tykkää siitä että meijän huone on sotkussa, mutta en jaksa mitään.
Ja kaikkia muuta. Kukaan ei musta tykkää, enkä ihmettele. Oon kauheen ilkeä ihminen jatkuvasti. Jos oon väsyny ja masentunu ja mun pitäis edes vähän aikaa hoitaa itkevää lasta, huudan lapselle. Lapselle. Kuka voi olla niin kamala? Mulla on tosi paha olo ku en osaa olla kiltti isosisko ja hyvä ja reipas tytär. Ei mun perhe mua jätä. Mutta olis kiva tulla kotiin jos tuntuis siltä että edes jonku mielestä se on mukavaa. Äitiä varmaan vaan ahistaa ku se näkee kuin huonosti mulla menee. Kyhjötän omassa huoneessa, en jaksa nauraa pikkuveljen pöhköille jutuille, käyn apaattisena ja hymyttömänä syömässä kun pyydetään. Äiti ei edes pyydä mua tekemään juuri mitään.
Mun paras ystävä välittää. Eikä aio jättää minua. Uskon sen ja tiedän sen. Miksi mun tunteet silloin sanoo toista? Pelkään ihan kamalasti että hän on aivan väsyny minuun. Minä oon aina ruinaamassa että voidaanko nähä. Mun pitäis kait vaan olla laittamatta viestiä ja soittamatta ainaki edes yks päivä niin saisi hänkin joskus olla rauhassa. Rauhassa minulta. Jaksaisi sitten taas jopa minua. Edes minuutin. Ei hän ole koskaan mitään sanonut, mutta se on mun pelko joka muuttuu mun mielessä todeksi. Ja nyt en enää tiedä että voiko se olla epätosi.

Ahistaa ku oon syöny. Pelkään että lihon. Tiedän että oon lihonu. Ahistaa ku nämä ajatukset on "vääriä". Enkä minä halua niitä itelle. Haluan olla tällanen. Miksi en saa olla? Miksi en? Voin ostaa isoja ja löysiä vaatteita. Sitten ei ketään haittaa vaikka oon näin valtava. Haluaisin sammuttaa sen äänen mun päässä joka koko ajan syytää paskaa mun ajatuksiin. Miten se tehdään? Mun BMI on toistaiseksi normaalipainon puolella. Miksi peili ei näytä sitä samaa? Ahistaa...

Moi villikettu🙂

Olenkin nyt tässä lähdössä kaupunkiin ostamaan lankoja. Haluan mun lempilankamerkkiä. Paljon. Äitiä vaan taitaa vähän tympiä ku lähen. Se ei tahtois. Mutta kun haluan. Ei tee mieli olla koko päivää kotona.

Näin on. Kyllä meillä on ystäväni kanssa toisemme. Ajattelin silti antaa hänelle tänään vapaata minusta. Mutta kyllä minä tiiän että minulla on hänet. Tuli mitä tuli. 🙂

Joo ei tosiaankaan kannata liian paljon rehkiä koulun kanssa. Mulla nyt ei sitä vaaraa ole😉

Kiitos villikettu☺️❤️

On mulla vähän parempi olo ku eilen. Mutta silti jotku asiat ahdistaa. Niinku se että mun pitäis hoidella jotain asioita ja en jaksa. Äiti on siitä hermona. Mulle on ihan sama. Ihan sama kaikki.

Muutan opiskelupaikkakunnalle vielä tässä jossaki vaiheessa. Saa nähä millon mutta joka tapauksessa mahollisimman pian. Ehkä joulun jälkeen?🙂

Moi,

Varmasti on olemassa ihmisiä jotka välittää susta! Täältä löytyy ainakin yksi 🙂 Muistelen sitä aikaa kun sulle koitti se auringonnousu sillon keväällä, ja sanoit ymmärtäneesi silloin että sulla on oikeasti merkitystä ja on ihmisiä, jotka välittää susta. On aivan ymmärrettävää, että väsyneenä ja masentuneena pinna voi palaa herkemmin. Äärirajoille joutuessa itse kukin meistä voi sanoa jotain ajattelematonta, ja se on ihan inhimillistä. Silloin ei aina käyttäydy samalla tavalla, kun mielellä on ihan täysi työ pitää omatkin ajatukset kasassa. Kilttinä isosiskona ja reippaana tyttärenä olemista voi pitää ihanteena ja hienona pyrkimyksenä, mutta on hyvä muistaa myös oma inhimillisyytensä. Jokainen meistä sanoo joskus jotain ajattelematonta.

Vaikeina aikoina voi helposti tuntua siltä, että on yksin kaikkia vastaan eikä kukaan ymmärrä. Ei kai ystäväsi nyt varsinaisesti ole väsynyt sinuun? Toki on paikallaan puhua välillä muistakin asioista, mutta tuen itsekin erästä masentunutta ystävääni, ja viimeiseksi nyt ajattelisin että väsyisin häneen. Ihan jo uskollisuudesta ja rakkaudesta tätä ystävää kohtaan. Tietysti on reilua että voitte välillä puhua hänenkin asioistaan, mutta onhan sulla oikeus saada tukea myös läheisiltäsi. Sitähän todellinen ystävyys on, että ollaan toisen vierellä niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina 🙂

Sä saat todellakin olla juuri sellainen kaunis ja ainutlaatuinen itsesi kuin olet. Syömismörkö ei osaa muuta kuin valehdella, ja valehdella vielä lisää. Kyllä se varmasti sieltä vielä hiljenee. Aivan huippua muuten kuulla noista lankaostoksista, se on hyvää piristystä mielelle kun jaksaa tehdä asioita ja on suunnitelmia 🙂 Kyllähän sun pitää voida levätä noista asioiden hoitamisista kun käyt kouluakin ja taistelet joka päivä parantuaksesi. Mutta vielä yhtenä kauniina päivänä aurinko paistaa kirkkaasti sullekin, uskon niin! Tsemppiä ☺️❤️

Moi villikettu ja kiitos☺️❤️

Eilinen oliki sitten tosi ihana päivä. Menin ostaan niitä lankoja ja aika nopeesti sain ne katottua. Mutta halusin ostaa jotain myös parhaalle ystävälleni ja osastolla olevalle ystävälleni. Ja ostinkin. Se oli niin kivaa. Miettiä että mistä ne tykkää ja mistä vois olla iloa. Laitoin sitte ystävälleni viestin että saanko tulla käymään vaikka aioin antaa hänelle lomaa minusta. Ja meillä oli tosi mukavaa eilen! Me puhutaan yhessä molempien asiat läpi, luetaan toistemme blogit ja muut. Ja myös pidetään hauskaa.

Nyt oon taas menossa. Parhaan ystäväni ja yhden toisen ystävän kanssa kirpputoreille. Ai kuinka kivaa! Ja huomenna serkkuni ja hänen tyttöystävä tulee käymään. Oon jo pitkään pyytänyt sitä serkultani ja sanonu että laitan kohta tytölle viestiä että tulkaa käymään. Ja nyt hänen tyttöystävä kysyi minulta että voiko he tulla. Niin mukavaa!

Juu. Ystäväni tuli nyt linja-autoon niin kirjotan myöhemmin lisää. Kiitos villikettu!!!

Kävin kirpparilla. Löysin itelle ihanan takin. Siihen oon tyytyväinen. Ja tänään mulla on karkkia pitkästä aikaa. Oon ystäväni karkkeja vähän syönyt välillä, mutta en oo pystyny ostaan omia. Nyt vaan aattelin että on mulla joskus edes oikeus syödä karkkia. Iskällekin ostin Pätkisboxin, sillä on tänään synttärit.

Ihan hyvä päivä. Mulla aina vähän väliä palaa mieleen osastolla oleva ystäväni. Aina muistan häntä ja ajattelen että jospa asiat muuttuisi parempaan suuntaan pian. Mulla on ikävä. En saa käydä siellä osastolla.

Laitoin viestiä yhestä asunnosta. 🙂 Ois niin kiva saada se asunto. Se ois just hyvä mulle. Niin kovasti toivon että se onnistuis. Mutta ei voi vielä tietää. Kyllä tää homma jotenki järjestyy. Kyllä mää vielä joskus pystyn muuttamaan. Tupakointi mun pitää lopettaa jos saan asunnon, koska rahaa ei todellakaan ole ylimääräistä.

Moi,

Ihan huippua että sulla oli noin hieno päivä! Toivotaan tosiaan että osastolla oleva ystäväsi saa mielensä kuntoon. Edellytykset siihen pitäisi siellä olla. Toivottavasti näet häntä mahdollisimman pian 🙂

Ilman muuta sulla on oikeus syödä karkkia ja ruokaa ylipäänsäkin. Pala kerrallaan se syömismörkö voitetaan. Kohtahan on joulukin 🙂

Halauksia, kerro taas kuulumisia! 🙂🌻

Moi villikettu🙂

Mulla tosiaan on ollu pari kivempaa päivää. Taas silleen että oon vaan tehny sopimuksen itteni kanssa että nyt on vapaata koulusta, enkä oo ajatellu koko koulua ollenkaan. Ku tulee mieleen että tiistaina taas, niin aina meinaa vähän pakokauhu iskeä. Kyllä mää silti yritän sillon mennä. Tiistaina joudun kumminki lähtemään aiemmin ku on sairaanhoitajan aika. Kaipa sekin piristi mun mieltä ku sain rahaa. Vähäsen. Ja tosi paljon se että oon ollu bestikseni kanssa nyt aika paljon tällä viikolla. Ihana ihminen<3

Tuo syömismörkö. Mun täytyy päivittäin väittää jatkuvasti sille vvastaan. Joskus siitä on apua ja joskus ei. Mutta uskon että pidemmän päälle siitä on hyötyä ja sen ääni häipyy kokonaan.

Ja siitä myös on tänään tullu hyvää fiilistä ku iskä autto mua siinä kämppäjutskassa. Mun bestis (en jaksa aina kirjottaa pitkästi että paras ystävä 😀 ) on kyllä vähäsen huolissaan että jos menee päin mäntyä. Mutta hän on siinä lähellä niin mikään ei voi mennä yhtä pahasti pieleen ku viimeksi.

Moi 🙂

Tuo kuulostaa kyllä niin hyvältä. Se auttaa huomattavasti kun pystyy järkeilemään itselleen, ettei koulua tarvitse stressata kun on vapaalla. Mullakin on ollut vaikeuksia sen suhteen, mutta stressi on kadonnut oikeastaan kokonaan, jos siinä on onnistunut. Kun pystyy lepäämään kunnolla, on jaksaminenkin ihan eri tasoa kun koulu taas jatkuu. Se on tärkeintä että yrität, ja useimmiten oot kyllä hienosti onnistunutkin 🙂

Hienoa kun sulla on läheinen bestis. On ihan ymmärrettävää että hän on huolissaan, mutta kuten itse sanoit, edellytykset onnistumiselle on nyt paremmat kun hänkin asuu lähellä. Pistää ihan hymyilemään kun luen noista mukavista asioista, joita oot saanut nyt kokea. Monesti ilo voikin tulla tuollaisista pienistä pisaroista, jotka ovat kuitenkin aika suuria ja tärkeitä. Asiallinen kämppä antaa kunnon edellytykset opiskeluun, ja sieltä on mukava käydä välillä kotonakin, jos tuntuu siltä 🙂

Siitä on varmasti hyötyä, että jaksaa sitkeästi taistella vastaan. Esimerkiksi jos pyrkii eroon itsensä vahingoittamisesta, voi ahdistus olla ensin suuri ja halu vahingoittaa paljon suurempi kuin ennen, mutta pidemmän päälle ne katoavat, kun jaksaa vain yhä uudelleen vastustaa sitä halua. Muutos parempaan voi tapahtua vähitellen, mutta kyllä sen jossain vaiheessa tulee huomaamaan. Huipulle ei ole oikotietä 🙂

Tsemppiä ja halauksia! ☺️❤️

Vielä yksi ja puoli hihaa niin pääsen viimeistelemään neljävuotiaan neuletakin. 🙂 Ihan mukavaahan kutominen ja näin loppuvaiheessa oikein innostaa ku tietää että kohta tulee valmista. Päättely on toki sitten yks tuhannen iso työ, siinä neuleessa on paljon raitoja. Mutta senkin tekee ihan mielellään vaikka pariin eri otteeseen. Sitten ajattelin kutoa sellaset ihanat kuviolliset villasukat äitille ja neuletakin myös itelle. Tykkään etsiä uusia haasteita kutomisen parissa. Kokeilen aina vain vähän vaikeampia ohjeita. Hyvin löytyy ohjevideoita ja selityksiä vaikeisiin kohtiin. Joten miksipä ei?

Vähän väsähtäneempi oon taas ollu, kuten monesti viikonloppusin. Eilen oli kiva ilta, mutta muuten on ollut aika tylsää ja tylsää ja harmaata. Mutta eihän aina voi olla ruusuilla tanssimista.