Salaatti, mä uskon et semmonen kolmen päivän koulupäivä onnistuu kun puhut psykiatriselle sairaanhoitajalles ja opolles. Mut nyt on tärkeintä et käyt kouluu sen mukaan kun jaksat. Suosittelen lämpimästi tosta mukautetusta lukkarista puhumista <3

Villikettu ja Katsa<3 Just kirjotin pitkän vastausviestin, mutta en oo varma poistuko se... En jaksa koko viestiä kirjottaa uudestaan.

Villikettu, oot huikee ku oot noin hienosti taistellu siitä eroon🙂🌻 Kyllä se multakin vielä onnistuu, annoit mulle toivoa siihen.

Ja minä yritän puhua tuosta vielä kevennetymmästä lukkarista. Tiedän oman jaksamisen rajat. Käyn koulun vaikka neljässä vuodessa. Ei sillä oo väliä. Kunhan käyn ja kunhan pysyn kiinni tässä elämässä.

Se on totta, villikettu että hiljaa hyvä tulee🙂

Moi!

Kiitos, Salaatti. Sun viesti antaa mullekin yhden syyn lisää olla vahingoittamatta. Kyllä mä varmaan satoja kertoja lankesin ennen kuin pääsin irti, etenkin silloin aiemmalla kerralla. Tämä toinen episodi oli sellaista että ehkä kerran viikossa tein sitä. Uskosta oli paljon apua eroon pääsemisessä.

Tuo on mun mielestä hieno asenne, että pidät itsesi kiinni elämässä ja omassa jaksamisessa. Se on hieno ja tärkeä juttu, ettei aja itseään liian väsyksiin. Oon nähnyt aika läheltä sellaisen tapahtuvan, ja vahingon korjaaminen vaatiikin monesti paljon enemmän vaivaa kuin sen välttäminen. Mutta hyvinkin syvistä rotkoista on aivan mahdollista nousta. Niin uskomattomista elämäntilanteista on ihmiset selvinnyt, ja säkin selviät ihan varmasti! Onnelliset asiat ja edistysaskeleet voi olla myös niitä pieniä ja arkisia juttuja, jotka on todellisuudessa kuitenkin suuria. Vaikka se, että jaksaa olla tunnin pidempään koulussa, tai hymyilee ohimennen jollekin hauskalle jutulle. Monet tällaiset asiat voi olla merkkejä paremmasta. 🙂

Se on kuitenkin tärkeää että syöt riittävästi. Oma mieli voi olla raaka syyttäessään omaa kehoa ja aivan ilman perusteita. Sä olet ainutlaatuinen ja kaunis juuri sellaisena kuin olet! 🙂

Tsemppiä ja halaus 🙂🌻

Moikka villikettu!

Minäkin oon nähnyt niinkin läheltä sellaisen uupumisen kuin omalla kohdalla. Viime syksynä. Ja nyt haluan pitää kiinni jaksamisestani. Eilen mun ystävä sanoikin mulle että se on tässä tosi hyvä että mulla on vakaa aikomus yrittää jaksaa koulua ja vakaa aikomus vielä joskus jaksaakin sitä ihan täyspäiväisesti. Se olis eri asia jos olisin vaan silleen no en jaksa ja en jaksa. Ku kumminki yritän. Huomasin nyt ku olin ilman syyllisyyden taakkaa pari päivää kotona, että heti rupes tuntuun että jaksais kouluakin paremmin. Nytpä tiedän että jos oon pois vielä niin mun pitäö vaan nauttia siitä rauhasta niin jaksan sen jälkeen aina paremmin. Tiedän sen että moni ihminen jolla on ollut paljon vaikeempaa, on noussut. Joten minäkin pystyn siihen. 🙂

Puhuin eilen kolmen ystävän kanssa puhelimessa. 😀 Oli varmaan vähän puhelias päivä tai jotain. No, kahta heistä en ole nähnyt ties kuinka pitkään aikaan. Aamupäivällä puhuin kahden ystävän kanssa ja illalla vielä soitin yhdelle. Sellaiselle jolle oon jo tosi pitkään pystyny kertomaan ihan kaiken, ja tiedän että hän myös pystyy mulle kertomaan ihan kaiken. Mutta yhden ystävän kanssa puhuttiin juurikin näistä pienistä askelista ja pienistä onnen sirpaleista joista koostuu se suurempi onni. Se on niin totta. Ja kyllä ne varmastikin on merkkejä paremmasta. Mun ystävä sanoi eilen yhden asian jota jäin miettimään. Hän, jolle kerron kaiken. Puhuin jostain meidän tuntemasta ihmisestä, ja sitten sanoin että no en tiedä oonko yhtään oikeassa ku en mää mikään ihmistuntija oo. Hän tuumi siihen että hänestä tuntuu että oon. Kuulemma monesti sanon jotain jostain ihmisestä ja hän sitten herää huomaamaan että no niinpä se taitaa olla. Se on kyllä ainakin totta että pohdin tosi paljon mun ympärilläni olevia ihmisiä. Ja "analysoin". En mitenkään pahasti. Mietin vain muiden onnellisuutta ja luonnetta ja teen siitä johtopäätöksiä. Mutta en minä tiiä miten oikeeseen ne osuu.

Tiedän että se syöminen on tärkeää. Ja siksi syön. Ja syön ja syön aivan tuskastumiseen asti. Koko syksy on ollu sellasta itseni kanssa taistelua tämän asian kanssa. Yllättävän usein mulla on vuoropuheluja itseni kanssa.
"Ei sillä oo mitään väliä vaikka rupeaisin laihduttamaan."
"Onpahan. En minä voi. Sillä on väliä."
"Eikä ole! Ketä se muka haittais?"
"Ainaki mun ystäviä jos olisin taas niin onneton niitten kaloreitten ja kilojen kanssa. Ja myös mua ittiä ku mun onnelisuus lähtis kävelemään sen siliän tien. En mää saa laihduttaa."
Siihen se aina päättyy loppujen lopuksi. Että en saa laihduttaa. Tässähän on sellanen juttu että en usko että sellaisesta terveellisestä laihduttamisesta olis haittaa, mutta kun minä en pysty laihduttamisessa kulkemaan kultaista keskitietä. Aina menee yli, siihen että näännytän itseäni. Joten ei. Vaikka tekis mieli karjua sille ruualle että miksi oot olemassa.

Mua toisinaan ahdistaa että oonko ilkeä ja pahantahtoinen ihminen. Pelottaa että puhun vahingossa jostakin ihmisestä pahasti, tai loukkaan toista. En halua. Enkä halua olla katkera toisille ihmisille. Ja pelkään että oon. Haluaisin olla suvaitsevainen ja ymmärtäväinen, koska näen ympärilläni niin paljon sitä katkeruutta muita ihmisiä kohtaan, ja ihan vain pahantahtoista juoruamista. En haluais lähteä siihen mukaan. En edes luokkakavereitten kanssa puhua opettajista, tai mitään. Haluaisin puhtaan ja ymmärtäväisen ympäristön, itseäni ja ihan kaikkia muitakin kohtaan.

Toi on ihan mahtavaa Salaatti miten sä pystyt kirjottaan näist asioista ja kuinka sä oot noussu siitä suosta ja oot nyt noin ymmärtäväinen ittees kohtaan <3

Moi 🙂

Tuo on kyllä ihan totta, mitä sanoit syyllisyydestä ja vapaapäivistä. Syyllisyyden taakka voi aika hyvin viedä sen rauhoittavan vaikutuksen mikä vapaa-ajalla muuten olisi. On tosi hienoa, jos pystyt lepäämään sillä ajalla ja sitten jaksamaan koulussakin paremmin. Sen voisi ajatella tukevan toipumistakin 🙂

Mulla on joskus samantapaisia tuntemuksia, ettei haluaisi liittyä sellaiseen keskusteluun missä melkein kilpaa haukutaan tiettyä opiskelijaa tai opea. Mieluummin puhuisi siitä mikä on hyvin, tai sitten aidosti siitä mikä on huonosti, mutta sellainen ylimääräinen valittaminen kaikesta mahdollisesta (kun on kylmä, kun on kuuma, kun joku on ärsyttävä jne.) tuntuu jotenkin vaikealta. Ehkä se on joidenkin tyyli, mutta ei siihen itse halua liittyä.

Se on kuitenkin huippua, että oot jaksanu taistella tuon syömisasiankin kanssa ja tiedostat sen, että laihduttaminen voisi mennä yli. Vaikka se on varmasti välillä vaikeaa, on sulla kuitenkin tietoa ja voimaa selvitä siitä. Mun mielestä sulla on edellytykset selvitä kaikista niistä vaikeuksista. Niin pitkälle oot jo tullut 🙂

Tsemppiä ja jaksamista! 🙂🌻

Katsa, onhan se mahtavaa<3

Villikettu, varmaankin tukee toipumista🙂

Niin parasta varmaan on vain olla ite hiljaa.

Onhan se oikeesti jo paljon. Ennen mulla olis ensimmäisestä oon läski ajatuksesta lähtenyt ankara laihduttaminen. On paljon että oon jo monta kuukautta taistellut sitä halua vastaan. Toivon tosiaan että tämäkin on joskus kokonaan historiaa!

Kiitos🙂

Oon innostunut käsitöistä ihan tosi paljon. Aina mulle käy syksyllä niin että rupeen innolla kutomaan villasukkia ja saan yleensä vähintään yhdet valmiiksi. Viime syksynä osastolla tein kahdet villasukat, lapaset, vauvan neuletakin (joka odottaa nappeja kun en oo onnistunut löytämään hyviä) ja paljon muuta vähän pienempää. Nyt oon tehnyt paitsi villasukkien alun, myös paljon muuta. Äiti antoi kuluneempia lakanoita joista tulee ainakin pieni matto. Jos saan vielä yhden tai pari väreihin sopivaa niin isompikin. Yksi ihana pitkä hiippalakki pikkusiskolleni on päättelyä ja tupsua vaille valmis. Ja kaksi huivia on työn alla, kahdelle muulle siskolleni. Alun perin joihinkin sukkiin ostetut langat saa nyt muuta käyttötarkoitusta. Netistä löytää ihania ja tarpeeksi helppoja ohjeita. Ja inspiraatiota! Haluaisin jo kokeilla jotain vähän haasteellisempaakin, mutta pitää nyt saada nämä joululahjat valmiiksi. Ja jos ehtisin vielä lisää joululahjoja tehdä niin se olis parasta! Askartelu on myös ollut kyllä paljon ohjelmassa tänä syksynä. Kortteja, kansion päällystämistä, barbien sänkyjä ja peittoja, kaikkea. Kaikkea mukavaa. Sen verran rahaa oon käyttänyt että ystävieni neljän kymmenen euron lahjakortti meni lähes kokonaan askartelutarvikkeisiin. Muuten käytän kaikenlaista. Löydän aina ja kaikkialta roinaa, joka on loistavaa materiaalia mun ideoihin. Ja lankoja on mulle kertynyt vaikka kuinkapaljon käsityökaapin täytteeksi. Äitiltäkin saan lankoja, koska äti ehtii harvemmin neulomaan tai virkkaamaan. Joten lähes ilmaista ja mukavaa hommaa.

Kiva Salaatti kun oot innostunu käsitöistä ja noi sun suunnitelmat kuulostaa aivan ihanilta! Ehtisnpä mäkin tekeen useemmalle joululahjoja, mut tänä jouluna vaan mummoni saa lahjan multa ja se onkin iso ja ihana nimittäin se verho 😀 Toivottavasti saat tehtyä hienoja ja ihania lahjoja tehtyä. Ja mikä tärkeintä saat ittelles tekemisen ilon 🙂

Moi,

Ihan huippua tosiaan että sulla on mielekästä tekemistä, ja varmasti tuo syömisjuttukin on vielä yhtenä päivänä vain muisto menneestä 🙂

Miten sulla menee?

Moi Katsa. Mutta se verho onkin niin iso työ että kaikki yhteensä mitä minä oon tehny, ei ole niin iso. Aivan huikeeta ku jaksat sen tehä!! 🙂 Käsitöitten tekeminen on niin terapeuttista.

Moi villikettu🙂

Hyvin mulla varmaan menee. Maanantaina olin koko päivän koulussa, wuhuu!! Mutta tiistaina vain pari tuntia ja tänään en ollenkaan. Huomenna en ehdi kouluun kun mulla on psykiatrille aika, mutta perjantaina taas yritän jaksaa.

Mulla on vähän mennyt perheen kanssa hermot. Iskä on ite niin täydellinen työntekijä ettei se ymmärrä mua pätkääkään kun oon pois. Se aina puhuu siitä että monet muutkin on väsyneitä ja käy töissä. Ja mun pitäis kuulemma nukkua yöllä enemmän. En vaan voi enää enempää nukkua, se ongelma tässä on. Ja väsyn vaikka nukkuisin kuinka paljon. Se on niin outoa, en ymmärrä omaa väsymystäni kun en näe sille selkeää syytä.

Muuten menee ihan hyvin. Vähän jännittää huominen psykiatrin aika. Vaikka ei kait sentarvis jännittää. Perjantaina on ihana pyhäinpäivän kirkkolauluilta. Ootan sitä jo nyt ihan hirveesti. Se on niin tärkeä tapahtuma mulle, jo lapsuudesta asti.

Käsitöitä ja kortteja oon tehny aivan tosi paljon viime aikoina. Rakastan sitä kun saan aikaan jotain sellaista jonka voin itsekin hyväksyä. Mutta inhoan sitä kun joku menee vähänkin pieleen. Mutta nautin siitä silti. 🙂

Moi!

Tosi mukava kuulla että olit ainakin maanantaina ja tiistaina koulussa. Vaikka muut sanois mitä, niin se on upeaa, että teet sen minkä pystyt. Se on jo itsessään paljon, ja enempää ei voi kukaan vaatia. Vaikka jotkut tekevätkin väsyneenä töitä, niin eihän ihmisiä voi sillä tavoin verrata. Töiden tekeminen jatkuvasti väsymyksen rajojen ylitse voi myös lopulta johtaa burnoutiin, ja se ei ole mitenkään tavoiteltavaa. Sä oot jaksanut tosi hyvin mun mielestä! 🙂

Käsityöt on kyllä terapeuttisia. Hienoa kun oot jaksanu tehdä niitä, käsitöissä näkee sen tuloksenkin itse. Munkin pitäis varmaan jossain vaiheessa ostaa joulukortteja. Viime jouluna tein pehmopöllöjä parille kaverille, ne oli ihan hauskoja. Saa nähä jos tänäkin vuonna jaksaisi 🙂

Halaus, kerrohan taas kuulumisia! 🙂🌻

Moi villikettu 🙂

Oon ollut nyt entistä väsyneempi ja entistä vähemmän koulussa. Mulla on todella masentunut olo koko ajan. Ja väsynyt ja uupunut. Ei jaksa kiinnostaa edes lempitekemiset. Mua väsyttää... Henkisesti ja jopa fyysisesti on tosi voimaton olo johtuen tästä henkisestä olosta. Mulla on inhottava ja tympeä olo koko ajan.

Kiitos.

Mua on aamusta asti ahdistanu tämä päivä. Tänään on niin pitkä päivä ja mun on pakko olla kokonaan ku iltapäivällä mulla on joku palaveri. Linja-autossa ajattelin että ikkunat itkee. Sateella aina ikkunat näyttää itkevän. Minäkin haluaisin voida itkeä. Mua ahdistaa tässä päivässä kaikki. Ruokailu heti ensimmäisenä. En halua syödä mitään ku oon niin läski ja kaikki muut on niin laihoja. Sitten iltapäivän tunnit. Pelottaa että opettajat on mulle hermona. En oo ollu niillä tunneilla tässä jaksossa vielä kertaakaan. Ja lopuksi vielä ahdistaa se iltapäivän palaveri. Viiltelin viime viikolla monta kertaa. Ahdistaa, ärsyttää. Epäonnistuin taas. Pelkään että menee todella kauan että ne arvet häipyy. Ja niitä on paljon ja ympäri mun kehoa. Kamalaa😭

Mutta yhdestä asiasta oon niin iloinen. Sain eilen valmiiksi sen pikkusiskon pipon. Tai on se ollut valmiina, mutta tupsua ja päättelyä vailla. Eilen sain sen valmiiksi. Juhuu! Ja pikkusiskokin oli iloinen. Vähän kytynen pipo se on, mutta äiti sanoi etten saa olla liian kriittinen.

Oon ollu kokonaisen viikon pois koulusta. Ahdistaa. Oon huono oppilas. Kaikki muut oppilaat varmaan pitää mua aivan ärsyttävänä ja ääliönä. Blääh mun elämä.☹️

Voi rakas salaatti!!! Se jos et oo jaksanu käyä tällä viikolla koulussa, ei tee susta huonoo opiskelijaa vaan kertoo siit et sä oot väsyny ja tarviit apuu... Miten se palaveri meni?

Hienoo et sait siskos pipon tänään valmiiks! Varmasti oli sillekin ihanaa saada SUN tekemä pipo!! 😀

Salaatti,

Sä et todellakaan ole huono oppilas enkä uskokaan että muut oppilaat ajattelisivat sinusta niin. Se on oikeasti tosi hieno juttu että oot käynyt koulussa jaksamisen mukaan, ja vaikka oletkin ollut viikon poissa, niin joskus se on tarpeellista että saa taas mielensä paremmin kokoon. Edelleen ihailen sitä, miten kovasti oot jaksanut taistella.

Tuo viiltely ei tarkoita sitä, että se aloittaisi uudestaan jatkuvan kierteen. Voit edelleen päästä siitä ihan hyvin eroon, eikä se tee susta huonoa ihmistä että epäonnistuit. Jokainen meistä kaatuu välillä, mutta kyse onkin siitä, että noustaan takaisin ylös 🙂

Aivan huippua että sait pipon valmiiksi! 🙂 Äitisi on ihan oikeassa, itselleen on helposti liian kriittinen. Eiköhän se ole ihan riittävän hieno, kun pikkusiskosi oli iloinen, ja sehän varmaan oli tarkoituskin 🙂

Salaatti, sä et oikeasti ole huono ihminen tai huono oppilas. Sä oot yksi kovimmista oman elämänsä taistelijoista, jonka tiedän. Susta voisi moni ottaa oppia siinä, miten aina noustaan ylös ja jatketaan eteenpäin. Pitkiä halauksia ja kovasti jaksamista sulle! Kyllä se vähitellen tästä helpottaa ☺️❤️